Browsing by discipline "Parasitology"
Now showing items 1-7 of 7
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1996)Echinococcus granulosus ja Echinococcus multilocularis ovat zoonooseja aiheuttavia heisimatoja, joiden pääisäntiä ovat lähinnä koiraeläimet. E. granulosus muodostaa loisrakkulan, hydatidikystan kotieläimiin, kun taas E. multilocularis muodostaa alveolaan hydatidikystan jyrsijöihin. Suomessa on diagnosoitu E.granulosus -loisen aiheuttamaa hydatidoosia (ekinokokkoosia) ajoittain poroilla vuodesta 1968 lähtien, jolloin poronlihan vientitarkastus alkoi. Kyseisenä vuonna -68 todettiin 32 hydatidositapausta Luoteis-Lapin paliskuntien poroissa. Seuraavina kahdeksana vuotena diagnosoitiin yhteensä 22 porojen hydatidoositapausta, jonka jälkeen tapauksia ei todettu yhteentoista vuoteen. Vuonna 1987 diagnosoitiin yksi poron hydatidoositapaus Savukoskella sekä vuosina 1992-1995 on todettu yhteensä neljä poron hydatidoosia Kuusamossa ja Sallassa. Lisäksi on lihantarkastuksessa ajanjaksona 1972-1977 todettu 39 verifioimatonta tapausta (ei lähetetty VELL/EELA:aan). Luoteis-Lapin tapaukset olivat todennäköisesti porokoiran levittämiä. kun taas viimeaikaisten Itä-Suomen tapausten tartuttajan epäillään olleen susi, koska porokoirien osuudesta tartuntaan ei ole näyttöä ja susien tiedetään liikkuvan alueella. Suomessa on porotapausten lisäksi diagnosoitu neljä hydatidoositapausta tuontihevosissa sekä yksi naudan hydatidoositapaus Kymilaaksossa 1986. Sutta epäiltiin tartuttajaksi Suomessa on todettu poromiehillä vuosina 1944 ja 1963 kaksi E. granulosus -loisen aiheuttamaa humaanihydatidoosia, jotka olivat ilmeisesti porokoirien levittämiä. Toisin kuin Suomessa on Keski- ja Etelä-Euroopassa humaanihydatidoosien määrä merkittävä. Siellä tavataan myös E. multilocularis-tartuntaa, joka on usein fataali. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään heisimatoihin kuuluvien ekinokokkilajien taksonomiaa, morfologiaa, levinneisyyttä, elinkiertoa, taudinkuvaa, kliinistä merkitystä, diagnoosia, hoitoa ja vastustusta. E. granulosus morfologiaa selventävät pyyhkäisyelektronimikroskooppikuvat.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1993)Tämä syventävien opintojen tutkielma on kirjallisuuskatsaus hevosen loisista ja loissairauksista. Lähes kaikki hevosella esiintyvät loiset on käsitelty lukuunottamatta muutamia yksinomaan trooppisessa ilmastossa esiintyviä loisia. Jokaisesta loisesta tai loisryhmästä esitellään sen esiintyminen ja epidemiologia, morfologia, elinkierto, patogeneesi, kliininen merkitys, mahdollinen immuniteetti, diagnostiikka sekä ennaltaehkäisy ja hoito. Kliininen merkitys, diagnostiikka sekä ennaltaehkäisy ja hoito on pyritty käsittelemään niin käytännönläheisesti, että tutkielmasta olisi hyötyä sekä praktikoille, opiskelijoille että hevosenomistajille. Tutkielmassa on otettu kantaa myös loisten tai loisryhmien esiintymiseen Suomessa. Erittäinyleisenä esiintyy Suomessa Parascaris equorum, Stronqylus edentatus, Cyathostoma spp., Habronema spp. ja Damalinia equi. Yleisenä esiintyy Stronqylus vulqaris.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2010)Hevosten suolistoloisten loislääkeresistenssi on vakava ongelma eri puolilla maailmaa. Suomesta ei ole laajaa tutkimustietoa, mutta viitteitä bentsimidatsoli-resistenssistä havaittiin vuonna 2006. Tämän työn tarkoituksena oli selvittää paitsi hevosten ruuansulatuskanavan loisten yleisyyttä nuorilla hevosilla myös mahdollisen pyranteeli- ja ivermektiiniresistenssin esiintymistä Suomessa. Aikuisista hevosista noin kolmasosalla tiedetään esiintyvän ruuansulatuskanavan loisia. Koska tämän tutkimuksen hevoset olivat iältään nuoria, voitiin olettaa, että loisten esiintyvyys olisi hieman korkeampi tässä ryhmässä. Loislääkeresistenssiä esiintyy naapurimaissa ja laajasti Euroopassa ja Amerikassa, joten olisi ollut hyvin yllättävää, mikäli resistenttejä loiskantoja ei olisi Suomesta löydetty. Tutkimukseen osallistui 112 hevosta, jotka olivat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta 1,5-vuotiaita lämminveriravureita. Resistenssitutkimukseen otettiin lopulta mukaan 62 hevosta, joiden ulostenäytteistä oli löytynyt loisten munia ensimmäisellä näytteenottokierroksella. Näistä hevosista 38 oli ainoastaan Strongylidae-positiivisia ja lääkittiin pyranteelia sisältävällä valmisteella. Ivermektiinillä lääkittiin 24 hevosta, joiden kaikkien ulosteesta havaittiin suolinkaisen munia. Lisäksi näistä hevosista 16 oli Strongylidae-positiivisia. Ulostenäytteet kerättiin kolmessa kierroksessa; ensimmäisellä kierroksella etsittiin hevosia, joilla esiintyi loisia. Toinen näyte kerättiin loislääkityksen yhteydessä ja viimeinen kaksi viikkoa lääkityksen jälkeen mahdollisen loislääkeresistenssin havaitsemiseksi (Faecal Egg Count Reduction –testi, FECRT). Ulostenäytteet tutkittiin käyttäen modifioitua McMaster –menetelmää. Ruuansulatuskanavan loisia esiintyi 55,4 %:lla tutkimukseen osallistuneista varsoista. Yleisimmät loiset olivat Strongylidae-sukkulamadot, joita esiintyi 48,2 %:lla varsoista. Hevosen suolinkaisen munia havaittiin 20,5 %:sta ulostenäytteitä. FECR-testissä havaittiin voimakasta resistenssiä. Pyranteeli-lääkitys vähensi näytteestä löydettyjen Strongylidae- munien määrää laskutavasta riippuen 27,8 - 43 %. Vähenemän tulisi olla yli 90 %, jotta lääkitys voitaisiin katsoa tehokkaaksi. Ivermektiini-lääkitys vähensi näytteestä löydettyjen suolinkaisen munien määrää 19,5 - 52,3 % ja Strongylidae-munien määrää 75,8 – 79 %. Ivermektiiniä vastaan katsotaan esiintyvän resistenssiä, mikäli FECR on alle 95 %. Tutkimus osoitti, että nuorilla hevosilla esiintyy runsaasti ruuansulatuskanavan loisia. Lisäksi Suomessa esiintyy pyranteelille ja ivermektiinille resistenttejä loiskantoja. Tutkimustulokset vastasivat hyvin oletuksiamme, mutta resistenssitilanne oli vakavampi kuin osasimme aavistaa. Resistenttien loiskantojen syntyä voidaan ennaltaehkäistä ja resistenssin kehittymistä hidastaa annostelemalla loislääkkeitä mahdollisimman harvoin. Loislääkkeiden käytön vähentäminen edellyttää tietämystä tallin ja yksittäisten hevosten loistilanteesta. Kohdennettu loishäätö on hyvä keino loislääkkeiden käytön hallittuun vähentämiseen. Hevosten kohtaamaa loispainetta voidaan alentaa huolehtimalla hyvästä tarha- ja laidunhygieniasta.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2007)Hevosten loisten esiintyvyydessä ja ominaisuuksissa on havaittu maailmanlaajuisesti muutoksia. Mm. Strongylus vulgaris on käynyt tehokkaamman loishäätölääkityksen myötä harvinaisemmaksi. Cyathostominae -ryhmän sukkulamadoilla vastaavaa muutosta ei ole tapahtunut johtuen osin sen kehittämästä resistenssistä bentsimidatsoli -ryhmän lääkkeitä vastaan. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa hevosten loisten esiintyvyyttä eteläsuomalaisissa hevosissa ja ohessa tutkia Cyathostominae -infektoituneella hevosryhmällä bentsimidatsoliresistenssin esiintymistä. Vastaavia tutkimuksia ei maassamme aiemmin ole suoritettu. Loiskaroitukseen osallistui yhteensä 80 hevosta seitsemältä tallilta. Näistä yhden tallin 25 hevosta osallistui lisäksi resistenssikokeeseen. Loiskartoituksessa hevosilta kerättiin ulostenäytteet, madonmunat erotettiin flotaatiomenetelmällä ja niiden lukumäärä määritettiin. Positiiviset näytteet viljeltiin ja kehittyneistä toukkamuodoista määritettiin loislaji. Resistenssitutkimukseen osallistuneet hevoset lääkittiin fenbendatsolilla (Axilur®), ja niiltä kerättiin kahden viikon kuluttua toiset ulostenäytteet uudelleen tutkittaviksi. Kartoituksessa matoja löytyi kolmen tallin hevosilta, vain yhdellä tallilla yli puolet hevosista oli infektoituneita. Loiset olivat lähes poikkeuksetta Cyathostominae -ryhmän sukkulamatoja, kahdesta näytteestä löytyi lisäksi suolinkaisen munia. Resistenssitutkimuksessa lääkityksen jälkeen loismunien lukumäärä oli pienentynyt keskimäärin 29%:lla. Tutkimuksen tulokset ovat yhteneviä maailmalla havaittuihin muutoksiin hevosten loiskannoissa. Osallistuneiden hevosten lukumäärä oli kuitenkin niin suppea, että laajempien tulosten saamiseksi aiheen tutkimista maassamme tulisi jatkaa.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2016)Tämän lisensiaatin tutkielman tavoitteena oli luoda Opaskoirakoululle tartuntapainetta vastaava sisäloiskontrollisuunnitelma, jota voisi soveltaa myös muissa kenneleissä. Aloite työn tekemiselle tuli Opaskoirakoulun taholta – he halusivat rutiininomaisten sisäloislääkitysten sijaan kartoittaa aidon tarpeen sisäloislääkitysten tiheydelle ja muulle sisäloisloiskontrollille. Loisten esiintyvyyskartoituksessa hypoteesina oli se, että opaskoirien ulostenäytteistä löytyy sisäloisten, erityisesti Toxocara caniksen, munia. Oletus perustui siihen, että kennelin tartuntapaine loisten suhteen voi olla suuri johtuen koirien suuresta määrästä ja vaihtuvuudesta sekä pentueista, joita koululla syntyy noin 70 vuodessa. Lisäksi voitiin olettaa, että Opaskoirakoulun aiemmat loiskontrollikäytännöt eivät täysin vastanneet koirien tartuntapainetta sisäloisten suhteen, sillä ne oli laadittu tietämättä loisten todellista esiintyvyyttä. Suunnitelmaa varten opaskoirien ulostenäytteitä tutkittiin noin kahden kuukauden välein syksystä 2014 syksyyn 2015 sisäloisten esiintyvyyden määrittämiseksi. Tutkimusjakson aikana tutkittiin 108 eri koiran ulostenäytteet, yhteensä 214 näytettä, sekä viiden pentueen pentujen yhteisnäytteet. Ulostenäytteet tutkittiin koeputkiflotaatiomenetelmällä ja sisäloisten suhteen kahdeksasta positiivisesta näytteestä määritettiin lisäksi sisäloisten munien määrä MacMaster –laskukammion avulla. Lisäksi ulkoilutarhoista tutkittiin yhteensä 18 maanäytettä keväällä ja syksyllä 2015 kirjallisuuden pohjalta tarkoitukseen sopivaksi muokatun menetelmän avulla. Opaskoirakoulun koirien ulostenäytteissä oli koeputkiflotaatiomenetelmällä havaittavia loisten munia vain yksittäisissä näytteissä, mistä voitiin päätellä, että Opaskoirakoululla ei ole sisäloisongelmaa tällä hetkellä. Yhden vastikään Latviasta tuodun pennun näytteessä havaittiin Toxocara caniksen munia ja Opaskoirakoululle ostetun barbet-pennun ulostenäytteessä oli Isospora ohioensis –kompleksiin kuuluvan loisen ookystia. Strongylidae-lahkon loisten munia havaittiin kahdeksassa aikuisen labradorinnoutajan näytteessä pieniä määriä. Munien ulkonäön perusteella ei voitu sulkea pois mahdollisuutta, että munat kuuluivat koiran Uncinaria stenocephala –loiselle, mutta todennäköisemmin ne olivat peräisin kasvinsyöjien ulosteista. Yhdessä Opaskoirakoulun hoitajan omistaman koiran näytteessä esiintyi silmin havaittavia Mesocestoides-heisimatosuvun loisen jaokkeita. Opaskoirakoulun pentujen ja aikuisten koirien ulkoilutarhoissa havaittiin molemmilla tutkimuskerroilla vaihteleva määrä epätyypillisen näköisiä Toxocara caniksen munia. Yhdessä aikuisten koirien tarhasta keväällä otetussa näytteessä oli lisäksi Isospora- tyyppisiä ookystia. Toxocaran munien epätyypillinen ulkonäkö selittynee sillä, että ne olivat olleet maaperässä pitkään ja kärsineet ympäristöolosuhteiden vaikutuksista, eivätkä olleet enää tartuntakykyisiä. Munat eivät siis kerro Opaskoirakoululla esiintyvästä akuutista Toxocara-tartunnasta. Havaitut Isospora-loisen ookystat sen sijaan kertonevat viimeaikaisesta tartunnasta, sillä ne säilyvät maaperässä huonosti pakkaslämpötiloissa. Tartuntapaineen selvittämisen perusteella Opaskoirakoululle suositeltiin jatkossa aikuisten koirien ulostenäytteiden tutkimista, jotta voidaan lääkitä keskitetysti vain ne koirat, joilla sisäloisia esiintyy. Emien ja pentujen lääkitykset päivitettiin vastaamaan yleisiä suosituksia. Myös ympäristötekijät huomioitiin kontrollisuunnitelmassa.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2003)Tutkimus koostuu kahdesta osasta: Koiran suolistoloisten esiintyvyys ja antiparasitaaristen lääkeaineiden käyttö koirilla Suomessa. Ensimmäisen osan kirjallisesta osuudesta on kirjoittanut Johanna Vierimaa ja toisen osan Tiina Pullola. Työhön liittyvä näytteiden keruu sekä laboratoriotyöt tehtiin yhteistyönä. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää koiran suolistoloisten esiintyvyys Suomessa, sekä kartoittaa suolistoloisinfektioille altistavia riskitekijöitä. Tutkimuksessa selvitettiin myös, miten antiparasitaarisia lääkkeitä käytetään tällä hetkellä koirille suolistoloisten häädössä. Samoin selvitettiin, miten koiranomistajat saavat tietoa koiran loisista ja miten he käyttämänsä sisäloishäätölääkkeen valitsevat. Suomessa ei ole aikaisemmin tehty koko maata koskevaa prevalenssitutkimusta suolistoloisten esiintymisestä koirilla. Loishäätölääkkeiden käyttöä koirilla ei myöskään ole aikaisemmin selvitetty. Tutkimus tehtiin syksyjen 2001 ja 2002 välisenä aikana Helsingin yliopiston Eläinlääketieteellisen tiedekunnan patologian ja parasitologian oppiaineelle. Tutkimukseen osallistui 541 koiraa ympäri Suomea. Näytteet pyrittiin keräämään siten, että saatiin mahdollisimman kattava otos suomalaisista koirista. Tätä varten koirat oli jaettu käyttötarkoituksen (kennel-, metsästys-, koti- ja harrastuskoirat), sukupuolen, iän ja läänin mukaan. Näytteeksi kerättiin mahdollisimman tuore ulostenäyte, joka säilytettiin viileässä ja tutkittiin kymmenen vuorokauden sisällä tiedekunnan parasitologian laboratoriossa. Koiranomistajat ottivat näytteet itse annettujen ohjeiden mukaan. Näytteet kerättiin metsästysseurojen, kenneleiden ja koirakerhojen avustuksella, sekä suoraan yksityisiltä koiranomistajilta koirapuistoissa ja koiratapahtumissa. Tutkimukseen osallistuneet koiranomistajat täyttivät esitietolomakkeen, jossa tiedusteltiin loishäätörutiineista ynnä muusta asiaan liittyvästä. Esitietolomakkeiden tiedot toimivat aineistona tutkimuksen antiparasitaaristen lääkeaineiden käyttöä koskevassa osuudessa. Koiran suolistoloisten munia löytyi 32:n koiran ulostenäytteestä (5,9 %) ja lisäksi neljän koiran ulostenäytteestä löytyi Isospora spp. -protozoan ovokystia (0,7 %). Infektioiden aiheuttajina olivat Toxocara spp. 1. suolinkainen (17 koiraa, 3,1 %), Uncinaria stenocephala 1. hakamato (14 koiraa, 2,6 %), Trichuris vulpis 1. piiskamato (yksi koira, 0,2 %) ja Diphvllobothrium ltum 1. leveä heisimato (kaksi koiraa, 0,4 %). Tulosten tilastollisen käsittelyn perusteella suolinkais- ja hakamatotartuntariski oli suurempi kennelissä asuvilla koirilla sekä koirilla, jotka olivat käyneet Pohjoismaiden ulkopuolella vuoden sisällä, kuin muilla koirilla. Tutkimukseen osallistuneet koirat saivat sisäloishäädön jokseenkin säännöllisesti; 86 % koirista hoidetaan suolistoloisten varalta vähintään kerran vuodessa. Eri käyttötarkoituksen omaavista koirista metsästyskoirat näyttäisivät saavan vähiten sisäloishäätöjä; noin 31 % metsästyskoirista sisäloishäädetään harvemmin kuin kerran vuodessa. Kyselytutkimuksen mukaan suurin osa (53,4 %) koiranomistajista vaihtelee käyttämäänsä sisäloishäätövalmistetta. Merkittävin valmisteen valintaan vaikuttava tekijä oli laajakirjoisuus. Eniten käytetty sisäloishäätölääkevalmiste oli tutkimuksen mukaan Axilur® (lntervet) jonka vaikuttavana aineena on fenbendatsoli. Koiranomistajien tärkein tiedonsaantilähde koskien koiran sisäloisia oli eläinlääkäri. Kirjallisuuskatsauksessa on esitelty tutkimuksessa havaittujen koiran suolistoloisten elämänkierrot sekä koiran suolistoloisten esiintyvyys muissa maissa. Kirjallisessa osiossa esitellään lyhyesti myös markkinoilla olevat suolistoloishäätövalmisteet, kerrotaan sisäloishäätöhäätösuosituksista ja resistenssin kehittymisestä loishäätölääkkeille.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1995)Toxoplasma gondii on alkueläin, joka pystyy elämään parasiittina useimmissa lämminverisissä eläimissä, myös ihmisessä, sekä linnuissa ja matelijoissa. Vain kissaeläimissä tapahtuu toksooplasman suvullistalisääntymistä. Tässä tutkimuksessa pyrittiin kartoittamaan toksoplasma-infektion yleisyyttä suomalaisissa kisasoissa vasta-ainemäärityksen avulla. Näytteiksi kerättiin seerumia 141:ltä kissalta. Näytteet tutkittiin toksoplasma-spesifisten IgG-vasta-aineidenvaralta suoralla agglutinatiotestillä. Lisäksi kerättiin 110ulostenäytettä, joista etsittiin T. gondii-ovokystiasedimentaatiomenetelmällä. Aineisto oli peräisin pääasiassa löytökissoista. Toksoplasma-seroprevalenssiksi kokoaineistossa saatiin 44,7 %. Positiiviset tulokset esiintyivät useimmin vanhoilla (> 5v.) uroskissoilla. Myös naaraiden aineistossa prevalenssi kohosi iän myötä. Toksoplasman kaltaisia ovokystia löytyi yhdestä kymmenen kissan yhteisnäytteestä.
Now showing items 1-7 of 7