Browsing by discipline "Pathology"
Now showing items 1-20 of 20
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2008)Alpakat ja laamat ovat eteläamerikkalaisia kamelieläimiä. Alpakoiden ja laamojen suosio harrastus- ja seuraeläiminä on ollut kasvussa. Ensimmäiset alpakat tuotiin Suomeen vuonna 2002 ja ensimmäinen harrastuslaama vuonna 2004. Suomeen tuotiin vuosina 2002–2007 yhteensä 160 kamelieläintä. Eläimiä tuotiin pääasiassa EU-maista, mutta myös Chilestä. Elävien eläinten tuonnit muodostavat aina riskin uusien tarttuvien tautien maahantulolle. Tutkielman tavoitteena oli arvioida viranomaismääräysten riittävyys tarttuvien tautien riskien hallinnassa, ja saada käytännön ehdotus toimintatavoista kamelieläinten tuontien yhteydessä. Tutkielmassa tehtiin yleiskatsaus alpakoiden ja laamojen tarttuviin tauteihin. Sen lisäksi selvitettiin voimassa olevat viranomaismääräykset sekä Eläintautien torjuntayhdistyksen suositukset kamelieläinten tuontien yhteydessä. Monet märehtijöiden taudinaiheuttajat voivat tarttua kamelieläimiin. Diagnostisten testien luotettavuuteen liittyy vielä paljon epävarmuustekijöitä, koska joudutaan turvautumaan naudoille kehitettyihin testeihin. Tutkielman johtopäätöksenä todettiin, että viranomaismääräykset eivät riitä monen taudin riskinhallinnassa. Suurimmat tuontiriskit arvioitiin liittyvän tuberkuloosiin, paratuberkuloosiin, BVD-tautiin, kasöösiin lymfadeniittiin ja loisiin. Eläintautien torjuntayhdistyksen ohjeistus todettiin pääsosin riittäväksi ja erittäin tarpeelliseksi.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2008)Equine idiopathic focal eosinophilic enteritis (IFEE) is one form of inflammatory bowel disease. The main clinical signs include colic, weight loss, hypoalbuminemia, acute small intestinal obstruction and pain, occasionally tachycardia and diarrhoea. Macroscopic lesions consist of focal or multifocal erythematous, circumferential bands or circumscribed plaques on the serosal surface of the small intestine. Histological hallmark is a severe focal inflammatory cell infiltration, which is dominated by eosinophils and disrupts the tissue architecture of the small intestine. Neutrophils, haemorrage, necrosis, oedema and activated vascular endothelium represent components of an active inflammatory process, at the same time chronicity is observed as fibroplasia, mononuclear leukocytes and neovascularisation are present in the tissue. Recently it has been suggested that IFEE is a focally exacerbated form of diffuse eosinophilic enteritis (DEE). A wide range of cells in the intestine of horses with IFEE have been shown to express mRNA of eotaxin, which is the major cytokine to recruit eosinophils to the tissue. This study was planned to investigate other significant cytokines in IFEE by examing the expression of interleukin (IL)-4, IL-5, tumor necrosis factor- α (TNF-α), interferon-γ (IFN-γ), transforming growth factor-β (TGF-β) mRNA and vascular endothelial growth factor (VEGF). IL-5 is a major activator of eosinophil differentiation and growth, IL-4 stimulates T cells to differentiate to T helper 2 cells and IFN-γ and TNF-α are known to activate macrophages. TGF-β promotes tissue repair and VEGF induces the proliferation of vascular endothelial cells. IL-5, IFN-γ, TNF-α and TGF-β were successfully amplified by PCR from RNA of a horse with IFEE. IL-4 could not be detected. RNA- in situ hybridisation(ISH) was developed for IFN-γ and TGF-β. 16 IFEE cases, 2 DEE cases and 1 case without any gastrointestinal disorders as a healthy control were included in this study. Mucosal epithelium, lymphocytes, macrophages, fibroblasts, vascular endothelium, eosinophils and neurons of the IFEE cases exhibited positive signals in ISH for IFN-γ and TGF-β mRNA and immunohistochemistry for VEGF. Very similar pattern of positive signals was obtained in ISH of the DEE cases as the IFEE cases. The healthy control case expressed positive signals in epithelium, neurons and vascular endothelium in ISH for IFN-γ mRNA and epithelium and neurons in ISH for TGF-β mRNA.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2005)Idiopaattinen fokaalinen eosinofiilinen enteriitti (IFEE) on hevosen harvinainen tulehduksellinen suolistosairaus, joka aiheuttaa eosinofiilien fokaalista kerääntymistä ohutsuoleen. IFEE luetaan kuuluvaksi IBD (inflammatory bowel disease) tautiryhmään. Kliinisiin oireisiin kuuluvat depressio, laihtuminen, ripuli, hypoalbunemia ja krooninen tai akuutti koliikki. Laparatomiassa löydettävät leesiot ovat fokaalisia tai multifokaalisia, erytematoottisia transmuraalisia paksuuntumia, jotka ovat usein muodoltaan rengasmaisia tai pyöreitä. Ohutsuoli on yleensä laajentunut leesion proksimaalipuolelta. Tällä tutkimuksella on pyritty saamaan lisää tietoa IFEEn etiologiasta ja patogeneesistä. Taudilla ei ole todettu yhdistävää tekijää ikään, sukupuoleen tai rotuun liittyen. Mahdollisiin altistaviin tekijöihin luetaan ruokinta, vuodenaikaan liittyvät allergiat, parasiitit ja mahdolliset muutokset hevosen hoidossa. Tutkimuksessa vertailtiin suolistonäytteitä histoja immunohistologisesti seuraavalla tavalla: 23 IFEE-tapauksen leesioaluetta, 5 diffuusia eosinofiilista enteriittiä (DEE) sekä 5 leesion ulkopuolista IFEEtapausta. Näytteistä tehtiin HE (hematoksyliinieosiini), CD3, CD79a sekä MHC luokka II värjäykset, jotka tulkittiin semikvantitatiivisesti. Mahdollisen laukaisevan tekijän selvittämiseksi samoilla näytteillä suoritettiin insitu hybridisaatio (ISH) osoittamaan eotaksiinin mRNAta. Eotaksiini on sytokiini, joka vastaa eosinofiilien rekrytoimisesta kudoksiin. Muuntuneiden alueiden histopatologinen tutkimus paljasti ekstensiivisen transmuraalisen tulehdussoluinfiltraation, jota dominoivat eosinofiilit. Suolenseinämän normaali arkkitehtuuri oli muuttunut intensiivisen tulehdussoluinfiltraation seurauksena, vakavimmat muutokset havaittiin submukoosassa sekä lihaskerroksissa. Mukoosassa villukset olivat lyhyitä ja paksuja tai ne olivat sulautuneet yhteen, villusten kärkien epiteelisolut olivat fokaalisesti nekrotisoituneet. Mukoosassa havaittiin lisäksi hyperemiaa sekä tulehdussoluja. Submukoosassa ödema, hyperemia, neovaskularisaatio, aktivoituneet endoteelisolut sekä fibroblastit havaittiin yhdessä kohtalaisesta voimakkaaseen olevan tulehdussoluinfiltraation kanssa. Infiltraatio koostui eosinofiileistä, makrofageista, lymfosyyteistä, neutrofiileistä sekä plasmasoluista. Löydökset ilmenivät samantyyppisinä seroosassa, muutosten voimakkuus oli lievästä kohtalaiseen. Lihaskerroksessa muutokset koostuivat pääosin tulehdussoluista. Tulehdussoluinfiltraatio sekä muutosten intensiteetti ilmeni samantyypisenä DEEssä, muutosten keskittyessä pääosin mukoosaan sekä submukoosaan. IFEEtapausten leesion ulkopuolisilla alueilla muutokset olivat yleisesti ottaen lievempiä keskittyen mukoosaan ja ylempään submukoosaan. Tämän lisäksi tulehdussoluinfiltraation koostumus erosi IFEEstä ja DEEstä; leesioiden ulkopuolisilla alueilla makrofageja oli enemmän. Testattaessa eotaksiinin mRNAta ISHlla 28 tapauksesta 64% oli positiivisia. Tulosten mukaan makrofagit, fibroblastit, endoteelisolut, epiteelisolut sekä perifeeriset hermopäätteet ekspressoivat eotaksiinin mRNAta ja ovat siten myös mukana rekrytoimassa eosinofiilejä kudokseen. Pääosa positiivisista soluista havaittiin seroosassa, muutamissa tapauksissa positiivisia soluja oli myös lihaskerroksessa, mukoosassa ja submukoosassa. Jakautumisessa ei havaittu eroavaisuuksia suolenseinämän eri kerrosten välillä leesioalueilla, leesion ulkopuolisilla alueilla IFEE-tapauksissa, eikä myöskään DEE-tapauksissa.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2002)Giardia on siimaeliöihin kuuluva alkueläin, joka elää suolistoloisena nisäkkäissä, linnuissa ja sammakkoeläimissä. Tartunta tapahtuu feko-oraalisesti saastuneen juomaveden ja ruuan välityksellä tai suorassa kontaktissa. Giardian kaksi esiintymismuotoa ovat ohutsuolessa elävä trofotsoiitti ja infektiivinen, isännän ulkopuolella selviytyvä kysta. Infektio on usein oireeton, mutta erityisesti nuorilla tai immuunipuutteisilla yksilöillä se voi aiheuttaa vakavuudeltaan vaihtelevia oireita, kuten ripulia, malabsorptiota ja pahimmillaan jopa vakavia imeytymishäiriöitä. Giardioosia pidetään ihmisellä merkittävimpänä ei-bakteeriperäisen ripulin aiheuttajana. Kissoilla giardian prevalenssi on aikaisempien tutkimusten mukaan vaihdellut 2,5-21 %:n välillä. Tässä tutkimuksessa pyrittiin selvittämään giardioosin yleisyyttä suomalaisilla kissoilla koprologisten tutkimusten avulla. Ulostenäytteitä kerättiin yhteensä 98 kpl, joista osa oli yksittäisten kissojen näytteitä (n=74), sekä useamman kissan ryhmien yhteisnäytteitä (n=24). Aineisto oli peräisin löytökissoista sekä yksityisten ihmisten omistamista kissoista. Yksittäisillä kissoilla giardian prevalenssiksi saatiin 1,4 % ja useamman kissan yhteisnäytteillä 8,6 %.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2008)Ateroskleroosin eli valtimonahtaumataudin synnyssä "low density" -lipoproteiinit (LDL) tuovat valtimon seinämään enemmän kolesterolia kuin sitä poistuu kolesterolin vastaanottajiin, joista tärkeimpiä ovat "high density" -lipoproteiinit (HDL). Kolesterolia kertyy valtimon sisäkerrokseen aluksi makrofageihin. Muutoksen edetessä kolesterolia kertyy myös kolesterolintäyteisien makrofagien eli vaahtosolujen ulkopuolelle. HDL-hiukkasilla on keskeinen merkitys ateroskleroosilta suojaavassa "käänteisessä kolesterolin kuljetuksessa": HDL-hiukkaset kuljettavat kolesterolia perifeerisistä kudoksista maksaan, josta kolesterolia voidaan poistaa elimistöstä erittämällä sitä sappeen. Käänteinen kolesterolin kuljetus on ainoa tapa poistaa kolesterolia perifeerisistä kudoksista, sillä kolesterolin rengasmaista hiilirunkoa elimistö ei pysty hajottamaan. Tässä tutkimuksessa selvitettiin puolustusjärjestelmään kuuluvien syöttösolujen (engl. mast cells) merkitystä käänteisen kolesterolin kuljetuksen alkutapahtumaan, kolesterolin ulosvirtaukseen vaahtosoluista. Ateroskleroottisissa muutoksissa on aktivoituneita eli degranuloituneita syöttösoluja. Syöttösolujen erittämien proteaasien, kymaasin ja tryptaasin, on havaittu in vitro tutkimuksissa vähentävän kolesterolin ulosvirtausta vaahtosoluista hajottamalla proteolyyttisesti tiettyjä kolesterolin vastaanottajina toimivia HDL-hiukkasten alaryhmiä, erityisesti ABCA1-kuljettajan välittämän kolesterolin "korkean affiniteetin" ulosvirtauksen vastaanottajina toimivia HDL-alaryhmiä. Tutkimuksessa selvitettiin hiiren systeemisen in vivo syöttösoluaktivaation merkitystä plasman kykyyn edistää kolesterolin poistumista vaahtosoluista in vitro. Elimistössä syöttösolujen erittämien proteaasien toimintaa estävät endogeeniset proteaasien inhibiittorit, kun taas proteaasien sitoutuminen syöttösolujen erittämien granuloiden hepariiniproteoglykaaneihin suojaa proteaaseja inhibiittoreilta. Tutkimuksessa koeryhmän hiirille (n=10) aiheutettiin systeeminen syöttösoluaktivaatio ja fataali anafylaktinen shokki käyttämällä suurta annosta yhdistettä 48/80. Verinäytteet otettiin sydämistä kuoleman jälkeen. Kontrolliryhmän hiiret (n=10) saivat anestesiassa fysiologista suolaliuosta. Koe- ja kontrollihiiri-en plasmanäytteiden kyky aiheuttaa kolesterolin ulosvirtausta vaahtosoluista mitattiin hiiren vatsaontelon makrofageista valmistetussa soluviljelmässä. Makrofageista oli muodostettu vaahtosoluja inkuboimalla niitä radioaktiivisesti merkittyä kolesterolia sisältävän asetyyli-LDL:n kanssa. Kolesterolin ulosvirtaus vaahtosoluista tutkittiin plasman tilavuuspitoisuuksissa 0%, 0,25%, 0,5%, 1,0%, 1,5% ja 2,5%. Havaittiin, että koeryhmän hiirien plasma aiheutti kontrolliryhmän hiirien plasmaa vähemmän kolesterolin ulosvirtausta vaahtosoluista osassa tutkituista plasmapitoisuuksista. Plasman kyky toimia kolesterolin vastaanottajana siis väheni systeemisen syöttösoluaktivaation seurauksena. Tulos sopii olettamukseen, jonka mukaan syöttösolujen proteaasien aikaansaama tiettyjen HDL-hiukkasten proteolyyttinen hajoaminen heikentää HDL-hiukkasten kykyä poistaa kolesterolia vaahtosoluista. Jatkotutkimukset ovat kuitenkin tarpeen.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2001)Kiiliäisten (Oestridae) heimoon kuuluva poron ihosaivartaja, Hypoderma (= Oedemagena) tarandi, kansankielellä kurmu, kuuluu porojen yleisimpiin ja samalla taloudellisesti merkittävimpiin parasiitteihin. Tämä syventävien opintojen projekti käsittää kirjallisuusosan ja tutkimusosan. Kirjallisuusosassa tarkastellaan poron Hypoderma tarandi -loisen elinkiertoa, esiintymistä ja merkitystä porotalouden kannalta, hypodermoosin immunologiaa ja työssä käytettyjen immunologisten menetelmien (western blottaus, ELISA ja IgG:n puhdistus proteiini G:n avulla) yleisiä periaatteita. Tutkimustyö tehtiin vuosina 1998-2001 Eltdk:n patologian laitoksella. Tutkimuksessa kehitettiin serologisia menetelmiä Hypoderma-vasta-aineiden osoittamiseen poron seeruminäytteissä. Serologisten menetelmien käyttöönoton hyötynäkökohtia ovat hypodermoosin epidemiologisen tutkimuksen helpottaminen, mahdollisuus löytää ja hoitaa seropositiiviset porot tartunnan varhaisvaiheessa eli ennen kuin toukat ehtivät aiheuttaa terveydellisiä haittoja ja vuotavaurioita sekä mahdollisesti vain tartunnan saaneiden porojen lääkitseminen. Tulevaisuudessa preventiivisen rokotteen kehittämiseen lähdettäessä tarvitaan luotettavat menetelmät myös vasta-aineiden osoittamiseen. Tutkimuksessa käytettiin antigeenina L2-L3-vaiheen kurmutoukkia ja primäärisenä vasta-aineena poron seeruminäytteitä. Antiseerumina käytettiin EELA:n ja Eltdk:n patologian laitoksen yhteistyössä valmistamaa kani-anti-poroa. Kaupallista vuohi-anti-kania käytettiin tunnistamaan kanin seerumi. Negatiivisena kontrollina käytettiin Korkeasaaren metsäpeurojen sekä supikoirien seeruminäytteitä. Western blottauksen ja ELISA:n perusteella saatiin selkeät viitteet siitä, että käytetyssä L3-vaiheen kurmuantigeenissa oli valmiiksi kiinni poron IgG:tä. Kyseessä voi olla kurmun adaptoima selviytymiskeino, jolla loinen pakenee isäntäeläimen immuunipuolustusta päällystäytymällä isännän antigeenilla. On myös mahdollista, että toukka on absorboinut poron vasta-aineet vähentääkseen omaa antigeenisuuttaan. Toisaalta tulokset voivat kertoa myös humoraalisen vasteen tehottomuudesta loisen torjumisessa. Menetelmää edelleen kehitettäessä voidaan kurmussa olevat vasta-aineet osoittaa ja lokalisoida esimerkiksi immunohistokemiallisella värjäyksellä jääleikkeistä tai paraffiinivalun avulla. Kurmuantigeeni voidaan myös yrittää puhdistaa siinä kiinni olevista immunoglobuliineista, jotka estävät seeruminäytteissä olevien vasta-aineiden luotettavan jäljittämisen.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2008)Varje år importeras ungefär ett par tusen hästar till Finland. Största delen kommer från Sverige, men även andra EU-länder är välrepresenterade. Utvidgningen av EU medför utmaningar och en utredning av landets sjukdomssituation är viktig före import. USA, Kanada och Ryssland är de länder utanför EU, varifrån hästar importeras mest. Målsättningen för avhandlingen var att bedömma tillräckligheten av myndigheternas hälsokrav för importhästar och ge praktiska förslag på ytterligare åtgärder för att minska riskerna för att nya sjukdomar ska införas till Finland. Hästens infektiösa sjukdomar presenteras och gällande hälsokrav och importbestämmelser gås igenom. Rekommendationer från the World Organisation for Animal Health, OIE, har använts som utgångspunkt vid bedömning av hälsokravens tillräcklighet. Avhandlingens slutsats är att hälsokraven för import, framför allt inom EU, är bristfälliga och åtgärder för att hindra införsel av ekvin infektiös anemi, piroplasmos och rabies är att rekommendera. Förslag på åtgärder före import ges även med tanke på andra sjukdomar.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2002)Trichinella-suvun loisia esiintyy yleisesti ympäri maailmaa. Tunnetuin laji on pääasiassa kotieläimillä esiintyvä Trichinella spiralis. Muut trichinella-lajit ovat sopeutuneet erilaisiin villeihin selkärankaisiin, niin nisäkkäihin, matelijoihin kuin lintuihin. Trikinella voi tarttua myös ihmiseen riittämättömästi kypsennettyä infektoitunutta lihaa syötäessä. Suomessa luonnonvaraisissa eläimissä trikinellaa esiintyy runsaasti. Myös teurastamoiden lihantarkastuksessa löytyy vuosittain joitakin trikinellan infektoimia sikoja. Ensimmäisen trikinellapositiivisen sian löydyttyä vuonna 1954, alettiin pohtia, mistä trikinella oli sikalaan tullut. Norjassa oli samoihin aikoihin päätelty, että trikinellojen yleistyminen sioissa oli yhteydessä turkistarhojen lukumäärän lisääntymiseen, joten oletettiin myös Suomessa turkistarhojen olevan syyllisiä trikinellan esiintymiseen sioissa. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää tämänhetkinen trikinellatilanne turkistarhoilla, sekä arvioida aiheuttavatko turkistarhat sikaloille trikinelloosiriskin. Vuonna 1985 tehdyssä tutkimuksessa on saatu trikinellan prevalenssiksi tarhaketuilla 11,7%. Tutkimus rajattiin koskemaan ainoastaan tarhakettuja. Tutkimukseen valittiin viiden eri rehusekoittamon alueelta yhteensä 50 tarhaa. Jokaiselta tarhalta pyrittiin ottamaan näytteet 20 ketusta. Tutkimukseen saatiin 939 eläintä 47 tilalta. Tiloille ja rehusekoittamoille lähetettiin myös kyselykaavakkeet olosuhteiden selvittämiseksi. Näytteiden keruu suoritettiin syksyllä 2001. Näytteeksi kerättiin nahkonnan yhteydessä lopetetuista ketuista etujalka. Varsinaista analysointia varten jaloista irrotettiin koukistajalihaksia. Lihasnäytteet analysoitiin digestiomenetelmällä, jossa trikinellan toukkien todentaminen tapahtuu mikroskopoimalla digestiossa syntynyttä lientä. Tutkimuksessa yhdestäkään tarhakettunäytteestä ei löytynyt trikinelloja. Rehusekoittamoille lähetetyistä kyselyistä ilmeni tartuntaketjun katkeavan tehokkaasti rehun valmistusprosessin myötä. Teurasjäte on tarkastettu teurastamolla ja kierrätettävät turkiseläinten ruhot kuumennetaan riittävästi trikinellan tuhoamiseksi. Myös tarhoille lähetettyjen kyselyjen perusteella infektion saaminen on epätodennäköistä. Tarhoilla olosuhteet eivät suosi infektion saamista, koska eläimet ovat häkeissä, eikä niille syötetä muuta kuin valmisrehua. Kuitenkaan tutkimuksessa ei ollut mukana lainkaan sellaisia tarhoja, jotka valmistavat rehunsa itse. Tämän tutkimuksen perusteella siis ainakin rehunsa rehusekoittamoilta hankkivat kettutarhat näyttäisivät olevan trikinellavapaita. Näin ollen turkistarhat eivät muodostaisi riskiä sikaloille.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1998)Kokeessa yritettiin selvittää sitä, toimivatko kaupallisesti saatavilla olevat immunohistokemialliset vasta-aineet myös poroilla. Porojen keuhkokudosnäytteet oli formaliinifiksoitu ja valettu paraffiiniin. Kokeessa käytetyt näytteet olivat porojen keuhkokudosta. Värjäysmenetelmäksi valittiin avidiini-biotiini-kompleksi (ABC) -menetelmä sen sensitiivisyyden vuoksi. Menetelmä perustuu siihen, että avidiini kykenee sitoutumaan biotiinin neljään molekyyliin non-immunologisesti. Menetelmässä käytetään kolmea eri reagenssia. Ensimmäinen reagenssi on primaarivasta-aine, joka on spesifinen kulloinkin paikallistettavalle antigeenille. Toisena reagenssina on sekundaarivasta-aine. Sekundaarivasta-aine on konjugoitu biotiiniin ja kykenee sitoutumaan primaarivasta-aineeseen. Kolmas reagenssi on peroksidaasikonjugoidun biotiinin ja avidiinin kompleksi. Avidiinimolekyylin vapaat kohdat sitoutuvat sekundaarivasta-aineen biotiiniin. Peroksidaasientsyymi saadaan näkyviin sopivalla väriaineella ja samalla selviää myös alkuperäisen antigeenin sijainti kudoksessa. Tulosten perusteella useimmat kaupallisessa käytössä olevista immunokemiallisista vasta-aineista sopivat myös poron keuhkokudoksen sisältämien antigeenien paikallistamiseen. Positiivinen tulos saatiin aikaan von Willebrandin faktorin (endoteeli), CD 3:n (T-lymfosyytit), korkean molekyylipainon sytokeratiinin (värekarvaepiteeli), sytokeratiini 8:n (värekarvaepiteeli, rusto), sytokeratiini 1:n (basaalisolut), vimentiinin (endoteeli, basaalisolut, rusto, lymfosyytit, sileälihas), -sileälihasaktiinin (sileälihas), sytokeratiini 7:n (Clara-solut, värekarvaepiteeli) ja desmiinin (sileälihas) vasta-aineilla. S-100-vasta-aineella saatiin vain yksi positiivinen reaktio (rusto). Sytokeratiini 18:n, sytokeratiini 19:n ja makrofagivasta-aineilla ei saatu reaktioita.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1995)Tämä syventävien opintojen tutkielma sisältää kirjallisuuskatsauksen ja tutkimusosan. Kirjallisnuskatsauksessa käsitellään kirjolohen lihaksen normaali anatomiaa, tutustutaan kirjolohen lihaksessa tapahtuviin aiheeseen liittyviin patologisiin muutoksiin ja näitä muutoksia mahdollisesti aiheuttaviin ravintotekijöihin. Lisäksi perehdytään melaniinin sisältäviin soluihin ja niiden osuuteen sairauksissa sekä tutustutaan kalan mustapilkkutautiin ja siihen liittyviin aikaisempiin tutkimuksiin. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää viljellyn kirjolohen lihassa esiintyvien mustien pisteiden levinneisyyttä maassamme ja pyrkiä selvittämään taudin etiologisia tekijöitä histopatologisin keinoin. Sairauden levinneisyyttä maassamme tutkittiin neljällekymmenelle kirjolohen tuottajalle ja kasvattajalle lähetetyn kyselykirjeen avulla. Laitokset olivat eritasoisia ja sijaitsivat eri puolilla Suomea. Histologisen tutkimuksen aineisto käsitti viisitoista kirjolohinäytettä, joista kahdeksan saatiin kyselylomakkeen palautteena eläinlääkintä- ja elintarvikelaitokseen. Kirjolohista otettiin sekä sairasta että tervettä lihaskudosta histologisia tutkimuksia varten. Kudosnäytteitä tutkittiin sekä valo- että elektronimikroskoopilla. Vertailun vuoksi Kanadastatuotujen, savustettujen siikojen lihaskudoksesta otettiin kudosnäytteet, koska niillä olimakroskooppisesti samankaltaisia muutoksia kuin kirjolohilla. Kirjolohipreparaatit värjättiin hematoksyliini-eosiini-, Kossa-, Herovici- ja PAS-värjäyksillä. Histologisissa tutkimuksissa kiinnitettiin huomiota lihaskudoksen patologisiin muutoksiin sekä pyrittiin löytämään mahdollinen mustapilkkutaudin aiheuttava etiologinen agentti. Tulokset osoittavat, että kirjolohen mustapilkkutautia esiintyy maassamme kaikkialla, tosin vain vähäinen osa laitosten kaloista on sairastunut. Toisin kuin Kanadasta tuodulla siialla kirjolohen mustapilkkutaudin aiheuttaja ei ole loinen. Muutokset kirjolohien lihassa mustien pisteiden läheisyydessä ovat kroonisia. Ne ovat niin laajoja, että ne aiheutuvat todennäköisesti joko stressistä, väärästä ravinnosta tai näiden yhteisvaikutuksesta.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2006)Trichinella spp. on tasa- ja vaihtolämpöisissä eläimissä esiintyvä zoonoottinen sukkulamato. Trikinella tarttuu pääasiassa saastunutta, kypsentämätöntä lihaa syömällä. Suomessa myytävä sian- ja hevosenliha sekä riistanliha tietyiltä lajeilta (esim. karhu, nutria, hylje) on tarkastettava trikinellan varalta. Trikinelloosi kuuluu ilmoitettaviin eläintauteihin. Eri trikinellalajit eroavat toisistaan muun muassa kylmän- ja lämmönsietokyvyltään sekä kyvyltään infektoida ja säilyttää infektio eri eläinlajeissa. Merkittävin morfologinen ero lajien välillä on kollageenikapselin muodostus lihaksessa. Kolme yhdestätoista nykyisin tunnetusta genotyypistä ei muodosta kapselia. Trikinelloja on löydetty kaikilta mantereilta Etelä-mannerta ja Australian mannermaata lukuun ottamatta. Trikinellaa esiintyy luonnossa ns. sylvaattisessa elinkierrossa eli syklissä, sekä kotieläimissä ns. domestisessa syklissä. Eri syklit voivat toimia samalla alueella, ja sama eläin voi infektoitua useammalla trikinellalajilla. Myös ihminen voi saada tartunnan molemmista sykleistä. Suomesta on tavattu kaikkia Euroopassa esiintyvia trikinellalajeja: T. spiralis, T. pseudospiralis, T. nativa ja T. britovi. Trikinellaa esiintyy Suomen luonnonvaraisissa lihansyöjissä selvästi monia Keski-Euroopan maita enemmän. Suomen supikoirapopulaatio on merkittävä reservuaari trikinelloosille. Myös ketuista, ilveksistä ja kaatopaikkarotista on löydetty korkeita trikinellaprevalensseja. Tässä tutkimuksessa selvitettiin ensimmäistä kertaa Suomessa trikinellojen esiintymistä koirissa. Yliopistollisen eläinsairaalan potilaista saaduista seeruminäytteistä (n=207) tutkittiin ns. ELISA-menetelmällä trikinella-vasta-aineita. Tutkimuksessa käytettiin antigeeninä Trichinella spiralis- ja Trichinella nativa- lajien ultrasonifikaatiolla hajotettuja larvoja. Eläinlääketieteellisen tiedekunnan patologian osastolla avatuista koirista saadut lihasnäytteet (n=102) tutkittiin digestiomenetelmällä trikinellan varalta. Parasitologisessa tutkimuksessa saatiin osoitettua trikinella yhdessä lihasnäytteessä. Trikinellan esiintyminen suomalaisessa koirapopulaatiossa tuli täten osoitetuksi. ELISA-menetelmällä saadut tulokset ovat linjassa parasitologisessa tutkimuksessa saatujen tulosten kanssa. ELISA antoi viitteitä siitä, että tutkittavassa koirapopulaatiossa oli esiintynyt altistusta trikinellatartunnalle. Verrattaessa tämän tutkimuksen ELISA-määrityksen tuloksia excretory-secretory (ES) -antigeenia käyttäen samasta aineistosta tehtyyn tutkimukseen havaittiin, että crude-antigeenia ja ES-antigeenia käytettäessä tulokset korreloivat vain osittain.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1995)Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää luonnonvaraisten kanalintujen kuolinsyitä w.1983-1993. Vastaava tutkimus tarhattujen kanalintujen osalta on tehty vuosilta 1980-1989 ( Hielm ja Nyberg 1991 ). Aineisto kerättiin Helsingin EELA:n arkistoista. Aluelaboratorioiden ( Kuopio, Seinäjoki ja Oulu ) aineisto kerättiin vuodesta 1986 alkaen. Työn kirjallisuuskatsauksessa tarkastellaan eri kuolinsyiden aiheuttajia ja niiden ominaisuuksia. Erityisesti käsitellään miten kyseiset tekijät osallistuvat kanalintujen menehtymiseen ja mekanismeja, joilla kuolema aiheutuu. Lisäksi pohditaan kanalintujen kuolevuutta vuodenaikoihin nähden. Tutkielmaosassa pyrittiin selvittämään kanalintujen kuolemaan johtanut pääasiallinen syy. Osassa tapauksista kuolinsyy joko ei selvinnyt tutkimuksissa tai sitä ei voitu selvittää näytteen pilaantumisen vuoksi. Kanalintujen kuolinsyyt jaettiin neljään pää kategoriaan:Traumat, Loissairaudet, Infektiotaudit ja ryhmään Muut kuolinsyyt. Lisäksi kuolinsyyt jaoteltiin ryhmän sisällä vielä tarkempiin osiin. Aineistossa vertailtiin myös eri lajien ja sukupuolten välisiä osuuksia tilastoissa. Tilastoista analysoitiin lisäksi vuodenaikaisvaihtelujen vaikutus näytemääriin. Aineistosta saatiin analysoitaessa tulos, jonka mukaan yli puolet kanalinnuista ovat kuolleet trauman aikaansaamiin vammoihin. Infektiotaudit ja muut kuolinsyyt ovat kuolinsyytilastossa harvinaisempia. Pienin osuus on loistaudeilla. Tutkimuksen tuloksista ei voida vetää suoria johtopäätöksiä kuolinsyiden osuuksista luonnossa; tulos on vain suuntaa antava.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1994)Tämän syventävien opintojen tutkielman tavoitteena on ollut laatia opetuskäyttöön maksan histopatologiaa esittelevä leikekansio. Leikkeisiin liittyy selittävä tekstiosa. Työ jakautuu kolmeen osaan niin, että ensimmäisessä osassa esitellään maksan normaali rakenne ja toiminta lyhyesti. Toisessa osassa käsitellään maksassa tavattavia histologisia perusmuutoksia neljänä eri kokonaisuutena: verenkiertohäiriöt, degeneraatiomuutokset, tulehdusmuutokset ja uudismuodostumat. Kolmas osa sisältää eri eläinlajien tavallisimpia maksasairauksia. Valitut eläinlajit ovat: nauta, hevonen, sika, lammas, koira, kissa, turkiseläimet, linnut, jyrsijät ja kalat. Histologiset leikkeet on saatu pääasiassa EKK:n patologianlaitoksen obduktiomateriaalista otetuista näytteistä. Tiettyjen eläinlajien osalta on leikkeitä saatu lisäksi Helsingin ja Oulun EELA:sta. Tekstiosan liitteenä on valokuvat histologisista leikkeistä.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1990)Tämä syventävien opintojen tutkielma sisältää kirjallisuuskatsauksen ja tutkimusosan. Kirjallisuuskatsaus käsittelee kahta ravintoperäistä kirjolohisairautta, maksan rasvarappeutumaa ja ruokinnallista lihasrappeutumaa, niihin liittyviä ravintotekijöitä sekä maksan ja luurankolihaksiston rakennetta. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittyä kyseisten sairauksien esiintymistä kirjolohikannassamme ja käyttämillämme rehuilla sekä perehtyä sairauksien histopatologiaan. Aineisto käsitti 16 kalanviljelylaitoksilta kerättyä kirjolohinäytettä, joissa kussakin oli 8-11 kalaa. Jokaisesta kalasta otettiin maksa- ja lihaskudosnäytteet histologista tutkimusta varten. Näytteet värjättiin hematoksyliini-eosiini - sekä modifioidulla Ziehl-Neelsen -värjäyksellä. Preparaateissa huomio kiinnitettiin ensisijaisesti maksanrasvarappeutumaan liittyvään keroidipigmentin esiintymiseen maksakudoksessa sekä vahamaisiin lihasrappeutumamuutoksiin. Kolmessa kalanäytteessä havaittiin lievää keroidipigmentin kerääntymistä maksakudokseen, lähinnä sappitiehyeiden läheisyyteen. Yhdessä näistä näytteistä havaittiin, tosin vain yhdellä kalalla, vahamaista lihasrappeutumaa luurankolihaksissa. Kliinisiä tapauksia ei todettu. Positiivisten näytteiden kohdalla saattaa olla kysymys lievästä tai lyhyen aikaa jatkuneesta ruokintavirheestä.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2006)Tutkimuksen tarkoituksena oli tehdä morfologinen kartoitus ayrshire-rotuisella keinosiemennyssonnilla esiintyneistä siittiövioista. Tutkimuksessa oli mukana tapaussonnin lisäksi joukko normaaleja iältään ja rodultaan tapausta vastaavia kontrollisonneja sekä osassa tutkimusta kivesnäytteitä Sertoli cell only -oireyhtymästä kärsineestä sonnista. Giemsalla värjätyistä siemennäytteistä ja HE-värjätyistä kivesleikkeistä selvitettiin kuva-analyysin avulla kiveskudoksen histologisia ominaisuuksia sekä ejakulaatissa esiintyvien solujen rakennetta ja kokoa. Lisäksi tapaussonnilla ejakulaatissa esiintyvät epämuodostuneet siittiöt jaettiin neljään eri ryhmään pään ja hännän rakenteellisten ominaisuuksien mukaan. Kivesnäytteille tehtiin immunohistokemiallinen vimentiinivärjäys Sertolin solujen osoittamiseksi ja fluoresenssivärjäyksiä siemennäytteille osoittamaan sekä kromatiinin että mitokondrioiden jakautumista ejakulaatissa esiintyvissä soluissa. Tutkimuksessa saatujen tulosten perusteella voitiin osoittaa, että tapaussonnilla ei esiintynyt lainkaan rakenteeltaan normaaleja siittiöitä ja kaikki sen siittiöt olivat liikkumattomia. Lisäksi kudostasolla siittiönkehitys oli häiriintynyt selvästi kivesten siementiehyiden tubuluksissa jo spermatosyyttivaiheesta alkaen. Histologinen kuva poikkesi tapaussonnilla selvästi normaaleista kontrollieläimistä eri kehitysvaiheissa olevien siittiöiksi muodostuvien solujen lukumäärien progressiivisesti vähentyessä siittiönkehityksen edetessä. Sertolin solujen lukumäärä puolestaan oli tapauksella huomattavasti kontrollisonneja suurempi. Useimmat tapauksen siittiöistä olivat monihäntäisiä, häntien lukumäärän vaihdellessa yhdestä yli kymmeneen. Fluoresenssivärjäykset osoittivat tapaussonnin siittiöiden olevan useimmiten monitumaisia. Tutkituissa siittiöissä tumia oli 1–6. Mitokondrioita siittiöiden keskikappaleissa esiintyi vain satunnaisesti. Kirjallisuuskatsausosassa käsitellään normaalia siittiönkehitystä ja siittiönkehityksen häiriöitä sekä esitellään tapaussonnin siittiövikojen kaltaisia humaanitapauksia.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2001)Tutkielman kirjallisuusosassa on määritelty kirjallisuuskatsauksen ja lainsäädännön perusteella, mitä oikeuslääketiede on eläinlääketieteessä. Tekstissä on selvitetty mm. termit oikeuslääketiede, oikeuslääkintä ja näitä eläinlääketieteessä vastaava oikeuseläinlääketiede, sekä oikeuseläinlääketieteelliset todistukset ja lausunnot. Edelleen tutkielmassa on käsitelty oikeuslääkinnän eri käytännön osa-alueita eläinlääketieteessä, selvitetty eläinlääkärin salassapitovelvollisuutta, esteellisyyttä, etiikkaa, kollegiaalisuutta ja vastuuta, sekä eläinlääkäreiden kirjoittamien todistusten ja lausuntojen muodollisia ja laadullisia vaatimuksia. Käytännön tutkimusosassa on kartoitettu sekä määrällisesti että laadullisesti tapauksia, joissa eläinlääkärit ovat joutuneet antamaan oikeuseläinlääketieteellisiä todistuksia ja lausuntoja vakuutusyhtiöille ja tuomioistuimille viimeisten 5-10 vuoden aikana. Eläinlääkärit kirjoittavat oikeuseläinlääketieteellisiä todistuksia ja lausuntoja lähinnä kuolemansyyn selvittämiseen, polveutumistutkimuksiin ja tunnistamiseen, vakuutukseen, eläinvahinkojen selvittelyyn ja korvauksiin sekä eläinsuojeluun liittyvissä tilanteissa. Lisäksi harvemmin esim. rikokset muuta kuin eläinsuojelulainsäädäntöä vastaan sekä eläinten kaupankäyntiin liittyvät tilanteet vaativat oikeuseläinlääketieteellisiä todistuksia. Kaikkiaan eläinlääkärit kirjoittivat esim. vuonna 1999 ainakin n. 57 100 kpl erilaisia oikeuseläinlääketieteellisiä todistuksia, lausuntoja ja dokumentteja. Käytännön eläinlääkärintyössä on paljon tilanteita ja tehtäviä, joissa ammatinharjoittaja joutuu tekemisiin oikeuseläinlääketieteellisten näkökulmien kanssa, vaikka eläinlääkäreiden kirjoittamista eläinlääkärintodistuksista ja lausunnoista vain pieni osa kulkeutuu tuomioistuimiin. Suomalaisessa eläinlääkärikoulutuksessa oikeuseläinlääketiedettä ei opeteta omana oppiaineenaan eikä jonkin tietyn laitoksen alaisena, vaan opetus tapahtuu integroidusti eri aineiden yhteydessä ilman nimellistä mainintaa. Eläinlääkäreiden antamat todistukset ja lausunnot ovat laadultaan hyvin vaihtelevia. Koulutuksessa tulisikin selkeästi opettaa mm. todistusten kirjoittamista, eläinsuojelutapauksiin liittyviä toimintamalleja ja oikeustapauksiin liittyviä juridiikan perustietoja eläinlääkäriopiskelijoille, sekä jatkokoulutuksessa jo valmistuneille eläinlääkäreille.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2009)Tutkimuksen kokeellisessa osuudessa tutkittiin mahahaavaumamuutosten esiintymistä häntäpurruilla ja tervehäntäisillä sioilla. Tarkoituksena oli selvittää esiintyykö häntäpurruilla sioilla enemmän tai asteikoltaan vakavampia muutoksia mahalaukun ruokatorviosassa tervehäntäisiin kontrollisikoihin verrattuna. Tämän lisäksi tutkittiin häntäpurtujen ja tervehäntäisten sikojen lisämunuaisten kuori- ja ydinkerrosten pinta-alojen suhdelukujen eroavaisuuksia. Tavoitteena oli selvittää onko häntäpurtujen sikojen kuori- ja ydinkerrosten suhdeluku kohonnut stressin seurauksena. Tutkimuksessa arvioitiin 13 sian histologiset mahalaukkunäytteet, näistä 4 oli häntäpurtua ja 9 tervehäntäistä sikaa. Lisämunuaisten kuori- ja ydinkerrosten suhdeluvut määritettiin histologisista leikkeistä 20 sialta, näistä 10 oli häntäpurtua ja 10 tervehäntäistä sikaa. Tuloksista kävi ilmi, että suurimmalla osalla sioista oli mahahaavaumaan viittaavia muutoksia mahalaukun ruokatorviosassa. Muutoksia oli sekä häntäpurruilla että tervehäntäisillä sioilla. Lisämunuaisten kuori- ja ydinkerrosten pinta-alojen suhdeluvuissa ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa häntäpurtujen ja tervehäntäisten sikojen välillä. Tuloksista voidaan päätellä, että tilalla vallitsevat olosuhdetekijät ovat todennäköisesti syynä siihen, että mahalaukkumuutoksia esiintyi yleisesti. Tämän tutkimuksen perusteella ei pystytty osoittamaan, että häntäpurruilla sioilla esiintyisi enemmän tai asteikoltaan vakavampia mahahaavaumamuutoksia tai merkittävää eroavaisuutta lisämunuaisten kuori – ja ydinkerrosten pinta-alojen suhdeluvuissa kontrollisikoihin verrattuna. Tutkimuksen kirjallisuuskatsauksessa tarkasteltiin sian mahahaavauman syntymistä, syitä sairastumiselle, seurauksia, oireita, hoitoa ja ennaltaehkäisyä. Nykyisen tietämyksen perusteella sian mahahaavauma on monisyinen ongelma. Tärkeimmät mahahaavaumalle altistavat tekijät ovat ruokinta- ja olosuhdeongelmat sekä erilaiset stressitekijät. Mahahaavaumaan ei ole olemassa tehokasta hoitoa, jolloin tärkeimmäksi hoitokeinoksi nousee sairauden ennaltaehkäiseminen.
-
The Physiological Effect of Mouse Peritoneal Mast Cell Chymase Activity on High Density Lipoproteins (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2009)In atherosclerosis, cholesterol accumulates in cholesterol-loaded macrophages (foam cells) forming cholesterol plaques in the arterial intima. Reverse cholesterol transport (RCT) is a mechanism in which HDL and its major structural protein apolipoprotein-A-1 (apoA-1) remove cholesterol from the foam cells and take it to the liver for its final excretion from the body in the faeces. An impaired removal of cholesterol from the foam cells is a potential contributor to a reduced RCT, which is related to a higher incidence of coronary heart disease. Chymase, a neutral protease of mast cells (MCs), is widely distributed in the connective tissue of most vertebrates and able to degrade apoA-1. After the degradation, HDL-particles are unable to interact with the ABCA-1 transporter protein on the surface of macrophages, which mediates efflux of cholesterol from the macrophage foam cells to HDL particles. It has been shown that chymase derived from rat peritoneal MCs is able to degrade apoA-1 even in the presence of blood plasma which contains natural inhibitors for chymase (α-2-macroglobulin and α-1-antichymotrypsin). In the present study we wanted to find out if mouse mast cell protease 4 (mMCP-4) isolated from peritoneal mast cells is able to maintain its enzymatic activity even in the presence of mouse serum and intraperitoneal fluid. A small molecular weight compound (S-2586) was used as a substrate. In the in vitro experiments a sonicated MC preparation that contains active chymase was used and the activity of chymase was measured in the presence of varying concentrations of plasma and intraperitoneal fluid. In the in vivo experiments we evaluate whether mast cell-dependent proteolysis of HDL particles does occur, and whether such modification inhibits their efficiency in inducing cellular cholesterol efflux in vitro. We found that both serum and intraperitoneal fluid inhibited chymase activity, serum to a higher extent. Systemic activation of MCs in mast cell-competent mice, but not in mast cell-deficient mice, in vivo led to a decreased ability of plasma and intraperitoneal fluid to act as cholesterol acceptors from cultured cholesterol-loaded macrophages. Local activation of peritoneal mast cells also blocked the cholesterol efflux-inducing effect of intraperitoneally injected human apoA-1. This work was performed at the Wihuri Research Institute. Licenses for animal work were approved by the Finnish Laboratory Animal Experiment Committee (Suomen eläinkoelautakunta, ELLA). Laboratory animals (female NMRI mice) were from the Viikki Laboratory Animal Centre of the University of Helsinki and the mast cell deficient strain of mice W-sash c-kit mutant KitW-sh/W-sh were from the Jackson Laboratory (BarHarbor, Maine). The work was supervised by the director of the Research Institute Petri Kovanen MD PhD and Miriam Lee-Rueckert PhD. Laboratory assistance was perceived from the technicians of the Wihuri Research Institute.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1993)Tammoilla esiintyy abortteja, joiden varsinaista syytä ei ole pystytty osoittamaan Toxoplasma gondii -loisen tiedetään aiheuttavan abortteja useille kotieläimille ja myös ihmiselle. Muissa maissa tehdyissä tutkimuksissa hevosilla on todettu toksoplasmavasta-aineita. Suomessa ei ole aiemmin tehty tällaista kartoitusta. Ypäjän hevostalouden tutkimusaseman tammoilla oli esiintynyt abortteja, joiden syiksi oli epäilty ruokinnallisia ja infektioperäisiä tekijöitä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää voisiko toksoplasmalla olla yhteyttä keskenvarsomisiin. Tutkielma jakaantuu kahteen osaan. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään toksoplasman biologiaa, erityisesti sen elinkiertoa ja epidemiologiaa. Lisäksi selostetaan toksoplasmoosin patogeneesiä, taudinkuvaa eri eläinlajeilla ja diagnostiikkaa. Toinen osa on tutkimusraportti. Vasta-aineet tutkittiin 497:stä seeruminäytteestä. Näytteet jakaantuivat kolmeen ryhmään: Ypäjän omista tammoista kerätyt näytteet, VELL:n virologian osastolle lähetetyt näytteet ja Ypäjällä käyneistä tammoista kerätyt näytteet, joita käytettiin kontrollina muille ryhmille. Ypäjän omista tammoista näytteitä kerättiin kuukauden välein seurantana kesällä 1990. Vasta-aineet tutkittiin menetelmällä, joka on modifikaatio humaanikäyttöön tarkoitetusta Toxoplasma gondii EIA:sta ja hevosen IgG EIA:sta. Tulokset saatiin entsyymi-imunoyksikköinä (EIU). Positiivisen näytteen rajana pidettiin 30 EIU:ta. Koko tutkimusaineistossa todettiin 66,5 % hevosista vasta-ainepositiivisiksi. Ypäjän tammoilla oli useammin vasta-aineita kuin kontrolliryhmässä. Vasta-ainepositiivisten osuus kasvoi vanhemmissa ikäryhmissä. Ypäjän omilla tammoilla abortoineiden vasta-ainetaso oli kaksinkertainen normaalisti varsoneisiin verrattuna. Kaikki abortoineet olivat positiivisia. Keväällä 1991 Ypäjällä riehui virusaborttiepidemia. Tulosten perusteella on mahdollista, että toksoplasmapositiiviset tammat ovat herkempiä saamaan aborttiin johtavan virusinfektion. Yhdellä Ypäjän omista tammoista, Good Luckilla, todettiin vasta-ainepitoisuuksissa nousua, joka viittaa primääriin toksoplasmoosiin. Good Luckin varsa kuoli viiden päivän iässä. Patologisen tutkimuksen perusteella on mahdollista, että varsan kuoleman syynä oli virusabortin lisäksi edellisenä kesänä sairastettu toksoplasmoosi.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2001)Trikinellatartunta lihasioilla oli erittäin harvinainen Suomessa 1980-luvulle asti. 1980-luvun alkuvuosina teurastamoissa todettujen trikinellapositiivisten sikojen määrä alkoi nousta. Sikaloiden trikinellatartunnat olivat sporadisia. Tilat sijaitsevat kaukana toisistaan ja tartuntojen esiintymisalue on hajanainen. Trikinellapositiivisia sikoja löydetään yleensä yhdeltä tilalta vain yksittäisiä kappaleita ajoittain. Todennäköistä onkin, etteivät siat olekaan trikinelloosin reservuaari, vaan reservuaarina toimivatkin villieläimet. Suomessa on villeistä lihansyöjistä tavattu muuta Skandinaviaa useammin trikinelloja. Erityisesti supikoira on yleinen trikinellan kantaja. Sillä epäilläänkin olevan keskeinen rooli trikinellan leviämisessa villieläimistä kotieläimiin Suomessa. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Trichinella spiralis- ja T. nativa- lajien predilektio- eli kohdelihakset supikoiralla. Tarkoituksena oli selvittää lihakset, josta lievääkin trikinellatartuntaa epäiltäessä todennäköisimmin löydetään trikinellan toukkia. Trikinellojen predilektiolihasta ei ole aikaisemmin tutkittu supikoiralla. Tutkimusta varten hankittiin 18 urossupikoiraa, joista muodostettiin kolme kuuden supikoiran ryhmää. Yksi ryhmä infektoitiin Trichinella spiralis- ja toinen T. nativa –lajien toukilla, kolmas ryhmä jätettiin kontrolliryhmäksi. Infektioannos oli molemmissa ryhmissä 1000 trikinellan toukkaa elopainokiloa kohden. 12 viikon kuluttua infektoinnista eläimet lopetettiin ja niistä otettiin lihasnäytteitä 11 poikkijuovaisesta lihaksesta sekä sydämestä ja ohutsuolesta. Kaikista poikkijuovaisista lihaksista löytyi trikinellatoukkia. Sydämessä ja ohutsuolessa niitä ei ollut lainkaan. Trichinella spiralis –ryhmän eläimissä toukkamäärät grammassa (lpg) lihasta vaihtelivat välillä 71-1091 mediaanin ollessa 352 lpg. Trichinella nativa –ryhmässä vaihteluväli oli 194-1151 lpg ja mediaani 343 lpg. Kaikilla eläimillä kummassakin ryhmässä suurimmat toukkamäärät olivat ranteen kyynärluun puoleisessa koukistajalihaksessa (Musculus flexor carpi ulnaris). Myös silmän liikuttajalihaksissa sekä kielessä oli runsaasti trikinellatoukkia.
Now showing items 1-20 of 20