Browsing by Author "Tenhunen, Mira J."

Tiinehtymättömyys aiheuttaa suuria taloudellisia tappioita lypsykarjataloudessa. Karjakoon kasvaessa kiimantarkkailuongelmat lisääntyvät. Siksi kiimantarkkailun tarpeettomaksi tekeville kiimansynkronointiohjelmille on kysyntää. Niiden tarkoituksena on saada ovulaatio ajoitetuksi siten, että eläin voidaan siementää ilman kiimantarkkailua. Ensimmäinen edellytys kiimansynkronoinnille on keltarauhasen tuhoaminen. Tähän tarkoitukseen tehokkain tunnettu lääkeaine on prostaglandiini F2α (PGF2α). 1970-luvulta alkaen sen käyttöä on tutkittu runsaasti. Toimivimpia PGF2α:aa hyödyntäviä menetelmiä on antaa kaksi injektiota 11 - 14 vuorokauden välein, jolloin käytännössä lähes kaikki eläimet synkronoituvat. PGF2α ei kuitenkaan vaikuta follikkelidynamiikkaan, ja jotta ovulaatiohetki saataisiin ajoitettua riittävän tehokkaasti siemennystä ajatellen, on otettu ohjelmiin yhdistetty GnRH-injektiot. Synkronointiohjelmien lopulla annetaan usein GnRH-injektio, joka saa dominoivan follikkelin ovuloitumaan kohtuullisen tarkasti, jolloin voidaan siementää ajoitetusti kelvollisin tuloksin. Käytännössä näistä menetelmistä on hyötyä sellaisissa karjoissa, joissa kiimantarkkailu on hyvin tehotonta tai esimerkiksi alkionsiirtojen yhteydessä. PGF2α:n ja GnRH:n voisi antaa teoriassa myös yhtäaikaisesti, jolloin käsittelykertoja tulisi vähemmän, mutta on havaittu, että väliajan lyhentäminen lisää hedelmättömien lyhyiden kiimakiertojen esiintymistä. Tutkimuksessamme annoimme 21 hieholle munasarjatutkimusten jälkeen PGF2α-injektion, jonka jälkeen munasarjoja seurattiin ultraäänitutkimuksin päivittäin ovulaatioon saakka. Tämän jälkeen eläimet jaettiin arpomalla kahteen käsittelyryhmään, jonka perusteella ne saivat seitsemän vuorokauden kuluttua ovulaatiosta toisen PGF2α:n sekä GnRH:n joko yhtä aikaa toisen PGF2α:n kanssa tai vuorokauden kuluttua siitä. Eläinten munasarjoja tutkittiin ultraäänitutkimuksin GnRH:lla indusoidun ovulaation jälkeiseen ovulaatioon saakka ja plasman progesteronipitoisuuksia seurattiin päivittäisillä häntäsuonesta otetuilla verinäytteillä. Tutkimus toistettiin vähintään yhden manipuloimattoman kiimakierron jälkeen siten, että kukin hieho osallistui kertaalleen kumpaankin ryhmään. Kaksi tapausta poistettiin tulosten tarkastelusta epätäydellisen luteolyysin vuoksi. Lisäksi 12 tapausta jouduttiin hylkäämään sen vuoksi, ettei ovulaatio tapahtunut 48 tunnin sisällä GnRH-injektion jälkeen. Kymmenen näistä tapauksista kuului ryhmään, jossa GnRH oli annettu yhtä aikaa PGF2α:n kanssa. Havaittiin, että PGF2α:n ja GnRH:n välisen ajan lyhentäminen 24 tunnista 0 tuntiin lisää merkitsevästi lyhyiden kiimakiertojen osuutta (47 vs. 100 %). Hiehojen plasman progesteronipitoisuuksia seuraamalla havaitsimme, että sekä lyhytsyklisten että normaalisyklisten eläinten keskimääräiset progesteronipitoisuudet olivat samankaltaiset ensimmäisten viiden vuorokauden ajan, jonka jälkeen lyhytsyklisten eläinten pitoisuudet alkoivat laskea normaalisyklisten hiehojen pitoisuuksien jatkaessa nousuaan. Sekä 24 että 0 tunnin välit ovat kiimansynkronoinnissa käytännössä kannattamattomia, sillä molemmat aiheuttivat tässä tutkimuksessa runsaasti lyhyitä syklejä.