Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Author "Puuvuori, Eeva"

Sort by: Order: Results:

  • Puuvuori, Eeva (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2009)
    Lemmikkikaniinien leikkauksen jälkeisen kivun hoitoon ei ole olemassa myyntiluvallista, suun kautta annettavaa tulehduskipulääkettä. Lemmikkikanien leikkauksen jälkeisen kivun hoitoon on viime vuosina käytetty injektiomuotoisia opioidiagonisteja sekä anestesian tuottamaa analgesiaa. Näiden valmisteiden luovuttaminen omistajalle kaniinin tarvitessa pitkäkestoisempaa analgesiaa ei kuitenkaan ole tullut kyseeseen. Lisäksi kaniinin kivun tunnistaminen ja arviointi on hyvin vaikeaa. Näistä syistä yleinen käytäntö kaniinin leikkauksen jälkeisessä hoidossa on jättää kaniini kokonaan vaille kipua lievittävää lääkitystä. Ei kuitenkaan ole perusteltua olettaa kaniinin tuntevan eri tavalla kipua kuin muut nisäkkäät, päinvastoin kirjallisuudessa mainitaan kivunlievityksen olevan kaniinille erityisen tärkeää. "Off-label"-käytössä ovat aiemmin olleet ainakin fluniksiinimeglumiini injektiona sekä aspiriini ja ibuprofeeni suun kautta annettavina valmisteina. Suun kautta annettavien valmisteiden osalta vaadittu annostelutiheys on ollut jopa kuuden tunnin välein ja tulehduskipulääkkeille tyypillistä haittavaikutuksista varoitetaan kirjallisuudessa erityisesti käytettäessä aspiriinia. Karprofeenin peroraalisesta käytöstä löytyy myös mainintoja mutta Suomessa myyntiluvallisista tableteista oikeansuuruisen annoksen "valmistaminen" olisi käytännössä erittäin hankalaa ja sisältäisi selvän ali- ja yliannosteluriskin. Mielestämme peroraalisen meloksikaamin etuina olisi nimenomaisesti pitkä annosväli, eli 24 tunnin välein ja oletettavasti maistuva ja helposti annosteltava valmiste. Meloksikaamin sopivuudesta kaniinien leikkauksen jälkeisen kivun hoitoon ei tietääksemme ole julkaistu kattavaa tutkimusta. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, kuinka sekä injektiomuotoinen että peroraalinen meloksikaami sopii käytettäväksi kaniinin kivunlievitykseen, sekä kartoittaa mahdollisia haittavaikutuksia. Tutkimuksessa oli viisi kania meloksikaami- ja viisi kaniinia plaseboryhmässä. Kaniinit olivat kliinisesti terveitä naaraita ja yli 6kk vanhoja. Kaikki kaniinit saivat operaation yhteydessä injektiona meloksikaamia. Meloksikaamiryhmä sai kotiin annosruiskussa annettavaksi meloksikaamia. Plaseboryhmä sai annosruiskuissa identtistä valmistetta, josta oli jätetty meloksikaami pois. Omistajia ohjeistettiin kaniinin kivun tunnistuksessa ja heidän tuli täyttää kyselylomake kaniininsa toipumisesta leikkausta seuraavina kahtena vuorokautena. Oletuksena oli saada eroja plasebo- ja meloksikaamiryhmien välille. Todennäköisesti aineiston pienuudesta tai kaniinin kivuntunnistuksen haastavuudesta johtuen tilastollisesti merkitseviä eroja plasebo- ja meloksikaamiryhmien välille ei saatu. Myöskään kaniinin meloksikaamiannosta tai annostiheyttä ei ole pystytty toistaiseksi luotettavasti määrittämään, mikä saattaa myös olla syynä ryhmien välisten erojen puuttumiseen. Haittavaikutuksia ei ilmennyt ja omistajat kokivat lääkkeen antamisen kaniinille helpoksi.