Browsing by discipline "Mikrobiologia ja epizootologia"
Now showing items 1-8 of 8
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1994)Capnocytophaga cynodegmi löytyi 9:stä eläimestä (26%) ja C.canimorsus 5:sta (14%) 35 kissan otoksestamme. Rapid-paneelit olivat nopeat ja helppokäyttöiset. Testisarjojen antamat tulokset on esitetty taulukoissa 2A - 4B. C. cynodegmikantojen "mikrokoodeja" ei löytynyt valmistajan käsikirjasta. C. canimorsus antoi satunnaisesti saman mikrokoodin kuin Gardenella vaginalis, mutta bakteerit ovat helposti erotettavissa toisistaan, koska G. vaginalis on aina katalaasinegatiivinen. Sakkaroositestinsä ansiosta Rapid NH kykeni erottamaan C. cynodegmin ja C. canimorsuksen toisistaan, mihin Rapid NF+ ei kunnolla pystynyt. Rapid NF+ erotti kuitenkin eläinperäiset Capnocytophagat muista testitietokantaan kuuluvista bakteereista. Mikäli valmistaja lisäisi kyseiset mikrokoodit luetteloihinsa, eläinperäisten Capnocytophagojen identifioiminen olisi nykyistä huomattavasti nopeampaa (4 h verrattuna 5-7 päivään). Bakteeri pystyttäisiin löytämään useammin kuin ennen, sillä usein verilevyt hävitetään 3 vrk:n inkubaation jälkeen, vaikka Capnocytophagat kasvavat silmin näkyviksi pesäkkeiksi CO2-atmosfäärissäkin vasta n. 5 vrk:ssa. Harvinaisia bakteereita ei laboratorioissa monesti osata lainkaan epäillä. Mikäli DF-2-bakteerien nimi tulisi "automaattisesti" kaupallisen testisarjan tiedostosta, niiden tunnistus osuisi oikeaan nykyistä selvästi useammin.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1997)Litteraturöversikten behandlar fiskens immunologi, olilca sätt att vaccinera fisk samt olika typer av vaccin mot furunkulos. Furunkulos är en bakteriell fisksjukdom som förorsakas av Aeromonas salmonicida ssp. salmonicida. I över femtio år har man försökt utveckla vaccin mot furunkulos. Först på 1990-talet har man lyckats framställa effektiva vacciner mot furunkulos. Försöksdelen består av ett fältförsök där man vaccinerade 40 000 st regnbågslaxar med ett injicerbart furunkolosvaccin som har en bio-olja som adjuvant och inaktiverade Aeromonas salmonicida ssp.salmonicida - bakterier som antigen i fiskens bukhåla. Odlingen där försöket ufördes hade föregående år 1993 haft ett kliniskt utbrott av furunkulos. Man följde med utvecklingen av specifika antikroppar i serumet under 6 månader efter vaccineringen. Estimeringen av specifika antikroppar utfördes med DS-ELISA och agglutinationsmetoden. Nivån specifika antikroppar steg betydligt jämnfört medkontrollgruppen. Skillnaden var som störst 1,5 månad efter vaccineringen. Kontrollgruppens antal specifika antikroppar steg inte närnnvärt under fdrsöksperioden. Det förekom inget kliniskt utbrott av furunkulos på odlingen under forsöksperioden vilket ledde till att man inte kunde beräkna någon relativ överlevnadsprocent för forsöksgruppema. Enligt litteraturen ger en förhöjd nivå specifika antikropparmot Aeromonas salmonicida ssp.salmonicida -bakterier ett skydd mot furunkulos. Vacciner som har en olja som adjuvant kan fororsaka en rätt våldsam lokal inflammation vid infektionsstället. Vid obduktion av vaccinerad fisk fann man lindriga biverkningar i de flästa fiskarna. Dessa biverkningar bestod av adheranser mellan bukfett, inre organ och bukvägg. Adheranserna gick lätt att frigöra i samband med fiskslakten och de påverkade inte fiskens kvalitet som livsmedel. Man kunde inte konstatera någon skillnad i tillväxt mellan kontrollerna och de vaccinerade fiskarna. Förutom fältförsöket estimerade man nivåerna av specifika antikroppar för tre olika grupper av regnbågslaxar som hade vaccinerats med två olika oljebaserade dubbelvacciner mot furunkulos och vibrios. Två av grupperna var vaccinerade med samma vaccin men den ena gruppen ett år tidigare änden andre. Ingen statistiskt betydande skillnad kunde konstateras mellan gruppernas nivå av specifika antikroppar.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1991)Tarhakettujen pentukuolleisuus vaihtelee vuosittain 15%-30% :iin. Tärkeimpiä syitä pentukuolleisuuteen ovat erilaiset infektiot, myrkytykset, ravintoperäiset tekijät, hormonaaliset häiriöt, käytöshäiriöt ja perinnölliset tekijät. Vuosittain löytyy tarhoja, joissa pentuja syntyy ja jää eloon huomattavasti alle keskiarvon. Valtion eläinlääketieteelliseen laitokseen (VELL) lähetetään verinäytteitä näiden ongelmatarhojen ketuista parvovirusvasta-ainetutkimukseen. Tässä jatkotutkimuksessa kartoitettiin vasta-aineet Brucella canis, Leptospira interrogans serovariantit canicola, sejroe ja icterohaemorrhagiae, Listeria monocytogenes ja Toksoplasma gondii agensseille. Tarhoja oli tutkimuksessa mukana 18, näytteiden yhteismäärä 243 ja kutakin antigeenia käyttäen tutkittiin 199-209 seerumia. Toksoplasma-vasta-aineet määritettiin 204 näytteestä 18 tarhalta. Positiivisia näytteistä oli 37 kpl (18%) ja tarhoista 12 (67%). Listeria-vasta-aineet tutkittiin 199 näytteestä 17 tarhalta. Yhtään positiivista seerumia ei ollut. Leptospira-vasta-aineet tutkittiin kolmea antigeenin käyttäen 205 näytteestä 18 tarhalta. Yksi positiivinen Leptospira sejroe-tiitteri löytyi (0,5%). Brucella-vasta-aineet tutkittiin 17 tarhalta ja näytteitä oli yhteensä 209. Odotetusti positiivisia ei löytynyt. Työn kirjallisuuskatsaus käsittelee tutkittujen patogeenien taudinkuvaa, epidemiologiaa ja patogeneesia, levinneisyyttä, diagnostiikkaa, hoitoa ja ehkäisyä. Lopuksi pohditaan muita mahdollisia syttä pentukuolleisuuteen.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1991)Mycoplasma bovis eristettiin ensimmäisen kerran v. 1961 Kaliforniassa, Yhdysvalloissa. Tämän jälkeen mikrobia on eristetty eri puolilta Yhdysvaltoja ja muista maista. Tanskassa M. bovis eristettiin ensimmäisen kerran v. 1981 ja Ruotsissa v. 1988. Koska mikrobin leviäminen maahamme lähiaikoina on varsin todennäköistä, on tämän kirjallisuuskatsauksen aiheeksi valittu M. bovis- mikrobin epidemiologia, vastustus ja diagnostiikka. M. bovis on invasiivinen mikrobi, mikä leviää hematogeenisesti aiheuttaen useiden eri elinten sairauksia. M. bovis aiheuttaa subakuutin tai akuutin utaretulehduksen lehmällä, vasikoiden ja nuorkarjan niveltulehduksia sekä nautojen hengitystie- ja genitaali-infektioita. Mikrobia on eristetty myös silmän sidekalvotulehduksesta naudalla. M. bovis-mikrobin aiheuttama utaretulehdus leviää tartunnan saaneessa karjassa helposti. Utaretulehdusta on vaikea eradikoida, koska se ei vastaa antibioottiterapiaan ja mikrobin eritystä tapahtuu ilman kliinisiä oireitakin. Yleensä epidemiat ovat enemmän karjakohtaisia kuin suuria alueita käsittäviä. Morbiditeetti vaihtelee ollen vakavissa tapauksissa jopa 70 %. Jos infektio havaitaan nopeasti ja kontrollitoimenpiteet saatetaan heti käyntiin, utaretulehdus leviää yleensä noin 10-30 %:iin karjasta. Utaretulehduksen eliminaatiossa pyritään löytämään infektoituneet eläimet ja hävittämään ne karjasta. Vasikat, sairastuessaan joko hengitystietulehduksiin, niveltulehduksiin tai molempiin, voivat jopa kuolla infektioon, mutta yleisemmin niiden kasvu hidastuu huomattavasti ruokahaluttomuuden ja yleiskunnon heikkenemisen vuoksi. Hengitystieinfektioissa morbiditeetti on 10-30% ja niveltulehduksissa 10-85%. Nivel- ja hengitystietulehdusten vastustuksessa rokotukset saattavat tulevaisuudessa osoittautua erittäin tärkeiksi. Lehmät voivat abortoida M. hovis-mikrobin levitessä hematogeenisesti kohtuun ja M. bovis aiheuttaa mahdollisesti myös infertiliteettiä. Koska M. bovis leviää sperman mukana, on sonnien ja siten sperman pitäminen tartunnasta vapaana tärkeintä genitaali-infektioiden vastustuksessa. Diagnostiikka perustuu maitonäytteiden ja hengitysteistä ja genitaaleista saatavien vanutikku- ja huuhtelunäytteiden viljelyynsekä serologiaan. Serologiassa käytetään lähinnä epäsuoraa hemagglutinaetiomenetelmää (IHA) ja entsyymi-immunomäärityksistä ELISA-menetelmää. Sekä näytteiden viljelyä että serologisia menetelmiä käytetään karja- tai yksilötasolla.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1995)Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää lintutuberkuloosin esiintymistä Hailuodon kiljuhanhitarhalla. Ensimmäiset tautitapaukset tarhalla todettiin vuonna 1992, jolloin neljän emolinnun obduktiossa löydettiin tuberkuloosiin viittaavia muutoksia. Vuoden 1994 loppuun mennessä lintutuberkuloosi oli diagnosoitu kaikkiaan kymmenessä tarhan kiljuhanhessa. Tutkielman tavoitteena oli myös arvioida saatujen tulosten perusteella mahdollisuuksia taudin torjumiseksi ja eradikoimiseksi tarhalta. Työn kirjallisuuskatsauksessa käsitellään mykobakteerien yleisiä ominaisuuksia, niiden luokittelua ja patogeenisuutta. Erityisesti käsitellään Mycobacterium avium -lajia ja sen aiheuttamaa lintutuberkuloosia, taudin epidemiologiaa, patogeneesia, taudinkuvaa linnuilla ja eri eläinlajeilla, diagnostiikkaa ja torjuntakeinoja. Lintutuberkuloosi on krooninen, hitaasti kuolemaan johtava, ihmisen tuberkuloosia muistuttava tauti. Tärkein tartuntatapa on feko-oraalinen. Sairaiden lintujen ulosteissa suuria määriä lintutuberkuloosibakteereita joutuu maaperään, josta muut linnut saavat infektion. Tartunnan saaneet linnut voivat pitkään pysyä oireettomina, mikä vaikeuttaa taudin diagnostiikkaa. Taudilla on myös zoonoottisia piirteitä. Eläinlääkintälain säädännön tautiluokituksessa lintutuberkuloosia ei erikseen ole käsitelty, vaan sen suhteen on noudatettu tuberkuloosia koskevaa lainsäädäntöä soveltuvin osin. Tutkielmaosassa pyrittiin selvittämään tarhan kiljuhanhipopulaation tuberkuloositilanne ja etsimään tarhalta oireettomat taudinkantajat. Menetelminä käytettiin tuberkuliinitestiä, hematologiaa, serologiaa ja lymfosyyttien stimulaatiotestiä in vitro. Käytössä olleiden testimenetelmien avulla ei kuitenkaan kyetty luotettavasti osoittamaan piilevää lintutuberkuloosia sairastavia hanhiyksilöitä, mitä on pidettävä osoituksena saatavilla olevien menetelmien huonosta sensitiivisyydestä ja luotettavan diagnostisen testin puuttumisesta maastamme. Kiljuhanhille ei ole toistaiseksi esitetty hematologisia viitearvoja, joten tutkielman yhteydessä tehtyä veriarvojen kartoitustyötä voidaan pitää työn saavutuksena.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1993)Tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta ja tutkimusosasta. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään penikkataudin leviämiseen koirapopulaatiossa vaikuttavia tekijöitä. Tutkimusosa jakaantui kahteen osaan. Tapaus-verrokkitutkimus tehtiin Pieneläinklinikan ja Eläinlääkäriasema Mevetin potilaina olleista koirista. Seurantatutkimus tehtiin 21.4.1990 Porvoon kultaisten noutajien näyttelyyn osallistuneista koirista. Tietojen keräämiseen käytettiin kyselykaavakkeita, joissa pyydettiin koirien omistajilta tietoja mm. koiran rokotustaustasta, koirakontakteista ja oireista. Penikkatautiin sairastuivat lähinnä nuoret koirat. Sairastuneista koirista oli alle yksi vuotiaita noin 65 %. Sairastuneista koirista oli yli kaksi vuotiaita vain noin viisi prosenttia. Valtaosa sairastuneista koirista oli kerran rokotettuja. Yleisiä rokotusohjeita oli noudatettu eli koirat oli rokotettu noin kolmen kuukauden iässä. Ei ollut viitteitä siitä, että tietyillä rokotteilla rokotetut koirat olisivat sairastuneet herkemmin penikkatautiin. Koirapuistoissa koiranäyttelyissä ja koulutustilaisuuksissa käynnit lisäsivät selvästi koirien riskiä sairastua penikkatautiin. Seurantatutkimuksessa sairastuneista koirista 71 % sai penikkatautitartunnan mahdollisesti Porvoon koiranäyttelystä.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1993)Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään pernaruton epidemiologiaa ja taudin vastustusta. Epidemiologian kannalta B. anthracis-bakteerin tärkein ominaisuus on sen itiöityminen. Itiöt voivat säilyä maaperässä tartuntakykyisinä vuosikymmeniä. Huolimatta maaperän huomattavasta merkityksestä pernaruton epidemiologiassa ei vielä ole olemassa tehokasta keinoa saastuneen maaperän puhdistamiseksi pernaruttoitiöistä. Pernarutto on vakava zoonoosi. Sen vastustamisen keskeinen päämäärä on ihmisen terveyden suojaaminen. Pernarutto luokitellaan eläinlääkintölainsäädännössämme vaaralliseksi eläintaudiksi. Sen vastustaminen perustuu eläintautilakiin (55/80) ja eläintautiasetukseen (601/80) sekä pernaruttoa ja ritinäruttoa koskevaan yleiskirjeeseen (180/1980). Tutkimusosassa kartoitetaan pernaruton esiintymistä Suomessa vuosina 1940-1990. Pernarutto on ollut yleinen sairaus maassamme vuosisatamme alkuvuosikymmeninä. Tautia todettiin säännöllisesti muutamia tapauksia vuosittain vielä 1960-luvullakin. Tämän ajanjakson jälkeen pernaruttoa on maassamme todettu vain kahdesti. Tapausten jyrkkään vähenemiseen vaikuttavat vanhojen tartuntapesäkkeiden häviäminen, antibioottien käyttöönotto taudin hoidossa sekä tehokkaat vastustustoimenpiteet taudin puhjetessa. Pernaruttoon viimeiset vuosikymmenet ollut Suomessa nautojen ja minkkien sairaus. Laiduntartunnan lisäksi ovat ulkomaisetväkirehut olleet usein tartuntalähteinä suomalaisissa pernaruttotaudin puhkeamissa. Minkkitarhojen taudinpuhkeamat ovat aiheutuneet äkillisesti kuolleiden nautojen käyttämisestä kuumentamattoman minkkien rehuksi. Pernaruttoa on esiintynyt Suomessa pääosin neljän läänin alueella. Nämä läänit ovat Turun ja Porin lääni, Hämeen lääni, Vaasan läänin sekä Uudenmaan lääni. Ahvenanmaan maakunnassa ei tautia ole tutkittuna aikana esiintynyt lainkaan. Pernaruton esiintymisessä ei ole selvää vuodenaikaisvaihtelua vaan tapaukset jakaantuvat tasaisesti sekä sisä- että ulkoruokintakaudelle. Pernaruttoa voidaan aina epäillä kuultaessa äkillisesti kuolleesta nautaeläimestä. Yleisimmät pernaruton oireet naudalla ovat syömättömyys, kuume, ripuli sekä verenvuodot ruumiinaukoista. Naudalle tyypillisiä obduktiolöydöksiä ovat hyytymätön veri sekä suurentunut perna, jossa on juokseva pulpa.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1990)Lymen taudiksi tai borrelioosiksi kutsutun zoonoosinaiheuttaja on spirokeettabakteereihin kuuluva Borreliaburgdorferi. Tartunnan vektoreina toimivat vertaimevät niveljalkaiset, ja erityisesti Ixodes -sukuun kuuluvat puutiaiset. Meillä tautia esiintyy ihmisillä Ahvenanmaan ja lounaissaariston lisäksi Itä-Suomen puutiaisalueella. Tartunnan tai taudin esiintymisestä herkillä koti- tai villieläinlajeilla ei sen sijaan ole tutkimustietoa. Tässä työssä sovellettiin humaanidiagnostiikkaan tarkoitettu serologinen valmismenetelmä (ELISA) borrelia-vasta-aineiden määrittämiseen koirien seeruminäytteistä. Menetelmää käyttäen tutkittiin pieni, osaksi Itä Suomen puutiaisalueelta ja osaksi vertailualueelta Helsingistä ja sen ympäristöstä kerätty aineisto. Lappeenrannan alueelta kerätyn osa-aineiston keskiarvo erosi merkitsevästi- vertailuaineiston keskiarvosta. Sen sijaan Kuopiosta kerätyn osa-aineiston keskiarvo ei eronnut. Aineistossa on kaksi tapausta (2,1%), molemmat Lappeenrannan alueelta, jotka ovat mahdollisesti positiivisia. Anamnestisten tietojen ja saatujen tulosten voidaan katsoa tukevan sitä käsitystä, että koirat ovat ainakin osalla puutiaisaluetta alttiimpia borrelia-tartunnoille, kuin vertailualueella Helsingissä ja sen ympäristössä.
Now showing items 1-8 of 8