Browsing by Author "Kemppainen, Heidi"
Now showing items 1-2 of 2
-
Kemppainen, Heidi (2024)Lisääntynyt tietoisuus koirien perinnöllisistä sairauksista on lisännyt tarvetta kiinnittää enemmän huomiota koirarotujen jalostukseen. Kyynärnivelen dysplasia eli kyynärnivelen kehityshäiriö on yksi yleisimmistä perinnöllisistä sairauksista koirilla, johon vaikuttavat perimän lisäksi myös ympäristötekijät. Sairauden vastustamisen haastavuuden vuoksi on ajansaatossa yritetty kehittää erilaisia apumekanismeja jalostukseen. Yksi näistä on PEVISA-ohjelma eli perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustusohjelma, jossa kyynärnivelen dysplasia on ollut muutaman vuosikymmenen ajan mukana. Kyynärnivel muodostuu olkaluusta, värttinäluusta ja kyynärluusta. Rustonsisäisen luutumisen häiriintyessä sekä värttinä- ja kyynärluun kasvaessa eri tahtia koiralle syntyy kyynärnivelen dysplasia. Erilaisia kyynärnivelen kehityshäiriön muotoja ovat sisemmän varislisäkkeen sairaus, olkaluun nivelnastan osteokondroosi, kiinnittymätön kyynärpään uloke ja inkongruenssi eli kyynärnivelen nivelpintojen epäyhdenmukaisuus. Nämä eri kehityshäiriön muodot ovat eteneviä ja voivat periytyä toisistaan riippumatta eri tavalla eri roduilla. Kyynärnivelen dysplasiaa esiintyy tyypillisesti nuorilla, nopeasti kasvavilla, suurilla ja jättikokoisilla koirilla sekä kondrodystrofisilla eli hyvin matalaraajaisilla koiraroduilla. Tällöin koiran tyypillisin oire on etujalan ontuma. Muita kliinisiä oireita voivat olla muun muassa kipu etujalan ojennuksessa, nivelen turvotus, krepitaatio eli rahina ja jalan lihasten surkastuminen. Kyynärnivelen dysplasian diagnosoiminen tapahtuu röntgenkuvauksella, tietokonetomografialla tai tähystämällä. Viralliset seulontaröntgenkuvat kyynärnivelistä arvioidaan Suomessa neljään eri luokkaan: 0 – ei muutoksia, 1 – lievä dysplasia, 2 – kohtalainen dysplasia ja 3 – vakava dysplasia. Kyynärnivelen dysplasian hoitovaihtoehdot ovat kirurgia, proteesit ja konservatiivinen hoito. Näistä suositeltavin vaihtoehto etenkin nuorille koirille on kirurgia. Kirurginen hoito tulisikin aloittaa mahdollisimman pian diagnosoinnin jälkeen ennen kuin niveleen on ehtinyt tulla merkittäviä nivelrikkomuutoksia. Riippuen mikä kyynärnivelen kehityshäiriön muoto koiralla on, valitaan sille sopivin kirurginen menetelmä useista eri vaihtoehdoista. Myös esimerkiksi CUE-osaproteesit ovat yksi suositeltava vaihtoehto etenkin sisemmän varislisäkkeen sairauden hoidossa. Tässä kirjallisuuskatsauksessa keskitytään koiran kyynärnivelen dysplasian etiologiaan, fysiologiaan, oireisiin, kliiniseen diagnostiikkaan, vastustamiseen jalostuksessa ja hoitomuotoihin. Tutkielmassa kootaan yhteen tämänhetkinen tieto koirien kyynärnivelen dysplasiasta, sen jalostuksesta ja eri hoitovaihtoehdoista.
-
Kemppainen, Heidi (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2010)Terveen ja sairaan lypsylehmän käyttäytyminen poikkeaa toisistaan. Sairauden aiheuttamat muutokset käyttäytymisessä ovat hyvin organisoidun sopeuttavan vasteen seurauksia, joilla tähdätään elimistön taistelukyvyn parantamiseen. Lievän utaretulehduksen vaikutuksia lypsylehmän normaaliin lepo- ja syömiskäyttäytymiseen selvittävälle tutkimukselle on tarvetta, koska vastaavanlaista tutkimusta ei ole aiemmin tehty. Kirjallisuuskatsauksessa selvitettiin, millaista on terveen lehmän käyttäytyminen, ja mitkä käyttäytymistarpeet ovat sille itselleen tärkeimpiä. Lisäksi tutkittiin, mitä sairauskäyttäytyminen on, mikä on sen merkitys ja mitä tekijöitä sairauskäyttäytymisen taustalta löytyy. Katsauksessa tutustuttiin myös tarkemmin lehmän lepomukavuuteen vaikuttaviin tekijöihin, sillä miellyttävä makuualusta on erityisen tärkeä sairaalle lehmälle, jonka levontarve on kasvanut. Utaretulehduksen aiheuttamia muutoksia elimistössä ja käyttäytymisessä selvitettiin yleisellä tasolla. Nykytiedon mukaisia käsityksiä sairaskäyttäytymisen taustoista ja merkityksestä on syytä koota yhteen, sillä käytännön tasolla on välttämätöntä ymmärtää, kuinka sairauskäyttäytymisen estyminen vaikuttaa yksilön paranemisennusteeseen. Kokeellisessa osassa tutkittiin, aiheuttaako lievä utaretulehdus koelehmille sairaskäyttäytymistä (vähentynyttä syömistä, juomista ja märehtimistä sekä lisääntynyttä makaamista). Lisäksi tarkasteltiin, vähentääkö mahdolliset tulehdusmuutokset utareessa tartutetun utareneljänneksen puoleisella kyljellä makaamista sekä piteneekö kinnerten välinen etäisyys (hock-to-hock –indeksi) tulehduksen eri vaiheissa. Neljälle lehmälle tartutettiin utaretulehdus koagulaasinegatiivisiin stafylokokkeihin kuuluvilla S. simulans – tai S. epidermidis –kannoilla (kummallakin 2 lehmää). Tartutus tehtiin kaksoissokkomenetelmällä. Yksi neljännes toimi jokaisella eläimellä sen omana terveenä kontrollina. Eläinten käyttäytymistä videoitiin 24 tunnin ajan vuorokaudessa ennen tartutusta, tartutuspäivänä sekä 1, 3 ja 5 vuorokautta tartutuksen jälkeen. Tilastot tehtiin SPSS 15.0 -ohjelmalla ja tilastollisen merkitsevyyden rajaksi asetettiin p < 0,05. Utaretulehduksen tartutuksen jälkeisenä tarkkailuaikana lehmien märehtiminen väheni (p < 0,05), märehtimisjaksot lyhenivät (p < 0,05) ja niiden lukumäärä kasvoi (p < 0,02). Lehmien seisominen lisääntyi (p < 0,05) ja makaaminen väheni (p < 0,05) (myös makaaminen sairaan utareneljänneksen puoleisella kyljellä (p < 0,03)). Lehmät viettivät vähemmän aikaa ruokintapöydässä (p < 0,004), ja käynnit ruokintapöydässä lyhenivät (p < 0,05) ja lisääntyivät (p < 0,04). Toisin kuin kokeen alussa oletettiin, utaretulehdus ei vaikuttanut lehmien syömis- ja juomiskäyttäytymiseen eikä kinnerten väliseen etäisyyteen. Lievä utaretulehdus aiheuttaa muutoksia lypsylehmän käyttäytymiseen. Sairaalle eläimelle tärkeä lepoaika lyhenee, joten myös lievien utaretulehdusten tehokas havaitseminen on eläimen hyvinvoinnin ja paranemisen kannalta tärkeää. Kinnerten välistä etäisyyttä ei kuitenkaan tämän tutkimuksen perusteella voida käyttää apuvälineenä lievien utaretulehdusten havaitsemiseen.
Now showing items 1-2 of 2