Browsing by Subject "GnRH (Gonadotropin Releasing Hormone)"

Tiinehtymättömyys aiheuttaa suuria taloudellisia tappioita lypsykarjataloudessa. Karjakoon kasvaessa kiimantarkkailuongelmat lisääntyvät. Siksi kiimantarkkailun tarpeettomaksi tekeville kiimansynkronointiohjelmille on kysyntää. Niiden tarkoituksena on saada ovulaatio ajoitetuksi siten, että eläin voidaan siementää ilman kiimantarkkailua. Ensimmäinen edellytys kiimansynkronoinnille on keltarauhasen tuhoaminen. Tähän tarkoitukseen tehokkain tunnettu lääkeaine on prostaglandiini F2α (PGF2α). 1970-luvulta alkaen sen käyttöä on tutkittu runsaasti. Toimivimpia PGF2α:aa hyödyntäviä menetelmiä on antaa kaksi injektiota 11 - 14 vuorokauden välein, jolloin käytännössä lähes kaikki eläimet synkronoituvat. PGF2α ei kuitenkaan vaikuta follikkelidynamiikkaan, ja jotta ovulaatiohetki saataisiin ajoitettua riittävän tehokkaasti siemennystä ajatellen, on otettu ohjelmiin yhdistetty GnRH-injektiot. Synkronointiohjelmien lopulla annetaan usein GnRH-injektio, joka saa dominoivan follikkelin ovuloitumaan kohtuullisen tarkasti, jolloin voidaan siementää ajoitetusti kelvollisin tuloksin. Käytännössä näistä menetelmistä on hyötyä sellaisissa karjoissa, joissa kiimantarkkailu on hyvin tehotonta tai esimerkiksi alkionsiirtojen yhteydessä. PGF2α:n ja GnRH:n voisi antaa teoriassa myös yhtäaikaisesti, jolloin käsittelykertoja tulisi vähemmän, mutta on havaittu, että väliajan lyhentäminen lisää hedelmättömien lyhyiden kiimakiertojen esiintymistä. Tutkimuksessamme annoimme 21 hieholle munasarjatutkimusten jälkeen PGF2α-injektion, jonka jälkeen munasarjoja seurattiin ultraäänitutkimuksin päivittäin ovulaatioon saakka. Tämän jälkeen eläimet jaettiin arpomalla kahteen käsittelyryhmään, jonka perusteella ne saivat seitsemän vuorokauden kuluttua ovulaatiosta toisen PGF2α:n sekä GnRH:n joko yhtä aikaa toisen PGF2α:n kanssa tai vuorokauden kuluttua siitä. Eläinten munasarjoja tutkittiin ultraäänitutkimuksin GnRH:lla indusoidun ovulaation jälkeiseen ovulaatioon saakka ja plasman progesteronipitoisuuksia seurattiin päivittäisillä häntäsuonesta otetuilla verinäytteillä. Tutkimus toistettiin vähintään yhden manipuloimattoman kiimakierron jälkeen siten, että kukin hieho osallistui kertaalleen kumpaankin ryhmään. Kaksi tapausta poistettiin tulosten tarkastelusta epätäydellisen luteolyysin vuoksi. Lisäksi 12 tapausta jouduttiin hylkäämään sen vuoksi, ettei ovulaatio tapahtunut 48 tunnin sisällä GnRH-injektion jälkeen. Kymmenen näistä tapauksista kuului ryhmään, jossa GnRH oli annettu yhtä aikaa PGF2α:n kanssa. Havaittiin, että PGF2α:n ja GnRH:n välisen ajan lyhentäminen 24 tunnista 0 tuntiin lisää merkitsevästi lyhyiden kiimakiertojen osuutta (47 vs. 100 %). Hiehojen plasman progesteronipitoisuuksia seuraamalla havaitsimme, että sekä lyhytsyklisten että normaalisyklisten eläinten keskimääräiset progesteronipitoisuudet olivat samankaltaiset ensimmäisten viiden vuorokauden ajan, jonka jälkeen lyhytsyklisten eläinten pitoisuudet alkoivat laskea normaalisyklisten hiehojen pitoisuuksien jatkaessa nousuaan. Sekä 24 että 0 tunnin välit ovat kiimansynkronoinnissa käytännössä kannattamattomia, sillä molemmat aiheuttivat tässä tutkimuksessa runsaasti lyhyitä syklejä.

Munasarjarakkula on yksi naudan tavallisimmista hedelmällisyyshäiriöistä, ja se aiheuttaa tiinehtymättömyyden ja pidentyneiden poikimavälien kautta taloudellisia tappioita karjanomistajille. Rakkulan hoidossa käytetään monia erilaisia hormonikäsittelyjä. Kliinisessä käytössä olevista hoidoista on vähän tietoa siitä, kuinka nopeasti eläimet keskimäärin kunkin hoidon jälkeen tiinehtyvät. Työn tavoitteena on selvittää rakkulan hoitoon käytettävien hormonihoitojen tehoa ja eläinten tiinehtymistä hoitojen jälkeen. Rakkula on follikkelimainen, halkaisijaltaan vähintään 2,5 cm rakenne, joka ei ovuloidu, vaan säilyy munasarjassa vähintään kymmenen päivää. Samanaikaisesti munasarjoissa ei ole toimivaa keltarauhasta. Rakkulat jaetaan follikulaari- ja luteaalirakkuloihin, jotka eroavat toisistaan rakenteensa ja erittämänsä progesteronin määrän perusteella. Rakkuloiden kehittyminen on voitu yhdistää ikään, runsaaseen maidontuotantoon sekä poikimisen jälkeisiin sairauksiin. Patogeneesi on edelleen epäselvä. Nykyisin hyväksyttävänä teoriana pidetään hypotalamus–aivolisäke-akselin endokriinistä epätasapainoa. Diagnoosiin päästään tavallisesti munasarjojen rehtaalipalpaatiolla. Ultraäänitutkimuksen yhdistäminen plasman progesteronipitoisuuden määrittämiseen antaa varmimman tuloksen rakkulatyyppien erottamiseksi toisistaan. Rakkulan hoidossa käytetään gonadotropin releasing -hormonia (GnRH) agonisteineen, prostaglandiini F2α:aa (PGF2α), progesteronia tai näiden erilaisia yhdistelmähoitoja. Myös ovulaation synkronointi -ohjelmaa (Ovsynch-ohjelma) voidaan käyttää rakkulan hoidossa. GnRH:ta käytetään, koska se saa aikaan LH:n vapautumisen aivolisäkkeestä. PGF2α:n on havaittu tehoavan hyvin luteaalirakkuloihin, mutta follikulaarirakkuloihin tehoa ei ole. GnRH-PGF2α-yhdistelmähoidolla on saatu hyviä tuloksia, koska se nopeuttaa kiimaantuloa pelkkään GnRH-hoitoon verrattuna. Progesteronikierukkahoidot on todettu tehokkaaksi rakkulan hoitovaihtoehdoksi. Progesteroni palauttaa LH:n eritystä säätelevän estradiolin feedback-systeemin ennalleen ja aiheuttaa uuden follikkeliaallon kasvuunlähdön. Tutkimusosiossa käytettiin 15 tilan hedelmällisyyskontrollikäyntien materiaalia vuosilta 2000–2008. Aineisto sisälsi 273 rakkulatapausta. Lehmien tiedot saatiin Maatalouden laskentakeskuksesta. Hoidetuista lehmistä tiinehtyi 78 prosenttia. Lehmät siemennettiin keskimäärin 30 ± 20 vrk ja tiinehtyivät 65±60 vrk hoidosta. GnRH:lla hoidetut tiinehtyivät paremmin kuin progesteronikierukalla hoidetut (84 vs. 55 %), mutta progesteronihoidon saaneet lehmät siemennettiin aikaisemmin (12 ± 2 vs. 35 ± 23 vrk) ja tiinehtyivät nopeammin (60 ± 50 vs. 67 ± 63 vrk) kuin GnRH:lla hoidetut. Tutkimuksen tuloksia voidaan käyttää valittaessa soveltuvinta rakkulahoitoa kussakin tapauksessa ja annettaessa hoitojen jatko-ohjeistusta.