Browsing by Author "Pischow, Erika"

Työssä perehdyttiin vuohilla käytettyihin loislääkkeisiin, niiden annoksiin, sekä lihalle ja maidolle asetettuihin varoaikoihin. Työssä käydään läpi vuohien yleisempiä sisäloisia. Vuohituotanto on Suomessa maailmanlaajuisesti verrattuna pienimuotoista. Vuohituotanto on perinteisesti harjoitettu karuilla alueilla, joille ei muunlainen tuotanto sovi. Vuohien pääasiallinen ravinto koostuu puiden ja pensaiden lehtevistä osista. Puut ja pensaat torjuvat laiduntajia muodostamalla erilaisia yhdisteitä, jotka ovat usein myrkyllisiä. Vuohet kykenevät elimistössään pilkkomaan näitä yhdisteitä haitattomaksi. Samalla mekanismilla vuohet pilkkovat elimistössään loislääkeaineita. Yleisen käytännön mukaan vuohet ovat loislääkitty lampaiden annoksilla. Tämä on johtanut maailmanlaajuiseen loislääkeresistenssi yleistymiseen vuohien keskuudessa. Vuohet eroavat lampaista muun muassa siinä, ettei vuohilla ole juurikaan nahanalaista rasvakerrosta. Ne eivät kehitä sisäloisille riittävää immuniteettiä, eivätkä pysty torjumaan uusintainfektioita. Vuohien fysiologia eroaa lampaista, jos tätä ei oteta huomioon, on vaarana alilääkitsemiseen. Tutkimustietoa loislääkkeiden farmakokinetiikasta maidontuotannon vaiheessa on vain vähän saatavilla. Suurin osa loislääkkeistä ovat rasvaliukoisia ja erittyvät maitoon. Tämän seurauksena tuottajat lääkitsevät lypsykuttuja niillä muutamilla loislääkkeillä, joille ei tule maidolle varoaikaa. Tästä on seurannut esimerkiksi Ranskassa ja Sveitsissä loislääkeresistenssin kehittyminen lypsykutuille käytetyille loislääkkeille. Vuohituotannossa on otettu käyttöön kestävät periaatteet, joiden mukaan loislääkeresistenssiä pyritään torjumaan ja kohdentamaan loislääkitykset niihin yksilöihin, joilla loistaakka on suurin.