Browsing by Author "Keskinen, Ulla"

Näiden syventävien opintojen tavoitteena oli tutustua olemassa olevaan kirjallisuuteen rehun anioni-kationitasapainosta ummessa olevan lehmän ruokinnassa ja tarkastella, miten sitä voidaan hyödyntää käytännössa. Kirjallisuuskatsaus käsittelee lehmän kalsiumtasapainoa ja sen säätelyä, rehun anioni-kationitasapainoa sekä poikimahalvausta. Elimistö tarvitsee kalsiumia luuston muodostukseen, lihasten ja hermojen toimintaan, entsyymien ja hormonien toimintaan sekä veren hyytymiseen. 600-kiloisen lehmän päivittäinen kalsiumin tarve lähellä poikimista on noin 28-30 grammaa. Välittömästi poikimisen jälkeen lehmän kalsiumin tarve kasvaa ternimaidontuotannon takia valtavasti. Kalsiumin tarpeen täyttämiseksi sitä absorboidaan ruoansulatuskanavasta sekä mobilisoidaan luustosta. Kolmas kalsiumin tasapainoa säätelevä tärkeä mekanismi on kalsiumin takaisinimeytyminen munuaisissa. Tärkeimmät veren kalsiumtasapainoa säätelevät hormonit ovat parathormoni, kalsitoniini ja D-vitamiini. Rehun anioni-kationitasapaino koostuu rehun sisältämien positiivisesti ja negatiivisesti varautuneiden ionien suhteesta toisiinsa. Alentamalla anioni-kationitasapainoa lehmälle aiheutetaan metabolinen asidoosi. Krooninen metabolinen asidoosi lisää kalsiumin erittymistä munuaisissa, resorptiota luustosta, ja mahdollisesti myös imeytymistä suolesta. Se voidaan saada aikaan joko vähentämällä ruokinnasta saatavien kationien määrää tai lisäämällä siihen anioneja. Metabolisen asidoosin on todettu ehkäisevän poikimahalvausta. Lisäksi sillä vaikuttaa olevan edullisia vaikutuksia myös monien muiden sairauksien, kuten jälkeisten jäämisen, kohtutulehduksen, juoksutusmahan dislokaation ja piilevän ketoosin esiintyvyyteen. Anionisia suoloja käytettäessä suositellaan käytettäväksi useampien suolojen seosta maittavuus- tai myrkytysongelmien välttämiseksi. Virtsan pH-arvon mittaaminen on käytännössä helppo ja tehokas keino määrittää asidoosin aste ja täten annettujen anionisten suolojen sopiva määrä. Poikimahalvaus on yksi lypsylehmän yleisimmistä sairauksista. Maidontuotannon alkaminen poikimisen yhteydessä on suuri haaste lypsylehmän kalsiumtasapainoa sääteleville mekanismeille. Suurella osalla lehmistä nämä mekanismit ovat poikimisen yhteydessä inaktiivisia, ja lehmällä on riski sairastua poikimahalvaukseen. Erityisen alttiita ovat useamman kerran poikineet lehmät, kun taas hiehoilla sairautta ei yleensä esiinny. Poikimahalvauksen syynä on lehmän suolen, luuston ja munuaisten kyvyttömyys vastata nopeasti lisääntyneeseen kalsiumin tarpeeseen. Poikimahalvauksesta aiheutuneiden kulujen vähentämiseksi sairautta pyritään ehkäisemään. Kulut käsittävät maidontuotannon menetykset, eläinlääkärikulut, työvoimakustannukset ja mahdollisesti eläimen menetyksen. Perinteinen tapa ehkäistä poikimahalvausta lypsykarjassa on rajoittaa kalsiumin saantia ennen poikimista. Kalsiumin saannin rajoittaminen tarpeeksi alhaiseksi on kuitenkin yleisesti saatavilla olevilla rehuilla vaikeaa. Poikimavaiheessa suun kautta annettavat kalsiumvalmisteet voivat myös ehkaistä poikimahalvausta. Niistä turvallisin käytössä on kalsiumia sisältävä pasta. Yllämainittu ruokinnan anioni-kationitasapainon alentaminen on myös havaittu tehokkaaksi keinoksi poikimahalvauksen ehkäisemisessä.