Browsing by Subject "atipametsoli"

Medetomidiini on α2-adrenoseptoriagonisti ja sen käyttö sedatiivina on kliinisessä eläinlääketieteessä hyvin yleistä. Medetomidiinilla saadaan aikaan sedaatio, joka annoksesta ja antoreitistä riippuen vaihtelee kevyestä uneliaisuudesta syvään sedaatioon, joka mahdollista pienet noninvasiiviset toimenpiteet. Medetomidiiniä käytetään usein yhdessä muiden lääkeaineiden kanssa, sillä esimerkiksi medetomidiini ja butorfanoli potentoivat toistensa vaikutuksia. Esilääkityksenä annettu medetomidiini vähentää myös yleisanesteettien tarvetta. α2-adrenoseptoriagonistien sedatiivinen vaikutus johtuu keskushermostossa tapahtuvaan presynaptisten α2-adrenoseptoreiden aktivaatiosta, mikä vähentää noradrenaliinin erittymistä synapsirakoon ja heikentää siten hermoimpulssien kulkua. α2-adrenoseptoreita on myös keskushermoston ulkopuolella esimerkiksi verisuonten sileän lihaksen pinnalla. Näiden perifeeristen α2-adrenoseptoreiden aktivaatio lisää verisuonten supistumista. Medetomidiini aiheuttaa haittavaikutuksina sykkeen ja sydämen minuuttitilavuuden laskua, verisuonten vastuksen nousua, muutoksia verenpaineeseen sekä erityisesti märehtijöillä hapen osapaineen laskua valtimoveressä. Verenpaineen muutos on kaksivaiheinen, sillä verenkierron vastuksen nousu perifeerisestä α2-adrenoseptoriaktivaatiosta johtuen nostaa verenpaineen ensin korkeaksi. Myöhemmin verenpaine laskee johtuen medetomidiinin sympatolyyttisistä keskushermostovaikutuksista. Verenkierron vastuksen noususta johtuva verenpaineen nousu käynnistää barorefleksin, jonka seurauksena syke laskee entisestään. Medetomidiinin aiheuttama sedaatio voidaan kumota ja haittavaikutuksia lievittää α2-adrenoseptoriantagonisti atipametsolilla. Vatinoksaani on toistaiseksi vain tutkimuskäytössä oleva α2-adrenoseptoriantagonisti, joka voidaan annostella yhdessä medetomidiinin kanssa samassa ruiskussa suonen- tai lihaksensisäisesti. Se ei juuri ylitä veriaivoestettä, eikä siten vaikuta medetomidiinin keskushermostovaikutuksiin, kuten sedaatioon. Se lievittää medetomidiinin aiheuttamia perifeerisestä α2-aktivaatiosta johtuvaa verenkierron vastuksen nousua ja vähentää siten verenpaineen nousua. Tämä vähentää barorefleksin aktivoitumista ja estää sykkeen ja sydämen minuuttitilavuuden laskua. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää vatinoksaanin, atipametsolin ja medetomidiinin yhteisvaikutuksia, kun vatinoksaani annostellaan lihaksen sisäisesti yhdessä medetomidiinin kanssa. Hypoteesi on, että vatinoksaani lievittää medetomidiinin haittavaikutuksia ilman, että se heikentää rauhoitusta tai heräämistä. Tutkimukseen käytettiin kahdeksaa lammasta, joista kukin sedatoitiin sekä pelkällä medetomidiiniä (30 μg/kg) tai medetomidiini-vatinoksaaniseoksella (30 μg/kg ja 300 μg/kg vastaavasti). 30 minuutin kuluttua annosteltiin atipametsoli (150 μg/kg).120 minuutin seurantajakson aikana kardiopulmonaarisia muuttujia mitattiin tietyin aikavälein. Sedaation tasoa seurattiin subjektiivisesti asteikolla 0-10. Vatinoksaani lievitti merkittävästi medetomidiinin aiheuttamia muutoksia sykkeeseen atipametsoli-injektion jälkeen ja verenkierron vastukseen jo ennen sitä. Vatinoksaani joudutti verenpaineen nousua ja hapen osapaineen laskua 10 minuuttia medetomidiinin annostelun jälkeen. Sekä sedatoituminen että herääminen oli varmempaa ja nopeampaa vatinoksaanin läsnä ollessa. Tuloksista voi päätellä, että vatinoksaanin käyttö saattaa parantaa sedaation kardiopulmonaarista laatua ja sen käyttö lampailla on turvallista myös siinä tapauksessa, että sedaatio kumotaan atipametsolilla.