Browsing by Subject "häiriökäyttäytyminen"
Now showing items 1-2 of 2
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1999)Syventävät opintomme koostuvat kahdesta Eläinlääkärilehteen julkaistavaksi tarjotusta artikkelista: Vapaana elävät hevoset muodostavat laumoja ja käyttävät suurimman osan päivästään laiduntamiseen, jolloin ne liikkuvat ruoan perässä pitkiäkin matkoja. Hevosen käyttäytyminen ei ole juurikaan muuttunut kesyyntymisen aikana, toisin kuin sen elinympäristö. Sopeutumisvaikeudet muuttuneeseen elinympäristöön voivat aiheuttaa erilaisia käyttäytymishäiriöitä, kuten kutomista, imppaamista, itsensä runtelua sekä puun, ulosteen, kuivikkeiden ja maan syömistä. Nämä ovatkin tuttuja ongelmia hevosihmisten parissa. Käyttäytymishäiriöiden syinä saattavat olla perinnöllisyys, matkiminen, karkearehun vähäisyys sekä liikunnan, sosiaalisten kontaktien tai virikkeiden puute. Käyttäytymishäiriöitä on perinteisesti hoidettu estämällä käyttäytyminen esimerkiksi sitomalla kutova hevonen kiinni. Eettisesti ja terapeuttisesti parempi menetelmä on kuitenkin yrittää löytää häiriökäyttäytymisen aiheuttaja ja korjata hevosen elinolosuhteet. Liikunnan ja karkearehun lisääminen, sekä mahdollisuus sosiaalisiin kontakteihin parantavat usein tilannetta. Tutkimuksemme tarkoituksena oli selvittää tiettyjen häiriökäyttäytymismallien yleisyyttä Suomen hevospopulaatiossa. Aihetta ei ole aiemmin selvitetty Suomessa. Haastattelimme kyselykaavakkeen avulla hevosen omistajia, hoitajia tai valmentajia vuonna 1997. Hevosia oli otoksessa 114 kpl, näistä 68 oli ratsuja ja 46 ravureita. Kartoitimme mm. kutomisen, itsensä vaurioittamisen, puremisen, potkimisen, vikuroinnin, kielellä puuhastelun, imppauksen, ilman nielemisen sekä ulosteen-, kuivikkeiden- ja maansyömisen esiintyvyyttä. Lisäksi kysyttiin tarhataanko hevosta hiekkatarhassa sekä lastaustavasta ja -ajasta. Tuloksia käsiteltäessä vertailimme ratsuja ja ravureita, eri sukupuolia sekä rotuja keskenään. Käyttäytymismallit jaoimme stereotypioihin, aggressiiviseen käyttäytymiseen sekä suuhun liittyviin häiriöihin. Lisäksi laskimme ei-toivottujen käyttäytymismallien, sekä yksittäisten käyttäytymimallien esiintymistä. Tulosten analysointiin käytimme CHI2 - ja Fisherin testiä sekä logistista regressioanalyysiä. Yksi tai useampi ei-toivottu käyttäytymismalli oli 67,5%:lla, stereotypioita 13,2%:lla, aggressiivista käytöstä 19,3%:lla ja suuhun liittyviä häiriöitä 52,6%:lla hevosista. Suuhun liittyvien häiriöiden osuus oli huomattava. Suurin osa oli jonkin ei-toivotun kohteen syömistä, näistä erityisesti ulosteensyöntiä näytti esiintyvän eniten hiekkatarhassa tarhattavilla ratsuilla. Karkearehun vähäisyys on luultavasti merkittävä altistava tekijä suuhun liittyvien käyttäytymishäiriöiden esiintymisessä.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2008)Tämä syventävien opintojen tutkielma on tehty osana Helsingin Yliopiston Eläinten hyvinvoinnin tutkimuskeskuksen laajempaa tutkimusta, jonka tavoitteena oli selvittää porsasvaiheen ympäristön vaikutusta lihasian kasvuun ja käyttäytymiseen sekä stressifysiologian kehitykseen. Tässä tutkielmassa keskitymme etenkin porsaan varhaisten kehityvaiheiden virikkeellisyyden vaikutukseen sikojen häiriökäyttäytymiseen. Sika on aktiivinen, utelias ja tutkiva eläin, joka luontaisissa olosuhteissaan käyttää suuren osan vuorokauden ajasta ympäristön tutkimiseen ja ravinnon etsimiseen. Sian tarkka hajuaisti ja herkkä, tutkimista ja tonkimista varten kehittynyt kärsä ohjaa sian ravinnonhaku- ja tonkimiskäyttäytymistä. Tutkiva käyttäytyminen on sialle olennainen käyttäytymistarve, joka tehotuotannon autioissa olosuhteissa kohdistuu herkästi lajitovereihin esimerkiksi hännän- ja korvien puremisena. Toiseen sikaan kohdistuvat agonistisen häiriökäyttäytymisen muodot heikentävät sian hyvinvointia. Hännän- ja korvanpurenta altistavat purtua yksilöä vauriopaikan infektioille, jotka edelleen aiheuttavat tuottajalle taloudellisia tappioita teurastamohylkäyksien sekä sairaiden sikojen heikentyneen päiväkasvun kautta. Häiriökäyttäytymiselle altistavia tekijöitä tehotuotannon oloissa ovat virikkeettömyyden lisäksi muunmuassa myös luonnottoman aikainen vieroitus, sikojen yhdistelemisen aiheuttamat laumahierarkian muutokset sekä liian suuri eläintiheys. Tutkimushypoteesina uskoimme virikkeiden sian varhaisissa kasvatusvaiheissa vähentävän häiriökäyttäytymisen esiintymistä myöhemmissä elämänvaiheissa. Aikaisemmissa tutkimuksissa on todettu virikkeellisen ympäristön vähentävän lajitovereihin kohdistuvaa häiriökäyttäytymistä ja puremista. Virikkeetön ympäristö sensijaan lisää häiriökäyttäytymisen esiintyvyyttä. On myös todettu virikkeellisessä ympäristössä kasvaneiden sikojen häiriökäyttäytymisen lisääntyvän siirrettäessä siat virikkeettömään ympäristöön, mutta vain pienen olkimäärän lisäys riitti tämän negatiivisen vaikutuksen kumoamiseen. Tutkimus suoritettiin Hyvinkäällä MTT:n sikatalouden tutkimuslaitoksessa. Tutkimukseen valittiin 63 pahnuetta valkoisen rodun karjulla siemennetyistä maatiais-, yorkshire- sekä YM- tai MY- risteytysemakoista. Kokeeseen hyväksyttävässä pahnueessa tuli karjujen leikkauspäivänä eli pahnueen neljäntenä elinpäivänä olla 8 tervettä, hyväkuntoista porsasta. Vieroitus suoritettiin keskimäärin 29 vuorokauden iässä. Tässä yhteydessä eläimet jaettiin 4 eläimen ryhmiin (2 leikkoa ja 2 imisää), joissa eläimet pidettiin teurastukseen asti. Pahnueet jaettiin tutkimuksessa syntymäjärjestyksen mukaan satunnaisesti ennalta laaditun, valmiiksi satunnaistetun lajittelulistan mukaan viiteen eri käsittelyryhmään sekä kontrolliryhmään. Eri käsittelyryhmät erosivat toisistaan ympäristön virikkeellisyyden perusteella (imetys-, välikasvatus- ja loppukasvatusvaiheessa). Kontrolliryhmällä ei ollut virikkeitä missään vaiheessa. Tutkimuksessa käytettiin virikkeinä kutterinlastua (2/3) sekä silputtua olkea (1/3) käyttäen ohjeistuksena valokuvaa karsinasta, jossa virikkeitä oli sopivasti. Porsaita kuvattiin aikaviivenauhurille 5 kertaa jokaista sikaryhmää kohti; vieroitusosastolla, välikasvattamossa sekä kolmesti lihasikalassa. Data koostui siis 63 sikaryhmän viidestä videointikerrasta. Jokaisesta otetusta videointikerrasta oli tuloksena 24h kestävä nauha, jolta katsottiin ennalta sovituista, sikojen aktiivisimmista ajankohdista kolme 10 minuutin pätkää (13.00-13.10, 14.00-14.10, 15.00-15.10). Videoilta saatiin selville tiettyjen käyttäytymisten määrä näinä ajanjaksoina per sika sekä tiettyihin käyttäytymisiin käytetty aika. Tuloksissa oli tilastollisesti merkittävää eroa vain neljännellä videointikerralla eli porsaiden ollessa 14 viikon ikäisiä. Agonistista käyttäytymistä ja korvanpurentaa esiintyi suurempi osa havainnointiajasta ja useampia kertoja videointia kohti sioilla, joilla ei varhaisessa vaiheessa ollut virikkeitä kuin sioilla, joilla oli varhaisissa kehitysvaiheissa virikkeellinen ympäristö. Tappelun keskimääräinen kesto oli pidempi sioilla, joilla ei varhaisessa kehityvaiheessa ollut virikkeitä kuin sioilla, joilla olivat kasvaneet virikkeellisessä ympäristössä. Tuloksista voidaan siis päätellä varhaisten kehitysvaiheiden virikkeellisen ympäristön suojaavan sikaa häiriökäyttäytymisen kehittymiseltä. Tuloksia voidaan soveltaa käytännössä sikaloissa. Tutkimuksessa käytettävä kuivikemäärä oli niukahko, joten se sopii käytettäväksi myös rakolattiasikaloissa. Virikkeiden lisäämisellä voidaan vähentää sikojen häiriökäyttäytymistä ja parantaa eläinten hyvinvointia.
Now showing items 1-2 of 2