Browsing by Author "Liikanen, Antti"

Tässä työssä tutkittiin pihvikarjan kasvuaikaista kuolleisuutta Suomessa sekä pihvikarjan perinnöllisiä sairauksia. Työstä on hyötyä sekä eläinlääkäreille että pihvikarjatilallisille. Tutkimuksen tavoitteena oli verrata pihvivasikoiden kasvuaikaisia poistoja eri isäsonnien sekä isäsonnirotujen välillä Suomessa. Tavoitteena oli myös pohtia, mitkä pihvikarjan perinnölliset sairaudet voisivat vaikuttaa pihvivasikoiden kasvuaikaisiin poistoihin. Lisäksi verrattiin isäsonnien ja isäsonnirotujen jälkeläisten keskimääräistä elinikää 8-180 vrk poistoon menneistä vasikoista sekä isäsonnien jälkeläismääriä. Kirjallisuuskatsauksessa käytiin läpi yhteensä 28 pihvikarjan perinnöllistä sairautta. Suurin osa sairauksista oli peittyvästi eli resessiivisesti periytyviä. Tällöin sairauden ilmeneminen vasikalla vaatii sen, että sairauden aiheuttaman pysyvän geeni- tai kromosomitason muutoksen eli mutaation täytyy periytyä molemmilta vanhemmilta. Joukossa oli myös vallitsevasti eli dominantisti periytyviä sairauksia, joiden ilmenemiseen vasikalla riittää, että mutaatio periytyy vain toiselta vanhemmalta. Tutkimusaineistona käytettiin Faba osk:n lahjoittamaa materiaalia vuosina 2007-2017 Suomessa syntyneistä vasikoista, joilla on liharotuinen isä ja jotka on rekisteröity lihantuotantoon. Aineistosta karsittiin pois pienet liha- ja maitorodut sekä alle viikon ikäisenä kuolleet vasikat, minkä jälkeen vasikoita oli aineistossa yhteensä 603 307 kpl. Yleisimmät liharodut olivat aberdeen angus, blonde d’Aquitaine, charolais, hereford, limousin ja simmental. Aineistosta tarkasteltiin 8-180 vrk iässä poistoon menneitä vasikoita kahdessa ryhmässä, jaoteltuna vasikan emän rodun mukaan ryhmään A (liharotuinen emä, n= 365 750 kpl ja ryhmään B (maitorotuinen emä, n= 237 557 kpl). 8-180 vrk iässä poistoon menneiden vasikoiden poistoprosentteja tarkasteltiin myös erikseen 8-14 vrk, 15-90 vrk sekä 91-180 vrk ikäisenä poistoon menneistä vasikoista. Yksittäisiä sonneja vertailtaessa mukaan otettiin vain sonnit, joilla oli vähintään 200 jälkeläistä. Isäsonnien ja isäsonnirotujen välillä oli merkittäviä eroja 8-180 vrk ikäisten vasikoiden poistoprosenteissa kummassakin ryhmässä A ja B. Isäsonnien poistoprosentit vaihtelivat ryhmässä A välillä 0,0—6,2 % ja ryhmässä B välillä 2,9—14,5 %. Isäsonnirotujen keskiarvoiset poistoprosentit vaihtelivat ryhmässä A välillä 2,3—3,1 % ja ryhmässä B välillä 4,8—7,9 %. Eliniän rotukohtaiset keskiarvot 8-180 vrk iässä poistoon menneissä vasikoissa vaihtelivat ryhmässä A välillä 58,9—63,5 vrk ja ryhmässä B välillä 67,9—77,2 vrk, eliniän mediaanit vaihtelivat ryhmässä A välillä 37—46 vrk, ryhmässä B välillä 55—68 vrk. Isäsonnien väliset erot olivat niin suuria ja ne poikkesivat niin paljon kunkin rodun keskiarvosta, että perinnölliset sairaudet ovat todennäköisesti ainakin osasyy poikkeaviin lukuihin. Siksi lisätutkimusta pihvikarjan perinnöllisistä sairauksista Suomessa tarvitaan.