Browsing by Subject "fluorokinolonit"
Now showing items 1-2 of 2
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2014)Beetalaktaamiantibiootteja käytetään paljon koirilla ja kissoilla Suomessa. Beetalaktaameihin kuuluvia aminopenisilliinejä ja ensimmäisen polven kefalosporiineja suositellaan moneen infektiosairauteen elintarviketurvallisuusvirasto Eviran mikrobilääkesuosituksissa. Beetalaktaameilla on vähän sivuvaikutuksia ja niiden turvallisuusmarginaali on leveä. Suomessa koirilla ja kissoilla käytetään etenkin aminopenisilliinejä, amoksisilliini-klavulaanihapon yhdistelmää ja kefaleksiinia. Saatavilla on myös kolmannen polven kefalosporiineihin kuuluva kefovesiini, jota saa käyttää vain valmisteyhteenvedossa mainittuihin käyttöaiheisiin. Beetalaktamaasit estävät bakteerien soluseinän rakentumisen. Vaikutus on bakterisidinen. Beetalaktaamit ovat aikariippuvaisia eli parhaimman tehon saamiseksi niiden pitoisuuden tulee pysyä riittävän korkealla koko annostelu ajan. Beetalaktaameihin kuuluvat myös beetalaktamaasin estäjät. Beetalaktamaasit ovat bakteerien tuottamia beetalaktaamiantibiootteja hajottavia entsyymejä. Uusien beetalaktamaasien ilmeneminen ja beetalaktamaasigeenien leviäminen bakteerien joukossa on johtanut beetalaktaamiresistenssin leviämiseen. Metisilliiniresistenteillä stafylokokeilla beetalaktaamien sitoutuminen vaikutuskohteeseen on vähentynyt ja ne ovat resistenttejä kaikille beetalaktaameille. Fluorokinolonit häiritsevät bakteerien solun jakautumista, proteiinisynteesiä ja DNA:n virheiden korjaamista sitoutumalla DNAgyraasi ja topoisomeraasi IV entsyymeihin. Niiden vaikutus on bakterisidinen. Fluorokinolonit ovat konsentraatioriippuvaisia eli niitä annosteltaessa pyritään saavuttamaan suuri pitoisuus mutta annosten välillä pitoisuus voi laskea pieneksi. Suomessa koirilla ja kissoilla käytetään fluorokinoloneista enrofloksasiinia, marbofloksasiinia ja pradofloksasiinia. Fluorokinolonit ovat laajakirjoisia mikrobilääkkeitä ja niitä käytetään etenkin gramnegatiivisten bakteerien aiheuttamien infektioiden hoitoon. Fluorokinoloneja tulisi käyttää vain bakteeriviljelyn ja herkkyysmäärityksen perusteella. Uusilla fluorokinoloneilla, kuten pradofloksasiinilla, on hyvä teho myös grampositiivisia ja anaerobeja bakteereita vastaan. Myös fluorokinoloneja pidetään turvallisina mikrobilääkkeinä. Niiden käyttöön on kuitenkin todettu liittyvän rustovaurioita kasvavilla koirilla, ja enrofloksasiinin käyttö korkeilla annoksilla on aiheuttanut kissoilla sokeutumiseen johtavaa verkkokalvon rappeumaa. Resistenssi fluorokinoloneita vastaan voi kehittyä nopeasti. Bakteerien resistenssimekanismeja on muun muassa DNA-gyraasin tai topoisomeraasin IV:n muuntelu, jolloin fluorokinolonien sitoutuminen niihin heikkenee. Resistenssin kehittyminen yhdelle fluorokinolonille voi johtaa resistenssiin kaikkia fluorokinoloneita vastaan. Tässä tutkielmassa on keskitytty siihen mitä patogeenejä on yleisimmissä infektiosairauksissa, joihin beetalaktaameja ja fluorokinoloneita suositellaan tai käytetään, sekä mitä kliinisiä tutkimuksia näiden mikrobilääkkeiden käytöstä on. Kirjallisuudessa yleisesti suositeltuja hoitoaikoja ja annoksia on myös mainittu. Kliiniset tutkimukset beetalaktaamien ja fluorokinolonien käytössä ovat yleensä tutkimuksia, joissa verrataan kahden tai useamman mikrobilääkkeen tehoa jonkin infektiosairauden hoidossa. Usein mikrobilääkkeiden tehoa verrataan amoksisilliini-klavulaanihapon tehoon, sillä se on hyvin yleisesti käytetty mikrobilääke koirien ja kissojen infektioissa.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2007)Lisensiaatin tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta ja tutkimusosiosta. Kokeellinen osuus kuuluu osana ELL Leena Suojalan väitöskirjaprojektiin, jossa tuloksia käsitellään laajemmin. Tässä tutkielmassa keskitytään eläinten kliiniseen vasteeseen ja bakteriologiseen paranemiseen. Lypsylehmät saavat Escherichia coli–utaretulehduksen yleensä lähellä poikimista tai alkulypsykaudella. Tartunnan vakavuuteen vaikuttaa lehmän oma immuunivaste sekä bakteereiden määrä. Kolimastiitin mikrobilääkehoidon tekee ongelmalliseksi se, että endotoksiinivaste eli elimistön omat sytokiinit ja muut välittäjäaineet aiheuttavat kliiniset oireet. Kolimastiitin hoitoon on yleensä käytetty laajakirjoisia antibiootteja, vaikka joissakin tutkimuksissa on havaittu, että mikrobilääkehoito ei välttämättä paranna hoitotulosta. Lisääntynyt antibioottiresistenssi ja yleinen pyrkimys vähentää antibioottien käyttöä ovatkin asettaneet kyseenalaiseksi kolimastiitin rutiininomaisen antibioottihoidon. Kokeen tarkoituksena oli selvittää mikrobilääke- (enrofloksasiini) ja tukihoidon tai pelkän tukihoidon hoitovastetta kliinisen E. coli–utaretulehduksen hoidossa. Koe suoritettiin kenttäkokeena ja aineistoa lehmien hoitovasteesta kerättiin kolmen vuoden ajan. Kokeeseen osallistui yhteensä 183 lehmää. Eläinten bakteriologinen parantuminen arvioitiin kolmen viikon kuluttua hoidon aloituksesta otetusta maitonäytteestä. Tulosten mukaan ne eläimet, jotka saivat tukihoidon lisäksi myös antibioottia, paranivat hieman paremmin kuin pelkkää tukihoitoa saaneet eläimet. Antibioottihoidetuista lehmistä bakteriologisesti parantui 89,1 %, pelkkää tukihoitoa saaneista parantui 81,2 %. Kliinisen paranemisen tulos oli parempi pelkkää tukihoitoa saaneella ryhmällä, joista 57,3 % oli parantunut kliinisesti kolmen viikon kuluttua hoidon aloittamisesta. Antibiootti- ja tukihoitoa saaneesta ryhmästä kliinisesti parani 43,3 %. Tämän tutkimuksen perusteella näyttäisi siltä, että kolimastiitin hoitoon ei kannata käyttää antibioottihoitoa, vaan pelkkä tukihoito olisi riittävä. Antibioottihoito paransi hieman bakteriologisen paranemisen tulosta, mutta käytännön eläinlääkinnän kannalta paljon merkittävämpää on kliinisen paranemisen tulos, joka oli parempi pelkää tukihoitoa saaneella hoitoryhmällä. Molempien hoitoryhmien kliinisen paranemisen tulos oli kuitenkin varsin heikko, mikä kertoo kolimastiitin vakavuudesta; lehmä jää usein soluttamaan pitkäksikin aikaa ja maidontuotos voi laskea pysyvästi.
Now showing items 1-2 of 2