Browsing by Author "Vuolle, Jaana"

Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään laktaattia ja sen metaboliaa elimistössä, monokarboksylaattikuljettajamolekyylejä, laktaatin tuottoa patologisissa tiloissa sekä laktaatin mittaamista ja monitoroinnin syitä anestesian aikana. Tutkimuksessa käytettiin kuutta kliinisesti normaalia koe-eläimeksi kasvattettua beaglea. Koirat esilääkittiin deksmedetomidiinilla, anestesian induktioon ja ylläpitoon käytettiin propofolia. ETCO2:ta pienennettiin manuaalisesti ventiloimalla anestesian aikana. Kuusi verinäytettä otettiin jokaisesta koirasta. Vena jugulariksesta otettiin laskimoverinäytteitä, joista määritettiin veren ja plasman laktaattipitoisuudet. Punasolujen laktattipitoisuudet määritettiin näistä saatujen laktaattiarvojen ja hematokriitin avulla. Valtimoverinäytteet otettiin samanaikaisesti venanäytteiden kanssa Arteria femoraliksesta punktoimalla heparinisoituihin ruiskuihin. Arteriaverinäytteistä määritettiin PaCO2, pH, plasman laktaattipitoisuus ja bikarbonaattipitoisuus. Samoilta kuudelta koiralta otettiin laskimoverinäytteet Vena cephalicasta heparinisoituihin putkiin yli 10 päivän kuluttua tutkimuksen ensimmäisen osan suorittamisesta. Näitä näytteitä käytettiin laktaatin kuljetusaktiivisuuden tutkimiseen in vitro kolmessa eri pH:ssa (7,6, 7,4 ja 7,2) ja kahdessa laktaattikonsentraatiossa (1 ja 10 mmol/l). Punasolujen monokarboksylaattikuljettajien eli MCT-molekyylien isoformit määritettiin käyttämällä Western blotting -menetelmää. Työssä saatujen tulosten perusteella plasman ja aretriaveren, plasman ja kokoveren samoin kuin punasolujen ja arteriaveren laktaattipitoisuudet korreloivat hyvin keskenään (P < 0,0001), joten tutkimuksemme perusteella laktaattipitoisuuden määrittämisen kannalta ei ole oleellista, otetaanko näyte arteria- vai venaverestä. Samoin on tutkimuksemme perusteella merkityksetöntä, mittaako käytettävä laite laktaattia kokoverestä vai plasmasta. Punasoluihin varastoitunut laktaatti ei vaikuta merkittävästi mittaustarkkuuteen kun pH ei laske paljon, kuten normaalissa anestesiassa. In vitro mitatun laktaatin kuljetusaktiivisuus punasoluissa oli korkeimmillaan alhaisissa pH-arvoissa. Molemmissa käytetyissä laktaattikonsentraatioissa havaittiin korkein kuljetusaktiivisuus punasoluihin, kun pH-arvo oli alhainen. Nartuilla in vivo oli todettavissa sama ilmiö kuin in vitro eli laktaatin kuljetusaktiivisuus punasoluissa oli aktiivisinta pH-arvoilla 7,2 ja 7,4. Tosin eri yksilöiden väliset tulokset vaihtelivat laajalti. Uroksilla in vivo merkittävää eroa kuljetusaktiivisuuden ja pH:n suhteen ei havaittu. Syynä olivat luultavasti alhaisemmat laktaattipitoisuudet, jotka eivät aktivoineet MCT-molekyylejä. Samoin mittaustarkkuudet alhaisemmilla laktaattipitoisuuksilla eivät olleet yhtä luotettavia kuin korkeammilla pitoisuuksilla. Tutkimuksemme on ensimmäinen, jossa MCT6-molekyyli on löydetty yhdenkään eläinlajin erytrosyyteistä. MCT5-MCT7- molekyylien toiminta-aktiivisuutta ei ole osoitettu eikä määritelty. MCT6-molekyyli koiran punasoluissa voisi olla selitys aiemmin havaittuun erityisen nopeaan laktaatin kuljetusaktiivisuuteen koiran punasoluissa.