Browsing by Subject "etiologia"

Koiran idiopaattinen keuhkofibroosi (CIPF, canine idiopathic pulmonary fibrosis) on krooninen ja hitaasti etenevä keuhkojen interstitiumin sairaus, jossa normaali toimiva keuhkokudos korvautuu vähitellen sidekudoksella. Keuhkojen sidekudostuessa hapen kuljetus elimistöön heikkenee. Tyypillisinä oireina CIPF-sairailla koirilla esiintyy yskää yhdistettynä rasituksensietokyvyn alenemiseen. CIPF on pääasiassa iäkkäiden valkoisten länsiylämaanterrierien sairaus, mutta sitä esiintyy jonkin verran myös muilla terrieriroduilla. Tämä lisensiaatintutkielma käsittelee koiran idiopaattista keuhkofibroosia sen etiologiaan painottuen. Tutkielma on toteutettu kirjallisuuskatsauksena, jonka lähteinä on käytetty mahdollisimman kattavasti aiheesta julkaistuja tieteellisiä artikkeleita. Työn on tarkoitus toimia paitsi tietolähteenä eläinlääkäreille ja eläinlääketieteen opiskelijoille, myös selkokielisenä koosteena esimerkiksi Suomen kennelliitolle ja valkoisten länsiylämaanterrierien rotujärjestölle. CIPF-diagnostiikka perustuu pitkälti muiden sydän- ja keuhkosairauksien poissulkemiseen. Kuitenkin jo koiran iän ja rodun sekä yleistutkimuslöydösten perusteella on mahdollista epäillä CIPF:ia. Auskultaatiossa voidaan kuulla Velcro crackles -hengitysääniä, eli tarranauhan avaamista muistuttavaa rapinaa. Valtimoverikaasuanalyysilla ja kuuden minuutin kävelytestillä (6MWT, six-minute walk test) puolestaan pystytään arvioimaan sairauden vakavuutta ja etenemistä. CIPF muistuttaa monilta oireiltaan ja kliinisiltä löydöksiltään ihmisen idiopaattista keuhkofibroosia (IPF, idiopathic pulmonary fibrosis). Histopatologisesti sairaudet kuitenkin eroavat toisistaan, sillä CIPF-koirien kudosleikkeissä esiintyy IPF:lle tyypillisen, vakavan, alueellisen ja epäkypsän sidekudostumisen lisäksi myös lievempää, tasaisesti levinnyttä ja kypsää sidekudostumista. Ihmisen IPF:ia on viime vuosina siirrytty ajattelemaan reaktiivisena prosessina, jossa elimistö pyrkii korjaamaan satunnaisia paikallisia keuhkovaurioita siinä epäonnistuen. Inflammaatiota ei enää pidetä olennaisena tekijänä ihmisen IPF:n kehittymisessä. CIPF-koirien keuhkoissa sen sijaan on havaittu eriasteisia inflammatorisia muutoksia, mutta niiden yhteyttä CIPF:n kehittymiseen ei ole osoitettu. CIPF:n hoitoon käytetään edelleen yleisesti kortikosteroideja yhdistettynä bronkodilataattoreihin. Parantavaa hoitoa CIPF:iin ei ole, mutta nämä lääkitykset lievittävät oireita osalla koirista. Tukihoitona voidaan käyttää eläinlääkärin arvion perusteella esimerkiksi mahansuojalääkkeitä. Ihmisen IPF:ia hoidetaan nykyään antifibroottisilla lääkeaineilla, kuten pirfenidonilla ja nintedanibilla, eikä anti-inflammatorisia lääkkeitä enää suositella. Sekä CIPF:n että IPF:n etiologia on toistaiseksi tuntematon. Mahdollisina sairaudelle altistavina tekijöinä on tutkittu muun muassa refluksitautia ja sitä seuraavaa mikroaspiraatiota, herpesvirustartuntaa sekä perinnöllistä taustaa. CIPF:ia on pitkään pidetty potentiaalisena etiologisena tautimallina ihmisen IPF:lle sairauksien samanlaisen kliinisen kuvan sekä koirien ja ihmisten yhteisen elinympäristön vuoksi. Uusimman tutkimustiedon valossa CIPF ja IPF kuitenkin poikkeavat toisistaan merkittävämmin kuin aiemmin on oletettu, joten sairauksien rinnastamista toisiinsa lienee harkittava jatkossa uudelleen.

Tämä lisensiaatin tutkielma on kirjallisuuskatsaus, jossa pyritään kokoamaan yhteen tietoa osteokondroosin etiologiasta mahdollista jatkotutkimusta varten. Tutkielmassa painotus on ravinnon vaikutuksessa luuston kehitykseen ja merkitykseen osteokondroosin puhkeamiselle. Osteokondroosi on useilla nisäkkäillä esiintyvä endokondraalisen luutumisen häiriö ja/tai viivästymä, josta varhaisimmat maininnat kirjallisuudessa ulottuvat 1800-luvun loppupuolelle. Endokondraalisessa luutumisessa muun muassa pitkät putkiluut, kylkiluut ja selkärangan nikamat kasvavat ja luutuvat rustoisen välivaiheen kautta rustomalleihin muodostuvien luutumiskeskuksien välityksellä. Osteokondroosimuutokset voivat ilmetä niin kasvulevyjen kasvurustoilla kuin kasvurustoilla pitkien putkiluiden nivelrustojen alla. Näin ollen osteokondroosin ajatellaan ilmenevän vain kasvun aikana. Osteokondroosille tyypilliset muutokset esiintyvät paikallisesti yleensä symmetrisesti ja bilateraalisesti raajoissa. Osteokondroosi jaotellaan kolmeen muotoon riippuen endokondraalisen luutumisen viivästymisen tai häiriön laajuudesta. Lievimmässä latens -muodossa havaitaan kasvurustossa mikroskooppisesti selvärajaisia nekroottisia alueita. Muutoksien ajatellaan ilmenevän jo varhain, mahdollisesti jo ennen syntymää, ja ne esiintyvät ennen kasvulevyä. Varhaiset osteokondroosimuutokset voivat joko parantua täysin tai kehittyä ja laajentua vakavimmiksi. Manifesta -muodossa muutokset ovat laajemmat, ja ne ovat havaittavissa makroskooppisesti ja röntgenkuvissa. Osteokondroosin vakavimmassa osteochondritis dissecans -muodossa makroskooppiset muutokset yltävät nivelruston ja sen alaisen luun väliseen liitokseen asti, jolloin joissakin tapauksissa nekrotisoitunut nivelrusto irtoaa osittain tai kokonaan. Tällöin nivelruston alainen luu paljastuu, mikä puolestaan aiheuttaa nivelessä kivuliaan steriilin tulehdusreaktion. Vakavin muoto havaitaan ajoittaisena, etenkin levon jälkeisenä ontumisena, joka voi olla vaikeaa havaita muutosten esiintyessä bilateraalisesti. Osteokondroosin vakavimmille manifesta- ja dissecans-muodoille on tunnusomaista paikallinen kasvuruston säilyminen ja paksuuntuminen, koska ruston mineralisoituminen ja sitä kautta ruston muuntuminen luuksi on estynyt. Osteokondroosin patofysiologian uskotaan kaikilla nisäkkäillä olevan sama. Nykytiedon mukaan, ainakin sioilla ja hevosilla, muutoksien taustalla tiedetään olevan kehittyvän verisuonituksen paikallinen kuolioituminen. Osteokondroosin etiologia on edelleen tuntematon. Etiologian ajatellaan olevan monisyinen, ja taustalla ajatellaan olevan geneettistä alttiutta, nopeakasvuisuutta, muutokselle altistavaa anatomista rakennetta ja toistuvaa mikrotraumaa. Myös ravinnon osuutta ajatellaan yhtenä tekijänä. Endokondraalisen luutumisen ja siihen vaikuttavien tekijöiden ymmärtäminen on olennaista, jotta olisi mahdollista ymmärtää osteokondroosia sairautena. Yksilössä endokondraaliseen luutumiseen vaikuttavat niin monet hormonit, kasvuruston solujen erittämät kudoshormonit kuin rustokudoksen soluväliaine. Lisäksi yksilön luuston kehitykseen vaikuttavat ulkoiset tekijät aina sikiöaikaisista maternaalisista tekijöistä siihen saakka, kun kasvulevyt kasvun lopulla sulkeutuvat. Kirjallisuuden perusteella monilla pääravintoaineilla, kivennäisillä sekä vitamiineilla on vaikutuksia yksin ja yhdessä kehittyvään luustoon, mutta myös olosuhteet ruuansulatuskanavassa vaikuttavat esimerkiksi ravintoaineiden imeytymiseen. Niin luustonkehitys kuin ravintoaineiden vaikutus siihen muodostavat monitahoisen ja toisiinsa vaikuttavan verkoston, jonka ymmärtäminen vaatii vielä lisää tutkimusta ja tutkitun tiedon yhdistelemistä.