Browsing by Subject "gastric ulcer"
Now showing items 1-2 of 2
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2014)Research on lesions in the equine stomach has concentrated mainly on equine gastric ulcer syndrome (EGUS). Lesions in the glandular area of the antrum and the pylorus, however, have so far received much less attention. The aim of this study was to contribute to the understanding of the histopathology of glandular lesions. The first part of the thesis consists of a thorough review of the literature on this subject. The literature review discusses the relevant literature on aetiology, pathophysiology, diagnosis, treatment and prevention of equine glandular gastritiserosion syndrome (EGGES). The second part is an empirical study in which the normal histopathology of the glandular mucosa of the equine stomach is examined and described, and then comparisons are made with a horse that has pathological evidence of EGGES. In addition, the gross lesions and the histopathological findings are presented as photographs. The horses for this study were selected from horses euthanased at the Equine Hospital of the Helsinki University Veterinary Teaching Hospital and sent to the Pathology and Parasitology unit of the Faculty of Veterinary Medicine, University of Helsinki for necropsy. The material was collected from August 2013 – February 2014. Only adult horses were included in this study. Altogether five stomachs were sampled. Two stomachs showed gross lesions and three appeared normal. However, only one normal-looking and one with lesions were suitable to be analysed for study purposes. The glandular lesions in the stomach with EGGES were shown to be more severe than any described in the literature before. However, the influence of the original illness and treatment of the horse could not be assessed. The study showed that in addition to erosions, hyperaemia, glandular atrophy, dysplasia and hyperplasia described in the literature before, severe ulcers and vasculitis can also be seen in the glandular stomach of horses.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2014)Tämä lisensiaatin tutkimus koostuu kolmesta osasta: kirjallisuuskatsauksesta, kokeellisesta osasta ja liitteistä. Hevosten mahahaavat ovat yleinen sairaus. Maha-suolikanavan mukoosa on vahingoittunut ja haavauma voi yltää lamina propriaan asti. Sairauden diagnosointi tapahtuu tyypillisesti kliinisten oireiden ja hoitovasteen perusteella. Ainoa varma diagnosointimenetelmä on mahan tähystys. Tähystys on kallista ja vaatii erityistaitoa, jonka vuoksi olisi tarve löytää vaihtoehtoinen diagnosointimenetelmä. Terve suoliston mukoosa ei läpäise sakkaroosia ja se hydrolysoidaan ohutsuolessa monosakkarideiksi, joka imeytyy ohutsuolen mukoosan läpi. Jos hevosella on mahahaava, mukoosa on vahingoittunut ja sakkaroosi pääsee imeytymään sen läpi. Imeytynyt sakkaroosi voidaan todeta veressä. Tämän perusteella seerumin sakkaroosi pitoisuuden mittaaminen voisi olla hyvä vaihtoehto mahahaavan diagnosointiin. Sakkaroosin pitoisuus mahdollisesti myös korreloi mahahaavan vakavuuden kanssa. Tämän hypoteesin selvittämiseksi on suunnitteilla tutkimus, jossa suuri määrä hevosia tähystetään, jonka jälkeen niille annostellaan sakkaroosia ja otetaan verinäyte. Verikokeista määritellään sakkaroosin määrä ja verrataan tulosta mahahaavan vakavuuteen. Tähystystä varten hevoset on rauhoitettava. Yleisimmin hevosen rauhoituksessa käytetään detomidiniä ja butorphanolia. Useiden tutkimusten mukaan nämä aineet vaikuttavat mahalaukun tyhjentymiseen hidastavasti. Jos mahalaukun tyhjentyminen hidastuu, sakkaroosi pysyy mahdollisesti pidempään mahalaukussa, mikä voi vaikuttaa sakkaroosin pitoisuuteen seerumissa. Sakkaroosin pitoisuuteen seerumissa voisi siis vaikuttaa se, onko hevonen rauhoitettu vai ei. Tämän tutkimuksen tavoite onkin selvittää rauhoituksen vaikutusta sakkaroosin imeytymiseen. Materiaalimme koostui kymmenestä terveestä hevosesta. Kaikille hevosille suoritettiin kliininen tutkimus ja niiltä otettiin verinäytteet maha-suolikanavan sairauden poissulkemiseksi. Ensimmäisessä kokeessa hevosille annosteltiin 16 tunnin paaston jälkeen 500 grammaa sakkaroosia 10 % -liuoksena nenämahaletkulla suoraan mahaan ja verinäytteet otettiin 0,45, 90, 135, 180 ja 225 minuuttia annostelun jälkeen. Seuraavassa kokeessa hevoset rauhoitettiin 16 tunnin paaston jälkeen ja niille suoritettiin mahalaukun tähystys. Tämän jälkeen niille annosteltiin sakkaroosi ja otettiin verikokeet ensimmäisen kokeen mukaisesti. Sakkaroosin pitoisuus veressä määritettiin GC-FID metodilla. Sakkaroosin pitoisuudesta tietyillä ajanhetkillä hevosen ollessa rauhoitettuna ja ei-rauhoitettuna muodostettiin kuvaajat. Sakkaroosi voitiin havaita seerumissa 45 minuutin kuluttua annostelusta ja sitä oli vielä havaittavissa 225 minuutin kohdalla. Ei-rauhoitetuilla hevosilla sakkaroosin seerumipitoisuudet olivat suuremmat kaikkina mittaus ajankohtina. Kuvaajan malli oli sama kummallakin ryhmällä. Ei-rauhoitetuilla hevosilla huippu tuli jo 45 minuutissa, kun se rauhoitetuilla hevosilla tuli 90 minuutissa. Rauhoitetuilla hevosilla sakkaroosin imeytyminen oli hitaampaa. Tähän selityksenä voi olla tähystys ja siihen liittyvä mahalaukun täyttäminen ilmalla, joka suoritettiin ainoastaan rauhoitetuilla hevosilla. Kuvaajien muotojen yhteneväisyyden perusteella sakkaroosin seerumipitoisuutta voidaan verrata rauhoitetuilla ja ei-rauhoitetuilla hevosilla, mutta viiterajojen pitää olla kummallakin ryhmällä erilaiset.
Now showing items 1-2 of 2