Browsing by Author "Neste, Essi"

Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on koota yhteen uusin tieto naudan subkliinisestä hypokalsemiasta, sen etiologiasta ja merkityksestä lehmän terveyteen. Hypokalsemia on kalsiumin aineenvaihdunnan häiriötila, jossa elimistön homeostaattiset mekanismit eivät pysty pitämään yllä veressä normaalia kalsiumpitoisuutta. Lypsylehmillä hypokalsemia johtuu tavallisesti siitä, että poikimisen jälkeen maidontuo-tannon käynnistyessä kalsiumia menetetään enemmän maitoon, kuin mitä elimistö ehtii sitä korvaamaan. Hypokalsemia muun muassa heikentää hermojen ja lihasten toimintaa, koska kalsium on elintärkeässä osassa lihasten supistumisessa ja hermoim-pulssien siirrossa, ja pahimmassa tapauksessa lehmä ei enää kykene nousemaan ylös. Subkliinisessä hypokalsemiassa veren kalsiumpitoisuus laskee alle normaalin mutta lehmällä ei havaita kliinisen hypokalsemian eli poikimahalvauksen oireita. Vaikka kliinisiä oireita ei ole, subkliinisellä hypokalsemialla on havaittu olevan useita haitallisia vaikutuksia naudan elimistössä. Sen on todettu muun muassa alentavan vastustuskykyä ja heikentävän ruuansulatuskanavan toi-mintaa. Lisäksi se voi muuttaa rasva- ja glukoosiaineenvaihduntaa niin, että naudan energiatasapaino kääntyy negatiiviseksi. Näiden tekijöiden kautta subkliininen hypokalsemia voi altistaa lehmän sairauksille kuten kohtutulehdukselle, utaretulehduk-selle, juoksutusmahan siirtymille ja ketoosille. Se voi myös vaikuttaa negatiivisesti hedelmällisyyteen ja maitotuotokseen. Tä-män takia subkliininen hypokalsemia voi aiheuttaa karjassa taloudellisia menetyksiä ja ylimääräistä työtä. Subkliinisesti hypokalseemisten lehmien tunnistaminen ilman veren kalsiumpitoisuuden määritystä on käytännössä mahdotonta, koska kliinisiä oireita ei ole. Tällöin ainoa mahdollisuus hoitaa subkliinistä hypokalsemiaa on yrittää ehkäistä sitä. Koska sub-kliinisen ja kliinisen hypokalsemian ehkäisykeinot ovat samoja, karjatasolla kannattaa ensisijaisesti panostaa kliinisten hypokal-semioiden vähentämiseen. Tällöin samalla saadaan myös subkliinisten tapausten osuutta pienennettyä. Subkliinisen hypokalsemian merkitys lehmän terveydelle jää vielä avoimeksi. Aihetta käsittelevien tutkimusten tulokset ovat osittain ristiriidassa toisiinsa nähden. Suurimmaksi ongelmaksi muodostuu se, että eri tutkimuksissa on käytetty erilaisia raja-arvoja, joiden perusteella lehmä määritellään subkliinisesti hypokalseemiseksi. Tämän takia on mahdollista, että jotkin syy-seuraussuhteet voivat jäädä huomaamatta. Tarvittaisiin enemmän laajempaa tutkimustietoa, jotta voitaisiin saada luotettava kuva siitä, millainen vaikutus subkliinisella hypokalsemialla on nykyaikaiseen karjatalouteen.