Browsing by Subject "B. anthracis"

Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään pernaruton epidemiologiaa ja taudin vastustusta. Epidemiologian kannalta B. anthracis-bakteerin tärkein ominaisuus on sen itiöityminen. Itiöt voivat säilyä maaperässä tartuntakykyisinä vuosikymmeniä. Huolimatta maaperän huomattavasta merkityksestä pernaruton epidemiologiassa ei vielä ole olemassa tehokasta keinoa saastuneen maaperän puhdistamiseksi pernaruttoitiöistä. Pernarutto on vakava zoonoosi. Sen vastustamisen keskeinen päämäärä on ihmisen terveyden suojaaminen. Pernarutto luokitellaan eläinlääkintölainsäädännössämme vaaralliseksi eläintaudiksi. Sen vastustaminen perustuu eläintautilakiin (55/80) ja eläintautiasetukseen (601/80) sekä pernaruttoa ja ritinäruttoa koskevaan yleiskirjeeseen (180/1980). Tutkimusosassa kartoitetaan pernaruton esiintymistä Suomessa vuosina 1940-1990. Pernarutto on ollut yleinen sairaus maassamme vuosisatamme alkuvuosikymmeninä. Tautia todettiin säännöllisesti muutamia tapauksia vuosittain vielä 1960-luvullakin. Tämän ajanjakson jälkeen pernaruttoa on maassamme todettu vain kahdesti. Tapausten jyrkkään vähenemiseen vaikuttavat vanhojen tartuntapesäkkeiden häviäminen, antibioottien käyttöönotto taudin hoidossa sekä tehokkaat vastustustoimenpiteet taudin puhjetessa. Pernaruttoon viimeiset vuosikymmenet ollut Suomessa nautojen ja minkkien sairaus. Laiduntartunnan lisäksi ovat ulkomaisetväkirehut olleet usein tartuntalähteinä suomalaisissa pernaruttotaudin puhkeamissa. Minkkitarhojen taudinpuhkeamat ovat aiheutuneet äkillisesti kuolleiden nautojen käyttämisestä kuumentamattoman minkkien rehuksi. Pernaruttoa on esiintynyt Suomessa pääosin neljän läänin alueella. Nämä läänit ovat Turun ja Porin lääni, Hämeen lääni, Vaasan läänin sekä Uudenmaan lääni. Ahvenanmaan maakunnassa ei tautia ole tutkittuna aikana esiintynyt lainkaan. Pernaruton esiintymisessä ei ole selvää vuodenaikaisvaihtelua vaan tapaukset jakaantuvat tasaisesti sekä sisä- että ulkoruokintakaudelle. Pernaruttoa voidaan aina epäillä kuultaessa äkillisesti kuolleesta nautaeläimestä. Yleisimmät pernaruton oireet naudalla ovat syömättömyys, kuume, ripuli sekä verenvuodot ruumiinaukoista. Naudalle tyypillisiä obduktiolöydöksiä ovat hyytymätön veri sekä suurentunut perna, jossa on juokseva pulpa.