Browsing by Subject "diabetes mellitus"

Diabetes mellitus (DM) ja siihen liittyvät oftalmologiset ongelmat ovat yleisiä ja vaikuttavat koirien kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Tässä kirjallisuuskatsauksessa käydään läpi DM:n patofysiologiaa ja vaikutusmekanismeja silmän alueella, DM:n aiheuttamia ongelmia silmän eri osissa, niiden merkitystä ja mahdollisia hoitovaihtoehtoja. Lisäksi tutkielmassa käsitellään diabeettisen perifeerisen neuropatian merkitystä silmän alueella. Tutkielman tavoitteena on koota yhteen saatavilla oleva tutkimustieto DM:n aiheuttamista oftalmologisista ongelmista koiralla sekä tunnistaa tutkimuksen puutteet ja tulevaisuuden tarpeet. Tavoitteena on parantaa eläinlääkäreiden tietämystä ongelmien moninaisuudesta ja merkityksestä koirien hyvinvoinnin edistämiseksi. DM ja siitä seuraava korkea verensokeri aiheuttavat useita eri biokemiallisia, veren virtaukseen liittyviä eli hemodynaamisia ja umpieritykseen liittyviä eli endokriinisiä muutoksia, joiden seurauksena kehittyviä komplikaatioita voidaan nähdä useissa eri elinryhmissä. Silmässä havaittavia ongelmia voivat olla diabeettinen retinopatia (DR), diabeettinen kaihi, sarveiskalvon muutokset ja silmän pinnan muutokset kyynelfilmissä sekä sarveiskalvon ja sidekalvon toimintaan liittyvissä keratokonjunktivaalisissa parametreissa. Suoranaisten oftalmologisten ongelmien lisäksi DM voi aiheuttaa ongelmia silmän alueella myös sen komplikaationa kehittyvän diabeettisen perifeerisen neuropatian kautta. Oftalmologisista ongelmista voi aiheutua koiralle kivuliaita ja sokeuttavia komplikaatioita, jotka heikentävät koiran elämänlaatua ja voivat vaikuttaa omistajien päätökseen päätyä diabeettisen koiran eutanasiaan. DM:n aiheuttamat oftalmologiset ongelmat ovat siis paitsi yleisiä ja usein vakavia, mutta vaikuttavat myös koiran kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Diabeettiset koirapotilaat tuleekin ohjata ajoissa silmäsairauksiin perehtyneelle eläinlääkärille, jotta muutokset voidaan havaita ajoissa ja hoidon onnistumiseen saadaan paras mahdollisuus. DM on yleistynyt koirilla ja sen hoitoon suhtaudutaan entistä myönteisemmin, jolloin tietoa sen aiheuttamista komplikaatioista ja niiden hoidosta tarvitaan lisää. DM:n vaikutuksia silmän alueella on tutkittu vuosikymmenten ajan niin koirilla kuin ihmisillä, mikä on mahdollistanut tietämyksen lisääntymisen oftalmologisten ongelmien moninaisista vaikutuksista silmän eri osissa. Tieto onkin suhteellisen kattavaa esimerkiksi diabeettisen kaihin osalta, mutta toisaalta esimerkiksi vaikutukset sarveiskalvossa ja silmän pinnassa ovat osin edelleen tuntemattomia. Isoimmat tutkimustiedon puutteet kohdistuvat muutosten patofysiologiaan ja sitä kautta mahdollisiin uusiin lääkkeellisiin hoitokeinoihin. Esimerkiksi diabeettisessa retinopatiassa (DR) hoidon tärkeimpänä kulmakivenä on edelleen verensokerin mahdollisimman hyvä hallinta, joka vaatii sairauden varhaisen havaitsemisen ja hoidon aloittamisen lisäksi oikeaoppista ja säännöllistä insuliinilääkitystä. Hoitotasapainon kehittämiseksi on tärkeää paitsi ylläpitää ja parantaa eläinlääkäreiden tietämystä sairaudesta, huomioida myös omistajien motivaation ja riittävän osaamisen hoidon toteuttamiseksi kotona vaikutukset hoidon onnistumiseen. Uuden tutkimustiedon lisäksi tarvetta on yleispraktiikkaa tekevien eläinlääkäreiden tietämyksen lisäämiselle DM:n aiheuttamista oftalmologisista ongelmista tällä hetkellä saatavilla olevan tiedon osalta. DM:n sekä muiden systeemisairauksien oftalmologisia vaikutuksia tulisi korostaa entistä enemmän jo eläinlääkäreiden peruskoulutuksessa, jotta diabeettisten koirapotilaiden silmien tilanteeseen osattaisiin kiinnittää enemmän huomiota ja entistä useampi koirapotilas osattaisiin ohjata ajoissa silmäsairauksiin perehtyneelle eläinlääkärille.

Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on perehtyä insuliinihormonin toimintaan elimistössä ja diabetes mellituksen patologiaan. Työssä esitellään lisäksi Suomen markkinoilla olevia insuliinivalmisteita ja niiden käyttömahdollisuudet koirien diabetes mellituksen hoidossa. Diabetes mellitus on yksi yleisimmistä endokrinologisista sairauksista koirilla ja sairauden kirjo on laaja. Diagnoosivaiheessa tyypillisimmin potilaalla on taustasta riippumatta haiman β-solujen toimintakyky heikentynyt niin, että tarvitaan insuliinin korvaushoitoa. Suomessa on tällä hetkellä vain yksi koiralle rekisteröity insuliinivalmiste. Eläinlääketieteen puolella pyritään yksilölliseen hoitoon ja Suomen lääkelainsäädännön kaskadisäännösten mukaisesti voidaan eläimillä käyttää myös ihmisille rekisteröityjä valmisteita, mikäli eläimen yksilöllinen hoito sen vaatii. Muita saatavilla olevia insuliinivalmisteita ovat erilaiset pitkä-, keskipitkä- ja pikavaikutteiset ihmisille rekisteröidyt insuliinivalmisteet. Synteettisten insuliinianalogien aminohappojärjestykseen on tehty muutoksia, joiden avulla imeytymisnopeus ihonalaistilasta ja sitoutuminen veren proteiineihin vaikuttaa niiden vaikutusaikaan ja -profiiliin. Toisissa insuliinivalmisteissa apuaineet vaikuttavat vastaavilla tavoilla. Yksilöllisessä hoidossa tulee insuliinivalmiste valita potilaalle sopivaksi. Mikäli aiemmin aloitetulla valmisteella ei ole haluttua hoitovastetta, tulee harkita toista valmistetta. Tätä ennen tulee kuitenkin poissulkea mahdolliset insuliiniresistenssiä aiheuttavat tilat, infektiot, vasta-aineiden muodostus ja glukoosiaineenvaihduntaan vaikuttavat sairaudet. Diabetes mellitusta sairaustavan koirapotilaan hoidossa tulee lisäksi huomioida monia muitakin asioita kuin vain insuliinihoito. Potilaan kotihoito käsittää myös ruokinnan sovelluttamisen hoitoon. Koiran ruokavalion tulee tukea hoitoa ja se vaikuttaa suuresti myös käytettävän insuliinivalmisteen valintaan. Hyvän hoitosuhteen luominen omistajaan ja hänen koiraansa auttavat havaitsemaan muutokset hoitovasteessa nopeasti. Insuliinihoidon tavoitteena on hyvinvoiva potilas, kliinisten oireiden pitäminen hallinnassa sekä haittavaikutusten minimointi. Hyvällä hoitovasteella pyritään ennaltaehkäisemään diabeettisten liitännäissairauksien syntyä tai ainakin hidastamaan jo syntyneiden sairauksien etenemistä. Hoidon eri vaiheissa voidaan potilaan sairauden kehittymistä ja hoitovastetta seurata eri laboratoriomääritysten avulla. Insuliini- tai c-peptidimäärityksillä voidaan todentaa insuliinituotannon tila. Lisäksi c-peptidillä voidaan seurata prediabeetikon sairauden kehittymistä ja insuliinikorvaushoidon aloittamista tai lääkityksen hienosäätöä. Pidempiaikaista glukoositasapainosta antavat tietoa glykolysoituneiden proteiinien laboratoriomääritykset. Fruktosamiini ja glykolysoitunut hemoglobiini (hbA1c) auttavat kliinikkoa hoitovasteen seurannassa. Koirille tehtyjä kliinisiä tutkimuksia eri insuliinivalmisteiden vaikutuksista on varsin vähän. Lisäksi tutkimusten potilasmäärät ovat vähäisiä, vaihtelua on paljon ja kriteerit potilaiden valintaan vaihtelevat. Insuliinivalmisteiden vaikutusajasta ja huippuvaikutusajankohdista vaikuttavat monet tekijät, muun muassa endogeenisen insuliinituotannon vaikutukset glukoosikäyriin. Uusia hoitomuotoja ja -tapoja ja niiden sovelluksia tulee jatkuvasti. Humaanilääketieteen puolella on kehitteillä insuliinivalmisteita, joiden kudosspesifisyys on lähempänä fysiologisen insuliinin vaikutusta. Eläinlääketieteessä taasen ollaan pohdittu muun muassa monipistoshoidon sovelluttamista koirien diabeteksen hoitoon.

Tässä kirjallisuuskatsauksessa käsitellään koirien autoimmuuniperäisten endokrinologisten sairauksien, eli kilpirauhasen vajaatoiminnan, lisäkilpirauhasen vajaatoiminnan, diabetes mellituksen eli sokeritaudin, sekä lisämunuaiskuoren vajaatoiminnan esiintyvyyttä, etiologiaa, patofysiologiaa sekä diagnostiikkaa. Tavoitteena on koota tietoa autoimmuuneista endokrinologisista sairauksista koirilla, jotta eläinlääkärit osaisivat tunnistaa sairaudet ajoissa, sekä huomioisivat myös sairauksien mahdolliset päällekkäisyydet ja niiden vaikutukset diagnostiikkaan. Kilpirauhasen vajaatoiminnan esiintyvyys vaihtelee välillä 0.2–0.9 %. Kilpirauhasen vajaatoiminta voi olla primaarista, sekundaarista tai tertiaarista. Primaarisessa muodossa, joka on yleisin muoto koirilla, autoimmuunitulehdus tuhoaa kilpirauhaskudosta, mikä johtaa kilpirauhashormonien puutokseen ja häiriöihin aineenvaihduntaprosesseissa, muun muassa rasva-, hiilihydraatti- ja proteiiniaineenvaihdunnassa, sekä hormonien ja mineraalien tuotannossa ja sydämen toiminnassa. Kilpirauhasen vajaatoiminnan diagnoosi perustuu tyypillisiin oireisiin, matalaan vapaan tyroksiinin arvoon ja samanaikaiseen korkeaan tyreotropiiniarvoon. Diagnoosia tehdessä tulee muistaa lukuisat kilpirauhasarvoihin vaikuttavat tekijät. Lisäkilpirauhasen vajaatoiminta on hyvin harvinainen sairaus koiralla, eikä sen esiintyvyydestä ole tietoa. Lisäkilpirauhasen vajaatoiminta voi olla primaarista tai sekundaarista, ja näistä primaarinen on yleisempi. Primaarisen on ajateltu olevan autoimmuuniperäistä, mutta tästä kaivattaisiin vielä lisätutkimusta. Vajaatoiminta johtaa parathormonin puutteeseen, joka puolestaan johtaa hypokalsemiaan ja sen aiheuttamiin hermosto- ja lihasoireisiin. Lisäkilpirauhasen vajaatoiminta diagnosoidaan samanaikaisella hypokalsemialla, hyperfosfatemialla ja matalalla tai viiterajojen alatasolla olevalla parathormoniarvolla. Lisäksi voidaan ottaa koepalat lisäkilpirauhasesta. Diabetes mellitus on koirien endokrinologisista autoimmuunisairauksista yleisin, esiintyvyyden ollessa 0.32–1.33 %. Diabetes voi olla tyyppiä 1 tai 2, ja lisäksi voi olla sekundaarista diabetesta. Tyypin 1 diabetes on koirilla yleisin, ja se johtuu autoimmuunireaktion aiheuttamasta betasolutuhosta, jolloin syntyy insuliinipuutos ja veren glukoosipitoisuus nousee. Diagnoosi perustuu tyypillisiin oireisiin ja samanaikaiseen korkeaan glukoositasoon sekä glukoosin esiintymiseen virtsassa. Lisämunuaiskuoren vajaatoiminta on koirilla harvinainen, ja sen esiintyvyys vaihtelee välillä 0.06–0.28 % tutkimuksesta riippuen. Etiologia voi olla primaarista tai sekundaarista, ja näistä primaarinen on yleensä autoimmuuniperäistä, mutta tämä voi myös olla ei-autoimmuunista. Sairaudessa lisämunuaiskuori ei tuota glukokortikoideja eikä mineralokortikoideja, johtaen hyponatremiaan sekä hyperkalemiaan. Varma diagnoosi tehdään ACTH-stimulaatiotestillä. Endokrinologiset sairaudet voivat esiintyä samanaikaisina, mikä tuo haasteita diagnostiikalle. Samanaikaiset sairaudet vaikuttavat laboratorioarvoihin sekä diagnostisten testien tuloksiin. Lisäksi oirekuvissa ja poikkeavissa laboratorioarvoissa voi olla päällekkäisyyksiä. Tämän vuoksi on tärkeää, että eläinlääkärit osaavat tunnistaa sairaudet erillisinä sairauksina, mutta pitävät mielessään myös mahdolliset rinnakkaissairaudet etenkin, jos diagnostiset testit eivät ole yhdenmukaisia, oirekuva ei täysin selity diagnoosilla tai jos eläintä ei saada hoitotasapainoon.