Browsing by Subject "eläinsuojelu"

Tuotantoeläinten hyvinvointia ja eläinsuojeluvaatimusten toteutumista valvotaan Euroopan unionin ja kansallisen lainsäädännön mukaisesti tehtävillä eläinsuojelutarkastuksilla. Suomessa tuotantoeläintilojen eläinsuojelutarkastuksia tehdään vuosittain yli 3000. Vuonna 2009 voimaan tulleen uuden eläinlääkintähuoltolain (765/2009) myötä uudistettiin myös Suomen eläinsuojelujärjestelmää ja eläinsuojeluvalvontaa alettiin keskittää tietyille eläinlääkäreille mm. eturistiriitojen välttämiseksi. Eläinsuojeluvalvonnan toteutusta ja erityisesti tuottajien näkemyksiä valvonnasta on tutkittu hyvin vähän Suomessa ja muualla maailmassa. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten tuottajat itse kokevat eläinsuojelutarkastusten tekemisen, niiden tärkeyden ja merkityksen sekä niihin liittyvät valvontatoimenpiteet ja seuraamukset. Tutkimuksessa keskitytään käsittelemään epäilyyn ja otantaan perustuvia eläinsuojelutarkastuksia sekä täydentävien ehtojen eläinten hyvinvointiin liittyviä tarkastuksia. Tutkimus toteutettiin lähettämällä internetissä täytettävä kysely 500:lle nauta- ja 500:lle sikatuottajalle. Vastausprosentti oli 20,0 %. Vastaukset analysoitiin SPSS-ohjelmiston avulla. Tulosten mukaan suomalaiset nauta- ja sikatuottajat kokevat eläinsuojeluvalvonnan Suomessa tarpeelliseksi ja riittäväksi. Myös tiedotus eläinsuojeluvaatimuksista koettiin riittäväksi ja vastaajat kokivat tuntevansa eläinsuojelulainsäädännön tarpeeksi hyvin eläintenpitoaan ajatellen. Osa oli tyytymättömiä usein muuttuviin säädöksiin ja niiden tulkintaan. Nykyiset hallinnolliset ja rikosoikeudelliset toimenpiteet koettiin melko toimivina, mutta tukien sidonnaisuus tarkastuksiin koettiin epäreiluna. Eläinsuojelujärjestelmään eläinlääkintähuoltolain (765/2009) myötä tehtyjen muutosten tarpeellisuus jakoi selvästi sika- ja nautatuottajien mielipiteet. Vastaajien kokemukset eläinsuojelutarkastuksista olivat pääasiassa positiivisia. Kommunikointi tarkastajan kanssa sujui hyvin, asioista keskusteltiin ja tarkastus tehtiin yhteisymmärryksessä tarkastajan kanssa. Ilmapiiri koettiin toisaalta avoimena, mutta toisaalta jännittyneenä. Tarkastuksesta laaditut asiakirjat koetiin selkeiksi ja hyvin perustelluiksi. Tarkastuksia ei välttämättä koettu omalla kohdalla tarpeelliseksi ja niiden koettiin jonkun verran häiritsevän tilan normaalia toimintaa, mm. koska niistä ei ollut ilmoitettu etukäteen. Osa oli kokenut tarkastuksen perusteettomaksi ja jopa loukkaavaksi. Yli neljäsosa vastaajista koki, että heidän oikeusturvaansa oli loukattu tarkastuksella. Osa vastaajista ilmaisi huolensa tuottajien jaksamisesta ja siitä huolehtimisesta sekä tarkastajien välisiin eroihin liittyen. Lisäksi osa koki hankalaksi, että EU:n sisäiset erot ovat maiden välillä suuria ja erot asettavat tuottajat eriarvoiseen asemaan. Tutkimuksen tulokset ovat saman suuntaisia muiden alaan liittyvien tutkimustulosten kanssa. Tutkimusta tarvitaan kuitenkin enemmän ja laajemmin, jotta se kattaisi paremmin koko eläinsuojelujärjestelmän eri osa-alueet ja tilanteet. Tämä tutkimus antaa viitteitä siitä, miten Suomen eläinsuojelujärjestelmä toimii tuottajien näkökulmasta ja missä asioissa on parannettavaa. Tuloksia voidaan käyttää hyväksi tulevaisuudessa eläinsuojeluvalvonnan kehitystyössä sekä esimerkiksi tuottajien jaeläinsuojelutarkastajien koulutuksessa.

Ylämaankarja on Skotlannista Iso-Britanniasta kotoisin oleva lihanautarotu. Ylämaankarjan iho on paksu ja talviturkki kaksikerroksinen ja hyvin tiheä. Sisempi kerros ei kastu kokonaan edes kovalla sateella, vaan ihon päälle jää kuiva kerros. Suomeen ensimmäiset rodun edustajat tuotiin vuonna 1993, ja nyt ylämaankarjaa on noin 200 tilalla yhteensä noin 4000 nautaa. Eläinsuojeluvaatimukset etenkin rakennetun säänsuojan tarpeen osalta on voitu kokea epätarkoituksenmukaisiksi. Sekä eläinsuojeluviranomaisten että elinkeinon kannalta on tärkeää, että vaatimukset ovat selkeät. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää millaisissa olosuhteissa ylämaankarjaa Suomessa pidetään kiinnittäen erityistä huomiota rakennetun säänsuojan olemassaoloon ja tyyppiin sekä arvioida rakennetun säänsuojan tarpeellisuutta pitopaikoissa. Lähtötilanteessa arveltiin, että ylämaankarjaa pidetään enimmäkseen yksinkertaisissa metsätarhoissa, joissa ei välttämättä ole rakennettua säänsuojaa. Tutkimuksessa ylämaankarjan pito-olosuhteet ja tuotantotapa selvitettiin tilakäynnein, joita tehtiin 14. Tilat valittiin ympäri Suomea sellaisten tilojen joukosta, joilla oli vähintään 25 ylämaannautaa. Ylämaankarjan kasvatus oli useimmilla tiloilla pääelinkeino, ja ylämaankarjaa pidettiin enimmäkseen lihantuotannon takia mutta myös maisemanhoidollisissa ja matkailullisissa tarkoituksissa. Keskimääräisellä tutkimustilalla oli noin 50 nautaa, joista vajaat 20 emolehmiä, ja 50 hehtaaria peltoa. Lähes puolella tiloista ainakin osa tuotannosta oli luonnonmukaista. Aineiston yhteensä 35 pitopaikasta 88 % oli ulkotarhoja. Suurimmassa osassa ulkotarhoista oli metsää. Vajaassa kahdessa kolmasosassa (63 %) ulkotarhoista oli rakennettu säänsuoja. Muutamat pitopaikat saattoivat olla sellaisia, ettei rakennettua säänsuojaa tarvita eläinten hyvinvoinnin takia. Tällaisissa pitopaikoissa oli vaihtelevaa, tiheää metsää ja korkeuseroja, jotka tarjosivat suojaa sääolosuhteita vastaan. Tällaisissa pitopaikoissa oli myös alhainen eläintiheys ja kantava ruokintapaikan pohja, jotka mahdollistivat eläinten pysymisen riittävän puhtaina. Puhdas karvapeite on tärkeä säänkestävyyden kannalta. Suuressa osassa pitopaikoista rakennettu säänsuoja saattaa olla tarpeen, sillä maasto ei välttämättä tarjonnut riittävää suojaa eikä eläimillä ollut edellytyksiä pysyä riittävän puhtaina tai löytää riittävän puhdasta makuupaikkaa. Ylämaankarjan säänsuojaksi voi sopia esimerkiksi yksinkertainen kolmiseinäinen katos, jossa on kuivitettu makuualue. Ruokinnasta, tiineyttämisestä, poikimisten valvonnasta, vieroituksesta ja terveydenhuollosta tehtyjen havaintojen perusteella tuotanto ei usein ollut ammattimaista, vaikka ylämaankarjan kasvatus oli useimpien tilojen pääelinkeino. Parhailla ylämaankarjatiloilla eläintenpito mitä ilmeisimmin edisti eläinten hyvinvointia. Ulkotarhat tarjosivat virikkeitä ja tilaa liikkua ja mahdollistivat lajityypilliseen käyttäytymisen. Yleisin ylämaankarjan hyvinvointiin liittyvä epäkohta oli märkä ja likainen makuualue riittämättömän kuivituksen tai puutteellisen säänsuojan vuoksi. Vieroitetut vasikat olivat monilla tiloilla laihoja tai huonosti kasvaneita, mikä saattoi johtua riittämättömästä ruokinnasta. Puutteita oli myös sairaiden eläinten hoidossa. Huonoimmilla tiloilla eläintenpito ei välttämättä täyttänyt kaikkia eläinsuojelulainsäädännön vaatimuksia. Monet ylämaankarjan pitopaikat kuormittavat ympäristöä, sillä maahan päätyy moninkertaisia määriä fosforia verrattuna peltojen lannoitustasoihin. Ympäristökuormitusta tulisikin pyrkiä vähentämään esimerkiksi järjestämällä ruokinta kiinteällä laatalla, johon liittyy lantala.