Browsing by discipline "Animal Management and Welfare"

Tässä kirjallisuuskatsauksessa tutustutaan koirien kolmen yleisen käytösongelman, eroahdistuksen, äänipelkojen ja pakko-oireiden taustoihin. Jokainen eläinlääkäri joutuu tekemisiin koirien käytösongelmien kanssa, mutta käytösongelmiin liittyvä opetus on eläinlääkäreiden perustutkinnossa hyvin vähäistä. Eläinlääkärit joutuvat kartoittamaan sairauksia käytösongelmien taustalta, vastaamaan asiakkaiden esittämiin kysymyksiin käytösongelmiin liittyen ja pahimmillaan lopettamaan koiria käytösongelmien vuoksi. Eläinlääkäreillä olisi siis merkittävä tilaisuus opastaa käytösongelmien ennaltaehkäisyssä ja hoidossa ja tätä kautta parantaa koirien hyvinvointia. Ehkäisemällä koirien lopetuksia käytösongelmien vuoksi säästetään koiran henki ja maksava asiakas. Ongelmien ennaltaehkäisy ja hoito lähtee aina taustojen ymmärtämisestä, mihin tarpeeseen tämän tutkielman tuottama tieto vastaa. Rotujen käyttäytyminen poikkeaa toisistaan merkittävästi ja lisäksi ympäristötekijät vaikuttavat aina sikiöajasta aikuisuuteen saakka. Ravitsemuksella, hormoneilla, varhaisella käsittelyllä ja sosiaalistamisella on vaikutuksia yksilöiden käyttäytymiseen ja ongelmakäytösten esiintyvyyteen. Kaikki kolme käytöshäiriötä liittyvät läheisesti toisiinsa. Äänipelko on yleistä sekä eroahdistuksesta että pakko-oireista kärsivillä koirilla. Lisäksi sekä eroahdistuksen että pakko-oireiden taustalla on serotonergisen ja dopaminergisen järjestelmän häiriöitä. Perinnöllisen komponentin vuoksi tietyt rodut ovat alttiimpia äänipeloille ja pakko-oireille, ja esim. pakko-oireisilta kupeen/peiton imeskelijöiltä on paikannettu riskialleeli. Sen sijaan eroahdistukselle ei ole todettu rotualttiutta. Luonteeltaan eroahdistuskoirien on todettu olevan pessimistisempiä ja pakko-oireisten arempia kuin terveet verrokit. Eroahdistuskoirilla muutokset omistajan kanssa vietetyssä ajassa olivat selvästi laukaisevana tekijänä, kun taas pakko-oireisilla käytöksen laukeaminen liittyy usein toimettomuuteen tai kiihtymiseen. Eroahdistus ja äänipelko ovat myös oireiltaan hyvin samankaltaiset. Koiran alkuperällä, rodulla tai sukupuolella ei näyttäisi olevan yksiselitteistä vaikutusta eroahdistuksen tai äänipelkojen syntyyn. Pakko-oireiden on todettu esiintyvän useammin uroksilla ja pentuajan hoivalla ja vieroitusiällä on havaittu olevan merkitystä. Samoin vitamiinilisät, erityisesti B6-vitamiini näyttäisi suojaavan pakko-oireilta. Eroahdistus- ja äänipelkoisilla koirilla steriloinnilla tai kastroinnilla ei ole havaittu olevan kiistatonta vaikutusta, mutta pakko-oireisilla nartun sterilointi saattaa suojata käytöshäiriöltä. Monet tärkeät asiat ovat siis tapahtuneet ennen kuin koiranpentu päätyy uudelle omistajalleen eli kasvattajan vaikutus pennun tulevaan elämään on merkittävä. Kasvattaja päättää jalostukseen käytettävän geneettisen materiaalin, valitsee emälle ja pennuille syötettävän ruuan ja on vastuussa pentujen kokemusten määrästä ja laadusta. Omistajalle jää vastuullinen valinta sopivan rodun ja kasvattajan löytämisestä sekä sosiaalistamisen jatkamisesta pennun saavuttua. Vaikuttavista ympäristötekijöistä, kuten ruokinnan ja varhaisen käsittelyn vaikutuksista ongelmakäytösten syntyyn löytyi yllättävän vähän tietoa. Nyt koottua tietoa voidaan kuitenkin hyödyntää kasvattajien ja omistajien neuvonnassa ja katsauksesta saa monipuoliset pohjatiedot kyseisten käytösongelmien tunnetuista taustoista.

Sikojen hännänpurenta on monisyinen käyttäytymisongelma, jonka ilmenemiseen vaikuttavat niin sikojen ulkoiset kuin sisäisetkin tekijät. Ulkoisiin tekijöihin kuuluvat mm. virikkeet, pito-olosuhteet, eläintiheys ja ruokinta; ja sisäisiin tekijöihin rotu, sukupuoli ja ikä. Hännänpurenta on yksi nykyaikaisen sikatalouden tuottavuuden ja sikojen hyvinvoinnin suurimmista ongelmista. Se vaikuttaa sikatalouden tuottavuuteen alentamalla sikojen päiväkasvua ja lisäämällä hylkäyksiä teurastamossa. Siat kärsivät purtujen häntien aiheuttamasta kivusta ja hännänpurentapurkausten aiheuttamasta stressistä. Tässä tutkimuksessa pyrimme selvittämään hännänpurennan ehkäisyyn ja vähentämiseen tarkoitetun lisärehun (Pekoni Break, Suomen Rehu) tehoa hännänpurennan vähentämisessä lihasikakarsinoissa, joissa purentaa on havaittu. Lisäksi pyrimme selvittämään mikä on tuotteen mahdollinen toimintamekanismi vertaamalla sitä muokattuun, suolattomaan tuotteeseen (rehu B) sekä syötävään virikerehuun, josta oli poistettu suolan lisäksi pellava ja hiiva (rehu C). Lisärehu jaettiin kahdesti päivässä lattialle karsinan perälle. Tutkimuksessa oli yhteensä 29 sekakasvatuskarsinaa, joissa oli kaikkiaan 303 lihasikaa, joiden ikä vaihteli 84-184 päivään. Tutkimuksessa seurattiin 15 päivän ajan lisärehun vaikutusta sikojen käyttäytymiseen ja kasvuun videoimalla karsinat sekä punnitsemalla siat tutkimuksen alussa ja lopussa. Käyttäytymistarkkailu suoritettiin valmiin etogrammin mukaisesti intervallitarkkailuna 4 tunnin ajalta sekä päivänä 1 että päivänä 15. Tutkimuksessa ei havaittu tilastollisesti merkitseviä eroja sikojen päiväkasvussa tai käyttäytymisessä eri tutkimuspäivinä eri rehujen välillä (p > 0,05). Karsinan takaosan tutkiminen lisääntyi tutkimusaikana päivästä 1 päivään 15 kaikilla rehuilla (p < 0,05; SEM 0,01). Muissa muuttujissa ei havaittu merkitseviä eroja ajan suhteen (p > 0,05). Sikojen perusrehun syöminen automaatilla lisääntyi alkuperäisellä rehulla päivästä 1 päivään 15 ja väheni rehulla B (p < 0,05; SEM 0,003). Myös rehulla C syöminen väheni tutkimuksen aikana, mutta ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä (p > 0,05). Muissa muuttujissa ei havaittu merkitseviä eroja (p > 0,05). Hännänpurentaa esiintyi tutkimuksen aikana hyvin vähän, keskimäärin alle 0,1 % havainnoista. Tässä tutkimuksessa Pekoni Break ei vaikuttanut vähentävän hännänpurentaa, joskin tätä käytöstä havaittiin koko tutkimuksen aikana hyvin vähän. Kuitenkin rehulla oli positiivisia vaikutuksia: sikojen rehuautomaatilla syöminen lisääntyi, ja kaikilla tutkituilla rehuilla sikojen lattian tutkiminen karsinan perällä lisääntyi. Todennäköisesti rehun mahdollinen teho hännänpurennan vähentämiseen perustuu ainakin osittain virikevaikutukseen. Tarkemman toimintamekanismin ja erityisesti virikevaikutuksen selvittämiseksi voisi olla tarpeen tehdä lisätutkimusta, jossa rehun annostelutapaa muutettaisiin. Lisäksi tarvittaisiin kontrolliryhmä, jolle ei annettaisi ollenkaan lisärehua. Tällaista kontrollia ei tässä kokeessa eläinsuojelullisista syistä voitu tehdä.

Useissa EU-maissa karjuporsaat kastroidaan karjunhajun syntymisen ehkäisemiseksi sekä sikojen myöhemmän käsittelyn helpottamiseksi. Perinteinen, ilman kivunlievitystä ja anestesiaa tapahtuva kastraatio on ollut yleisesti käytössä oleva menetelmä, johon kuitenkin liittyy merkittävä hyvinvointiongelma. Kastraation aiheuttaman voimakkaan kivun ja stressin vuoksi perinteiselle kastraatiolle on haettu vaihtoehtoja niin kivunlievityksestä kuin immunokastraatiostakin, jossa sikojen kivesten toiminta ehkäistään sukupuolihormonien tuottoa säätelevää hormonia (GnRH) vastaan tehdyllä rokotteella. Suomessa lihayritykset edellyttävät tuottajiltaan kivunlievityksen käyttöä kastraation yhteydessä. Pohdittaessa perinteisen kastraation vaihtoehtoismenetelmien hyvinvointivaikutuksia, tulisi kivunlievitystehon ohessa huomioida myös eri menetelmistä aiheutuva stressi (esimerkiksi injektiot tai anestesia). Immunokastraatiota ja kastroimatta jättämistä arvioitaessa tulisi huomioida sikojen hyvinvoinnin mahdollinen laskeminen aggressiivisemman käyttäytymisen seurauksena. Kastraatiossa käytettävien kivunlievitysmenetelmien tehoa on tukittu melko runsaasti, mutta pitkäaikaisvaikutuksista porsaiden hyvinvointiin tai tuotantoon on saatavilla verrattain vähän tietoa. Tähän tutkielmaan kuuluvassa kokeellisessa osuudessa selvitettiinkin nimenomaan näitä pitkäaikaisvaikutuksia. Tutkimuksessa porsaiden kastraatio suoritettiin viidellä eri tavalla, jotka olivat 1) perinteinen kastraatio ilman kivunlievitystä, 2) kastraatio+kipulääke 3) kastraatio+kipulääke & puudute 4) kastraatio+anestesia, kipulääke & puudute sekä 5) immunokastraatio. Kokeeseen osallistui 64 karjuporsasta. Kokeen aikana verrattiin eri tutkimusryhmien porsaiden kasvunopeutta porsitusosastolla, välikasvatuksessa ja lihasikalassa. Hypoteesina oli, että kivunlievityksen käyttö kastraatiossa vaikuttaisi porsaiden kasvuun positiivisesti. Tulosten perusteella näyttäisi siltä, että porsitusosastolla kasvu olisi nopeinta immunokastroiduilla (ryhmä 5), välikasvattamossa anestesiassa kastroiduilla (ryhmä 4) ja lihasikalassa perinteisesti kastroiduilla (ryhmä 1) porsailla. Keskimääräinen kasvu koko kasvatuskaudella olisi suurinta perinteisesti kastroiduilla (ryhmä 1) porsailla. Immunokastroitujen (ryhmä 5) sikojen ruhot olisivat lihakkaimmat. Saadut erot ryhmien välillä kasvussa tai ruhojen lihakkuuksissa eivät olleet tilastollisesti merkitseviä. Välikasvatusvaiheessa vertailtiin tutkimusryhmien myöhemmän vaiheen stressireaktioita. Tämä toteutettiin välikasvatuksen lopussa tehdyllä stressitestillä, jossa porsaat altistettiin kovaääniselle musiikille ja samalla niiltä kerättiin sylkinäytteet kortisolipitoisuuden mittaamiseksi. Näytteitä saatiin näytteenottoajankohdasta riippuen 59−63 porsaalta. Tarkoituksena oli selvittää, oliko eri tutkimusryhmille kastraation yhteydessä aiheutunut kipu ja stressi eronneet niin paljon, että myös myöhemmän vaiheen stressireaktioissa havaittaisiin eroja. Hypoteesina oli, että niiden tutkimusryhmien porsaat, jotka kokivat eniten kipua kastraation yhteydessä, reagoisivat herkemmin myöhemmissä stressitilanteissa, sillä näiden porsaiden HPA (hypotalamus-aivolisäke- lisämunuaisenkuori)- akselin toiminta olisi herkistynyt. Immunokastroitavat porsaat taas reagoisivat vähiten, sillä ne välttyivät kastraation aiheuttamalta stressiltä. Välikasvatusvaiheen tutkimuksen perusteella vaikuttaisi, että kivunlievitysmenetelmien käyttö ei vähennä porsaiden myöhemmän vaiheen stressiherkkyyttä, päinvastoin stressireaktiot olisivat anestesiassa kastroiduilla (ryhmä 4) selkeimmät ja lisäksi stressireaktio olisi pitkäkestoinen. Saadut erot eivät olleet tilastollisesti merkitseviä. Virhettä tuloksiin voi aiheuttaa esimerkiksi tutkimuksen pieni otoskoko. Koemallia onkin tarkoitus toistaa vielä kahteen kertaan, jolloin otoskokoa saadaan suuremmaksi ja tuloksia voidaan arvioida mahdollisimman luotettavasti.

Alavirtsatieoireet ovat yleisiä kissojen eläinlääkärikäyntien syitä. Oireiden taustalla on useita erilaisia kissaan ja sen elinympäristöön liittyviä tekijöitä, joita ei vielä täysin tunneta. Suomalaisten kissojen alavirtsatieoireista ei ole tiettävästi aiemmin tehty tutkimusta. Myöskään tutkimuksia suomalaisten tavoista pitää kissoja lemmikkeinä ei ole kovin monta. Tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta ja alkuperäistutkimuksesta, joka toteutettiin kyselytutkimuksena.Kyselytutkimuksen tarkoituksena oli tutkia altistavien tekijöiden yhteyksiä alavirtsatieoireisiin ja kartoittaa kissojen lemmikkinä pitämiseen liittyviä tekijöitä Suomessa. Alavirtsatieoireita koskevan osan hypoteesina oli, että tulokset vastaavat aiempaa kirjallisuudessa esitettyä tietoa. Kyselytutkimus toteutettiin viidellä eläinlääkäriasemalla ja internetissä vuonna 2011. Vastauksia saatiin yhteensä 1379. Vastauksista 46,4 % oli rekisteröidyistä rotukissoista, mikä on olennaisesti enemmän kuin rotukissojen osuus koko suomalaisesta kissapopulaatiosta. Tämä johtui siitä, että tietoa tutkimuksesta levitettiin erityisesti rotukissaharrastajien keskuudessa. Vastaajista merkittävä osa oli aktiivisia kissaharrastajia, joten tutkimustulokset eivät ole suoraan sovellettavissa koko suomalaiseen kissapopulaatioon. Merkittävin tulos oli, että vääriin paikkoihin virtsaavista kissoista 12,7 % käytti kristallikidehiekkaa, kun muista kissoista sitä käytti vain 6,1 % (p<0,001). Lisäksi havaittiin, että tilastollisesti merkitsevästi suurempi osa kotikissoista (9,5 %) kuin rotukissoista (5,5 %) käytti kristallikidehiekkaa (p=0,006). Monimuuttuja-analyysissä kristallikidehiekka säilyi tilastollisesti merkitsevänä itsenäisenä riskitekijänä vääriin paikkoihin virtsaamiselle. Lisäksi havaittiin kissojen, joiden hiekkalaatikko tyhjennettiin harvemmin kuin kerran päivässä, virtsaavan merkitsevästi useammin väärään paikkaan kuin niiden kissojen, joiden hiekkalaatikko tyhjennettiin vähintään päivittäin (p=0,003). Nämä tulokset ovat yhteneviä aiemman kirjallisuuden kanssa. Toinen olennainen tulos oli se, että ylipaino ei näytä olevan alavirtsatieoireiden itsenäinen riskitekijä. Ylipaino lisääntyi iän myötä ja sitä oli enemmän kastroiduilla kuin kastroimattomilla kissoilla ja kotikissoilla enemmän kuin rotukissoilla. Nämä tekijät selittivät ylipainon yhteyden alavirtsatieoireisiin. Aiemmissa tutkimuksissa ei sekoittavia tekijöitä ole yleensä huomioitu ja ylipainoa on pidetty alavirtsatieoireiden riskitekijänä. Tutkimuksen tärkein johtopäätös on, että kristallikidehiekkaa ei tule käyttää kissoille, jotka virtsaavat epäsopiviin paikkoihin. Lisäksi hiekkalaatikon puhtauteen tulee kiinnittää huomiota. Eläinlääkäreiden tulee huomioida nämä kissan hiekkalaatikkoon liittyvät seikat, kun potilaana on epäsopiviin paikkoihin virtsaava kissa.

Tutkimustietoa laboratorioeläinten kivunarviointiin vaikuttavista tekijöistä on varsin vähän. Koe-eläinten hyvinvoinnille asetetaan vaatimuksia lainsäädännössä. Kipulääkkeiden käyttö laboratoriojyrsijöillä on viime vuosina lisääntynyt todennäköisesti lisääntyneen tiedon ja muuttuneiden asenteiden vuoksi. Lääkitysten käytössä on silti toisinaan maailmanlaajuisella tasolla eroavaisuuksia, joiden taustalla voi olla useita syitä. Empatian on todettu vaikuttavan kivun arviointiin muun muassa tuotanto- ja lemmikkieläimillä, mutta tutkimuksia laboratoriojyrsijöiden kivun arvioinnin osalta ei ole tehty. Tutkielman tarkoituksena oli selvittää koe-eläinten kivun arviointiin ja hallintaan vaikuttavia tekijöitä ja mahdollisia ongelmakohtia. Lemmikkieläinten kokemaa kipua arvioitaessa on havaittu, että suurempia kipuarvioita antavat naiset, naimattomat ja lapsuudessaan lemmikin omistaneet henkilöt. Laboratoriojyrsijöiden kivun arviointi voi olla hankalaa, koska ne pyrkivät saaliseläiminä peittämään kipuoireilua. On kuitenkin havaittu, että kivuliailla jyrsijöillä on muutoksia unirytmissä, syketiheydessä, liikkumisessa sekä rehun ja veden kulutuksessa. Jyrsijä voi myös välttää kipeiden jalkojen käyttämistä, mutta voi korvata yhden kipeän jalan käyttöä muilla, jolloin ontumista ei havaita. Lisäksi jyrsijöiden painossa ja niiden pesän ylläpidossa on havaittavissa puutteita. Jyrsijät myös saattavat nuolla itseään normaalia enemmän tai purra ihoaan. Viime vuosina on myös kehitetty hiiren ja rotan naaman ilmeisiin perustuvat kivunarviointimenetelmät. Empatialla tarkoitetaan kykyä ymmärtää ja myötäelää toisen ihmisen tunteita ja kokemuksia. Eläimiin kohdistuvaa empatiaa kokevat tutkimusten mukaan enemmän naiset, lemmikin omistajat ja ihmiset, joiden perhekoko on pieni. Kykyä tuntea empatiaa voidaan mitata muun muassa Interpersonal Reactivity Index (IRI) –kyselyllä, joka selvittää empatian neljää eri osa-aluetta. Tutkimuksessa toteutettiin kysely, joka pohjautui IRI-menetelmään. Tutkimuksessa selvitettiin Helsingin yliopistossa työskentelevien koe-eläinhoitajien ja työssään eläimiä käyttävien tutkijoiden asenteita koe-eläimiin ja niiden kokemaan kipuun, sekä selvitettiin kipuarvioiden suuruuteen vaikuttavia tekijöitä. Kyselyyn vastasi 40 koe-eläintoimijaa. Tutkimuksessa havaittiin, että paljon empatiaa eläimiä kohtaan kokevat vastaajat kokivat sitä paljon myös ihmisiä kohtaan. Lisäksi koe-eläinhoitajat kokevat tutkijoita suurempaa empatiaa eläimiä kohtaan, mutta kummallakaan ryhmällä eläimiä kohtaan koettu empatia ei vaikuttanut kipuarvion suuruuteen. Korkeampia kipuarvioita antoivat ne vastaajat, joilla oli iso perhekoko ja he jotka ilmaisivat kiintymyksensä perheen lemmikkiä kohtaan. Lisäksi perhekoon vaikutus oli kipuarvioihin nähden vastakkainen: pieni perhekoko lisäsi eläimiä kohtaan koettua empatiaa. Vastoin odotuksia koe-eläintoimijoiden kokema empatia eläimiä kohtaan ei vaikuttanut kipuarvion suuruuteen, mutta esiin saatiin muita vaikuttavia tekijöitä. Tulevaisuudessa voisi olla syytä toteuttaa laajempi tutkimus suuremmalla vastaajajoukolla ja selvittää tarkemmin koe-eläinten kivun arviointiin vaikuttavia koe-eläintoimijoista riippuvia tekijöitä.

Tutkielman tavoitteena on kirjallisuuskatsauksen avulla selventää koirien ääniarkuuden hoitomahdollisuuksia. Pääpaino pidetään käyttäytymisterapiaa tukevassa lääkehoidossa, mutta myös käyttäytymis- ja feromoniterapiaa, ääniarkuuden taustaa sekä pelkoon ja ahdistukseen liittyvien välittäjäaineiden toimintaa esitellään. Ääniarkuus on sekä omistajan että koiran elämää hankaloittava ongelma. Yleisiä pelottavia ääniä ovat mm. ilotulitteet ja ukkosmyrskyt. Ääritilanteessa pienemmätkin terävät äänet, kuten auton ovien sulkeutuminen, saattavat aiheuttaa pelkoa ja erityisesti tämänkaltaiset pelot alkavat rajoittaa normaalia elämää. Tämän vuoksi on tärkeää, että äänipelkoon suhtaudutaan samoin kuin mihin tahansa fyysiseen sairauteen ja eläinlääkärit ovat tietoisia hoitovaihtoehdoista. Ääniarkuuden hoidon perustana on käyttäytymisterapia eri metodeineen. Tähän voidaan tarvittaessa yhdistää muun muassa feromoniterapia tai lääkehoito. Lääkehoidon tarkoitus on auttaa käyttäytymisterapian etenemisessä, eikä niinkään olla pysyvä ratkaisu ongelmaan. Osa koirista voi tarvita jatkuvaakin lääkitystä, mutta käyttäytymisterapia tulisi silti olla osana hoitoa. Lääkityksistä bentsodiatsepiineilla on voimakas ahdistusta lievittävä vaikutus, mutta samaan aikaan sivuvaikutuksena saattaa ilmetä esimerkiksi lisääntynyttä aggressiota. Äänipelon suhteen bentsodiatsepiinit ovat tehokkaita ja nopeavaikutteisia; alpratsolaami on käytännössä annostelutiheyden kannalta diatsepaamia parempi vaihtoehto. Uusin valmiste äänipelon hoitoon on suun limakalvolle annosteltava deksmedetomidiinigeeli. Aiheesta ei ole vielä kovin kattavia tutkimuksia, mutta tähän mennessä saadun tiedon mukaan deksmedetomidiinigeeli olisi erittäin hyvä lääkitysvaihtoehto akuutteihin pelkotilanteisiin. Trisyklisistä masennuslääkkeistä klomipramiini on yleinen eroahdistuksen hoidossa, mutta sillä on saatu hyviä tuloksia myös äänipelon hoidossa käyttäytymisterapian tukena. Klomipramiini on kuitenkin soveltuvampi pitkäjänteisempään hoitoon, kuin äkillisen, voimakkaan ärsykkeen yhteydessä. Ahdistuksen lieventämiseksi voidaan klomipramiinin lisäksi joutua käyttämään esim. alpratsolaamia tilanteissa, joissa klomipramiini teho yksinään on riittämätön. Serotoniin takaisinoton estäjistä fluoksetiinia on tutkittu käyttäytymisperäisten ongelmien hoidossa mutta ei niinkään pelkän ääniherkkyyden osalta. Ahdistuksen lievittämisessä fluoksetiini kuitenkin on toimiva, yhdistettynä tarvittaessa bentsodiatsepiineihin. Monoamiinioksidaasiestäjä selegiliini esiintyy kirjallisuudessa myös vaihtoehtona käyttäytymisongelmien hoidossa, mutta tutkimusnäyttö ei tue sen ahdistusta lievittävää vaikutusta. Sen sijaan selegiliini on ilmeisen menestyksekäs seniilin dementian hoidossa.

Tutkielma sisältää kirjallisuuskatsauksen ja kokeellisen osuuden. Suomessa noin puolet lihaksi kasvatettavista sonneista elää suurimman osan elämästään ryhmäkarsinoissa betonirakolattialla. Betonirakolattialla on kuitenkin todettu olevan haitallisia vaikutuksia muun muassa sonnien makuukäyttäytymiseen ja jalkaterveyteen. Jalkavikojen yleisyys ja huono makuumukavuus heikentävät merkittävästi sonnien hyvinvointia betonipohjaisissa lämminkasvattamoissa. On mahdollista, että jalkavioista aiheutuva kipu ja muutokset makuukäyttäytymisessä heikentävät sonnien päiväkasvua ja siten alentavat sonnien kasvatuksen kannattavuutta. Eräs ratkaisu sonnien hyvinvoinnin edistämiseksi lämminkasvattamoissa on betonirakolattiakarsinoiden makuualueelle asennettava rakolattian rakojen mukaan rei'itetty kuminen pehmike. Kumimaton on todettu vähentävän ihovaurioiden esiintymistä sonnien etupolvissa ja mahdollistavan normaalit makuuliikkeet, kun taas vaikutukset esimerkiksi kintereiden kuntoon ja makuuliikkeisiin käytettyyn aikaan eivät ole yksiselitteisiä. Aiemmat tutkimustulokset eivät ole suoraan yleistettävissä suomalaisiin kasvatusoloihin, sillä tutkimuksissa kasvatusryhmien koot ovat olleet pääsääntöisesti huomattavasti pienempiä kuin Suomessa yleinen 15-20 sonnin kasvatusryhmän koko. Myöskään tutkimuksissa sonnia kohden varatun karsinapinta-alan suuruus ei vastaa Suomessa käytössä olevia suhteellisen syviä karsinoita, jotka mahdollistavat ruokinta- ja makuualueen erottelun. Tutkimusosion tavoitteena oli selvittää betonirakolattiakarsinoiden makuualueelle asennetun rei'itetyn kumimaton vaikutuksia lihasonnien jalkaterveyteen, makuukäyttäytymiseen sekä päiväkasvuun. Aiempien tutkimustulosten perusteella odotusarvona oli, että kumimatolla on positiivisia vaikutuksia näihin tekijöihin. Tutkimuksessa oli mukana 240 sonnia, joista puolet kasvatettiin kumimattopäällysteisissä karsinoissa, ja puolet päällystämättömissä betonirakolattiakarsinoissa noin 6 kuukauden iästä 18-19 kuukauden teurasikään asti. Kuusi sonneista kuoli tai lopetettiin ennen teurasikää. Päiväkasvujen vertailuun saatiin tiedot yhteensä 78 kumimatolla eläneestä sonnista. Sonneja tarkkailtiin kahden kuukauden välein kasvatuskauden ajan. Mitattavia tekijöitä olivat sonnien makuullemenoon käyttämä aika, epänormaalien makuullemenojen ja ylösnousujen määrä, karsinan kumimattopäällysteisellä alueella ja vastaavalla alueella betonikarsinoissa oleskelevien sonnien määrä, etupolvien ja kintereiden ihovauriot ja turvotus sekä sonnien päiväkasvu. Lattiatyypin ja iän vaikutusta etupolvien ja kintereiden kuntoon sekä päiväkasvuun analysoitiin käyttäen lineaarista sekamallia. Makuullemenoparametreja analysoitiin muuttujien mediaaniarvojen avulla käyttäen Mann-Whitney-U-testiä. Betonirakolattiakarsinoissa sonnien mediaani makuullemenoaika oli pidempi kuin karsinoissa, joissa oli kumimattopäällysteinen makuualue (p < 0,05). Betonikarsinoissa esiintyi enemmän epätyypillisiä makuullemenoja ja ylösnousuja kuin kumimattokarsinoissa (p < 0,05). Sonnit vaikuttivat suosivan kumimattoa oleskelualueenaan. Sonnien etupolvien ja kintereiden keskimääräinen kunto pysyi kumimattokarsinoissa parempana kuin betonikarsinoissa (p < 0,05), tosin erot kintereiden kunnossa karsinatyyppien välillä tasoittuivat teurasikäisillä sonneilla. Päiväkasvuissa ei havaittu eroa karsinatyyppien välillä. Kumimattopäällyste betonirakolattiakarsinoissa edistää sonnien hyvinvointia vaikuttamalla positiivisesti niiden makuukäyttäytymiseen ja jalkaterveyteen. Näin ollen se on varteenotettava vaihtoehto sonnien kasvatusolosuhteiden parantamiseksi suomalaisissa lämminkasvattamoissa.

Viime vuosien aikana suomalaisessa lypsykarjanpidossa on tapahtunut suuria muutoksia. Karjakoot ovat kasvaneet, pihattonavetat yleistyneet ja tuotanto-olosuhteiden lisääntyvä koneellistuminen on vähentänyt ihmisen ja naudan välisiä kontakteja päivittäisissä työrutiineissa. Ihmiskontaktin väheneminen voi tehdä naudoista pelokkaita ja hankalia käsitellä. Pihattonavetoiden yleistymisen myötä nautoja käsitellään entistä enemmän vapaana, minkä vuoksi hyvä eläinten käsittelytaito on edellytys sekä karjanhoitajan että tilalla vierailevien ammattilaisten sujuvalle ja turvalliselle työskentelylle. Lisäksi eläinten käsittely vaikuttaa naudan ja hoitajan välisen suhteeseen, ja on siten merkittävä eläinten hyvinvointiin vaikuttava tekijä. Suomalaisissa olosuhteissa tapahtuvasta karjankäsittelystä ja eri ammattilaisten käsittelytaidosta on olemassa vähän julkaistua tietoa. Samoin ihmisen ja naudan välisen hierarkian merkitys ja käytännön menetelmät valta-aseman osoittamiseen ovat erittäin vähän tutkittuja nautojen käsittelyn osa-alueita. Tämä tutkielma pyrkii osaltaan korjaamaan näitä puutteita kokoamalla yhteen karjanhoitajien kokemukseen perustuvaa tietoa nautojen käsittelystä sekä ihmisen ja naudan välisen valtasuhteen muodostumisesta. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään karjanhoitajien mielipiteitä tilalla vierailevien ammattilaisten karjankäsittelytaidosta sekä käsittelyn oppimisesta. Tutkimuksessa haastateltiin hyvästä eläinten käsittelystä ja hoidosta tunnettuja karjanhoitajia 20 lypsykarjatilalla eri puolilla Suomea. Haastattelutilat olivat eläinmäärältään suurehkoja (noin 30 - yli 200 lehmää), kaikissa oli pihattonavetta, ja haastatelluilla karjanhoitajilla oli vähintään 10 vuoden kokemus karjanhoidosta. Karjanhoitajat pitivät eläinten hyvää kohtelua tärkeänä sekä eläimen että ihmisen hyvinvoinnin kannalta. Nautoja pyrittiin käsittelemään rauhallisesti ja lempeästi, omasta työturvallisuudesta huolehtien. Haastateltujen mukaan naudat tunnistavat hoitajansa ja erottavat eri ihmiset toisistaan. Ihmisen vallitsevaa asemaa nautaan nähden pidettiin tärkeänä työn sujuvuuden ja turvallisuuden kannalta. Karjanhoitajat osoittivat valta-asemansa eläimille olemuksellaan, äänellään ja kättä pidempää työkalua apuna käyttäen. Tutkimuksessa tuli lisäksi esille arkojen eläinten ja hiehojen kohdalla toimiviksi havaittuja käsittelykäytäntöjä. Nautojen käsittelyn oppimisen kannalta haastatellut pitivät tärkeänä eläinten käyttäytymisen tuntemista, käytännön harjoittelua sekä omaa motivaatiota. Eri ammattilaisten käsittelytaidosta esitetyissä mielipiteissä oli vaihtelua. Tutkimus osoittaa, että suomalaisilta lypsykarjatiloilta löytyy positiivista karjanhoitokulttuuria, ja käytössä on hyviä karjankäsittelymenetelmiä. Haastatteluissa esiin tulleita mielipiteitä ja käsittelykäytäntöjä ei voida kuitenkaan yleistää koko suomalaista karjanhoitotapaa koskevaksi, eikä eri ammattilaisten käsittelytaidosta voida tehdä tämän tutkimuksen perusteella yksityiskohtaisia johtopäätöksiä. Tutkimusaineisto antaa kuitenkin selkeän kuvan niistä periaatteista ja käytännön käsittelytekniikoista, jotka on havaittu käyttökelpoisiksi lypsykarjan käsittelyssä kotimaisissa tuotanto-oloissa. Tutkimuksessa esiin tullutta tietoa voidaan mahdollisesti jatkossa hyödyntää suomalaisen nautojen käsittelykulttuurin ja siihen liittyvän koulutuksen kehittämisessä.

Nupouttamisella tarkoitetaan vasikan sarvenaiheiden tuhoamista sarvien kasvun estämiseksi esimerkiksi kuumapolton avulla. Nykyisin lähes kaikki Suomessa syntyvistä vasikoista nupoutetaan turvallisuusnäkökohtien vuoksi. Suomen eläinlääkintölainsäädännön mukaan riittävät tiedot ja taidot toimenpiteen suorittamiseksi omaava henkilö saa nupouttaa alle neliviikkoisen vasikan. Eläinlääkäri voi jättää tilalle pistoksena tai suun kautta annosteltavaa tulehduskipulääkettä nupoutuskivun hoitoa varten. Nupouttamisen on useissa tutkimuksissa todettu aiheuttavan vasikalle kipua, joka ilmenee muun muassa pakenemisyrityksinä toimenpiteen yhteydessä sekä levottomuutena, sosiaalisen käyttäytymisen vähenemisenä, kohonneena sydämen sykkeenä ja stressihormonien tason nousuna nupoutuksen jälkeen. Tähänastisissa tutkimuksissa nupoutuskipua on tutkittu pisimmillään kahden vuorokauden ajan. Koska kuumapoltolla nupouttaminen saa aikaan syvän palovamman, voidaan olettaa vasikan kokevan useiden päivien ajan kipua, joka vaikuttaa hyvinvointia alentavasti. Nupoutuksen vaikutusta vasikoiden makuukäyttäytymiseen tutkittiin viiden päivän ajan nupoutustoimenpiteen jälkeen olettaen, että useamman päivän mittainen tulehduskipulääkekuuri parantaisi vasikoiden hyvinvointia. Tutkimukseen valittiin satunnaisesti kymmenen sonnivasikkaa (keski-ikä 27 ± 5,6 vrk). Vasikat satunnaistettiin kahteen hoitoryhmään, joista toiset saivat nupoutuspäivänä ja sen jälkeen ketoprofeenivalmistetta suun kautta yhteensä viiden päivän ajan, ja toiset vastaavasti lumelääkettä. Kaikki vasikat nupoutettiin rauhoitettuina ja paikallispuudutettuina kaasukuumenteista nupoutuskolvia käyttäen. Vasikoita videoitiin kuuden vuorokauden ajan, alkaen vuorokausi ennen nupoutusta. Videoaineisto analysoitiin Cowlog -tietokoneohjelmalla. Vasikoita lääkinneet henkilöt sekä videoiden analysoinnin suorittaja eivät tienneet, kumpaan hoitoryhmään kukin vasikka kuului. Koetilanne oli siis kaksoissokkoutettu. Nupoutuspäivää ei otettu huomioon tuloksissa, koska vasikat nupoutettiin rauhoitettuna. Nupoutustoimenpide lyhensi vasikoiden keskimääräistä yhteenlaskettua makuuaikaa vuorokaudessa 1028,2 ± 23,8 minuutista (päivä ennen nupoutusta) 886,1 ± 23,8 minuuttiin (nupoutuspäivää seuraava päivä). Nupoutuspäivää seuraavana päivänä vasikoiden keskimääräinen kokonaismakuuaika oli tilastollisesti merkittävästi lyhyempi verrattuna kaikkiin muihin päiviin (p < 0,05). Tuloksissa oli havaittavissa tilastollinen tendenssi, jonka mukaan lumelääkittyjen vasikoiden makuujaksojen lukumäärä vuorokaudessa (22,7 ± 1,6 kertaa) oli tulehduskipulääkittyihin vasikoihin (17,7 ± 1,6 kertaa) verrattuna suurempi koko seurantajakson aikana (p = 0,06). Tulehduskipulääkittyjen vasikoiden makuujaksojen keskimääräinen pituus koko seurantajakson aikana oli merkittävästi suurempi (57,3 ± 3,1 minuuttia) kuin lumelääkittyjen vasikoiden (45,0 ± 3,1 minuuttia) (p = 0,02). Nupoutus lyhensi kaikkien vasikoiden päivittäistä kokonaismakuuaikaa, mikä viittaa vasikoiden kokeneen akuuttia kipua tulehduskipulääkityksestä huolimatta. Akuutti kipu ja stressi ilmenivät levottomuutena vasikoiden makuukäyttäytymisessä. Riittävä ja laadukas uni on edellytys vasikan kasvulle ja hyvinvoinnille, mikä tekee aiheesta tärkeän myös taloudellisesta näkökulmasta. Tuloksien perusteella voidaan todeta, että nupoutuksen aiheuttama kipu kestää useita päiviä, mutta jatkotutkimuksia tarvitaan kivunhoitovaihtoehtojen osalta sekä kivun kestosta suuremmalla otannalla.