Browsing by discipline "Mikrobiologi"
Now showing items 1-11 of 11
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2000)Uusi herpesvirusten sukuun kuuluva virus aiheutti 50 % kuolleisuuteen johtaneen epidemian 1984 hollantilaisessa merinisäkäskeskuksessa. Tämän jälkeen hylkeiden herpesvirusvasta-aineita on todettu useilta Pinnipedia-heimon lajeilta ympäri maailmaa. Pohjanmerellä kuoli tuhansittain harmaahylkeitä vuoden 1988 aikana hylkeiden morbilliviruksen aiheuttamaan sairauteen. Hylkeiden herpesvirus (Phocid herpesvirus type 1, PhHV-1) eristettiin myös kuolleiden eläinten elimistä antaen aihetta epäillä herpesviruksen osuutta näin suureen kuolleisuuteen johtaneeseen taudinkuvaan. Yleisesti herpesvirusinfektioille on tyypillistä että stressi yhdessä infektion kanssa saa aikaan rajumman sairauden. Luonnoneläinten tuominen sairaalahoitoon läheiseen kontaktiin muiden eläinten kanssa on kliinistä sairautta mahdollisesti vakavoittava stressitekijä. Hylkeiden suojaaminen kliiniseltä taudilta paikoissa, joissa hylkeitä pidetään syystä tai toisesta vankeudessa on ollut lähtökohtana rokotteen kehittämiselle. Rokotetutkimuksia varten on hylkeiden herpesviruksesta eristetty immunogeenisiä glykoproteiineja. Muilla herpesviruksilla suoritetut immunogeenisyystutkimukset ovat osoittaneet glykoproteiini B:n ja D:n olevan erityisen tehokkaita humoraalisen ja soluvälitteisen immuniteetin syntymiseen. Nämä glykoproteiinit on siksi valittu komponenteiksi rokotteeseen PhHV-1:tä vastaan. Tulevaisuuden rokotteen kliinisen tehon tutkimista varten ennen rokotteen ottamista rutiinikäyttöön merinisäkäskeskuksessa on tutkittu koe-eläinmallin sopivuutta. Oma tutkimukseni alkoi glykoproteiini D:n tuottamisella soluviljelmässä tarkoituksena tuottaa riittävästi proteiinia jotta sen immunogeenisyys voitaisiin testata. Pilottitutkimuksen omaisesti oli myös tarkoitus selvittää bakulovirusmenetelmän sopivuus juuri tämän proteiinin tuottamiseen. Tuotetusta proteiinista valmistettiin iscom-rokote, jolla immunisoitiin hiiriä. Tutkimukseni eläinmalli-osassa tutkimme kahden eri mallin sopivuutta rokotteen kliinisen tehon tutkimista varten. Heterologinen kissamalli, jossa kissat rokotettiin ensin joko PhHV-1–iscom – tai FHV-iscom rokotteella ja sitten altistettiin FHV infektiolle, osoittautui paremmaksi vaihtoehdoksi kun hiirien infektoiminen PhHV-1:llä. Kissamallin avulla voidaan tutkia rokotteen antamaa suojaa kliinistä tautia vastaan. Todettiin myös että PhHV-1 iscom-rokotus vähensi viruksen erittymistä verrattuna rokottamattomaan kontrolliryhmään. Glykoproteiini D osoittautui tässä pilottitutkimuksessa riittävän immunogeeniseksi, joten tutkimusta on syytä jatkaa. Glykoproteiini B:n kohdalla hyväksi todettu bakulovirusvektorimenetelmä ei kuitenkaan sellaisenaan sovi käytettäväksi gD:n tuottamisessa, vaan sitä on optimoitava. Rokottamisen tavoitteena ei suinkaan ole pyrkimys luonnossa elävien hylkeiden rokottamiseen vaan tavoitteena on suojata orvot poikaset vakavalta taudilta niiden ensimmäisten sairaalahoitoviikkojen ajan.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2010)Kissa voi välittää ihmiseen useita eri tauteja. Tällaisia luonnollisesti selkärankaisesta eläinlajista ihmiseen siirtyviä tauteja ja tartuntoja kutsutaan zoonooseiksi. Zoonoosien aiheuttajiin kuuluu muun muassa erilaisia bakteereita, viruksia, sieniä ja loisia, ja ne voivat siirtyä ihmisen ja eläimen välillä suoraan tai välillisesti. Kissan välittämät zoonoosit voivat tarttua ihmiseen usean eri tartuntareitin kautta, muun muassa ihmisen suuhun kulkeutuvan kissan ulosteen välityksellä eli feko-oraalisesti, terveen tai vaurioituneen ihon tai limakalvon kautta, hengitysteitse tai yhteisen vektorin välityksellä. Useimmat zoonoosit voivat tarttua ihmiseen immuunipuolustuksen tasosta riippumatta, mutta kliininen sairaus on immuunipuutteisilla eli vastustuskyvyltään heikommilla ihmisillä tavallisesti vakavampi. Suomessa tavatuista kissan välittämistä zoonooseista merkittävimpiä ovat muun muassa toksoplasmoosi, toksokariaasi, silsasieni-infektiot, tularemia eli jänisrutto, lehmärokko, hilsepunkkitartunta ja kissanpuremien aiheuttamat haavainfektiot. Haavainfektioiden aiheuttajista Pasteurella multocida ja Capnocytophaga canimorsus voivat aiheuttaa puremahaavan kautta vakavan sairastumisen etenkin immuunipuutteiselle ihmiselle. On paljon kissan välittämiä zoonooseja, joita ei toistaiseksi suomalaisilla kissoilla tavata. Tämä tilanne voi lisääntyneiden ulkomaisten kissakontaktien kautta ja ilmastonmuutoksen myötä muuttua. Esimerkiksi klassista rabiesta tavataan Suomen itäisissä naapurimaissa ja useissa muissa Euroopan valtioissa, joten vastustustyö on tärkeää Suomen rabiesvapauden säilyttämiseksi. Toinen esimerkki vakavasta, tunnetusta taudista, jonka epidemiologiassa kissallakin on rooli, on rutto. Alueilla, joilla tavataan yleisesti kirppuja, on kissanraapimatauti merkittävä kissan välittämä zoonoosi. Niin eläinten kuin ihmistenkin terveydenhuollolla on tärkeä rooli zoonoosien vastustustyössä. Eläinlääkäreiden antama lemmikinomistajien asiallinen valistus olisi suotavaa, jotta omistajat oppisivat tiedostamaan riskit ja ehkäisemään zoonoosien leviämistä toimintatavoillaan. Monet kissojen ihmisiin välittämistä zoonooseista tarttuvat todennäköisemmin metsästävän ulkokissan kautta kuin ravintonaan kypsennettyä valmisruokaa nauttivasta sisäkissasta. Zoonoosiriskeihin vaikuttavat myös kissan ja ihmisen yleinen terveydentila sekä immuniteetti. Sekä kissan että ihmisen matkailu lisäävät osaltaan erilaisten zoonoosien todennäköisyyttä. Useita kissan välittämistä zoonooseista voidaan ehkäistä yksinkertaisilla toimilla, kuten huolellisella käsi- ja elintarvikehygienialla, kissan terveydenhuollosta huolehtimalla ja sen jätösten asianmukaisella hävittämisellä.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2005)Syventävät opinnot tehtiin osana HAIVE-yhteistyöprojektia Helsingin yliopiston Eläinlääketieteellisen tiedekunnan peruseläinlääketieteen laitoksen, Haartman-instituutin virologian yksikön, Tampereen teknillisen korkeakoulun Bio- ja ympäristötekniikan laitoksen, Helsingin veden, Tampereen veden, Turun vesilaitoksen, Raision-Naantalin vesilaitoksen, Hämeenlinnan Seudun Vesi Oy:n, TAVASE Oy:n ja Oulun vesilaitoksen kanssa. HAIVE-projektin mykobakteerisouuden tavoitteena oli kehittää nopea detektointimenetelmä mykobakteerien määrittämiseksi vesijohtoverkon vedestä ja biofilmeistä. Määritykseen käytettiin reaaliaikaikaiseen PCR:ään perustuvaa tekniikkaa. Tämän työn tarkoituksena oli kehitetyn menetelmän käyttöönotto ja menetelmän käyttäjäystävällisyyden arviointi. Lisäksi tavoitteena oli kehittää HAIVE-projektin menetelmää erityisesti DNA:n eristysmenetelmän osalta. Biofilmeissä esiintyvien mykobakteerien havaitsemiseksi käytettiin kvantitatiivisen PCR:n (qPCR) lisäksi perinteisiä viljelymenetelmiä. Tutkimuksessa käytetty kirjallisuudesta sovellettu DNA:n eristysmenetelmä osoittautui tehokkaaksi biofilmien mykobakteerimäärien ollessa suuria mutta ongelmalliseksi silloin kun mykobakteerimäärät olivat vähäisiä. qPCR menetelmä osoittautui nopeaksi ja spesifiseksi menetelmäksi. Työssä tutkituista biofilmeistä ei löydetty mykobakteereita. Tulevaisuudessa DNA:n eristysmenetelmää on kehitettävä edelleen, sillä vesijohtoverkon biofilmeissä mykobakteerimäärät ovat todennäköisesti niin vähäisiä, että monivaiheisen DNA:n eristyksen seurauksena qPCR tulos saattaa olla virheellisesti negatiivinen. Tämän työn perusteella qPCR ei korvaa perinteisiä viljelymenetelmiä silloin kun näytteiden mykobakteerimäärät ovat vähäiset.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2007)Paratuberkuloosi eli Johnen tauti on hitaasti kehittyvä nautojen suolistotulehdus, jonka aiheuttajabakteeri on Mycobacterium avium ssp. paratuberculosis. Tauti on levinnyt lähes maailmanlaajuisesti; Suomessa paratuberkuloosia on todettu lihakarjoissa, mutta ei lypsykarjoissa. Tartunta saadaan yleensä feko-oraalisesti vasikkana. Taudin itämisaika on pitkä, jopa vuosia. Feko-oraalisen tartunnan jälkeen bakteeri pääsee suolen luumenista M-solujen kautta Peyerin levyjen makrofaageihin. Tartunnan varhaisessa ja subkliinisessä vaiheessa immuunipuolustuksessa vallitsevina ovat Th1 T-solut ja niiden välittämä soluvälitteinen immuniteetti. Taudin edetessä kliiniseen vaiheeseen soluvälitteinen immuniteetti heikentyy ja vasta-ainevälitteinen immuniteetti vahvistuu. Nyt vallitsevina ovat Th2 T-solut sekä vasta-aineita tuottavat B-lymfosyytit. Taudin loppuvaiheessa soluvälitteisen immuniteetin puute ja vasta-ainevälitteisen immuniteetin heikentyminen saa aikaan infektion nopean leviämisen isännän koko elimistöön. Paratuberkuloosin klassisia oireita naudoilla ovat laihtuminen, krooninen ripuli ja tuotoksen aleneminen. Ruumiinavauslöydöksinä havaitaan poimuttunut ja paksuuntunut ileumin seinämä sekä turvonneet ja suurentuneet suoliliepeen imusolmukkeet. Paratuberkuloosin diagnostiikassa on käytössä useita menetelmiä riippuen taudin vaiheesta. Aiheuttajabakteeri voidaan todeta suoralla osoituksella tai viljelyllä uloste- tai kudosnäytteistä. Bakteerin aiheuttama soluvälitteinen immuunivaste voidaan osoittaa ihotestillä ja gamma-interferonitestillä ja vasta-ainevälitteinen immuunivaste voidaan osoittaa agargeeli-immunodiffuusiotestillä, komplementin sitoutumistestillä, ELISA:lla ja immunoblottauksella. Tämän työn tavoitteena oli tutkia immunoblottausmenetelmää käyttämällä nautojen vasta-ainereaktioita muita mykobakteereja, erityisesti M. avium–kompleksin bakteereja, kohtaan. Naudoilla oli todettu paratuberkuloosi-ELISA –testissä positiivinen reaktio. Positiivisia reaktioita saatiin vähän. Saadut tulokset osoittavat, että menetelmällä voidaan tutkia vasta-ainevasteen ristireagointia mykobakteeriantigeenien kanssa.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2003)Normaaliolosuhteissa salmonellabakteerit eivät aiheuta sairautta terveissä aikuisissa hevosissa. Eläinsairaaloissa ja siittoloissa infektiopaine on suurempi ja hevosten vastustuskyky saattaa olla heikentynyt, jolloin salmonella voi aiheuttaa laajoja epidemioita. Salmonellojen aiheuttamia epidemioita hevossairaaloissa on raportoitu useita. Salmonella leviää helposti sairaalaympäristössä henkilökunnan käsien sekä hoitovälineiden kautta. Hevosilla on kuvattu neljä erilaista tautimuotoa, jotka ovat äkillinen paksusuolentulehdus, varsojen yleisinfektio, lievä infektio sekä krooninen muoto. Salmonelloosin oireita voivat olla muun muassa verinen ripuli, kuume, alakuloisuus, ruokahaluttomuus ja nestehukka. Verinäytteissä todetaan leukopeniaa ja fibrinogeenin nousu. Hevosilla yleisin salmonelloosin aiheuttaja on Salmonella enterica serovar Typhimurium. Salmonellan esiintyvyys hevosilla on raportoitu olevan välillä 0,2-71 % riippuen tutkimustavasta ja tutkitusta populaatiosta; korkeaa esiintyvyyttä on raportoitu etenkin ähkypotilailla. Salmonelladiagnoosi perustuu yleensä kliinisiin oireisiin ja bakteerin eristämiseen ulosteesta. Antibiootit eivät yleensä ole tehokkaita salmonelloosin hoidossa. Antibiootteja tulisi käyttää ainoastaan vakavissa systeemisissä infektioissa. Salmonellat ovat yleensä herkkiä antibiooteille, mutta useita moniresistenttejä kantoja esiintyy. Antibioottien annon on raportoitu lisäävän hevosten herkkyyttä saada salmonellainfektio ja pidentävän salmonellabakteerin eritysaikaa. Tärkeintä salmonellapotilaalle on tukihoito. Salmonellaepidemiat tulevat hyvin kalliiksi eläinsairaaloille. Lainsäädännössä ei ole hevosten salmonellainfektioita koskevia määräyksiä muiden kuin S. abortus equin osalta, eli salmonellatartunnat hevosilla eivät aiheuta rajoituksia esimerkiksi hevosten käsittelyn tai kuljetuksen osalta. Tämä tarkoittaa myös sitä, että näytteenotto hevosista on vapaaehtoista, eikä valtio maksa kuluja. Kantajaeläimiä on usein vaikea tunnistaa, joten työskentelytavat eläinsairaaloissa tulisivat aina olla niin hygieenisiä, että salmonellabakteereiden leviämismahdollisuudet voidaan estää. Eläinsairaaloiden salmonellaepidemioita voidaan ennaltaehkäistä ja rajoittaa muun muassa aseptisilla työskentelytavoilla, suojavaatteita käyttämällä, sairaiden hevosten eristämisellä, hyvällä käsihygienialla ja potilaiden kohortoimisella. Saneerattaessa salmonellaa ympäristöstä desinfektioaineiden käyttöä tärkeämpää on pintojen mekaaninen puhdistus. Pintapuhtausnäytteiden merkitys onkin hyvin kyseenalainen. Puhdistustoimenpiteiden onnistumista arvioitaessa tärkeämpää on uusien tartuntatapausten esiintyminen. Tässä syventävien opintojen seminaarissa kuvataan kirjallisuuden lisäksi kolme salmonellan aiheuttamaa sairaalaepidemiaa, joista yksi on Yliopistollisen hevosklinikan salmonellaepidemia vuodelta 2001.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2001)Terveellä eläimellä on ruuansulatuskanavassa monimuotoinen mikrobisto, jonka tasapainoon vaikuttavat elinympäristön olosuhteet ja isäntäeläimestä johtuvat tekijät kuten ruuansulatuskanavan pH, peristaltiikka ja käytettävissä olevat ravinteet. Suolistomikrobiston kehittyminen alkaa porsaan syntymisen yhteydessä ja jatkuu koko eliniän. Suolistomikrobiston tasapainolle porsaan vieroitus on suuri muutos, jolloin helposti esiintyy häiriöitä mikrobiston tasapainossa. Suolistomikrobisto stimuloi immuunijärjestelmän ja suolen limakalvon kehittymistä sekä limakalvon limantuotantoa. Toimivan suolistomikrobiston on havaittu suojelevan isäntäeläintä patogeenien mikrobien infektioilta. Probiooteilla pyritään tasapainottamaan suoliston mikrobistoa ja siten ehkäisemään suolistoinfektioita. Probioottien on raportoitu lisäävän kasvua, vähentävän kuolleisuutta ja estävän ripulin esiintymistä. Tässä syventävien opintojen tutkielmassa tutkittiin sian suolistosta eristettyjen maitohappobakteerien antimikrobisia ominaisuuksia. Tavoitteena oli selvittää, voidaanko vieroitusripulia ja ödeematautia aiheuttavan E. coli -bakteerin kasvua inhiboida in vitro sian suolistosta tai ulosteesta eristettyjen maitohappobakteerien antimikrobisten ominaisuuksien avulla. Menetelmänä käytettiin Bioscreen®-kasvatusta, jota varten testikannoista tehtiin kasvusuodokset. Bioscreen®-kasvatuksen avulla selvitettiin, aiheuttaako maitohappobakteerin kasvusuodos patogeenin E. colin kasvun inhiboitumista in vitro. Maitohappobakteerien maitohapon tuoton ja kasvualustan pH:n vaikutuksia kontrolloitiin vastaavasti maito- ja suolahapolla. Tuloksena kahden vuorokauden kasvatuksissa havaittiin jo pelkän pH:n laskun aiheuttavan indikaattoribakteerin kasvun estymistä. Suurin osa 139 testibakteerikannasta esti E. coli -indikaattoribakteerin kasvua vaihtelevasti. E. coli -bakteerin kasvun estymistä testibakteerien kasvusuodosta sisältävällä alustalla verrattiin maitohapon aiheuttamaan kasvunestoon. Voimakkaasti (yli 20 % maitohappoa enemmän) E. coli -bakteerin kasvua estäviä bakteerikantoja oli kolme. Voimakkaasti kasvua estävien testibakteerien kasvunesto positiiviseen kontrolliin verrattuna oli 31-39 %. Suurin osa (102 isolaattia) testikannoista esti indikaattoribakteerin kasvua 0-10 % maitohappoa enemmän. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että 139 testatusta maitohappobakteerikannasta tässä tutkimuksessa kolmen kannan kasvusuodoksella on indikaattoribakteeri E. coli O141 F18-kannan kasvua voimakkaasti inhiboiva vaikutus in vitro. Tulokset viittaavat siihen, että ainakin kyseiset kolme kantaa voivat tuottaa maitohapon lisäksi antimikrobisia yhdisteitä, joiden luonnetta tässä tutkimuksessa ei kuitenkaan voitu tarkemmin selvittää. Näiden antimikrobisilta ominaisuuksiltaan parhaimpien Lactobacillus-kantojen käytettävyys probiootteina ja mahdollisina rokotevektoreina edellyttää myös lisätutkimuksia sekä in vitro että in vivo kokeina.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2001)Tutkimus käsitteli sian suolistosta eristettyjen maitohappobakteerien probioottiominaisuuksia. Tutkittavia osa-alueita olivat kyky sietää happamuutta ja sappea sekä antimikrobiset ominaisuudet. Lisäksi tutkimukseen kuului testikantojen 16S rRNA –geenien sekvensointi. Sekvensointi suoritettiin jokaisesta kannasta 16S rRNA-alueen PCR-tuotteista kahdellatoista eri alukkeella. Lactobacillus crispatus oli testikantojen joukossa vallitseva laji. Lisäksi mukana oli yksi Lactobacillus mucosae –kanta. Happamuuden sietoa testattiin pH-tasoilla 2 ja 4. Kontrolliliemen pH oli 6,2. Bakteerit sietivät hyvin pH-arvoa 4, mutta pH-arvossa 2 havaittiin selvä elinkyvyn heikkeneminen. Syitä laktobasillien huonoon kykyyn sietää happamuutta on ainakin kaksi: happamuus sinänsä sekä laktobasillien kasvuliemeensä tuottamien orgaanisten happojen dissosioitumisasteen muuttuminen happamassa ympäristössä. Jälkimmäisen syyn vaikutusta testattiin tekemällä yhdestä testikannasta rinnakkaisviljelmä, josta kasvuliemi poistettiin. Sapen sietokokeessa kontrolliviljelmien kasvua verrattiin kasvuun alustoilla, jotka sisälsivät 0,3 % kuivattua naudan sappea. Sappi ei aiheuttanut yhdellekään testikannalle merkittävää kasvunestoa, vaan pikemminkin näytti stimuloivan monien kantojen kasvua. Antimikrobisia ominaisuuksia etsittiin testikantojen kasvuliemistä. Kasvuliemiä, joista solut oli suodatettu pois, lisättiin E. coli -viljelmiin, ja viljelmien kasvua mitattiin 2 vrk:n ajan. Alhaisen pH:n inhiboiva vaikutus E. coli -bakteerin kasvuun tunnetaan, joten kokeessa käytettiin pH-kontrolleja. Yleisesti ottaen vaikutti siltä, että testikannoilla oli alhaisesta pH:sta riippumattomia antimikrobisia ominaisuuksia. Rinnakkaisnäytteiden niukan määrän vuoksi tieteellisesti päteviä johtopäätöksiä ei kuitenkaan voitu tehdä.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2007)Mykobakteerit ovat ehdottoman aerobeja haponkestäviä sauvoja, joiden muoto, optimikasvulämpötila, kasvunopeus ja taudinaiheutuskyky vaihtelevat suuresti. Suvun tyyppikanta on Mycobacterium tuberculosis. Mykobakteerit infektoivat eläimiä ja ihmisiä. Ihmisille vaarallisin on Mycobacterium tuberculosis , eläimille M. bovis ja M. avium - kompleksin kannat. Maailmassa sairastuu tuberkuloosiin 2 milj. ihmistä ja satoja tuhansia mykobakteerien saastuttamia eläimiä tuhotaan vuosittain. Suomessa uusia tuberkuloositapauksia todetaan noin 400 vuodessa. Mykobakteerien aiheuttamat taudit ovat pääasiallisesti hitaasti eteneviä tauteja, jotka johtavat sairastuneen ihmisen tai eläimen kunnon heikkenemiseen ja lopulta kuolemaan ilman asianmukaista hoitoa. Suomen lähialueilla tavataan runsaasti myös lääkkeille moniresistenttejä M. tuberculosis-kantoja. Eläinten infektiot ovat Suomessa pääsääntöisesti M. avium:in aiheuttamia sikojen infektioita, mutta muualla maailmassa myös nautatuberkuloosia aiheuttava M. bovis ja Johnen tautia aiheuttava M. avium sp. paratuberculosis ovat tärkeitä taudinaiheuttajia erityisesti märehtijöille. Suomi on virallisesti nautatuberkuloosista vapaa maa. Tautitilannetta seurataan erityisesti lihantarkastuksen yhteydessä ja keinosiemennyssonnien terveysvalvontaohjelmassa. Suomessa luonnonolot ovat sellaiset, että ympäristömykobakteereja esiintyy paljon. Esimerkiksi suot ovat mykobakteereille sopivia kasvupaikkoja, koska mykobakteerit kasvavat happamissa olosuhteissa. Tutkimusosassa käsitellään mykobakteerien eristystä lihasikojen elinnäytteistä ja mykobakteerien tunnistusta. Tutkimuksen tarkoitus oli kerätä mahdollisimman paljon kantoja ja tunnistaa ne laji- ja kantatasolle yhteistyössä Kansanterveyslaitoksen mykobakteerireferenssilaboratorion kanssa. Kaikista näytteistä kasvoi ainakin yksi mykobakteerikanta. Joissain tapauksissa kantoja oli useampia. Kaikki PCR-positiiviset kannat olivat M. avium -kompleksin kantoja. Tulosten valossa voidaan olettaa, että lihantarkastuksessa hylätyt ruhot todella ovat mykobakteerien infektoimia ja pääsääntöisesti infektio on M. avium –bakteerin aiheuttama. Lisätutkimusta tarvitaan erityisesti eläinten ja ihmisten epidemiologian selvittämiseksi ja tartuntojen ehkäisemiseksi jatkossa.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2012)
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2001)Ympäristöstä peräisin olevien mykobakteerien eristykset ihmisten keuhkoista ovat lisääntyneet länsimaissa huomattavasti. Suomessa löytyy vuosittain n. 400 ympäristömykobakteerin aiheuttamaa humaanimykobakterioosia. Eläinten mykobakteeritartunnat ovat yleisimpiä sioilla; vuosittain teurastamoissa Suomessa löytyy n. 6000 ympäristömykobakteeritartuntaa. Jätevedenpuhdistamoissa syntyneeseen lietteeseen mykobakteereja pääsee ihmisten ja eläinten ulosteista. Aiemmin liete on loppusijoitettu kaatopaikoille, mutta lainsäädännön muuttuessa lietteen loppusijoittaminen kaatopaikalle tulee kielletyksi. Tämän vuoksi lietteen käyttö kompostoituna tulee todennäköisesti lisääntymään maataloudessa ja viherrakentamisessa. Lietteelle on kehitettävä sijoitusvaihtoehtoja, joissa terveysriski on mahdollisimman vähäinen. Puhdistamoliete voi aiheuttaa suoran tai epäsuoran terveysriskin, mikäli lietteenkäsittely jätevedenpuhdistamoissa jää jostain syystä epätäydelliseksi. Lannoitteena käytettävän lietteen ihmisille ja eläimille aiheuttamat terveysriskit tunnetaan huonosti. Mykobakteerien säilymistä lietteen kompostointikäsittelyssä ei tiedetä. Tämän tutkimuksen tarkoitus oli selvittää mykobakteerien säilymistä suomalaisissa kompostointikäsittelyissä Tutkimukseen osallistui 22 puhdistamoa ympäri Suomea, joiden tuottamasta lietteestä otettiin näytteitä käsittelyn eri vaiheissa. Käytetty menetelmä on ensimmäinen julkaistu menetelmä mykobakteerien eristämiselle lietteestä. Esikäsittelyn ja dekontaminaatiokäsittelyn jälkeen näytteet viljeltiin mykobakteeri-selektiivisille maljoille ja putkiin. Mykobakteereiksi epäillyt pesäkkeet puhdistettiin ja värjättiin Ziehl-Neelsen -happovärjäyksellä. Eristetyt kannat pakastettiin ja tunnistetaan lajitasolle saakka 16S rDNA -sekvenoinnilla. Tutkituista näytteistä 88,6% (93 kpl) sisälsi mykobakteereja. Mykobakteerit säilyivät hengissä kaikissa muissa lietteenkäsittelymenetelmissä paitsi niissä, jotka käyttivät termistä kuivausta. Muiden lietteenkäsittelymenetelmien teho mykobakteereiden poistamisessa jäi epävarmaksi. Lisätietoa tarvitaan säilyvien mykobakteerien pitoisuuksista ja lajeista. Työn kirjallisuusosassa on käsitelty mykobakteerien rakennetta, kasvuvaatimuksia sekä taudinaiheutusta ihmisillä ja eläimillä. Puhdistamoiden käyttämät käsittelymenetelmät on esitelty lyhyesti.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1994)Kirjallisuusosuus esittelee tärkeimpien ympäristöperäisten mastiittipatogeenien bakteerien merkitystä utaretulehdusten aiheuttajina sekä kuivikkeiden merkitystä em. mastiittien ilmenemisessä. Tutkimusosuus selvittää aikakaus- ja sanomalehtipaperirouheiden käytännön soveltavuutta kotieläinten kuivitukseen sekä tärkeimpien ympäristöperäisten mastiittipatogeenien bakteerien (E. coli, K. pneumoniaa, S. uberis) kasvua em. materiaaleissa. Aikakaus- ja sanomalehtirouheita käytettiin kotieläinten kuivikkeena yhteensä 49 päivän ajan. Tänä aikana seurattiin kotieläinten puhtautta ja havainnoitiin kuivikemateriaalien käyttöominaisuuksia. Vertailukuivikkeena käytettiin kutterinlastua. Tutkimuksessa ei havaittu eläinten puhtaudessa eroa eri kuivikemateriaaleja käytettäessä, mutta todettiin molemmat paperirouheet erittäin pölyäviksi. Tästä syystä eläintiloissa suoritettiin lisäksi hienopöly- ja pölyn sedimentoitumismittauksia sekä tehtiin paperirouheiden pölyllealtistetulle porsaalle hengityselimistön patologisanatominen tutkimus. Kuivikkeiden pölyävyydessä ei havaittu pölymittausten perusteella eroa, mutta porsaan keuhkoissa havaittiin muutoksia, jotka sopisivat pölyaltistuksen aiheuttamiksi. Ympäristöperäisten mastiittibakteerien kasvua paperirouheissa tutkittiin ymppäämällä tutkittaviin kuivikkeisiin kerrallaan yhtä tutkittavaa bakteeria ja inkuboimalla sitten kuiviketta 1 vrk +18 °C:een lämpötilassa. Vertailukuivikkeena käytettiin silputtua olkea. Bakteeripesäkkeiden lukumäärät kuivikkeessa arvioitiin ennen ja jälkeen inkuboinnin. Aikakaus- ja sanomalehtirouheilla S. uberis -määrät vähenivät jyrkästi inkuboinnin aikana. E. coli- ja K.pneumoniae-bakteerien määrät pysyivät samoina. Oljessa E. coli ja K. pneumoniae -määrät lisääntyivät merkitsevästi.
Now showing items 1-11 of 11