Browsing by discipline "Veterinärmedicinsk klinisk diagnostik"

Metisilliiniresistentti Staphylococcus pseudintermedius (MRSP) on viime vuosina muodostunut merkittäväksi ongelmaksi eläinlääketieteessä. MRSP-kannat ovat usein vastustuskykyisiä useille mikrobilääkeryhmille, mikä hankaloittaa merkittävästi näiden aiheuttamien infektioiden hoitoa. Metisilliiniresistentti Staphylococcus aureus (MRSA) on merkittävä humaanipatogeeni ja yleinen terveydenhoitoperäisten infektioiden aiheuttaja. Viime vuosina bakteerin merkitys ihmisten yhteisöissä hankittujen infektioiden aiheuttajana on myös kasvanut. Koirista eristettyjen MRSP- ja MRSA-löydösten määrä on lisääntynyt viime vuosina ympäri maailmaa, ja myös Suomessa on havaittu metisilliiniresistenttien stafylokokkien yleistyminen koirilla. Esimerkiksi vuosien 2012-2013 aikana kolmella Opaskoirakoulun koiralla todettiin MRSP-tartunta, mikä johti tarpeeseen selvittää laajemmin bakteerin esiintyvyyttä ja sen merkitystä Opaskoirakoulun koirapopulaatiossa. Opaskoirakoulun tehtävänä on kasvattaa, kouluttaa ja luovuttaa käyttöön opaskoiria sokeille ja vaikeasti heikkonäköisille. MRSP- ja MRSA-bakteerien esiintyvyyden pitäminen alhaisena Opaskoirakoulun koirapopulaatiossa on tärkeää, sillä koirat ovat koululla ollessaan läheisessä kontaktissa toisiinsa ja koirien parissa työskenteleviin ihmisiin, mikä edistää tartuntojen leviämistä. Tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta ja alkuperäistutkimuksesta. Kirjallisuuskatsauksen tarkoituksen on esitellä Staphylococcus pseudintermedius ja Staphylococcus aureus -bakteerit sekä näiden metisilliiniresistentit kannat. Pääpaino on bakteerien ekologian ja epidemiologian kuvauksessa koirilla. Katsauksessa käsitellään myös MRSP- ja MRSA-tartuntojen torjuntaa sekä esitellään bakteerien diagnostiikkaa. Tutkielmaan sisältyvän tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa MRSP- ja MRSA-bakteerien esiintyvyyttä Opaskoirakoulun koirilla sekä selvittää MRSP-tartunnan riskitekijöitä positiivisiksi todetuilla koirilla. Tutkittava populaatio koostui Opaskoirakoulun opas- ja siitoskoirista sekä koulutettavista koirista. Tutkimuksessa näytteitä kerättiin 124 Opaskoirakoulun koirasta, joista 48 oli oppaita, 8 siitoskoiria ja 68 koulutettavia koiria. Kahdella opas- ja kahdella siitoskoiralla todettiin MRSP-tartunta. Bakteerin esiintyvyydeksi Opaskoirakoulun koirapopulaatiossa arvioitiin 3 % (95 % luottamusväli: 1-5 %). MRSA-bakteeria ei todettu yhdelläkään koiralla (ylempi 95 % luottamusväli: 3 %). Todetut esiintyvyydet olivat odotettuja ja vastasivat aiemmissa tutkimuksessa todettuja esiintyvyyksiä koirilla. MRSP-riskitekijäanalyysissä eläinlääkärikäyntien lukumäärän ja antibioottikuurien lukumäärän edellisen 12 kk:n aikana todettiin olevan yhteydessä MRSP-tartuntaan. Tässä tutkimuksessa eristetyt neljä ja kolme aiemmin eristettyä MRSP-kantaa tyypitettiin käyttäen PFGE-, MLST- ja SCCmec-menetelmiä. Tässä tutkimuksessa eristetyistä kannoista kolme todettiin keskenään identtisiksi. Identtiset kannat olivat sekvenssityyppiä ST45, mutta kantojen SCCmec-tyyppiä ei kyetty määrittämään. Tämän tyyppistä kantaa on aiemmin eristetty Israelissa, Thaimaassa ja Hollannissa, joista Israelissa ja Thaimaassa tämä kanta on vallitseva kanta. Myös Suomessa on aiemmin eristetty tätä sekvenssityyppiä olevia kantoja. Neljäs muista eroava kanta kuului sekvenssityyppiin ST71 ja SCCmec-tyyppiin II-III. Tämä kanta on maailman ja Euroopan laajuisesti yleisin MRSP-kanta. Suomessa kannan on aiemmin todettu aiheuttaneen Yliopistollisessa pieneläinsairaalassa vuosien 2010-2012 aikana ilmenneen epidemian. Kolme Opaskoirakoulun koirilta aiemmin eristettyä MRSP-kantaa erosivat toisistaan ja tässä tutkimuksessa eristetyistä kannoista. Opaskoirakoulun koirilta eristettyjen MRSP-kantojen erilaisuus lukuun ottamatta kolmea identtistä kantaa viittaa siihen, että Opaskoirakoululla ei ole laajamittaista MRSP-epidemiaa ja että tartuntalähteitä on useita. Tässä tutkimuksessa edellä mainittuja tartuntalähteitä ei kyetty tunnistamaan. Tässä tutkimuksessa saatujen tulosten perusteella MRSP-tartuntariskiä Opaskoirakoulun koirilla voidaan pitää melko vähäisenä. Tällä hetkellä tartuntojen torjumiseksi riittävät normaalit varotoimet, joita ovat mm. hyvä käsihygienia ja tilojen sekä välineiden puhdistaminen ja desinfiointi käytön jälkeen. Opaskoirakoululla on jo nyt olemassa toimintamalleja, joilla tartuntoja pyritään ehkäisemään. Jatkossa tulee kuitenkin miettiä entistä tarkemmin tapoja erityisesti MRSP-tartuntojen torjumiseksi.

Tällä tutkimuksella kartoitettiin suomalaisten rotukissojen lonkkien kehityshäiriöiden yleisyyttä ja esiintyvyyttä röntgenkuvauksen avulla, sekä vertailtiin lonkkien kehityshäiriöiden esiintyvyyttä suhteessa kissan kokoon. Tutkimuksessa arvioitiin myös kissojen omistajien kykyä arvioida kipuun viittaavia käytösmuutoksia niillä kissoilla, joilla röntgenkuvauksen perusteella diagnosoitiin lonkkien kehityshäiriö ja/tai siitä johtuva nivelrikko.. Tutkimuksen kohteena olivat 1-10 –vuotiaat suomalaiset rotukissat, ja tutkimukseen osallistuminen perustui vapaaehtoisuuteen. Kissojen lonkkanivelten kehityshäiriöitä on tutkittu vähän, eikä riskirotuja ole kartoitettu laajasti. Suomessa rotukissojen lonkkien kehityshäiriöiden esiintyvyyttä ei ole aiemmin tutkittu lainkaan. Lonkkien kehityshäiriöt altistavat nivelrikolle, joten rotukissakasvattajien olisi tärkeää tiedostaa mahdolliset lonkkanivelongelmat omassa rodussaan. Tutkimukseen osallistuneet kissat röntgenkuvattiin Yliopistollisessa eläinsairaalassa 3.10.2011 – 25.5.2012 välisenä aikana. Lonkkien ventrodorsaalisuuntaisesta röntgenkuvasta arvioitiin lonkkavian ja nivelrikon aste. Kissojen omistajat täyttivät kipukyselylomakkeen, jolla arvioitiin lonkkien kehityshäiriöstä kärsivän kissan mahdollisesti kokemaa kipua. Tutkimustulosten perusteella todettiin, että 25,5 %:lla suomalaisista rotukissoista esiintyy eriasteisia lonkkien kehityshäiriöitä ja niistä johtuvaa nivelrikkoa, riippumatta kissan koosta. Eri roduista brittiläisiä lyhytkarvoja, devon rexejä ja norjalaisia metsäkissoja oli tilastolliseen käsittelyyn riittävä määrä. Lonkkien kehityshäiriöitä oli brittiläisillä lyhytkarvoilla ja devon rexeillä enemmän verrattuna tutkimusaineiston keskiarvoon, ja norjalaisilla metsäkissoilla taas huomattavasti vähemmän. Kipukyselyn tulosten perusteella kissojen omistajat eivät osaa luotettavasti arvioida kipuun liittyviä kissan käytösmuutoksia, vaikka röntgenkuvien perusteella voidaan epäillä kissan kokevan kipua.