Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Subject "fretti"

Sort by: Order: Results:

  • Valkiala, Kaisa (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2013)
    Kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena oli selvittää, mitä nykyään tiedetään koiran, kissan ja muiden pieneläinten demodikoosista. Erityisesti koiran demodikoosiin liittyy vielä epäselvyyksiä. Työn on tarkoitus myös toimia tietolähteenä eläinlääkäreille. Demodikoosi on ihosairaus, jonka aiheuttaa Demodex spp. -punkin liiallinen lisääntyminen. Punkit kuuluvat isäntäeläimensä ihon normaalieliöstöön ja elävät yleensä karvafollikkeleissa. Sikarimaisen muotonsa vuoksi niitä kutsutaan sikaripunkeiksi. Demodikoosi on koiran yleinen ihosairaus. Yleisimmin sen aiheuttaa D. canis, mutta myös D. injai ja D. cornei on tunnistettu. Sairautta esiintyy enemmän nuorilla koirilla. Demodikoosi luokitellaan joko paikalliseksi tai yleistyneeksi. Paikallisen demodikoosin määritelmästä on eriäviä mielipiteitä, mutta demodikoosi luokitellaan yleensä paikalliseksi, mikäli koiralla on 1-4 leesiota, halkaisijaltaan enintään 2,5 cm. Potilaalla nähdään pieniä, punoittavia, hilseileviä ja usein hyperpigmentoituneita, karvattomia ihoalueita. Kutinaa ja sekundääristä pyodermaa esiintyy vaihtelevasti. Paikallista demodikoosia esiintyy erityisesti nuorilla (3-6 kk). Paikallinen demodikoosi paranee yleensä itsestään ilman hoitoa. Joskus tila voi kehittyä yleistyneeksi, jolloin tarvitaan loislääkitystä. Myös yleistyneen demodikoosin määritelmästä on eriäviä mielipiteitä. Demodikoosin voidaan sanoa olevan yleistynyt, jos koiralla on useita iholeesioita, leesioita kahdessa tai useammassa jalassa tai jos vaurioitunut ihoalue kattaa kokonaisen kehonalueen. Oireina nähdään punoitusta, alopesiaa, hilseilyä, follikuliittia ja komedoja. Joskus todetaan sekundäärinen bakteeri-infektio ja kutinaa. Nuoruusiän yleistynyttä demodikoosia tavataan yleensä alle 18 kk ikäisillä koirilla ja sen taustalla on tunnistettu joitakin riskitekijöitä. Aikusiän demodikoosi on usein vakavampi ja sen taustalla on usein jokin altistava tekijä. Demodikoosin patogeneesistä ei tiedetä vielä kaikkea, mutta yleisesti voidaan todeta, että tärkeässä roolissa ovat sekä perintötekijät että immuunijärjestelmän, erityisesti soluvälitteisen immuniteetin toiminta. Kissalla demodikoosi on harvinaisempi ja sitä aiheuttavat D. cati, D. gatoi sekä kolmas, nimeämätön sikaripunkki. Kissan demodikoosi ei yleensä ole yhtä vakava kuin koiran. D. catin aiheuttamat leesiot ovat tyypillisesti karvattomia, hilseileviä, rupisia ja punoittavia. Usein taustalla on jokin altistava tekijä. D. gatoi aiheuttaa usein huomattavaa kutinaa, eikä altistavaa tekijää tarvita. Demodikoosi diagnosoidaan yleensä raapenäytteellä. Muita vaihtoehtoja ovat trikografia, teippinäyte, biopsia ja eksudaattinäyte. Yleistyneen demodikoosin hoito on toisinaan vaikeaa ja kestää useita kuukausia. Yhtä, kaikille tehoava hoitoa ei toistaiseksi ole. Koirilla käytetään amitratsia, ivermektiiniä, milbemysiinioksiimia, moksidektiiniä tai doramektiiniä. Hoidon etenemistä seurataan raapenäyttein. Ennuste on viime vuosikymmeninä parantunut, mutta toisinaan päädytään eutanasiaan. Kissalla käytetään yleensä rikkikalkkia tai amitratsia. Demodikoosia on tavattu myös hamstereilla, freteillä, gerbiileillä, kaneilla ja marsuilla.
  • Torp, Kristiina (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2010)
    Eksoottisten lemmikkieläinten määrä eläinlääkärin potilaina on lisääntynyt viime vuosina. Nämä lemmikit eivät välttämättä ole käsiteltävissä tai tutkittavissa ilman rauhoitusta. Lisäksi monet eksoottisten lemmikkieläinten sairauksista vaativat leikkaushoitoa. Muidenkin kuin eksoottisten lemmikkien hoitoon perehtyneiden eläinlääkäreiden olisi näin ollen hyödyllistä kyetä rauhoittamaan tai nukuttamaan eksoottinen potilas. Lintujen ja matelijoiden metabolia poikkeaa huomattavasti nisäkkäiden metaboliasta, eikä niille välttämättä voida käyttää samoja anesteetteja tai anestesiaprotokollia kuin nisäkkäille. Myös frettien metaboliassa on eroja verrattuna tavallisimpiin lemmikkieläimiin, kissaan ja koiraan. Kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on ollut luoda kokonaiskuva kyseisten lajien anestesiasta olemassa olevasta tutkimustiedosta ja kliinisestä kokemuksesta. Linnut on suuri eläinluokka, jonka eri lajien välillä on huomattavia eroja mm. lääkeaineiden metaboliassa. Tutkielmassa on käsitelty lemmikkilintuina pidettävien papukaijojen, kyyhkysten ja peippojen anestesiaa. Lintujen anestesiaa suunniteltaessa on erityisen tärkeää ymmärtää lintujen hengityselimistön toimintaa. Linnuille ehdottomasti sopivin anestesiamuoto on inhalaatioanestesia. Esilääkityksen hyödyistä käydään keskustelua. Eri kipulääkkeiden metaboliasta ja vaikutuksista linnuilla on vain niukasti tutkimustietoa, mutta niiden kliinistä vaikutusta pidetään selvänä. Linnuille suositellaan kipulääkitykseksi butorfanolia tai tulehduskipulääkkeitä mahdollisesti kivuliaiden toimenpiteiden yhteydessä. Matelijat jaetaan lahkoihin, joista tässä on käsitelty suomumatelijoita (käärmeitä ja liskoja) sekä kilpikonnia. Matelijat poikkeavat nisäkkäistä ja linnuista ennen kaikkea vaihtolämpöisyytensä kautta. Niiden metabolia on rippuvainen ympäristön lämpötilasta. Kullekin lajille ihanteellisen ruumiinlämmön ylläpitäminen anestesian alusta heräämiseen onkin ensiarvoisen tärkeää. Matelijoille suositellaan inhalaatioanestesiaa, sillä injektioanesteetteihin liittyy usein pitkittynyt herääminen. Matelija on yleensä tarpeen intuboida inhalaatioanestesiaa varten inhalaatioanesteettien aiheuttaman hengityslaman vuoksi. Niille esilääkitys esimerkiksi ketamiinilla ja/tai medetomidiinilla on suositeltavaa. Matelijoiden kiputuntemuksesta on vain vähän tutkimustietoa. Myöskään eri kipulääkkeiden metaboliasta tai vaikutuksita matelijoilla ei ole juurikaan tutkimustietoa. Asianmukaisen kipulääkityksen tarpeellisuudesta ei kuitenkaan ole epäselvyyttä. Mateljoille voidaan käyttää paikallispuudutusta pienempiä kirurgisia toimenpiteitä varten. Frettien anestesiaan liittyvät oleellisesti niillä tavalliset sairaudet, jotka saattavat vaikeuttaa anestesiaa huomattavasti. Suunniteltaessa fretin anestesiaa veri- ja virtsanäytteiden tutkiminen huolellisen kliinisen tutkimuksen lisäksi on erityisen hyödyllistä. Esilääkityksen käyttäminen frettien anestesiassa on erityisen suositeltavaa. Ne voidaan rauhoittaa tai esilääkitä midatsolaamilla tai etomidaatilla, jotka kummatkin aiheuttavat luotettavan sedaation. Freteille voidaan lyhyitä toimenpiteitä varten käyttää myös injektioanestesiaa. Pidempiin toimenpiteisiin suositellaan inhalaatioanestesiaa. Tulehduskipulääkkeiden metaboliasta freteillä ei ole juurikaan tutkimustietoa ja niitä käytettäessä tulisi noudattaa varovaisuutta glukuronidaatioreitin puuttumisen vuoksi. Opioideista freteille on käytetty butorfanolia. Puudutteita voidaan paikallispuudutuksen lisäksi käyttää epiduraalipuudutukseen.