Browsing by Author "Nuorti, Henna"

Pehmytkudossarkoomat kuuluvat yleisimpiin koirien ihon ja ihonalaiskudoksen kasvaimiin. Tässä kirjallisuuskatsauksessa tarkastellaan koirien pehmytkudossarkoomien esiintyvyyttä, kliinistä kuvaa, patologiaa, diagnostiikkaa, hoitoa ja ennustetta. Pehmytkudossarkoomat ovat mesenkymaalisesta kudoksesta peräisin olevia pahanlaatuisia kasvaimia. Ne luokitellaan alkuperänsä mukaan fibrosarkoomiin, perifeerisiin hermotuppikasvaimiin, verisuonten seinämäsolujen kasvaimiin, myksosarkoomiin, liposarkoomiin, erilaistumattomiin sarkoomiin, leiomyosarkoomiin ja rhabdomyosarkoomiin. Pehmytkudossarkoomien taustalla olevia tekijöitä ei täysin tunneta, mutta esimerkiksi säteily, ihovaurio, krooninen tulehdus, rokotus tai vierasesine voi johtaa niiden muodostumiseen. Pehmytkudossarkoomat ovat tyypillisesti yksittäisiä, kiinteitä ja alla oleviin kudoksiin kiinnittyneitä, eivätkä yleensä aiheuta kliinisiä oireita. Niitä esiintyy tavallisesti vanhemmilla koirilla. Sytologinen näyte on harvoin diagnostinen, joten ennen leikkausta on suositeltavaa ottaa koepala. Histologisessa tutkimuksessa saadaan tietoa kasvaimen pahanlaatuisuusasteesta, alatyypistä, kasvutavasta sekä leikkauksen jälkeen myös poistomarginaalien puhtaudesta. Pehmytkudossarkoomat ovat tyypillisesti kasvutavaltaan invasiivisia, ja niitä ympäröi valekapseli. Pehmytkudossarkoomat luokitellaan pahanlaatuisuusasteen I, II ja III kasvaimiin. Pahanlaatuisuusasteen III, suurikokoisille tai tunnustellen vaikeasti rajattaville kasvaimille suositellaan jatkotutkimuksia kasvaimen levinneisyyden kartoittamiseksi ja kirurgian suunnittelemiseksi. Pahanlaatuisuusasteen III kasvaimet lähettävät etäpesäkkeitä noin 22-44 % tapauksista. Sen sijaan pahanlaatuisuusasteen I kasvaimista noin 7-13 % ja pahanlaatuisuusasteen II kasvaimista noin 7-33 % lähettää etäpesäkkeitä. Etäpesäkkeiden ja muiden sairauksien poissulkemiseksi suositellaan verinäytteitä, näytteitä paikallisista imusolmukkeista sekä rintaontelon röntgenkuvausta ja vatsaontelon ultraäänitutkimusta. Tietokonetomografia- ja magneettikuvausta voidaan käyttää paikallisen levinneisyyden kartoittamiseen sekä etäpesäkkeiden poissulkemiseen. Kirurginen poisto on pehmytkudossarkoomien ensisijainen hoito. Kasvaimen poistossa otetaan vähintään 2-3 cm sivumarginaalit ja vähintään yksi lihaskalvo kasvaimen alta. Leikkausviilto ja haavan sulku suunnitellaan ihon venyvyyden mukaan. Voimakasta haavajännitettä voidaan helpottaa esimerkiksi kävelevillä ompeleilla, patjaompeleilla tai apuviilloilla. Haavan sulkemiseen voidaan käyttää myös ihosiirrettä. Adjuvanttihoidot ovat leikkauksen jälkeen annettavia liitännäishoitoja ja niitä suositellaan, jos kasvain on pahanlaatuisuusasteen III pehmytkudossarkooma, se on lähettänyt etäpesäkkeitä tai sitä ei saada poistettua puhtailla marginaaleilla. Tutkimuksissa tehokkain adjuvanttihoito on ollut sädehoito, mutta sitä ei ole saatavilla Suomessa. Myös jatkuvan solusalpaajahoidon ja sähköimpulssisolusalpaajahoidon on osoitettu ehkäisevän pehmytkudossarkoomien uusiutumista ja leviämistä. Pehmytkudossarkoomien ennuste on yleisesti hyvä ja niiden uusiutumis- ja etäpesäkeriski pieni. Merkittävimpiä uusiutumisriskiin vaikuttavia tekijöitä ovat kasvaimen pahanlaatuisuusaste ja poistomarginaalien puhtaus. Tutkimuksissa erityisesti pahanlaatuisuusasteen I ja II pehmytkudossarkoomat eivät ole uusiutuneet usean seurantavuoden jälkeen, vaikka ne olisi poistettu kapeilla marginaaleilla. Lisäksi iäkkäät koirat lopetetaan usein muun syyn vuoksi ennen kasvaimen uusiutumista tai leviämistä. Pehmytkudossarkoomista löytyy koirilla lähinnä retrospektiivisiä tutkimuksia, ja esimerkiksi eri adjuvanttihoitojen tehosta löytyy vain vähän ajantasaista tutkimustietoa. Lisäksi tarvittaisiin prospektiivisia tutkimuksia muun muassa poistomarginaalien laajuuden ja eri alatyyppien merkityksestä pehmytkudossarkoomien ennusteeseen.