Browsing by discipline "Sisätaudit"
Now showing items 1-9 of 9
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1997)Kilpirauhasen vajaatoiminnan eli hypotyreoosin kartoitustutkimuksessa tutkittiin verinäyttein 170 aikuiselta ei-aikaisemmin sairaaksi todetulta suursnautserilta tyroksiini (T4), kilpirauhasta stimuloiva hormoni (TSH), kolesteroli, leukosyytit ja punasoluarvot (punasolumäärä, hematokriitti ja hemoglobiini). Verinäytteenoton yhteydessä koirille tehtiin yleistutkimus ja kysely mahdollisista oireista erillisellä kaavakkeena. Vajaatoiminnan diagnoosin epäily asetettiin T4-TSH-suhteen perusteella. Kolesteroli, leukosyytit ja punasoluarvot eivät tässä tutkimuksessa olleet merkityksellisiä taudin määrityksessä. T4-TSH-suhteen lukuarvo < 30 katsottiin viittaavan hypotyreoosiin ja lukuarvo < 12 antaa varman diagnoosin. Noin 22 % tutkituista suursnautsereista sai tuloksen < 30 ja 12 % sai tuloksen < 12. Yleisimmät oireet sairaiksi epäillyillä koirilla olivat karvapeitteen ja ihon ongelmat, kuten karvattomuus, kuiva karva ja hilseily. Kartoitustutkimuksen toinen osuus koostui aiemmin hypotyreoottiseksi diagnostisoitujen suursnautsereiden kyselytutkimuksesta. Kyselykaavakkeita palautettiin 22 kpl. Keskimääräinen oireiden alkamisikä oli 4,5 vuotta. Yleisimmät oireet olivat haluttomuus (82 %), hilseily (68 %), alentunut kylmänsieto (59 %), kuiva karva (59 %) ja karvattomuus (59 %). Hypotyreoosindiagnoosi perustui useimmissa tapauksissa (91 %) kliinisiin oireisiin ja T4-määritykseen. Kaikista koirista 59 % oli saanut viitealueella olevan T4-pitoisuuden, joka taas vahvasti viittaa normaaliin kilpirauhaiseen. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään kilpirauhasen normaali fysiologia, hypotyreoosin etiologia, kliininen kuva, kilpirauhasen toiminnan tutkiminen, diagnoosin asettaminen, hoito ja ennuste. Kilpirauhasen toiminnan tutkimisessa uutta on TSH:n pitoisuuden määritys ja sen tulkitseminen yhdessä T4:n kanssa.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2012)Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään lyhyesti inhalaatiota hoitomuotona, ja sen haasteita eläinlääketieteessä, sekä siihen käytettävien glukokortikoidien farmakologisia ominaisuuksia, erityisesti budesonidin osalta. Glukokortikoideja käytetään yleisesti koirien pitkittyneen keuhkoputkentulehduksen ja kissan astman hoidossa. Ne toimivat oireenmukaisesti tulehdusta lievittäen. Perinteisiin injektio- ja tabletti -hoitomuotoihin liittyvät vakavatkin haittavaikutukset ovat herättäneet viime vuosina kiinnostusta kehittää inhalaatio-hoitomuotoa myös eläinlääketieteessä. Inhalaatiota sekä siinä käytettäviä uuden polven glukokortikoideja, kuten budesonidia, on tutkittu laajasti ihmislääketieteessä, mutta julkaistuja tutkimuksia niiden farmakokineettisistä ominaisuuksista koiralla on vain yksi, eikä kontrolloituja pitkäaikaistutkimuksia inhalaatio-hoidoista ole. Perustutkimusta tarvitaan, jotta hoitomuotoa voidaan kehittää edelleen. Tässä pilottitutkimuksessa määritettiin budesonidin farmakokineettisiä arvoja terveellä koiralla kahdella antotavalla, suonensisäisesti sekä inhalaationa. Tämän tutkimuksen olettamuksena oli, että inhaloitavalla budesonidilla voidaan saada mitattavia plasmapitoisuuksia, ja että ainakin osa tästä lääkeaineesta on imeytynyt keuhkojen kautta. Terveet beagle-rotuiset koekoirat jaettiin kahteen ryhmään, joista toinen (n = 7) sai budesonidia suonensisäisesti kerta-annoksena (20 μg kg-1), ja toinen (n = 8) inhalaationa (1000 μg per koira) yhdessä suun kautta annetun lääkehiilen (2,5 g kg-1 per os) kanssa kerta-annoksena. Plasmanäytteitä kerättiin kuuden tunnin ajan, ja budesonidipitoisuus määritettiin HPLC/massaspektrometrin avulla. Suonensisäisellä antotavalla budesonidin eliminaation puoliintumisaika (T1/2) oli 2,8 h, puhdistuma (CL) 1,5 l h-1 kg-1, jakautumistilavuus (Vd) 6,2 l kg-1 ja pitoisuus/aika-kuvaajan pinta-ala (AUC) 14 ng ml-1 h-1. Yhdessä lääkehiilen annon kanssa inhaloidun budesonidin huippupitoisuus plasmassa oli 0,6 ng ml-1 ja se saavutettiin nopeasti: Tmax oli 13 min. AUC tässä ryhmässä oli 0,55 ng ml-1 h-1. Hyötyosuus inhalaatioryhmässä jäi hyvin pieneksi ollen 1,1 %. Vastaavaa tutkimustietoa inhaloidun budesonidin farmakokinetiikasta koiralla ei ole julkaistu aikaisemmin. Tutkimus osoittaa, että inhalaatiolla on mahdollista saada lääkeainetta koiran keuhkoihin, ja että se näin ollen on mahdollinen hoitomuoto koiralla. Budesonidin myös havaittiin imeytyvän suhteellisen nopeasti keuhkoista verenkiertoon. Inhalaatio-annostelussa havaittiin merkittävää yksilöiden välistä vaihtelua budesonidin plasmapitoisuuksissa, joten tekniikkaan on syytä kiinnittää annostelussa huomiota. Saadut farmakokineettiset tulokset suonensisäisen annostelun osalta olivat linjassa aikaisemman julkaistun tutkimustiedon kanssa. Lisää tutkimusta tarvitaan vielä koskien muita budesonidin farmakokineettisiä ominaisuuksia sekä sen kliinistä käyttöä hengitystiesairauksien hoidossa.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1996)Koagulaasinegatiiviset stafylokokit (KNS) ovat nykyään yleisiä utaretulehduksen aiheuttajia. Ne aiheuttavat useimmiten lievän tulehduksen, jossa maidon solupitoisuus nousee 2-3-kertaiseksi, mutta myös kliinisiä utaretulehduksia esiintyy. Suomessa koagulaasinegatiivisten stafylokokkien osuus on uusimman kartoitustutkimuksen mukaan noin 50 % utaretulehduspatogeeneista ja niitä voidaan pitää tärkeimpinä subkliinisen utaretulehduksen aiheuttajina. Tutkimuksessa selvitettiin koagulaasinegatiivisten stafylokokkien epidemiologiaa. Vuonna 1994 otettiin Maatalouden tutkimuskeskuksen navetoissa Jokioisissa lehmistä sekä neljännesmaito- että ihonäytteitä (vedin, utare, selkä), ja poikimattomista hiehoista ihonäytteitä. Vuonna 1995 otettiin vuoden 1994 hiehoista sekä neljännesmaito- että ihonäytteet. Näytteet tyypitettiin lajitasolle käyttäen biokemiallista menetelmää ja STAPH-ZYM Rosco-pikatestiä. Lisäksi näytteistä tehtiin RAPD-PCR-ajo geneettisen sukulaisuuden selvittämiseksi. STAPH-ZYM Rosco osoittautui huonoksi menetelmäksi KNS-lajienerottelussa, sillä suurin osa lajeista jouduttiin merkitsemään yleisnimellä Staphylococcus sp ja vain 6,2 % kannoista sai saman nimen kuin biokemiallisella tyypityksellä. Näin ollen näytteiden analysointi tehtiin biokemiallisen tyypityksen antamien lajinimien perusteella. RAPD PCR:ntulosten arviointi oli vaikeaa lukumäärältään vähäisten lajien kohdalla, mutta yleisimmillä lajeilla, kuten S. chromogenes ja S. saccharolyticus, oli selvästi erotettava "fingerprint". Yleisimmät bakteerilajit olivat lähes samoja sekä vuosina 1994 että 1995. Vuoden 1994 lehmien iholla yleisimmät lajit olivat S. chromogenes (29,4 %) ja S. saccharolyticus (19,6 %), saman vuoden hiehoilla yleisiä olivat S. chromogenes (13,9 %) ja S. hyicus(13,9 %) ja vuoden 1995 hiehoilla S. chromogenes (40,0%) ja S. saccharolyticus (23,8%). Vuoden 1994 maitonäytteissä oli vähän KNS-kantoja ja suurin osa jouduttiin luokittelemaan nimellä Staphylococcus sp. Vuoden 1995 maitonäytteissä yleisimmät lajit olivat S.chromogenes (24,3 %) ja S. simulans (21,6 %). KNS-kantojen B-laktamaasipositiivisuutta tutkittiin erikseen. Ihokannoissa oli 23-33 % beeta-laktamaasia muodostavia kantoja. Maitonäytteistä löytyi vain 16 % positiivisia kantoja. Tarkasteltaessa beeta-aktamaasipositiivisuutta lajikohtaisesti havaittiin sen olevan melko yleistä S. chromogenes-lajilla ja harvinaista S. saccharolyticus -lajilla.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1994)Nämä syventävät opinnot koostuvat kolmesta osasta. Tutkimusosa käsittelee kontrolloidusti furosemidiä vapauttavan puristuspäällystys tabletin käyttäytymistä in vitro ja in vivo kokeissa. Tutkittavat tabletit koostuivat kahdesta kerroksesta. Furosemidin määrä sekä HPMC:n (hydroksipropyylimetyyliselluloosa) viskositeetti ja määrä vaihtelevat. In vivo kokeissa mitattiin furosemidin pitoisuutta plasmassa ja seurattiin röntgenologisesti tabletin hajoamista koiran ruoansulatuskanavassa. Vaihtelemalla furosemidin määrääytimen ja kuoren välillä voidaan säädellä furosemidin vapautumista. Röntgenkuvista havaittiin, että hajoamisnopeuteen vaikutti kuoren koko. Ruokituilla koirilla tabletti viipyi mahalaukussa hajoamiseen asti. Kirjallisuuskatsauksen ensimmäisessä osassa käsitellään lääkeaineiden imeytymistä ruoansulatuskanavasta koirilla. Osa käsittelee lääkeaineiden yleisiä imeytymisperiaatteita ruoansulatuskanavasta ja koiran ruoansulatuskanavan fysiologisia ominaisuuksia, jotka vaikuttavat lääkeaineen vapautumiseen ja imeytymiseen ruoansulatuskanavasta. Lisäksi tarkastellaan lääkemuodon, lähinnä tabletin, fysiko-kemiallisia ominaisuuksia ja valmistukseen liittyviä seikkoja, jotka vaikuttavat lääkeaineen vapautumiseen ja imeytymiseen ruoansulatuskanavasta. Kirjallisuuskatsauksen toisessa osassa käsitellään aluksi furosemidin farmakologiaa lähinnä koirilla. Lopuksi luodaan katsaus furosemidin kliiniseen käyttöön tarkastelemalla tavallisimpia koirien furosemidillä hoidettavia sairauksia.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2009)Tässä työssä tutkittiin lampaiden ruuansulatuskanavan loisten esiintymistä Suomessa. Loisten esiintymistiedoista on hyötyä lampaiden terveydenhuollon parissa työskenteleville ihmisille. Loisten aiheuttamat vahingot lampaille vaihtelevat johtuen loislajista ja loisten lukumäärästä, sekä lampaan omista ominaisuuksista. Yleensä loissairaudet vaivaavat nuoria eläimiä, sillä iän myötä lampaiden vastustuskyky eri loislajeja vastaan kehittyy. Loiset voivat vaikuttaa lampaiden taloudelliseen tuotokseen muun muassa hidastuneen kasvun tai huonon villanlaadun kautta. Loislääkityksiin on syytä Suomessakin kiinnittää huomiota, sillä lääkitykset ovat tärkein resistenttien loiskantojen syntymiseen vaikuttava tekijä. Lampailla oletettiin esiintyvän paljon ruuansulatuskanavan loisia. Tutkittuja ulostenäytteitä oli 262 kappaletta, joista 182 kpl oli karitsoista eli alle vuoden ikäisistä eläimistä ja 70 kpl aikuisista lampaista. Näytteitä oli 24:ltä eri tilalta ja ne otettiin teurastuksen yhteydessä syksyllä 2004 (202 kpl) ja keväällä 2005 (60kpl). Näytteet tutkittiin modifioidulla McMaster-menetelmällä. Menetelmä on kvantitatiivinen ja perustuu loisen munan kellumiseen nesteessä, jonka ominaispaino on suurempi kuin loisenmunan paino. Loiset eroteltiin kuuteen eri ryhmään seuraavasti (kokonaisesiintyvyys prosentit näkyvissä): Moniezia 8,0 % (eli lampailla Moniezia expansa), kokkidit 80,9 % (sis. kaikki löydetyt Eimeria-lajit), Strongyloides 47,7 % (sis. Strongyloides-tyyppiset munat, joista lampailla esiintyy S. papillosus), Nematodirus 10,7 % (eli Nematodirus spp.), "Trichostrongylus" 47,3 % (sis. Trichostrongyloidea- ja Strongyloidea-yläheimojen loiset lukuun ottamatta Nematodirus-suvun loisia) ja muut ryhmän 1,1 % (sis. kaikki ne loiset joita ei pystytty sijoittamaan edellä mainittuihin ryhmiin). Tutkimuksessa ei todettu yhtään tilaa, jolla ei olisi ollut loisia. Yksittäisiä eläimiä, joilla ei havaittu loisia oli 7,6 %. Kokkidit olivat yleisin loisryhmä karitsoilla (98,4 %). Myös aikuisilla lampailla oli eniten kokkideja (54,3 %) tosin "Trichostrongyluksia" (54,3 %) oli vastaava määrä. Verrattaessa loisten esiintymistä aikuisilla lampailla ja karitsoilla havaittiin odotetusti loisten olevan huomattavasti yleisempiä karitsoilla. Ryhmien "Trichostrongylus" (aikuisilla 54,3 %, karitsoilla 62,3 %) ja muut (aikuisilla 1,4 %, karitsoilla 1,6 % ) kohdalla erot eivät olleet yhtä suuria kuin muilla ryhmillä. Syksyn ja kevään näytteiden vertailu tehtiin karitsoilla, koska keväällä ei saatu aikuisten eläinten näytteitä. Loisia esiintyi keväällä odotetusti vähemmän kuin syksyllä. Loistartuntojen voimakkuudet vaihtelivat ja yksittäisillä kliinisesti terveillä eläimillä oli voimakkaitakin tartuntoja. Tilojen loistilanteen selvittäminen loishäätölääkityksiä suunniteltaessa olisikin tarpeellista. Näin voidaan suunnitella ja suunnata lääkityksiä paremmin eri eläinryhmille, jolloin turhia lääkityksiä voidaan välttää.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2000)Metronidatsoli ja tylosiini ovat koiran kroonisissa ripuleissa yleisesti käytettyjä antibiootteja. Tutkimusosassa selvitettiin metronidatsolin ja tylosiinin vaikutusta koiran suoliston bakteeriflooraan. Näytteenottoa varten kuudelle beagle-rotuiselle koe-koiralle leikattiin omasta suolesta rakennetut pysyvät avanteet jejunumiin. Metronidatsolia ja tylosiinia annettiin koirille kliinisessä työssä yleisesti käytettävillä annoksilla. Koirista otettiin uloste- ja suolensisältönäytteitä ennen lääkityksiä, lääkitysten aikana ja niiden jälkeen. Näytteet pakastettiin -70 °C:een ja lähettiin tutkittavaksi Turun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan mikrobiologian oppiaineelle. Bakteeriflooran muutoksia tutkittiin mittaamalla näytteissä olevien bakteerien soluseinämien rasvahappoprofiilien muutoksia kaasu-nestekromatografialla. Metronidatsoli ei muuttanut suolensisällön, eikä ulosteen bakteerirasvahappojen profiileja eli se ei vaikuttanut bakteeriflooraan. Tylosiini ei vaikuttanut suolen sisällön rasvahappoprofiileihin, mutta lääkitysten aikana ulostenäytteiden rasvahappoprofiilit erosivat tilastollisesti merkittävästi ennen ja jälkeen lääkityksiä otettujen ulostenäytteiden rasvahappoprofiileista. Kirjallisuuskatsauksessa tarkasteltiin suoliston mikrobiflooran monimuotoisuutta ja sen tutkimusmenetelmiä. Perinteisesti bakteeriflooraa on tutkittu viljelemällä ulostenäytteitä, mutta tämän menetelmän on korvaamassa tarkemmat ja nopeammat biokemialliset ja kaasu-nestekromatografiaan perustuvat menetelmät. Näiden menetelmien hyviä ja huonoja puolia vertailtiin toisiinsa. Kirjallisuuskatsauksessa tarkasteltiin metronidatsolin ja tylosiinin käyttöä suolistohäiriöissä.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2002)Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää anionisten suolojen (kloorin ja rikin suolat) vaikutuksia lypsylehmän kivennäisaineenvaihduntaan, happo-emäs tasapainoon ja utareödeemaan ummessaoloaikana laidunkaudella. Tässä kirjoituksessa keskitytään kalsium-aineenvaihdunnan osuuteen, mutta koko tutkimus tuloksineen on julkaistu muualla (Tauriainen ym. 2001). Aineisto käsitti 18 ummessaolevaa friisiläislehmää, jotka jaettiin kahteen ruokintaryhmään sattumanvaraisesti odotetun poikimispäivän mukaan. Ensimmäinen ryhmä (anioniryhmä) sai rehua, jonka kationi-anionitasapaino oli -41 mEq/kg kuiva-ainetta (ka). Toisen ryhmän (kontrolliryhmä) vastaava arvo oli +254 mEq/kg ka. Anionisuolojen määrä täytyi pitää mahdollisimman korkeana, koska säilörehussa ja ruohossa on runsaasti kaliumia, joka pyrkii nostamaan kationi-anionitasapainoa. Lehmät saivat tuoretta heinää, kuivaa heinää ja väkirehua poikimiseen asti. Koeväkirehu oli maittavaa ja lehmät söivät sen mielellään. Anioniryhmässä virtsan pH laski ja kalsiumin eritys lisääntyi huomattavasti. Veren kokonais- ja ionisoitunut kalsium pysyi poikimisen aikaan tasaisempana, vaikkakaan ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Kaksi lehmää kontrolliryhmästä sairastui poikimisen jälkeen hypokalsemiaan ja vaati eläinlääkärin hoitoa.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1994)Työn tutkimusosan tarkoituksena oli kehittää säädellysti lääkeainetta vapauttava puristepäällystetty kaksiosainentabletti, josta lääkeaineen vapautuminen lisääntyy ajan funktiona. Tutkimukset tehtiin in vitro ja in vivo Tutkimusosa muodostui kahdesta eri vaiheesta. Imeytymiskokeessa tutkittiin, kuinka tabletin kuoriosassa täyteaineena olevan geeliytyvän hydrofiilisen polymeerin (hydroksipropyylimetyyliselluloosa, HPMC) määrä taiviskositeettiaste vaikuttaa lääkeaineen tässä tapauksessa furosemidin vapautumiseen. In vivo tutkimukset tehtiin kahdeksalla koekoiralla plasmamäärityksinä. HPMC:n viskositeettiasteen lisääntyessä K100:sta K4000:een furosemidin imeytyminen hidastui. Huippupitoisuus saavutettiin noin neljässä tunnissa. Hajoamiskokeessa lääkeaineen kuoriosaan lisättiin eri tyyppisiä ja eri määriä hydrofiilisiä polymeerejä säätelemään lääkkeen vapautumista. Tablettien hajoamistaja geelin muodostumista koirien mahalaukussa seurattiin röntgenologisesti. Havaittiin, että vain HPMC K100 tai K4000 voidaan käyttää valmistettaessa säädellysti lääkeainetta vapauttavia kaksiosaisia tabletteja. Työn kirjallisuuskatsauksessa käsitellään koiran inkontinenssia, aloittaen virtsaamisen normaalista fysiologiasta ja säätelymekanismeista. Lisäksi käsitellään inkontinenssin syitä, diagnoosin asettamista ja tutkimusmenetelmiä sekä eri hoitomuotoja.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2005)ERC används allmänt inom humanmedicin för att diagnostisera extrahepatisk kolestas, vid förberedelserna av gallblåsoperation samt för att kontrollera postoperativa förändringar i gallgångarna. Metoden är minimalt invasiv jämfört med andra metoder som används vid behandling av problem i gallgångarna. Inom veterinärmedicin har det endast gjorts några enstaka undersökningar angående ERC:s lämplighet som diagnostiseringsmetod av gallgångsjukdomar på hundar, och referensvärden saknas. I detta arbete undersökte vi 7 friska Beagle hundar. Undersökningens mål var att samla referensvärden och bilder på hundars normala gallgångsystem för att vid senare tillfällen kunna använda dem vid diagnostisering av patologiska förändringar. Samtidigt samlas information om möjliga komplikationer, hur hundarna återhämtar sig efter ERC:n, anatomiska variationer av papilla major och papilla minors läge samt deras förhållande till varandra. ERC utfördes med hunden liggande på rygg. Vid första undersökningen lyckades ERC på 3 av totalt 7 hundar (42,8%). Vid upprepande av ERC försöket lyckades ERC på 3 av de återstående 4 hundarna. I alla hundarna var papilla major störst av papillerna och närmast pylorus. Gemensamma gallgångens diameter verkade vara starkare relaterad till hundens ålder än vikt och hade en tendens att bli mindre mera distalt från papilla major. Gemensamma gallgången gick alltid i en mediokranial kurs och diametern var regelbunden i 4 av 6 hundar. Hundarna återhämtade sig utan några större komplikationer efter ingreppen. Denna studie visar att ERC är utförbart på hundar over 10 kg och kan bli en bra alternativ undersökningsmetod vid diagnostisering av gallgångsjukdomar.
Now showing items 1-9 of 9