Browsing by Author "Loikkanen, Katariina"

Immuunivälitteinen hemolyyttinen anemia (IMHA) on yksi yleisimmistä koirilla esiintyvistä autoimmuunisairauksista. Glukokortikoidit ovat perinteisesti olleet sairauden ensisijainen hoitovaihtoehto, ja niiden rinnalle on yhdistetty myös muita immunosuppressiivisia lääkityksiä sekä veritulppia ehkäiseviä lääkkeitä. Lisäksi vakavan anemian tapauksessa potilaat voivat tarvita punasolusiirtoja. IMHA:n edistyneempiä hoitomuotoja, joita käytetään vaikeissa tapauksissa yhdistettynä perinteisiin hoitomuotoihin, ovat suonensisäiset ihmisten immunoglobuliinivalmisteet (hIVIG), splenektomia eli pernan poisto sekä terapeuttinen plasmanvaihto. Näiden hoitomuotojen osalta pääosa tutkimusnäytöstä perustuu humaanitutkimuksiin ja koirien osalta tutkimustietoa on saatavilla niukasti. American College of Veterinary Internal Medicine (ACVIM) suosittelee hIVIG:iä ensimmäisenä hoitovaihtoehtona, mikäli potilas ei vastaa pelkkään immunosuppressiiviseen lääkitykseen ja anemian tukihoitoon, mutta toistaiseksi merkittäviä tutkimustuloksia hoidon tehokkuudesta ei ole saatu. Hoitomuodon suositus perustuukin sen lievään invasiivisuuteen ja toisaalta sen sisältämät riskit ovat vähäiset. Lisäksi hIVIG on todettu selkeästi hyödylliseksi ihmisten autoimmuunisairausten hoidossa. Splenektomiasta saatava tutkimustieto on niukkaa, ja tutkimusten otoskoot ovat todella pieniä. ACVIM kuitenkin suosittelee splenektomiaa niille, joille hIVIG ei tuo toivottua hoitovastetta. Terapeuttinen plasmanvaihto on toistaiseksi antanut eniten lupaavia tuloksia, mutta sen kääntöpuoli on hoidon heikko saatavuus, korkea hinta, invasiivisuus sekä tarvittava erityisosaaminen hoidon toteutuksessa. Lisäksi terapeuttista plasmanvaihtoa käsittelevät tutkimukset kärsivät niin ikään pienestä otoskoosta sekä muista luotettavuutta heikentävistä tekijöistä, joten lisää tutkimustietoa tarvitaan. IMHA:n kaikkien edistyneempien hoitomuotojen käyttöä rajoittaa vahvasti niiden korkeat kustannukset, minkä takia kaikissa potilastapauksissa hoitojen hyötyä ei voida testata. Edistyneistä hoitomuodoista tarvitaan edelleen lisää luotettavaa tutkimustietoa, sillä toistaiseksi tutkimukset ovat olleet pääosin retrospektiivisiä ja niiden otoskoot ovat olleet varsin pieniä.