Browsing by Subject "äänipelko"
Now showing items 1-2 of 2
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2014)Tässä kirjallisuuskatsauksessa tutustutaan koirien kolmen yleisen käytösongelman, eroahdistuksen, äänipelkojen ja pakko-oireiden taustoihin. Jokainen eläinlääkäri joutuu tekemisiin koirien käytösongelmien kanssa, mutta käytösongelmiin liittyvä opetus on eläinlääkäreiden perustutkinnossa hyvin vähäistä. Eläinlääkärit joutuvat kartoittamaan sairauksia käytösongelmien taustalta, vastaamaan asiakkaiden esittämiin kysymyksiin käytösongelmiin liittyen ja pahimmillaan lopettamaan koiria käytösongelmien vuoksi. Eläinlääkäreillä olisi siis merkittävä tilaisuus opastaa käytösongelmien ennaltaehkäisyssä ja hoidossa ja tätä kautta parantaa koirien hyvinvointia. Ehkäisemällä koirien lopetuksia käytösongelmien vuoksi säästetään koiran henki ja maksava asiakas. Ongelmien ennaltaehkäisy ja hoito lähtee aina taustojen ymmärtämisestä, mihin tarpeeseen tämän tutkielman tuottama tieto vastaa. Rotujen käyttäytyminen poikkeaa toisistaan merkittävästi ja lisäksi ympäristötekijät vaikuttavat aina sikiöajasta aikuisuuteen saakka. Ravitsemuksella, hormoneilla, varhaisella käsittelyllä ja sosiaalistamisella on vaikutuksia yksilöiden käyttäytymiseen ja ongelmakäytösten esiintyvyyteen. Kaikki kolme käytöshäiriötä liittyvät läheisesti toisiinsa. Äänipelko on yleistä sekä eroahdistuksesta että pakko-oireista kärsivillä koirilla. Lisäksi sekä eroahdistuksen että pakko-oireiden taustalla on serotonergisen ja dopaminergisen järjestelmän häiriöitä. Perinnöllisen komponentin vuoksi tietyt rodut ovat alttiimpia äänipeloille ja pakko-oireille, ja esim. pakko-oireisilta kupeen/peiton imeskelijöiltä on paikannettu riskialleeli. Sen sijaan eroahdistukselle ei ole todettu rotualttiutta. Luonteeltaan eroahdistuskoirien on todettu olevan pessimistisempiä ja pakko-oireisten arempia kuin terveet verrokit. Eroahdistuskoirilla muutokset omistajan kanssa vietetyssä ajassa olivat selvästi laukaisevana tekijänä, kun taas pakko-oireisilla käytöksen laukeaminen liittyy usein toimettomuuteen tai kiihtymiseen. Eroahdistus ja äänipelko ovat myös oireiltaan hyvin samankaltaiset. Koiran alkuperällä, rodulla tai sukupuolella ei näyttäisi olevan yksiselitteistä vaikutusta eroahdistuksen tai äänipelkojen syntyyn. Pakko-oireiden on todettu esiintyvän useammin uroksilla ja pentuajan hoivalla ja vieroitusiällä on havaittu olevan merkitystä. Samoin vitamiinilisät, erityisesti B6-vitamiini näyttäisi suojaavan pakko-oireilta. Eroahdistus- ja äänipelkoisilla koirilla steriloinnilla tai kastroinnilla ei ole havaittu olevan kiistatonta vaikutusta, mutta pakko-oireisilla nartun sterilointi saattaa suojata käytöshäiriöltä. Monet tärkeät asiat ovat siis tapahtuneet ennen kuin koiranpentu päätyy uudelle omistajalleen eli kasvattajan vaikutus pennun tulevaan elämään on merkittävä. Kasvattaja päättää jalostukseen käytettävän geneettisen materiaalin, valitsee emälle ja pennuille syötettävän ruuan ja on vastuussa pentujen kokemusten määrästä ja laadusta. Omistajalle jää vastuullinen valinta sopivan rodun ja kasvattajan löytämisestä sekä sosiaalistamisen jatkamisesta pennun saavuttua. Vaikuttavista ympäristötekijöistä, kuten ruokinnan ja varhaisen käsittelyn vaikutuksista ongelmakäytösten syntyyn löytyi yllättävän vähän tietoa. Nyt koottua tietoa voidaan kuitenkin hyödyntää kasvattajien ja omistajien neuvonnassa ja katsauksesta saa monipuoliset pohjatiedot kyseisten käytösongelmien tunnetuista taustoista.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2017)Tutkielman tavoitteena on kirjallisuuskatsauksen avulla selventää koirien ääniarkuuden hoitomahdollisuuksia. Pääpaino pidetään käyttäytymisterapiaa tukevassa lääkehoidossa, mutta myös käyttäytymis- ja feromoniterapiaa, ääniarkuuden taustaa sekä pelkoon ja ahdistukseen liittyvien välittäjäaineiden toimintaa esitellään. Ääniarkuus on sekä omistajan että koiran elämää hankaloittava ongelma. Yleisiä pelottavia ääniä ovat mm. ilotulitteet ja ukkosmyrskyt. Ääritilanteessa pienemmätkin terävät äänet, kuten auton ovien sulkeutuminen, saattavat aiheuttaa pelkoa ja erityisesti tämänkaltaiset pelot alkavat rajoittaa normaalia elämää. Tämän vuoksi on tärkeää, että äänipelkoon suhtaudutaan samoin kuin mihin tahansa fyysiseen sairauteen ja eläinlääkärit ovat tietoisia hoitovaihtoehdoista. Ääniarkuuden hoidon perustana on käyttäytymisterapia eri metodeineen. Tähän voidaan tarvittaessa yhdistää muun muassa feromoniterapia tai lääkehoito. Lääkehoidon tarkoitus on auttaa käyttäytymisterapian etenemisessä, eikä niinkään olla pysyvä ratkaisu ongelmaan. Osa koirista voi tarvita jatkuvaakin lääkitystä, mutta käyttäytymisterapia tulisi silti olla osana hoitoa. Lääkityksistä bentsodiatsepiineilla on voimakas ahdistusta lievittävä vaikutus, mutta samaan aikaan sivuvaikutuksena saattaa ilmetä esimerkiksi lisääntynyttä aggressiota. Äänipelon suhteen bentsodiatsepiinit ovat tehokkaita ja nopeavaikutteisia; alpratsolaami on käytännössä annostelutiheyden kannalta diatsepaamia parempi vaihtoehto. Uusin valmiste äänipelon hoitoon on suun limakalvolle annosteltava deksmedetomidiinigeeli. Aiheesta ei ole vielä kovin kattavia tutkimuksia, mutta tähän mennessä saadun tiedon mukaan deksmedetomidiinigeeli olisi erittäin hyvä lääkitysvaihtoehto akuutteihin pelkotilanteisiin. Trisyklisistä masennuslääkkeistä klomipramiini on yleinen eroahdistuksen hoidossa, mutta sillä on saatu hyviä tuloksia myös äänipelon hoidossa käyttäytymisterapian tukena. Klomipramiini on kuitenkin soveltuvampi pitkäjänteisempään hoitoon, kuin äkillisen, voimakkaan ärsykkeen yhteydessä. Ahdistuksen lieventämiseksi voidaan klomipramiinin lisäksi joutua käyttämään esim. alpratsolaamia tilanteissa, joissa klomipramiini teho yksinään on riittämätön. Serotoniin takaisinoton estäjistä fluoksetiinia on tutkittu käyttäytymisperäisten ongelmien hoidossa mutta ei niinkään pelkän ääniherkkyyden osalta. Ahdistuksen lievittämisessä fluoksetiini kuitenkin on toimiva, yhdistettynä tarvittaessa bentsodiatsepiineihin. Monoamiinioksidaasiestäjä selegiliini esiintyy kirjallisuudessa myös vaihtoehtona käyttäytymisongelmien hoidossa, mutta tutkimusnäyttö ei tue sen ahdistusta lievittävää vaikutusta. Sen sijaan selegiliini on ilmeisen menestyksekäs seniilin dementian hoidossa.
Now showing items 1-2 of 2