Browsing by Subject "Mycoplasma haemolamae"

Lisensiaatintutkielma oli osa tutkimusta, jossa kartoitettiin kamelieläinten anemiaa aiheuttavan Mycoplasma haemolamae -bakteerin lisäksi myös muiden tautien (bovine viral diahhrea ja paratuberkuloosi) esiintymistä Suomen alpakka- ja laamapopulaatiossa. Suomen ensimmäinen positiivinen M. haemolamae -taudinkantaja löydettiin syksyllä 2020. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, kuinka laajalle tauti on levinnyt suomalaisessa populaatiossa. Tautia ei ole aiemmin tutkittu Suomessa. Hypoteesinä oli, että tautia esiintyy myös Suomessa. Tutkimus oli kaksiosainen ja ensimmäisessä osassa kartoitettiin M. haemolamaelle altistavia riskitekijöitä, tiloilla esiintyviä oireita ja muita taustatietoja kamelieläinten pidosta Suomessa. Toisessa osassa kerättiin verinäytteitä vapaaehtoisilta tiloilta ja verinäytteistä tutkittiin M. haemolamaen esiintymistä PCR-menetelmällä. Verinäytteistä tutkittiin myös vasta-aineita BVD:lle ja paratuberkuloosille sekä laamaeläimillä esiintyviä tulehdusmarkkereita. Nämä eivät ole osa lisensiaatintutkimusta. Kirjallisuuskatsauksessa pyrittiin selvittämään taudin oireenkuvaa, esiintymistä maailmalla, sen leviämismekanismeja, riskitekijöitä ja käytössä olevia hoitovaihtoehtoja. Tuloksista havaittiin, että taudin esiintyvyys tutkitussa otoksessa Suomessa oli 21,4 % ja positiivisia tiloja oli 35,3 % tutkituista tiloista. Esiintyvyys vastasi melko hyvin kirjallisuudessa olevia esiintyvyyslukuja maailmalta (4,8-37,2 %) tutkimuksesta riippuen. Tauti on useimmiten oireeton, eikä vaikuta yksilön elämään, mutta se voi johtaa etenkin immuunipuutoksisilla yksilöillä vakavaan taudinkuvaan, jopa kuolemaan. Tyypillisiä oireita ovat anemia ja laihtuminen. Vaikka kyseessä on yleensä melko lieväoireinen tai oireeton taudinkuva, se voi aiheuttaa tilatasolla tiinehtyvyysongelmia ja heikkokuntoisia vasoja. Tautiin ei ole olemassa tehokasta hoitomuotoa, vaan yksilöitä hoidetaan oireenmukaisesti. Tarvittaessa käytetään antibioottia hillitsemään tartuntaa. Positiivinen diagnoosi taudin kantajuudesta ei välttämättä ole ikuinen, yksilö voi parantua taudista tai jäädä krooniseksi kantajaksi. Erityisesti tiloilla, joilla tautia ei vielä esiinny, tulisi ehkäistä taudin leviämistä välttämällä kontakteja taudinkantajiksi todettuihin yksilöihin. Tauti leviää verikontaktin välityksellä, mahdollisesti myös verta imevien hyönteisten välityksellä ja myös istukan kautta tapahtuva tartunta on mahdollinen. Eläimet olisi hyvä tutkia taudin varalta ennen siirtoa uudelle tilalle ja M. haemolamae tulisi olla jatkossa yksi tekijä jalostusvalinnoissa. Suomessa tautia havaittiin erityisesti nuorilla eläimillä, mutta todennäköisesti myös vanhemmissa yksilöissä voi olla taudin sairastaneita ja siitä parantuneita tai kantajia, joilla taudinaiheuttajaa on verenkierrossa niin pieniä määriä, että tutkimusmenetelmät eivät kykene havaitsemaan niitä. Näiden yksilöiden muodostama riski taudin levittämiselle on todennäköisesti varsin pieni.