Browsing by discipline "Mikrobiologia ja epizootologia"

Litteraturöversikten behandlar fiskens immunologi, olilca sätt att vaccinera fisk samt olika typer av vaccin mot furunkulos. Furunkulos är en bakteriell fisksjukdom som förorsakas av Aeromonas salmonicida ssp. salmonicida. I över femtio år har man försökt utveckla vaccin mot furunkulos. Först på 1990-talet har man lyckats framställa effektiva vacciner mot furunkulos. Försöksdelen består av ett fältförsök där man vaccinerade 40 000 st regnbågslaxar med ett injicerbart furunkolosvaccin som har en bio-olja som adjuvant och inaktiverade Aeromonas salmonicida ssp.salmonicida - bakterier som antigen i fiskens bukhåla. Odlingen där försöket ufördes hade föregående år 1993 haft ett kliniskt utbrott av furunkulos. Man följde med utvecklingen av specifika antikroppar i serumet under 6 månader efter vaccineringen. Estimeringen av specifika antikroppar utfördes med DS-ELISA och agglutinationsmetoden. Nivån specifika antikroppar steg betydligt jämnfört medkontrollgruppen. Skillnaden var som störst 1,5 månad efter vaccineringen. Kontrollgruppens antal specifika antikroppar steg inte närnnvärt under fdrsöksperioden. Det förekom inget kliniskt utbrott av furunkulos på odlingen under forsöksperioden vilket ledde till att man inte kunde beräkna någon relativ överlevnadsprocent för forsöksgruppema. Enligt litteraturen ger en förhöjd nivå specifika antikropparmot Aeromonas salmonicida ssp.salmonicida -bakterier ett skydd mot furunkulos. Vacciner som har en olja som adjuvant kan fororsaka en rätt våldsam lokal inflammation vid infektionsstället. Vid obduktion av vaccinerad fisk fann man lindriga biverkningar i de flästa fiskarna. Dessa biverkningar bestod av adheranser mellan bukfett, inre organ och bukvägg. Adheranserna gick lätt att frigöra i samband med fiskslakten och de påverkade inte fiskens kvalitet som livsmedel. Man kunde inte konstatera någon skillnad i tillväxt mellan kontrollerna och de vaccinerade fiskarna. Förutom fältförsöket estimerade man nivåerna av specifika antikroppar för tre olika grupper av regnbågslaxar som hade vaccinerats med två olika oljebaserade dubbelvacciner mot furunkulos och vibrios. Två av grupperna var vaccinerade med samma vaccin men den ena gruppen ett år tidigare änden andre. Ingen statistiskt betydande skillnad kunde konstateras mellan gruppernas nivå av specifika antikroppar.

Mycoplasma bovis eristettiin ensimmäisen kerran v. 1961 Kaliforniassa, Yhdysvalloissa. Tämän jälkeen mikrobia on eristetty eri puolilta Yhdysvaltoja ja muista maista. Tanskassa M. bovis eristettiin ensimmäisen kerran v. 1981 ja Ruotsissa v. 1988. Koska mikrobin leviäminen maahamme lähiaikoina on varsin todennäköistä, on tämän kirjallisuuskatsauksen aiheeksi valittu M. bovis- mikrobin epidemiologia, vastustus ja diagnostiikka. M. bovis on invasiivinen mikrobi, mikä leviää hematogeenisesti aiheuttaen useiden eri elinten sairauksia. M. bovis aiheuttaa subakuutin tai akuutin utaretulehduksen lehmällä, vasikoiden ja nuorkarjan niveltulehduksia sekä nautojen hengitystie- ja genitaali-infektioita. Mikrobia on eristetty myös silmän sidekalvotulehduksesta naudalla. M. bovis-mikrobin aiheuttama utaretulehdus leviää tartunnan saaneessa karjassa helposti. Utaretulehdusta on vaikea eradikoida, koska se ei vastaa antibioottiterapiaan ja mikrobin eritystä tapahtuu ilman kliinisiä oireitakin. Yleensä epidemiat ovat enemmän karjakohtaisia kuin suuria alueita käsittäviä. Morbiditeetti vaihtelee ollen vakavissa tapauksissa jopa 70 %. Jos infektio havaitaan nopeasti ja kontrollitoimenpiteet saatetaan heti käyntiin, utaretulehdus leviää yleensä noin 10-30 %:iin karjasta. Utaretulehduksen eliminaatiossa pyritään löytämään infektoituneet eläimet ja hävittämään ne karjasta. Vasikat, sairastuessaan joko hengitystietulehduksiin, niveltulehduksiin tai molempiin, voivat jopa kuolla infektioon, mutta yleisemmin niiden kasvu hidastuu huomattavasti ruokahaluttomuuden ja yleiskunnon heikkenemisen vuoksi. Hengitystieinfektioissa morbiditeetti on 10-30% ja niveltulehduksissa 10-85%. Nivel- ja hengitystietulehdusten vastustuksessa rokotukset saattavat tulevaisuudessa osoittautua erittäin tärkeiksi. Lehmät voivat abortoida M. hovis-mikrobin levitessä hematogeenisesti kohtuun ja M. bovis aiheuttaa mahdollisesti myös infertiliteettiä. Koska M. bovis leviää sperman mukana, on sonnien ja siten sperman pitäminen tartunnasta vapaana tärkeintä genitaali-infektioiden vastustuksessa. Diagnostiikka perustuu maitonäytteiden ja hengitysteistä ja genitaaleista saatavien vanutikku- ja huuhtelunäytteiden viljelyynsekä serologiaan. Serologiassa käytetään lähinnä epäsuoraa hemagglutinaetiomenetelmää (IHA) ja entsyymi-immunomäärityksistä ELISA-menetelmää. Sekä näytteiden viljelyä että serologisia menetelmiä käytetään karja- tai yksilötasolla.

Tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta ja tutkimusosasta. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään penikkataudin leviämiseen koirapopulaatiossa vaikuttavia tekijöitä. Tutkimusosa jakaantui kahteen osaan. Tapaus-verrokkitutkimus tehtiin Pieneläinklinikan ja Eläinlääkäriasema Mevetin potilaina olleista koirista. Seurantatutkimus tehtiin 21.4.1990 Porvoon kultaisten noutajien näyttelyyn osallistuneista koirista. Tietojen keräämiseen käytettiin kyselykaavakkeita, joissa pyydettiin koirien omistajilta tietoja mm. koiran rokotustaustasta, koirakontakteista ja oireista. Penikkatautiin sairastuivat lähinnä nuoret koirat. Sairastuneista koirista oli alle yksi vuotiaita noin 65 %. Sairastuneista koirista oli yli kaksi vuotiaita vain noin viisi prosenttia. Valtaosa sairastuneista koirista oli kerran rokotettuja. Yleisiä rokotusohjeita oli noudatettu eli koirat oli rokotettu noin kolmen kuukauden iässä. Ei ollut viitteitä siitä, että tietyillä rokotteilla rokotetut koirat olisivat sairastuneet herkemmin penikkatautiin. Koirapuistoissa koiranäyttelyissä ja koulutustilaisuuksissa käynnit lisäsivät selvästi koirien riskiä sairastua penikkatautiin. Seurantatutkimuksessa sairastuneista koirista 71 % sai penikkatautitartunnan mahdollisesti Porvoon koiranäyttelystä.

Lymen taudiksi tai borrelioosiksi kutsutun zoonoosinaiheuttaja on spirokeettabakteereihin kuuluva Borreliaburgdorferi. Tartunnan vektoreina toimivat vertaimevät niveljalkaiset, ja erityisesti Ixodes -sukuun kuuluvat puutiaiset. Meillä tautia esiintyy ihmisillä Ahvenanmaan ja lounaissaariston lisäksi Itä-Suomen puutiaisalueella. Tartunnan tai taudin esiintymisestä herkillä koti- tai villieläinlajeilla ei sen sijaan ole tutkimustietoa. Tässä työssä sovellettiin humaanidiagnostiikkaan tarkoitettu serologinen valmismenetelmä (ELISA) borrelia-vasta-aineiden määrittämiseen koirien seeruminäytteistä. Menetelmää käyttäen tutkittiin pieni, osaksi Itä Suomen puutiaisalueelta ja osaksi vertailualueelta Helsingistä ja sen ympäristöstä kerätty aineisto. Lappeenrannan alueelta kerätyn osa-aineiston keskiarvo erosi merkitsevästi- vertailuaineiston keskiarvosta. Sen sijaan Kuopiosta kerätyn osa-aineiston keskiarvo ei eronnut. Aineistossa on kaksi tapausta (2,1%), molemmat Lappeenrannan alueelta, jotka ovat mahdollisesti positiivisia. Anamnestisten tietojen ja saatujen tulosten voidaan katsoa tukevan sitä käsitystä, että koirat ovat ainakin osalla puutiaisaluetta alttiimpia borrelia-tartunnoille, kuin vertailualueella Helsingissä ja sen ympäristössä.