Browsing by discipline "Internal Medicine"

Krooniset ärsytysperäiset hengitystiesairaudet ovat Suomessa hevosilla hyvin yleisiä. Pitkä sisäruokintakausi, huonolaatuiset rehut ja tallien usein heikko ilman laatu altistavat hevosia allergisille hengitystiesairauksille. Hevosten hengitystiesairauksien hoidossa käytetään paljon lääkeaineita, joiden vaikutuksista on hyvin vähän tutkittua tietoa. Tutkimuksessamme pyrittiin selvittämään asetyylikysteiinin vaikutuksia ja mukolyyttistä tehoa COPD:tä (chronic obstructive pulmonary disease) sairastavissa hevosissa. Tutkimukseen osallistui kymmenen hevosta, jotka tutkittiin neljä kertaa. Toisen ja kolmannen tutkimuskerran välillä hevosia lääkittiin kahden viikon ajan asetyylikysteiinillä (2.4 g suun kautta kahdesti päivässä). Jokaisella tutkimuskerralla hevosille tehtiin kliininen yleistutkimus ja ne tähystettiin. Tähystyksen yhteydessä hevosista otettiin makealimanäyte, josta määritettiin tiettyjen entsyymien (MMP9, kaseinaasi ja beta-glukuronidaasi) pitoisuudet sekä neutrofiilimäärä. Tutkimustulosten perusteella asetyylikysteiinillä ei todettu tilastollisesti merkittävää vaikutusta koeryhmän hevosten oireisiin. Yksittäisille hevosille hoidolla näyttäisi kuitenkin olleen positiivinen vaikutus.

Tutkimuksessa määritettiin sytologiset viitearvot keuhkohuuhtelunäytteille. 11 koirasta otettiin keuhkohuuhtelu (BAL) 5-7 viikon väliajoin seitsemän kertaa. Jokaiselle koiralle tehtiin yleistutkimus ennen rauhoitusta. Koirat rauhoitettiin medetomidiinilla ja riittävä anestesia saatiin propofolilla. Huuhtelunesteenä käytettiin fysiologista natriumkloridia 1 ml/kg jokaiseen huuhteluerään. Huuhtelu suoritettiin kummallekin pallealohkolle kahdesti peräkkäin fiberoskoopin näytteenottokanavan kautta. Välittömästi näytteenoton jälkeen jäähauteessa lasipurkissa olevat näytteet vietiin laboratorioon käsiteltäviksi. Näytteen kokonaistilavuus ja solupitoisuus (elävät ja kuolleet solut) määritettiin. Yhdenkertaisen sideharson läpi suodatetusta ja kahdesti sentrifugoidusta ja pestystä näytteestä sytosentrifugoitiin 40 000 elävää solua objektilasille. Saadut lasit värjättiin May-Grünwald-Giemsalla. Mikroskopoimalla eriteltiin 300 solua ja laskettiin eri solujen prosenttiosuudet. Sytologiset viitearvot määritettiin kunkin koiran keskiarvojen keskiarvosta 95 %:n luottamusvälillä. Saantoprosentti oli 57-63 % ja saaliin kokonaissolut 0,086-0,153 x 106 solua/ml. BAL-näytteidenerittelylaskennassa oli makrofageja 68,5-76 %, lymfosyyttejä 13,8-18,9 %, neutrofiilejä 3,9-5,8 %, eosinofiilejä 1,0-6,4 %, plasmasoluja 0,3-1,0 %, basofiilejä 1,0-1,9 % ja epiteelisoluja 0,4-1,2 %. Kirjallisuuskatsauksessa on käsitelty koiran akuuttien alempien hengitysteiden sairauksien etiologiaa, oireita, diagnoosia ja hoitoa. Kennelyskä ja keuhkokuume ovat tärkeimmät infektiiviset sairaudet. Parasiiteista vaeltavia suolikaistoukkia esiintyy Suomessa, mutta varsinaiset keuhkomadot ovat vielä harvinaisia. Keuhkoödeemi voidaan jaotella kardiogeeniseen ja ei-kardiogeeniseen. Yleisin keuhkoödeemin aiheuttaja on kardiogeeninen sairaus. Muita koiran keuhkosairauksia ovat keuhkojen eosinofiili-infiltraatio syndrooma, keuhkoruhje, keuhkojen tromboembolia, keuhkoverenvuoto ja akuuttihengitysvaikeusoireyhtymä.

Tutkimuksen tarkoituksena oli kehittää bronkoalveolaarinen huuhtelun suorittamista ja näytteiden laboratoriotekniikkaa sekä vertailla saatuja tuloksia keuhkobiopsioista saatuihin histopatologisiin muutoksiin. Keuhkonäytteet (28 kpl) kerättiin syksyllä 1991 Helsingin kaupungin teurastamolta. Bronkoalveolaarinen huuhtelu suoritettiin yleensä noin yhden tunnin sisällä hevosen teurastuksen jälkeen ja huuhtelunäytteistä määriteltiin totaalisolut ja solujen differentiaalilaskenta. Kenhkobiopsioita otettiin kuudesta eri kohdasta keuhkoista ja lisäksi näytteeksi otettiin yksi keuhkopala. Histopatologisten muutosten perusteella aineisto jaettiin neljään eri ryhmään, joiden sisällä analysoitiin em. totaalisolut ja solujen differentiaalilaskenta (tulokset%). Saatuja tuloksia vertailtiin Studentin t-testillä. Tällöin ei saatu tilastollisesti merkitseviä eroja (merkitsevyysraja 95 %) eri ryhmien välille. Lisäksi aineistoa käsiteltiin frekvenssianalyysilla, jolloin havaittiin neutrofiilien nousu ryhmissä II ja III 2/3-osassa näytteistä. Tämä löydös tukee aikaisempien tutkimusten tuloksia, joissa on havaittu neutrofiilien määrän nousua kroonisissa obstruktiivisissa keuhkosairauksissa (Vrins et al, 1991, Derksen et al. 1986).;Tutkimuksen tarkoituksena oli kehittää bronkoalveolaarinen huuhtelun suorittamista ja näytteiden laboratoriotekniikkaa sekä vertailla saatuja tuloksia keuhkobiopsioista saatuihin histopatologisiin muutoksiin. Keuhkonäytteet (28 kpl) kerättiin syksyllä 1991 Helsingin kaupungin teurastamolta. Bronkoalveolaarinen huuhtelu suoritettiin yleensä noin yhden tunnin sisällä hevosen teurastuksen jälkeen ja huuhtelunäytteistä määriteltiin totaalisolut ja solujen differentiaalilaskenta. Kenhkobiopsioita otettiin kuudesta eri kohdasta keuhkoista ja lisäksi näytteeksi otettiin yksi keuhkopala. Histopatologisten muutosten perusteella aineisto jaettiin neljään eri ryhmään, joiden sisällä analysoitiin em. totaalisolut ja solujen differentiaalilaskenta (tulokset%). Saatuja tuloksia vertailtiin Studentin t-testillä. Tällöin ei saatu tilastollisesti merkitseviä eroja (merkitsevyysraja 95 %) eri ryhmien välille. Lisäksi aineistoa käsiteltiin frekvenssianalyysilla, jolloin havaittiin neutrofiilien nousu ryhmissä II ja III 2/3-osassa näytteistä. Tämä löydös tukee aikaisempien tutkimusten tuloksia, joissa on havaittu neutrofiilien määrän nousua kroonisissa obstruktiivisissa keuhkosairauksissa (Vrins et al, 1991, Derksen et al. 1986).

Krooninen laihtuminen on epäspesifinen kliininen oire monissa hevosten sairauksissa. Laihtumisen taustalla voi olla patofysiologialtaan erilaisia aiheuttajia, kuten kehityksellisiä, infektiivisiä tai neoplastisia sairauksia sekä parasiittitartuntoja. Vaikka kroonisen laihtumisen on reportoitu olevan yleinen oire eri sairauksissa, sen prevalenssia ja insidenssiä ei ole tutkittu hevospopulaatiossa. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään yleisiä ja harvinaisia hevosten kroonisen laihtumisen taustalla olevia sairauksia ja oireyhtymiä sekä tilan evaluaatioon soveltuvia kliinisiä tutkimusmenetelmiä. Yleisimpiä taustalla olevia sairauksia tai oireyhtymiä ovat kroonisen tulehduksellisen suolistosairauden (inflammatory bowel disease, IBD) eri muodot, proteiinien menetystä aiheuttava enteropatia ja ripuli, suolistoparasiitit, peritoniitti ja vatsaonteloabskessit sekä hammasongelmat. Harvinaisia syitä hevosten kroonisen laihtumisen taustalla ovat mm. krooniset maksasairaudet, sydänsairaudet, kasvainsairaudet sekä krooninen munuaisvika. Kroonisen laihtumisen evaluaatiossa perusteellisten anamnestisten tietojen, huolellisen kliinisen yleistutkimuksen ja hematologian sekä seerumitutkimusten ohella hyödyllisiä ovat mm. ultraääni- ja röntgentutkimukset, imeytymistestit, peräsuolibiopsiat sekä vatsaontelonestetutkimus. Vatsaontelon ultraäänitutkimuksen avulla voidaan mitata suoliston liikkuvuutta ja suolenseinämän paksuutta sekä havaita mahdollisia effuusioita ja massoja. Rintaonteloröntgentutkimus on tarpeen neoplasioiden ja muiden kroonisten keuhkosairauksien poissulkemiseksi. Hiilihydraattien imeytymistä ohutsuolesta voidaan arvioida glukoosin tai D-xyloosin imeytymistestillä. Tulehdusmuutokset peräsuolibiopsioissa puolestaan heijastavat koko suoliston tilaa. Peritoneaalinesteen tutkimus voi antaa viitteitä esimerkiksi vatsaontelon kasvainsairaudesta. Eläinlääketieteellisen tiedekunnan kliinisen laitoksen ja yliopistollisen eläinsairaalan suureläinklinikan tutkimusprojektiin otettiin kroonisesta laihtumisesta ja / tai toistuvista koliikeista kärsineitä hevosia. Hevosille tehtiin laajat tutkimukset, jotka sisälsivät mm. D-xyloosin absorptiotestin, peräsuolibiopsioiden histologisen tutkimuksen ja vatsaontelon ultraäänitutkimusen. Yhteensä 32 hevosta tutkittiin, ja viidentoista hevosen painonmenetyksen katsottiin kuntoluokan perusteella olevan kroonista. D-xyloosin imeytymisen huippupitoisuus tässä ryhmässä oli normaalia alhaisempi 27 %:lla, ja 33 %:lla imeytyminen oli viivästynyt. Peräsuolibiopsioissa löytyi yleisesti muutoksia; 50 %:lla todettiin lievä tai kohtalainen eosinofiili-infiltraatio sekä mukoosassa että submukoosassa. Suurimmalla osalla kroonisesti laihtuneista hevosista tulehduksellisen suolistosairauden voitiin katsoa olevan painonmenetyksen aiheuttaja. Löydökset osoittavat että muun muassa D-xyloosin absorptiotesti, peräsuolibiopsiatutkimus, suoliston ultraäänitutkimus ja vatsaontelonestetutkimus ovat tehokkaita menetelmiä kroonisesti laihtuneiden hevosten evaluaatioon ja taustalla olevien gastrointestinaaliperäisten sairauksien diagnosointiin.

Tämä lisensiaatin tutkielma koostuu kolmesta osasta; kirjallisuuskatsauksesta, kokeellisesta osasta ja liitteistä. Iohexol on ionisoitumaton, trijodattu ja vesiliukoinen röntgenvarjoaine. Iohexolia on hyödynnetty lääketieteessä useita vuosia. Iohexolia on käytetty muun muassa angio- ja myelografiassa, lisäksi iohexolia on hyödynnetty arvioitaessa munuaiskerästen suodattumisnopeutta sekä suoliston läpäisevyyden muutoksia. Hevosen tulehduksellisessa suolistosairaudessa (Inflammatory bowel disease, IBD) suoliston rakenne ja sen läpäisevyys muuttuu; tyypillistä on tulehdussolujen kertyminen suoliston seinämään ja myös sidekudosmuodostusta saattaa esiintyä. Suolisto muutoksia saatetaan havaita sekä ohut- että paksusuolessa. IBD aiheuttaa hevoselle laihtumista, johtuen ravintoaineiden puutteellisesta imeytymisestä ja proteiinien menetyksestä suoleen suoliston häiriötilan yhteydessä. Tällä hetkellä IBD:n diagnostiikka perustuu tyypillisiin oireisiin, kliiniseen tutkimukseen, verinäytteisiin, glukoosin imeytymistestiin ja peräsuolesta otettuun koepalaan. IBD:n diagnostiikka on kuitenkin erittäin haastavaa ja tutkimusmenetelmiin liittyy lukuisia ongelmia, jotka vähentävät niiden luotettavuutta IBD:n diagnostiikassa. Tutkimuksemme tarkoituksena on kehittää hevosen IBD:n diagnostiikkaa entistä helpompaan, luotettavampaan ja turvallisempaan suuntaan. Tämän alustavan tutkimuksen tavoitteet olivat: (1) tutkia voidaanko iohexol havaita hevosen seerumissa oraalisen annostelun jälkeen ja (2) muodostaa iohexolin pitoisuuskuvaaja ajan funktiona terveillä hevosilla. Materiaalimme koostui kymmenestä terveestä hevosesta, joilla ei ollut havaittu laihtumista tai ripulia. Ennen iohexolin annostelua hevosille suoritettiin kliininen tutkimus ja verinäytteet otettiin maha-suolikanavan sairauden poissulkemiseksi. Hevosille suoritettiin myös mahalaukun tähystys. 16 tunnin paaston jälkeen 1 ml/kg Iohexolia annosteltiin 10 % -liuoksena nenämahaletkulla suoraan mahaan ja verinäytteet otettiin 0, 30, 60, 120, 180, 240, 300 ja 360 minuuttia annostelun jälkeen. Iohexolin pitoisuus määritettiin käyttämällä korkean erotuskyvyn nestekromatografiaa. Iohexolin pitoisuuksista tietyillä ajanhetkillä muodostettiin kuvaaja. Hevosilla ei havaittu maha-suolikanavan sairauksia. Kaikki hevoset olivat hyvässä kuntoluokassa ja mahalaukun tähystyksessä ei havaittu merkittäviä muutoksia. Verinäytteiden tulokset olivat viiterajoissa. Kaikki hevoset sietivät iohexolia hyvin ja haittavaikutuksia ei havaittu. Iohexol oli havaittavissa seerumissa 60 minuutin kuluttua annostelusta. Kuvaajassa voitiin havaita kaksi huippua. Statistiset menetelmät tukivat löydöksiä. Iohexol testi oli yksinkertainen suorittaa ja siihen ei liittynyt haittavaikutuksia. Annos 1ml/kg oli havaittavissa seerumissa. Iohexolin pitoisuuskuvaaja muodosti kaksi huippua, ja tämänkaltainen ilmiö on kuvattu kirjallisuudessa aikaisemmin useiden lääkkeiden tapauksessa. Hevosella ilmiö liittyy todennäköisesti maha-suolikanavan rakenteellisiin ja fysiologisiin eroavaisuuksiin ja lisätutkimuksia ilmiön varmistamiseksi tarvitaan. Iohexol näyttää olevan potentiaalinen merkkiaine suoliston läpäisevyyden arviointiin ja lisätutkimuksia IBD:tä sairastavien hevosten seerumin iohexolin pitoisuuksista verrattuna terveiden hevosten seerumin iohexolin pitoisuuksiin on suunnitteilla.

Microbiota inhabiting the colon fermentate carbohydrates, proteins and endogenous substrates to volatile fatty acids (VFA) and produce energy for the microbial growth. Because all species of bacteria ferment some component of the digesta and produce various VFAs, alterations in microflora may modify these fermentative end products. Thus, measuring the amount and type of VFA produced gives an instrument which reflects changes in the bacterial microbiota of the intestine. This study set out to explain the connections between diet composition and the formation of VFAs. The general hypothesis was that different food compositions cause differences in the VFA profile, and this may have systemic effect on animal health. Graeco Latin Square design study with 5 healthy Beagles was performed, feeding high protein (diet A, starch 54 g/kg, crude protein 609 g/kg), high carbohydrate (diet B, starch 438 g/kg, crude protein 194 g/kg), and a balanced commercial (diet C, starch 277 g/kg, crude protein 264 g/kg) diets for three weeks each. The diet C was used also for the baseline. VFA, fecal dry matter and fecal consistency score were assessed. All dogs had formed feces during diets B and C but diarrhea during diet A, leading to significant differences in fecal consistency score between the diets (p < 0.0001). The results indicate that alterations in diet had a large influence on the amount and quality of VFAs produced. Mixed-effect model analysis shows that the diets had a statistically significant (p<0.05) influence on all of the VFAs produced excluding butyric acid. The most significant changes from the baseline diet were seen with the high protein diet. Compared to the baseline diet, valeric acid production increased 24-fold, isobutyric acid by 79.5% and isovaleric acid by 42.4 %. Production of propionic acid decreased by 43.3%, acetic acid by 25.0%, and butyric acid by 10.2 %. In previous studies similar changes in VFA profile have been coupled with various intestinal diseases as well as inhibition in biotin absorption. Furthermore, this might have an influence on inflammatory response at the cellular level. Thus, changes in VFA profile may have an influence at least on the local intestinal health. The total amount of fatty acids decreased on both experimental diets. It seems that having moderate protein and carbohydate levels in the diet is a virtue and more is not necessarily better. This study provides additions to existing understanding of the relationship between diet composition and the formation of VFAs in the intestine. The findings suggest that observing the alterations in VFA levels formed in the intestine and therefore present in feces, may provide an instrument to indirectly observe changes in the bacterial microbiota of the intestine. Thus, there is a need to find the link between the changes in VFA profiles and colonic microbiota, and bacterial diversity in feces by using molecular methods. Having this greater level of understanding would lead to more robust insights into the role of intestinal microbiota in animal health, and to potential advances in the prevention and curing of related diseases.

Kaneista, jyrsijöistä, linnuista ja erilaisista matelijoista on viime vuosina tullut erittäin suosittuja lemmikkejä. Usein omistajien tiedot eläimen hoidosta ovat erittäin rajoittuneita, eksoottisempien eläinlajien ollessa kyseessä he eivät aina tiedä edes perusasioita ympäristöolosuhteista ja ruokinnasta. Syventävien opintojeni tarkoituksena on lisätä omistajien tiedon määrää, jotta he oppisivat hoitamaan lemmikkejään paremmin, kääntymään ajoissa eläinlääkärin puoleen ja vastaisuudessa myös ehkäisemään sairauksien syntymistä. Työ jakautuu kahteen osaan. Ensimmäisen osan muodostaa eksoottisten eläintenomistajille suunnattu tiedotusmateriaali. Eläinlajeista on otettu mukaan kani, marsu, rotta, hiiri, hamsteri, gerbiili, chinchilla, fretti, suo- ja maakilpikonna, liskot, käärmeet sekä linnut. Kunkin eläinlajin hoitopaperissa on käsitelty eläimen käyttäytymistä ja käsittelyä, vaadittavia häkki- ja muita olosuhteita, ruokintaa, lisääntymistä ja sairauksien oireita. Osassa hoitopapereita on lyhyesti käsitelty ko. eläinlajin yleisimpiä sairauksia. Omistajille suunnattua materiaalia ovat myös eläinten tavallisimmista sairauksista tehdyt erilliset paperit. Ne sisältävät tietoa sairauden aiheuttajista, tartuntateistä, hoidosta, ennusteesta ja ehkäisystä. Toinen osa koostuu eläinlääkäreille tarkoitetusta materiaalista. Se sisältää lintu- ja matelijapotilaiden anamneesikaavakkeet, listan yleisimmistä eksoottisilla eläimillä käytettävistä lääkkeistä annoksineen sekä yhteenvedon kanin syömättömyyden tavallisimmista syistä ja niiden diagnosoinnista. Tarkoituksena on, että eläinlääkäri voi kopioida omistajille tarkoitettuja papereita ja antaa niitä heille tarvittaessa. Kaiken materiaalin tarkoituksena on myös helpottaa ja nopeuttaa eläinlääkärin työskentelyä. Ohjeiden tarkoituksena ei kuitenkaan ole korvata henkilökohtaista kontaktia eläinlääkärin ja omistajan välillä vaan täydentää suullisia ohjeita.

Nämä syventävät opinnot koostuvat 3 osasta. Tutkimusosa käsittelee furosemidin imeytymistä Eudragit-hartseja sisältävistä enteromatriksirakeista. Kahta tutkittua valmistetta verrattiin kaupalliseen Lasix retardiin. Ruoka vähensi furosemidin imeytymistä kaikilla valmisteilla. Matriksityyppisillä rakeilla pitenivät myös viive imeytymisen alkamiseen ja aika huippupitoisuuden saavuttamiseen sekä huippupitoisuudet olivat alhaisemmat. Eri hartsien välille ei saatu tilastollisesti merkittäviä eroja. Tutkimusosa II:ssa verrattiin ibuprofeenin imeytymistä hydrofiilisistä enteromatriksikapseleista, jotka sisälsivät hydroksipropyylimetyyliselluloosaa (HPMC) ja eri määriä kaliumkarbonaattia. Valmisteille ei saatu tilastollisesti merkitseviä eroja ruoan kanssa tai ilman annettuna. Ainut ero saavutettiin 30 mg kaliumkarbonaattia sisältävällä valmisteella, kun sen aika huippupitoisuuden saavuttamiseen oli ruoan kanssa huomattavasti lyhyempi kuin ilman ruokaa. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään kivun fysiologiaa ja ei-steroidien anti-inflammatoristen kipulääkkeiden käyttöä koiralla ja kissalla. Katsauksessa rajoitumme lähinnä Suomessa markkinoilla oleviin lääkeaineisiin.

Tämä syventävien opintojen tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta sekä tutkimusosasta. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään haimanvajaatoiminnan (PDA) etiologiaa, oireita, diagnoosia ja hoitoa sekä esitellään lyhyesti sairauksien perinnöllisyystutkimusta ja eri perinnöllisyysmalleja. Tutkimusosa koostuu kolmesta tutkimuksesta. Ensimmäisessä tutkimuksessa pyritään saamaan varmennus PDA:n periytyvyysmallista saksanpaimenkoirilla sekä seuraamaan, miten ja millä nopeudella haiman surkastuminen tapahtuu. PDA:ta sairastavien saksanpaimenkoirien risteyksessä syntyneet kuusi pentua ovat tällä hetkellä kolmevuotiaita ja yksi pentu on sairastunut PDA:han. Kahden vuoden iässä PDA:han sairastuneella koiralla oli syntyessään normaali haima. Haiman makroskooppinen surkastuminen tapahtui nopeasti, kolmen kuukauden sisällä. Toisessa tutkimuksessa kartoitettiin PDA:n esiintymistä collieilla sekä tutkittiin, onko sairaus rodulla perinnöllinen. Eläinlääketieteellisellä korkeakoululla vuosien 1977-1988 välisenä aikana collieilla todetuista 51 PDA-tapauksesta 44 pystyttiin sijoittamaan yhdistettyyn sukutauluun. Tutkimusaineiston perusteella voidaan olettaa, että PDA on collieilla perinnöllinen sairaus, mutta periytyvyysmallia ei voitu varmuudella määrittää. Kolmannen tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, voidaanko PDA:ta sairastavien koirien kliinisiin oireisiin vaikuttaa vaihtamalla koirien tavanomainen ruoka suolistosairauksien hoitoon tarkoitettuun dieettiruokaan. Entsyymilääkitys pidettiin ennallaan tutkimuksen ajan. Tutkimus osoitti, että dieettiruualla pystytään vähentämään joitakin PDA-oireita. Suoliston murina, ilmavaivat, ulosteen määrä sekä ulostuskerrat vähenivät merkitsevästi. Dieettiruokinnan kustannukset olivat lähes kaksinkertaisesti tavanomaiseen ruokintaan verrattuna.

Tutkimuksen tarkoituksena oli seurata liharotuisten hiehojen fysiologista sopeutumista talviaikana erilaisissa tuotantotiloissa. Vertailukohteina olivat lämmin tila, kylmäpihatto ja ulkotarha. Tutkimus oli kaksivaiheinen, kokeet tehtiin talvikausina 1998-1999 ja 1999-2000 Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen emolehmänavetassa Tohmajärvellä. Kolmeen eri koeryhmään kuuluvista hiehoista kerättiin verinäytteitä, joista tutkittiin eläinten metabolista tilaa, piileviä sairauksia sekä stressiä kuvaavia muuttujia. Verinäytteitä otettiin molemmissa kokeissa kymmenen kertaa. Tuloksia vertailemalla saatiin tietoa eläinten kyvystä sopeutua vallitseviin kasvatusolosuhteisiin. Kokeiden aikana naudoilla havaittiin merkitseviä muutoksia eri verianalyyttien pitoisuuksissa. Talvi sinänsä vaikutti moniin veriarvoihin, erityyppisten kasvatusolosuhteiden vaikutus sen sijaan oli vähäinen. Ulkokasvatusryhmä joutui kylmempien olosuhteiden vuoksi todennäköisesti käyttämään muita ryhmiä enemmän rasvavarastojaan, mikä havaittiin joidenkin verianalyyttien pitoisuuksissa. Kokeiden perusteella voidaan kuitenkin ulko-, sisä- ja kylmäpihattokasvatusta pitää yhtä hyvinä kasvatusmuotoina.