Browsing by Subject "eläinlääketiede"
Now showing items 1-12 of 12
-
(2019)Akupunktion suosio sekä ihmisten että eläinten hoitomuotona on lisääntynyt merkittävästi. Tutkimusnäyttöä akupunktion tehosta ja vaikutusmekanismeista etenkin kivun hoidossa löytyy, mutta sen hyödyntämistä kotieläinten lisääntymisongelmissa on tutkittu vähemmän. Vaikutusmekanismitutkimuksista on kuitenkin havaittu, että akupunktio voi vaikuttaa useiden lisääntymishormonien pitoisuuksiin sekä lisääntymiselimiin niin sanottujen somatoviskeraalisten refleksien välityksellä. Tämän lisensiaatin tutkielman tavoitteena oli tutkia, voiko akupunktiohoidolla olla vaikutusta narttukoirien valeraskausoireiden voimakuuteen tai kestoon. Valeraskaus on leikkaamattomilla narttukoirilla diestruksen eli jälkikiiman aikana esiintyvä fysiologinen syndrooma, jonka oireita ovat esimerkiksi nisien kasvaminen, maidon erittyminen sekä lelujen tai muiden esineiden hoivaaminen. Valeraskauteen on olemassa lääkehoito, mutta sen hoitoon on käytetty myös akupunktiota esimerkiksi koirilla, joiden omistajat eivät doping-säädösten takia halua lääkehoitoa. Aiempaa julkaistua tutkimusnäyttöä hoidon tehosta ei kuitenkaan ole. Tutkimus toteutettiin satunnaistettuna, sokkoutettuna kliinisenä kokeena, johon osallistui 13 valeraskaudesta kärsivää narttukoiraa. Akupunktioryhmän koirat saivat tutkimuksen aikana kaksi kertaa akupunktiohoitoa, kun taas kontrolliryhmien koiria ei hoidettu lainkaan. Koirien omistajat olivat sokkoutettu koirien ryhmäjaolta, eivätkä he tienneet koiransa ryhmäjakoa. Omistajat arvioivat koiriensa valeraskausoireiden kehitystä kyselylomakkeiden sekä oirepäiväkirjan avulla. Oirepäiväkirjojen perusteella ryhmien välillä ei havaittu tilastollisesti merkittävää eroa oireiden voimakkuudessa tai kestossa. Sekä akupunktioryhmän että kontrolliryhmän valeraskausoireet kestivät keskimäärin 15 päivää ensimmäisen tutkimuskäynnin jälkeen. Oirepäiväkirjojen vastauksissa ei myöskään havaittu merkittäviä eroja kaikkien oireiden keskiarvon voimakkuudessa tai yksittäin tarkastelluissa oireissa tutkimuskäyntien aikana tai sen jälkeen. Myöskään oireiden voimakkuuden muutoksissa ensimmäiseen tutkimuskäyntiin verrattuna ei havaittu ryhmien välillä tilastollisesti merkittävää eroa. Loppukyselyn perusteella 60% akupunktioryhmän koirien omistajista koki koiransa valeraskausoireiden olleen koirien aiempiin verrattuna lyhyemmät ja 40% koki oireiden olleen saman mittaiset kuin aiemmin. 100% kontrolliryhmän koirien omistajista kokivat koiransa valeraskausoireiden olleen yhtä pitkät kuin aiemmin. Ero tutkimus- ja kontrolliryhmän välillä oli tilastollisesti merkittävä (p = 0,030). Omistajien kokemuksissa koirien valeraskausoireiden voimakkuudesta ei kuitenkaan ollut loppukyselyn perusteella tilastollisesti merkittävää eroa. Tutkimuksen tulosten perusteella ei voida päätellä, tehoaako akupunktio valeraskausoireiden voimakkuuteen tai kestoon. Akupunktioryhmän omistajien kokemus valeraskausoireiden lyhyemmästä kestosta saattaa antaa viitteitä positiivisesta vaikutuksesta, mutta loput tulokset eivät tue tätä yksittäistä tulosta. Tutkimus oli kooltaan pieni, ja siinä ei mahdollisesti ollut riittävästi tilastollista voimaa tilastollisesti merkittävän eron saamiseksi. Hoitotuloksien mittaaminen osoittautui erittäin haastavaksi, ja tutkimusasetelmasta löytyi useita mahdollisia virhelähteitä. Lisää laajempia tutkimuksia tarvitaan, jotta akupunktion mahdollista tehoa valeraskauteen voidaan arvioida luotettavasti.
-
(2020)Antibiootit ovat olleet suuressa roolissa mahdollistamassa nykyisten ruoantuotantoketjujen muodostumisen. Lemmikkieläinten määrä on samaan aikaan kasvanut ja lemmikkejä hoidetaan tänä päivänä yhä enemmän antibiooteilla. Antibioottien käyttö on kuitenkin johtanut antibiooteille vastustuskykyisten bakteereiden kehittymiseen, mikä vaikeuttaa jo nyt eläinten sekä ihmisten bakteeri-infektioiden hoitoa. Useat tahot tekevät työtä antibioottien vastuullisen käytön edistämiseksi ja resistenssiongelman torjumiseksi. Samalla on myös etsitty antibiooteille vaihtoehtoisia hoitomuotoja, joista bakteriofagit ovat yksi esimerkki. Bakteriofagit eli faagit ovat luonnossa esiintyviä, bakteereita infektoivia ja tuhoavia viruksia. Bakteriofagien monimuotoisuuden vuoksi jokaiselle bakteerille arvioidaan löytyvän sitä infektoimaan pystyvä faagi. Bakteriofagihoidolla tarkoitetaan bakteriofagien hyödyntämistä bakteeri-infektioiden hoidossa tai torjunnassa. Eläinten hoitoon bakteriofageja on käytetty ensimmäisen kerran jo 1920-luvulla eli ennen antibioottien löytämistä. Penisilliini ja muut tehokkaat antibiootit veivät kuitenkin huomion pois bakteriofageista, kunnes kiinnostus bakteriofageihin jälleen heräsi antibioottiresistenssin myötä. Bakteriofagihoidon onnistumisen kannalta on olennaista ymmärtää bakteerin, bakteriofagin ja elimistön välisiä vuorovaikutuksia. Hoitoon käytettävät bakteriofagit tulee valita huolella hoidon turvallisuuden sekä tehokkuuden takaamiseksi. Yksilöllisessä bakteriofagihoidossa taudinaiheuttajabakteeri eristetään ja juuri tälle patogeenille tehokkaista bakteriofageista valmistetaan hoitotuote. Toinen mahdollisuus on käyttää ennakolta valmistettuja hoitotuotteita, joita voidaan käyttää jo ennen patogeenin eristämistä. Bakteriofagihoidon erityispiirteisiin kuuluvat spesifisyys isäntäbakteerin suhteen, synergiaedut yhdistettyinä antibiootteihin tai toisiin faageihin sekä kustannustehokkuus. Eläimillä bakteriofagitutkimus on painottunut tuotantoeläimiin ja lemmikkieläimiä koskevia julkaisuja on vain muutamia. Tuotantoeläimillä tutkimusta on etenkin tehty yleisistä, taloudellisesti merkittävistä tai elintarvikehygieniaa vaarantavista sairauksista ja taudinaiheuttajista. Bakteriofagihoidon tehokkuus on ollut tutkimuksissa vaihtelevaa. Naudan utaretulehdus on yksi eniten tutkijoita kiinnostanut sairaus ja tältä osin bakteriofageilla ei pääsääntöisesti ole saavutettu haluttua hoitovastetta. Bakteriofageilla ei myöskään ole onnistuttu vähentämään metisilliinille resistentin Staphylococcus aureus -bakteerin (MRSA) määrää siassa. Sen sijaan bakteriofagien tehokkuudesta on saatu näyttöä vasikkaripulin, porsaiden vieroitusripulin ja koiran ulkokorvantulehduksen hoidossa sekä siipikarjassa zoonoottisesti merkittävien salmonella- ja kampylobakteerien torjunnassa. Myös useamman kalataudin torjunnassa bakteriofagien hyödyntämisessä on edistytty. Tutkimus eläinten bakteeri-infektioiden hoidosta bakteriofageilla on niukkaa. Saadut tulokset ovat vaihtelevia ja osittain myös keskenään ristiriitaisia. Antibiootteja täydentäville hoitomuodoille on aitoa tarvetta, ja bakteriofagit ovat ominaisuuksiensa takia mielenkiintoinen vaihtoehto. Kirjallisuuskatsauksen perusteella bakteriofagien mahdollinen soveltuvuus eläinten bakteeri-infektioiden hoitoon jää odottamaan lisätutkimuksia.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2014)Bakteerit voivat kasvaa plantonisesti eli vapaana nesteessä tai ne voivat kasvaa kiinnittyneenä elolliseen tai elottomaan alustaan. Alustassaan kasvavia mikrobiyhteisöjä kutsutaan biofilmeiksi. Yli 99,9 % bakteereista kasvaa biofilmeissä. Biofilmi muodostuu mikrobeista, joita voi olla yhtä tai useampaa lajia. Bakteerit tuottavat ympärilleen soluväliainetta, joka koostuu erilaisista ekstrasellulaarisista polymeerisistä materiaaleista (EPS) kuten polysakkarideista, proteiineista ja DNA:sta. Biofilmit ovat huomattava ongelma ihmis- ja eläinlääketieteessä, sillä ne ovat osallisena noin 80 %:ssa kaikista ihmisten mikrobiologisissa infektioissa. Biofilmeissä kasvavat bakteerit ovat 10–1000 kertaa resistentimpiä kuin planktoniset bakteerit. Biofilmien resistenssimekanismeja ovat muun muassa heterogeenisyys (monimuotoisuus), lisääntynyt mutaationopeus, antimikrobisia aineita ulospumppaavat pumput ja hidas kasvunopeus. Biofilmit on yhdistetty moniin vaikeasti parannettaviin infektioihin. Eläimillä ne ovat osallisina muun muassa haava- ja vierasesineinfektioiden, osteomyeliitin (luuydintulehdus), utaretulehduksen, keuhkotulehdusten ja monien muiden sairauksien taudinaiheutuksessa. Biofilmien diagnosointi on haastavaa, sillä perinteisillä osoitus- ja hoitomenetelmillä ei saavuteta hyviä tuloksia. Biofilmien diagnosointiin voidaan käyttää mikroskopointia, erilaisia värjäyksiä, viljelymenetelmiä ja DNA-pohjaisia menetelmiä. Näissä kaikissa on omat hyvät ja huonot puolensa. Biofilmien hoito on vaikeaa. Sen vuoksi on tärkeää kyetä ehkäisemään niiden muodostumista. Tärkein keino niiden ehkäisyssä on käyttää hoitotoimenpiteissä aseptisia menetelmiä, jolloin bakteerit eivät pääse kolonisoitumaan. Joskus voidaan käyttää antibiootteja biofilmien muodostuksen ehkäisyyn, sillä planktoniset bakteerit ovat herkkiä antibiooteille toisin kuin biofilmissä kasvavat bakteerit. Antibioottien ehkäisevä käyttö voi kuitenkin suosia resistenttien bakteerikantojen kehittymistä. Vierasesineinfektioiden ehkäisyssä voidaan käyttää erilaisilla antimikrobisilla aineilla päällystettyjä vierasesineitä. Antibiootit eivät ole tehokas keino hoitaa biofilmejä. Niiden hoitoon voidaan käyttää mekaanista poistoa, lääkehunajaa tai erilaisia fysikaalisia menetelmiä kuten ultraääntä
-
(2024)Eläimen eutanasia voi olla omistajalle järkyttävä ja vakavaa surua aiheuttava kokemus. Eläinlääkärin toiminnalla eutanasian aikana saattaa olla suuri vaikutus siihen, millainen kokemus eutanasia on omistajalle. Tässä kirjallisuuskatsauksessa selvitetään, miten eläinlääkäri ja eläimen omistaja eutanasian kokee, millaista vuorovaikutusta eutanasiatilanteessa käytetään ja miten tätä vuorovaikutusta voitaisiin parantaa. Eläinlääkärille hyvin sujunut eutanasia voi olla hyvinvointia lisäävä kokemus, jos eläinlääkäri kokee tekevänsä kärsivälle eläimelle palveluksen ja jos toimenpiteen tekninen suoritus sujuu ongelmitta. Eläinlääkärit kokevat tärkeäksi myös omistajan olon helpottamisen ja lohduttamisen surun keskellä. Omistajatkin kokevat eläinlääkärin tuen tärkeäksi ja eläinlääkäri voi merkittävästi lievittää omistajan tuntemaa surua ja syyllisyyttä. Eläinlääkärit käyttävät monia erilaisia sanallisia ja ei-sanallisia kommunikaatio- ja lohdutuskeinoja, kuten esimerkiksi sanallista lohduttamista, tunteiden oikeiksi vahvistamista sekä fyysistä kosketusta kuten halaamista. Eläinlääkärit kokevat, ettei koulutus valmista heitä tarpeeksi hyvin kohtaamaan surevia asiakkaita, vaan tämä opitaan vasta käytännössä työelämässä. Eutanasiaan liittyviä vuorovaikutustaitoja kuitenkin voitaisiin opettaa yliopistoissa nykyistä enemmän. Valmistumisen jälkeen näitä taitoja voi harjoitella erilaisilla tarjolla olevilla kursseilla tai itsenäisesti arvioimalla omaa toimintaansa. Omistajat ovat pääsääntöisesti tyytyväisiä kokemuksiinsa lemmikin eutanasiasta sekä eläinlääkäreiden vuorovaikutustaitoihin. He kuitenkin toivoisivat tietoa eutanasiasta ja siihen liittyvistä asioista (kuten tuhkaamopalveluista) aiemmin kuin sitä yleensä tarjotaan. Eutanasiaa voitaisiinkin suunnitella yhdessä omistajien kanssa jo etukäteen, jolloin omistajan toiveet pystytään paremmin huomioimaan. Omistajat myös kokevat eutanasian positiivisempana kokemuksena silloin, kun heillä on ollut aikaa valmistautua siihen. Suomalaista tutkimusta eläinlääkärin ja omistajan välisestä eutanasiavuorovaikutuksesta ei ole. Emme siis tiedä, miten juuri suomalainen eläinlääkäri tai omistaja kokee eutanasiatilanteet tai miten Suomessa näissä tilanteissa toimitaan. Suomalainen kulttuuri saattaa tässä asiassa poiketa suurestikin esimerkiksi yhdysvaltalaisesta ja Suomessa eutanasiaa on pidetty yleisesti hyväksyttävänä. Suomessa ei myöskään ole kattavia tukipalveluita lemmikkinsä menettäneille ihmisille. Esimerkiksi Yhdysvalloissa klinikoilla saattaa olla sosiaalityöntekijöitä auttamassa omistajia käsittelemään surua ja erilaiset vertaistukiryhmät sekä tukipuhelimet ovat melko yleisiä. Suomessa on vain yksittäisiä sururyhmiä, jotka eivät ole kaikkien saavutettavissa.
-
(2024)Tutkielmassa käsitellään potilasturvallisuutta ja vaaratapahtumien raportointia HaiPro-järjestelmän kautta kolmessa suomalaisessa eläinsairaalassa. Aiemmissa kansainvälisissä tutkimuksissa on havaittu potilasturvallisuuteen liittyviä riskejä, kuten kommunikaation ongelmia ja puutteita toimintakäytänteissä. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tuottaa mahdollisimman yksityiskohtaista ja kuvaavaa tietoa vaaratapahtumajärjestelmään kirjatuista eläinsairaaloiden vaaratapahtumista ja niiden myötävaikuttavista tekijöistä, sekä vetää johtopäätöksiä näistä löydöksistä. Tutkielma hyödyntää sekä määrällistä että laadullista menetelmää datan analysointiin ja visualisointiin, käyttäen Microsoft Exceliä. Lisensiaatintutkielman tulosten pohjalta on tarkoitus laajentaa olemassa olevaa tietoa eläinlääkinnässä tapahtuvista vaaratapahtumista ja vaaratapahtumajärjestelmän käytöstä eläinten terveyden ja sairauden hoidossa. Aineistonkeruu suoritettiin pilottihankkeen avulla, jossa HaiPro-järjestelmä mukautettiin eläinlääketieteelliseen käyttöön ja henkilöstö koulutettiin järjestelmän käyttöön. Aineisto koostuu vaaratapahtumailmoituksista (n = 190), jotka on kerätty vapaaehtoisesti ja anonyymisti eläinsairaaloiden henkilökunnan toimesta 1.6.2022 – 15.3.2024 aikavälillä. Tutkimusaineistossa vaaratapahtumat jakautuivat eri osastoille, joista eniten tapahtumia ilmoitettiin teho- ja päivystysosastolla (73 %). Suurin osa vaaratapahtumista liittyi lääkehoitoon (53 %), sekä puutteelliseen tiedonkulkuun ja tiedonhankintaan (19 %). Nämä löydökset ovat yhdenmukaisia aikaisempien kansainvälisten tutkimusten kanssa. Vaikka suurin osa vaaratapahtumista ei johtanut vakavaan potilasvahinkoon (67 %), tietty osuus tapahtumista aiheutti haittaa (21 %). Tutkimus korostaa, että vaaratapahtumien raportointi on tärkeä osa potilasturvallisuuden kehittämistä ja että potilaan saavuttaneiden haittatapahtumien lisäksi raportoidut läheltä piti -tilanteet tarjoavat arvokasta tietoa potilasturvallisuuden parantamiseksi. Vaaratapahtumajärjestelmän implementointi osaksi eläinsairaaloiden päivittäistä toimintaa on mahdollista ja sen avulla pystytään systemaattisesti keräämään tietoa potilasturvallisuuden vaaratapahtumista. Eläinsairaaloiden toimintaympäristöissä tulisi ottaa käyttöön suojauksia, kuten standardoituja toimintatapoja ja teknologisia ratkaisuja, jotka vähentävät virheiden mahdollisuutta ja näin parantavat potilasturvallisuutta. Tämä tutkielma ehdottaa jatkotutkimuksia vaaratapahtumien syiden ja seurausten yksityiskohtaisemmaksi ymmärtämiseksi, sekä potilasturvallisuuden riskienhallinnan perusteiden sisällyttämistä eläinsairaaloiden ammattilaisten täydennyskoulutukseen ja opiskelijoiden peruskoulutukseen.
-
(2023)HBS (hemorrhagic bowel syndrome) on viime vuosina yleistynyt nautojen suolistosairaus. Sille on kirjallisuudessa useita eri nimiä, kuten hemorraginen jejuniitti, jejunal hemorrhage syndrome (JHS), jejunal hematoma ja intraluminal intestinal hemorrhage syndrome. Sairauden tarkka määritelmä on edelleen epäselvä, mutta siihen liittyy äkillinen ja voimakas verenvuoto ohutsuolessa. Saatavilla oleva tieto on hajanaista ja yksittäiset lähteet voivat antaa voimakkaastikin toisistaan poikkeavan kuvan sairaudesta. Vaihtelevien nimitystenkin vuoksi tiedonhaku aiheesta ei ole aina helppoa ja eläinlääkärin voi olla vaikeaa muodostaa sairaudesta sellainen yhtenäinen ja ajantasainen käsitys, joka auttaisi sen tunnistamisessa ja hoidossa käytännön työssä. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on koota tämänhetkinen aihetta käsittelevä tieto yhtenäiseksi ja suomenkieliseksi kokonaisuudeksi. Sairaus raportoitiin ensimmäisen kerran Yhdysvalloissa vuonna 1991, ja sen jälkeen sitä on todettu ympäri maailmaa. Suomessa sairaus raportoitiin ensimmäisen kerran vuonna 2008. Aiheuttajaksi on epäilty klostridibakteereja, hometoksiineja, shiga-toksiinia tuottavaa Escherichia colia, pilaantunutta rehua, energiapitoista ja vähäkuituista rehua ja korkeaan maidontuotantoon pyrkiviä olosuhteita. Mitään yksittäistä taudinaiheuttajaa ei olla kuitenkaan saatu osoitettua varmasti. Sairaus alkaa usein hyvin äkillisesti eikä oireita välttämättä ehditä havaita ennen kuolemaa. Oireet johtuvat yleensä verenhukasta, verihyytymän aiheuttamasta suolitukoksesta tai suolen seinämän vaurioitumisesta. Mahdollisia oireita voivat olla laajentunut vatsaontelo, syömättömyys tai huonosyöntisyys, alentunut maidontuotanto, ulosteen määrän väheneminen, veriuloste ja vatsaontelokipu. Usein diagnoosi voidaan varmistaa vasta laparotomiassa tai raadonavauksessa. Niissä yleisin löydös on selvästi rajautuva tummanpunainen tai violetti ohutsuolen osa, jossa todetaan verenvuotoa. Sairautta voidaan hoitaa konservatiivisesti tai leikkauksella. Parhaat tulokset on saatu riittävän varhaisessa vaiheessa toteutetulla leikkaushoidolla. Kolmesta leikkaustekniikasta ensisijainen menetelmä on suolen hierominen oikeanpuoleisessa laparotomiassa verihyytymän hajottamiseksi. Ennuste on yleensä heikko, mutta sairaalaolosuhteissa on päästy myös kohtalaisiin ennusteisiin. Kirjallisuuskatsauksessa havainnollistuu aiheen monimutkaisuus ja siihen liittyvän yhtenäisen tutkimustiedon puute. Sairauden aiheuttajista, altistavista tekijöistä, hoitokeinoista ja ennusteesta on saatu hyvin vaihtelevia ja toisistaan eroavia tuloksia. Varmaa ja käytäntöön sovellettavissa olevaa tietoa on vielä hyvin vähän. Raadonavausten ja diagnoosiin pyrkivien leikkausten hyöty korostuu niin tähän kuin muihinkin nautojen sairauksiin liittyvän tiedon kartuttamisessa. Lisätutkimukselle on ehdottomasti tarvetta.
-
(2022)Koiran krooninen munuaisten vajaatoiminta tarkoittaa koiran munuaisten toimintakyvyn heikentymistä. Tällöin monet munuaisten tärkeistä tehtävistä vaikeutuvat, ja koiralla ilmenee useita oireita. Kroonisessa munuaisten vajaatoiminnassa voi olla taustalla useita potentiaalisia aiheuttajia ja tauti voidaan jakaa erilaisiin ryhmiin. Kyseessä on melko yleinen sairaus, joten pieneläimiä hoitavan eläinlääkärin on syytä hallita sairauden hoito. Tässä kirjallisuuskatsauksessa keskityn erityisesti koirien kroonisen munuaisten vajaatoiminnan hoitoon. Sairauden moninaisesta etiologiasta ja oirekuvasta johtuen hoito on hyvin laaja-alaista. Kroonista munuaisten vajaatoimintaa ei yleensä voida parantaa, mutta oikeilla yksilöllisesti kliinisen oirekuvan ja laboratoriotuloksen perusteella suunnitelluilla hoitomenetelmillä voidaan lisätä merkittävästi potilaan elämänlaatua ja hidastaa sairauden etenemistä. Ennen hoidon aloittamista on tärkeää määritellä potilaan sairauden vakavuusaste. Sairausasteen määrittelyssä käytetään kansainvälisiä IRIS-suosituksia. Suositusten avulla potilas asetetaan johonkin neljästä pääluokasta, ja lisäksi tarkennetaan potilaan luokitusta lisäluokkiin proteinurian ja verenpaineen suhteen. Munuaisten vajaatoiminnan hoidosta on tehty myös IRIS-hoitosuositukset, jotka on määritelty potilaan sairauden vakavuuden mukaan. Tutkielmassa vertailen kansainvälistä IRIS-hoitosuositusta kroonisen munuaisten vajaatoiminnan hoidosta tehtyihin alkuperäistutkimuksiin ja selvitän, kuinka luotettavalla tutkimuspohjalla hoitosuositukset ovat. Tutkielman toimii myös oppaana eläinlääkäreille tuomalla lisätietoa kroonisen munuaisten vajaatoiminnan hoitoon liittyen ja tuo esiin, mitä kaikkia asioita kroonisesti munuaissairaan koiran hoidossa tulisi ottaa huomioon. Kroonisen munuaisten vajaatoiminnan hoito perustuu elämänlaatua kohottaviin tukihoitoihin sekä lääkehoitoihin. Tärkein tukihoitomuoto on koiralle suunniteltu munuaisruokavalio, jossa on kiinnitetty huomiota proteiinin määrään ja laatuun, fosforin määrään, omega-rasvahappoihin sekä antioksidanttien ja kuidun määrään. Munuaissairaan koiran nestetasapainosta huolehtiminen on myös ensiarvoisen tärkeää, koska koiran kyky konsentroida virtsaa on alentunut tai puuttuu kokonaan. Lääkehoidoista erittäin merkittäviä ovat proteinurian sekä korkean verenpaineen hoito, joiden lääkkeellinen hoitaminen kulkevatkin usein käsi kädessä. Myös anemian hoito, elimistön happamoitumisen esto ja tulppariskin vähentäminen ovat tärkeitä lääkkeillä hoidattavia tiloja krooniseen munuaisten vajaatoimintaan liittyen. Krooninen munuaisten vajaatoiminta voi olla myös immuunivälitteistä, jolloin hoitovaihtoehtona voidaan käyttää immunosuppressiivisia lääkkeitä. Tällainen munuaisten vajaatoiminnan tyyppi voidaan joskus jopa parantaa oikealla lääkityksellä. Hoidon ennusteeseen vaikuttaa erityisesti taudin etiologia, mutta myös se, missä vaiheessa sairautta hoidot aloitetaan. Kroonista munuaisten vajaatoimintaa kannattaa kuitenkin hoitaa, koska oikealla hoidolla voidaan tehokkaasti lieventää potilaan oireita ja pidentää elinaikaa, vaikka sairaus ei yleensä itsessään ole parannettavissa.
-
(2022)Laktaatti on elimistön energia-aineenvaihdunnan sivutuotteena syntyvä molekyyli. Laktaattia muodostuu normaalissa eläimen aineenvaihdunnassa pieniä määriä, mutta veren laktaattipitoisuuden noustessa kyseessä on todennäköisesti patologinen tila. Laktaatti tuotetaan laktaattidehydrogenaasientsyymin avulla pyruvaattimolekyylistä. Laktaatin määrä verenkierrossa lisääntyy, mikäli glykolyysireaktiossa syntyvät pyruvaattimolekyylit eivät pääse jatkamaan energiantuotantoketjua sitruunahappokiertoon ja oksidatiiviseen fosforylaatioon. Useimmiten tätä reaktiosarjaa rajoittaa reaktiossa tarvittavan hapen puute. Veren laktaattipitoisuuden nousu eli hyperlaktatemia jaetaan tyypin A ja tyypin B luokkiin hyperlaktatemiaan johtaneiden taustasyiden perusteella. Tyypin A hyperlaktatemiassa kudoksien hapenpuute johtaa laktaatin lisäntymiseen verenkierrossa. Tyypin B hyperlaktatemiassa kudoksissa on riittävä määrä happea, mutta sen hyödyntäminen ei syystä tai toisesta onnistu, jolloin normaali energiatuotannon ketju katkeaa. Laktaattiarvon mittaaminen erilaisista effuusionesteistä ja tuloksen vertaaminen plasman laktaattipitoisuuteen voi antaa tärkeää tietoa nesteen tyypistä ja ohjata hoitopäätöksen tekemistä. Septisessä nesteessä eli tulehduseritteessä laktaattipitoisuus on yleensä selkeästi madaltunut verrattuna veren laktaattipitoisuuteen. Pahanlaatuisissa kasvainsairauksissa on myös havaittu effuusionesteen laktaatin selkeää madaltumista. Akuuttipotilaalla laktaatin mittaaminen osana muiden laboratorioarvojen tutkimista sekä hyvää yleistutkimusta saattaa antaa viitteitä potilaan ennusteesta ja tilan vakavuudesta. Parhaan arvion potilaan ennusteesta saa, mikäli laktaattiarvon mittaamista toistetaan hoidon edetessä. Normaali tai vain hieman koholla oleva veren laktaatti antaa potilaalle hyvän ennusteen, kun taas voimakkaasti koholla oleva laktaatti lisää menehtymisen todennäköisyyttä. Sairaalahoidossa potilaan vastetta hoitoon voidaan arvioida seuraamalla veren laktaattia. Potilaan ennustetta heikentää, mikäli laktaatti nousee edelleen tai ei lähde laskemaan. Tutkielma tarjoaa suomalaisille eläinlääkäreille kattavan katsauksen laktaatin käytöstä diagnostisena työkaluna. Toivon, että tämän kirjallisuuskatsauksen myötä laktaatin tutkiminen osana akuuttipotilaan alkudiagnostiikkaa yleistyy. Laktaatin mittaamista hyödyntämällä voitaisiin parantaa potilaan tilan ja ennusteen arviointia sekä helpottaa hoitopäätöksien tekemistä.
-
(2024)Kirjallisuuskatsaustutkielmassa käsitellään myötätuntouupumusta eläinlääketieteessä, keskittyen erityisesti eläinlääkärin ammatin tuomiin altistaviin tekijöihin ja niiden vaikutukseen. Myötätuntouupumus on tila, jossa ihminen alkaa kokea fyysisiä ja emotionaalisia oireita ollessaan läheisessä vuorovaikutuksessa traumatisoituneiden ihmisten kanssa. Myötätuntouupumus voi kehittyä, kun yksilö altistuu jatkuvasti toisten kärsimykselle ilman riittäviä keinoja purkaa tilannetta. Myötätuntouupumus eroaa työuupumuksesta, joka liittyy enemmän työstressiin ja toivottomuuden tunteeseen. Myötätuntouupumus on ilmiö, joka kehittyy hitaasti ja sen oireet voivat vaihdella fyysisistä oireista, kuten päänsärystä ja suolisto-oireista, työasioiden välttelyyn ja ylireagointiin. Suurimmiksi riskitekijöiksi eläinlääkäreiden työssä mainitaan eutanasiaan liittyvät tilanteet, omistajien ja organisaation rajoittuneet taloudelliset resurssit, työn haasteellisuus ja pitkät työpäivät. Lisäksi eläinlääkärien kohtaamat eettiset dilemmat, kuten omistajien pyynnöt turhista toimenpiteistä tai työpaikan resurssien puute hoitojen toteuttamiseen, ovat merkittäviä stressitekijöitä. Siirtymä eläinlääketieteessä kohti edistyksellisempää hoitoa, erityisesti seuraeläimiä hoidettaessa, on lisännyt eläinlääkäreiden stressiä ja altistumista myötätuntouupumukselle. Lisäksi eutanasiaan liittyvät tilanteet, eturistiriidat ja kustannuskysymykset tuovat omat haasteensa eläinlääkäreiden työlle ja henkiselle hyvinvoinnille. Myötätuntouupumuksen ennaltaehkäisyssä korostetaan moraalista herkkyyttä, avointa keskustelua moraalisista ongelmista työympäristössä sekä myötätuntokoulutusta, joka voi auttaa kehittämään selviytymisstrategioita ja sietokykyä myötätunnon aiheuttamalle ahdistukselle. Eettisten dilemmojen käsittely, erityisesti omistajien pyyntöihin liittyvät päätökset ja eutanasiatilanteet, ovat keskeisiä myötätuntouupumuksen hallinnassa ja ennaltaehkäisyssä eläinlääkärin työssä. Myötätuntouupumus on vakava ilmiö, joka vaatii huomiota ja asianmukaista hallintaa työympäristöissä, joissa altistutaan toisten kärsimykselle ja traumalle.
-
(2024)Koirien sedaatiossa ja anestesian esilääkkeenä käytetään yleisesti α2-agonisteja, kuten (deks)medetomidiinia. Tehokkaan rauhoittavan vaikutuksen lisäksi α2-agonisteilla on kuitenkin myös merkittäviä haittavaikutuksia. α2-agonistien on todettu aiheuttavan verenkierron ääreisvastuksen ja verenpaineen hetkellistä nousua sekä sydämen syketaajuuden, minuuttitilavuuden ja hapenkuljetuksen laskua. α2-antagonisteihin kuuluva vatinoksaani (aikaisemmilta nimiltään MK-467 ja L-659’066) on (deks)medetomidiinin perifeerinen vastavaikuttaja, joka estää α2-agonistien haitallisia vaikutuksia verenkiertoelimistöön. Tähän kirjallisuuskatsaukseen on koottu vatinoksaanin ja α2-agonistien yhteiskäytöstä koirilla tähän mennessä saatavilla oleva tutkimustieto sedaation sekä injektioanestesian aikana, ja sitä käsitellään eri elinryhmiin jaoteltuna. Vatinoksaani ei juurikaan läpäise veri-aivoestettä, minkä takia sen ei ole todettu vaikuttavan α2-agonisteilla indusoidun sedaation syvyyteen koirilla. Vatinoksaani parantaa perifeeristä verenkiertoa sedaation aikana, minkä seurauksena munuaisten ja ruoansulatuskanavan verenkierto säilyy lähes lähtötasolla (deks)medetomidiinista huolimatta. Perfuusion säilymisen vuoksi myös plasman laktaattipitoisuuden on todettu olevan merkitsevästi matalampi vatinoksaanin annostelun jälkeen pelkällä (deks)medetomidiinilla rauhoitettuihin koiriin verrattuna. Vatinoksaanilla on myös joitakin epäsuotuisia vaikutuksia elimistössä. Sen aiheuttama perifeerinen verisuonten laajeneminen lisää elimistön lämmönhukkaa sedaation aikana, ja suoliston hypermotiliteetin riski kasvaa varsinkin herätettäessä koira (deks)medetomidiinilla indusoidusta sedaatiosta α2-antagonisti atipametsolilla. Vatinoksaanin on todettu lisäävän lääkeaineiden jakautumista elimistössä ja tehostavan niiden eliminaatiota (deks)medetomidiinilla indusoidun sedaation aikana. Tämän vuoksi sedaatioaika lyhenee, kun vatinoksaani yhdistetään (deks)medetomidiinilla aiheutettuun sedaatioon. Myös (deks)medetomidiinin kipua lievittävät vaikutukset poistuvat nopeammin. Vatinoksaanilla ei kuitenkaan ole todettu olevan vaikutusta kivun lievittymiseen, kun plasman deksmedetomidiinipitoisuus on ollut kivunlievitystä tuottavalla tasolla. Laskimon- ja lihaksensisäisellä antoreitillä on todettu olevan eroja vatinoksaanilla ja (deks)medetomidiinilla indusoituun sedaatioon. Koska vatinoksaani imeytyy lihaksensisäisesti (deks)medetomidiinia hitaammin, (deks)medetomidiinin aiheuttamien verenkiertoelimistöön kohdistuvien haittavaikutusten esto ei ole lihaksensisäisesti yhtä tehokasta kuin laskimonsisäisellä annostelulla erityisesti sedaation alkuvaiheessa. Vatinoksaani nopeuttaa (deks)medetomidiinin imeytymistä lihaksensisäisesti, mikä johtaa sedaation saavuttamiseen nopeammin kuin pelkällä (deks)medetomidiinilla. Vatinoksaani vaikuttaa myös atipametsolin jakautumiseen elimistössä, minkä vuoksi koirat heräävät (deks)medetomidiinilla indusoidusta sedaatiosta nopeammin ja täydellisemmin vatinoksaanin kanssa kuin ilman. Yhteenvetona voidaan todeta vatinoksaanin olevan hyödyllinen lisä (deks)medetomidiinilla indusoituun sedaatioon terveillä ja nuorilla koirilla pääosin (deks)medetomidiinin kardiovaskulaaristen haittavaikutusten eston vuoksi. Kuitenkin jatkotutkimuksia tarvitaan, mikäli vatinoksaanin käyttöä haluttaisiin laajentaa vanhoille ja huonokuntoisille potilaille tai sitä haluttaisiin käyttää laajemmin yleisanestesian esilääkkeenä.
-
(2023)Medetomidiini on alfa-2-adrenoseptorien agonisti, jota käytetään yleisesti eläinlääketieteessä sedaatioon, lihasrelaksaatioon ja kivun lievitykseen. Medetomidiini aktivoi alfa-2-adrenoseptoreita perifeerisesti ja sentraalisesti. Sentraalisesti reseptorien aktivointi johtaa noradrenaliinin vapautumisen vähenemiseen, sentraaliseen sympatolyysiin, sedaatioon, sekä selkäydintasolla kivun lievittymiseen. Perifeerisesti alfa-2-adrenoseptorien aktivoituminen verisuonten seinämissä aiheuttaa vasokonstriktiota, mikä johtaa alfa-2-agonistien hyvin tunnettuihin kardiovaskulaarisiin haittoihin. Muiden perifeeristen alfa-2-adreniseptorien aktivoituminen aiheuttaa metabolisia haittoja, kuten ruoansulatuskanavan hypomotiliteettia, hypoinsulinemiaa, hyperglykemiaa ja lisääntynyttä diureesia useilla eläinlajeilla. Vatinoksaani on perifeerinen alfa-2-adrenoreseptorien antagonisti, jonka on tutkimuksissa eri eläinlajeilla haivattu vähentävän alfa-2-agonistien aiheuttamia kardiovaskulaarisia ja metabolisia haittoja vaikuttamatta merkitsevästi sedaation laatuun. Suomessa on yksi vatinoksaania sisältävä valmiste koirille, jonka indikaationa on lyhytkestoisen sedaatio noninvasiivisten, lievästi kivuliaiden tomenpiteiden ajaksi. Tutkielman kirjallisuuskatsauksessa kuvataan alfa-2-agonistien kardiovaskulaarisia, respiratorisia ja metabolisia haittavaikutuksia rotilla ja muilla eläinlajeilla, sekä taustoitetaan haittoihin johtavia mekanismeja. Lisäksi kuvataan alfa-2-antagonistien vaikutuksia ja erityisesti vatinoksaanin vaikutuksia yhdessä alfa-2-agonistien kanssa eri eläinlajeilla. Tutkielman kokeellisessa osuudessa oli tavoitteena selvittää vatinoksaanin vaikutuksia, kun medetomidiinia, fentanyyliä ja midatsolaamia annostellaan nahanalaisesti rotille. Hypoteesina tutkimuksessa oli, että vatinoksaani lievittää tai estää medetomdiinin kardiovaskulaarisia ja metabolisia haittoja, minkä lisäksi vatinoksaanin annostelu samassa ruiskussa medetomidiinin kanssa nopeuttaa sedaation alkamista. Tutkimus toteutettiin 12 Wistar-rotalla, jotka jaettiin kahteen eri hoitoryhmään. Toiselle ryhmälle annosteltiin medetomidiinin sijasta medetomidiini/vatinoksaani-yhdistelmää. Tutkimuksen aikana monitoroitiin kardiovaskulaarisia muuttujia, sedaatiota ja tutkimuksen lopuksi mitattiin spontaanisti ulos valuneen virtsan määrä, sekä veren glukoosipitoisuus. Medetomidiini/vatinoksaani-yhdistelmällä sedaation alkuun meni merkitsevästi vähemmän aikaa kuin pelkällä medetomidiinilla nahanalaisesti annosteltuna, mutta sedaation taso ei eronnut ryhmien välillä. Vatinoksaani lievitti merkitsevästi medetomidiinin aiheuttamaa limakalvojen kalpeutta. Pelkkää medetomidiinia saaneilla rotilla veren glukoosipitoisuus oli merkitsevästi korkeampi kuin medetomidiinin lisäksi vatinoksaania saaneilla rotilla, minkä lisäksi vatinoksaania saaneiden ryhmässä diureesi oli merkitsevästi vähäisempää. Tutkimuksen tulokset olivat hypoteesien mukaisia, mutta tutkimuksen rajoitteena oli, ettei rotilta saatu mitattua verenpainetta. Tulokset kuitenkin viittaavat siihen, että vatinoksaani yhdessä medetomidiinin kanssa vähentää medetomidiinin haittoja ja näin ollen on käyttökelpoinen myös rottien nukutuksessa.
-
(2023)Yersinia pestis on ihmisille ja monille eläimille ruttoa aiheuttava bakteeri. Rutto on ilman nopeasti aloitettua antibioottihoitoa ihmisille hengenvaarallinen. Ihmiset voivat saada tartunnan infektoituneelta nisäkkäältä, esimerkiksi kissaeläimeltä, tai kirpunpuremien tai aerosolien välityksellä. Maailmassa on useita ruton endeemisiä alueita Pohjois- ja Etelä-Amerikan, Aasian ja Afrikan maanosissa. Ruttotaudinpurkauksia on ihmisillä vuosittain ja viime vuosikymmenten aikana ihmisistä ja luonnonvaraisista eläimistä on eristetty seitsemän antibiooteille resistenttiä ruttobakteerikantaa. Maailman terveysjärjestö WHO pitääkin ruttoa maailmanlaajuisena terveysuhkana. Tässä kirjallisuuskatsauksessa tarkastelen ruttobakteerin epidemiologista kiertoa ja perehdyn erityisesti kissaeläinten rooliin ruttobakteerin kantajina. Ruttobakteeri kiertää luonnossa rutolle resistenttien ja rutolle alttiiden kantajaeläinten, pääasiassa monien jyrsijälajien, populaatioissa. Jyrsijöistä ruttobakteeri voi tarttua myös satunnaisiin kantajaeläimiin, esimerkiksi jäniksiin ja petoeläimiin, kuten kissaeläimiin. Alttius sairastua ruttoon riippuu eläinlajista. Ruttobakteeri siirtyy kantajaeläimestä toiseen joko vektoreina toimivien kirppujen välityksellä tai suorassa kontaktissa eläinten välillä. Kirput välittävät ruttobakteeria kahdella eri mekanismilla, aikaisen vaiheen välitysmekanismilla (EPT) ja biofilmistä riippuvaisella välitysmekanismilla (BDT). BDT-mekanismilla kirpun välittämänä ruttobakteeri voi aiheuttaa taudinpurkauksen rutolle alttiiden eläinten populaatioissa. EPT- mekanismilla ruttobakteeria välittävät yksittäiset kirput eivät siirrä ruttobakteeria riittävästi, jotta rutolle altiskaan eläin sairastuisi. Sen sijaan EPT-mekanismilla välittävien kirppujen puremat voivat toimia luonnon rokotteina ruttobakteeria vastaan. Kissaeläimet ovat alttiita sairastumaan vakavasti ruttotartunnan saadessaan ja kesykissoilla ruttokuolleisuuden on todettu olevan jopa 38 %. Siitä huolimatta niin kesykissoilla (Felis catus) kuin Yhdysvalloissa luonnonvaraisina elävillä kissaeläimilläkin, esimerkiksi kanadanilveksillä (Lynx canadensis), on todettu vasta-aineita ruttobakteeria vastaan eikä luonnosta ole löydetty kuin yksittäisiä ruttoon kuolleita kissaeläimiä. Kissaeläimet saavat ruttotartunnan useimmiten saaliinsa välityksellä suun kautta. Saalistaessaan ne voivat altistua ruttobakteerille myös jyrsijöiden kirppujen välityksellä. Kun kissaeläin altistuu vain pienelle määrälle ruttobakteereja kerrallaan saaliinsa tai kirppujen välityksellä, sairastumisen sijaan sille saattaa kehittyä vastustuskykyä ruttobakteeria vastaan. Kissaeläinlajeja pidetään ruton sentinellilajeina, joiden populaatioiden serologisella tutkimisella voidaan arvioida ja ennakoida ruton esiintymistä ja epidemiologisen kierron vaihetta seuranta-alueella. Yhdysvalloissa ihmisillä on todettu useita kissaeläimistä saatuja tartuntoja, joista osa on johtanut kuolemaan. Erityisesti vapaasti ulkoilevat kesykissat aiheuttavat tartuntariskin ihmisille. Suomen vektori- ja kantajaeläinlajisto mahdollistaisi ruttobakteerin epidemiologisen kierron Suomen luonnossa. Tässä kirjallisuuskatsauksessa esitetyt tiedot Yersinia pestis -bakteerin esiintymisestä villeissä kissapopulaatioissa muualla maailmassa ovat tärkeitä huomioiden, että Suomessa elää luonnonvaraisena euraasian ilveksiä (Lynx lynx), jotka ovat läheistä sukua kanadanilveksille, sekä kesykissoja, joiden muodostamat suuret populaatiot ovat ongelma Suomessa.
Now showing items 1-12 of 12