Browsing by Subject "histologia"
Now showing items 1-3 of 3
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2014)Research on lesions in the equine stomach has concentrated mainly on equine gastric ulcer syndrome (EGUS). Lesions in the glandular area of the antrum and the pylorus, however, have so far received much less attention. The aim of this study was to contribute to the understanding of the histopathology of glandular lesions. The first part of the thesis consists of a thorough review of the literature on this subject. The literature review discusses the relevant literature on aetiology, pathophysiology, diagnosis, treatment and prevention of equine glandular gastritiserosion syndrome (EGGES). The second part is an empirical study in which the normal histopathology of the glandular mucosa of the equine stomach is examined and described, and then comparisons are made with a horse that has pathological evidence of EGGES. In addition, the gross lesions and the histopathological findings are presented as photographs. The horses for this study were selected from horses euthanased at the Equine Hospital of the Helsinki University Veterinary Teaching Hospital and sent to the Pathology and Parasitology unit of the Faculty of Veterinary Medicine, University of Helsinki for necropsy. The material was collected from August 2013 – February 2014. Only adult horses were included in this study. Altogether five stomachs were sampled. Two stomachs showed gross lesions and three appeared normal. However, only one normal-looking and one with lesions were suitable to be analysed for study purposes. The glandular lesions in the stomach with EGGES were shown to be more severe than any described in the literature before. However, the influence of the original illness and treatment of the horse could not be assessed. The study showed that in addition to erosions, hyperaemia, glandular atrophy, dysplasia and hyperplasia described in the literature before, severe ulcers and vasculitis can also be seen in the glandular stomach of horses.
-
(2021)Saimaannorppa ja itämerennorppa ovat norpan (Pusa hispida) alalajeja, ja kuuluvat hylkeiden Phocidae-heimoon. Norpat elävät vain pohjoisilla alueilla, joilla on jäätalvi, ja niiden lisääntymiskäyttäytyminen perustuu jäälle rakennettavaan lumipesään. Talvisin vedessä elävien nisäkkäiden ruumiinlämmön ja ympäröivän veden lämpötilaero voi olla jopa 40°C. Hylkeiden lämmönsäätelyn on tutkittu perustuvan pääasiassa paksuun rasvakerrokseen ja ihon runsaaseen verisuonitukseen. Ihon verisuonitusta laajentamalla ja supistamalla säädellään elimistön lämmön kuljettamista ja säästämistä suhteessa ympäröivään lämpötilaan. Arteriovenöösit anastomoosit eli valtimoiden ja laskimoiden suorat yhtymäkohdat ovat hylkeiden ihossa tyypillinen verisuonirakenne, joka nopeuttaa lämmön siirtymistä verisuoniverkostoissa. Aikuisten norppien karvapeitteellä ei tiettävästi ole lämmönsäätelyllistä merkitystä. Tämän alkuperäistutkimuksen sisältävän tutkielman tarkoitus oli kuvata saimaannorpan ja itämerennorpan ihon histologinen rakenne suhteessa lämmönsäätelyyn. Tutkimushypoteesina oli, että ihon rakenne on saimaannorpalla ja itämerennorpalla samankaltainen. Tuloksia verrattiin myös muuhun merinisäkkäistä julkaistuun kirjallisuuteen, jossa on kuvattu ihon histologiaa ja lämmönsäätelymekanismeja. Ihonäytteitä kerättiin kahdesta saimaannorppakuutista ja kahdesta aikuisesta itämerennorpasta, jotka olivat kuolleet tutkimukseen liittymättömistä syistä ja luovutettu tutkimuskäyttöön. Näytteitä värjättiin hematoksyliini-eosiini- ja Masson’s trichrome -värjäyksillä. Tulosten perusteella saimaannorpan ja itämerennorpan ihon rakenteet olivat keskenään samankaltaisia, ja niissä oli runsaasti yhtäläisyyksiä muihin hyljelajeihin. Epidermiksestä tunnistettiin sarveissolukerros, okasolukerros ja tyvisolukerros. Dermiksen apuelimet sijaitsivat eri syvyysasteilla, joista karvatupet sijaitsivat pinnallisimpina lähellä epidermistä ja suuret verisuonet syvimpänä lähellä rasvakerrosta. Karvatuppien yhdistelmäfollikkeleissa oli primäärikarvan lisäksi 0-5 sekundääristä pohjavillakarvaa. Norppien hikirauhasten histologinen rakenne oli ekriininen, mikä viittaa siihen, että norpilla on kyky hikoilla kuumassa ympäristössä. Apokriinisiä hikirauhasia ei ollut ihonäytteissä lainkaan, mutta tämän uskotaan johtuneen vähäisestä näytemäärästä. Arteriovenöösejä anastomooseja ei pystytty tunnistamaan histologisesti, mutta ihon dermiksestä tunnistettiin useita haarautuvia verisuonia. Saimaannorpan ja itämerennorpan ihosta tunnistettiin hyljelajeille yhteisten lämmönsäätelyrakenteiden lisäksi ekriinisiä hikirauhasia, joilla tiettävästi on lämmönsäätelyllinen merkitys. Tutkimuksen haasteena oli vähäinen näytemäärä, jonka vuoksi tilastollisesti merkitsevää vertailua ei voitu tehdä. Tutkimuksen saimaannorpat olivat nuorempia kuin itämerennorpat, joten luotettavaa vertailua ei voitu tehdä myöskään alalajien välillä. Erot esimerkiksi rasvakerroksen paksuudessa ja melaniinin määrässä johtuivat todennäköisesti yksilöiden ikäerosta. Tulokset antavat kuitenkin raamit jatkotutkimuksille, esimerkiksi hikirauhasten tutkimista voi jatkaa tarkemmin kohdennetuilla ihonäytteillä. Norpan lämmönsäätelyn tutkiminen auttaa ymmärtämään ja tehostamaan uhanalaisen saimaannorpan suojelua ilmaston lämpenemisen edetessä.
-
(2019)Maidontuotantotiloilla utaretulehdukset aiheuttavat merkittävää tuotannon laskua, lisäkustannuksia ja lisätyötä. Jalostamalla utareterveydeltään terveempiä nautoja voidaan vaikuttaa tuotannon kannattavuuden lisäksi eläinten hyvinvointiin sekä vähentää mikrobilääkkeiden käyttöä, hidastaen mikrobilääkeresistenssin kehittymistä. Tässä tutkielmassa on perehdytty naudan vetimen histologiseen rakenteeseen sekä sen mahdolliseen yhteyteen utaretulehdukseen. Vaikka makroskooppisen rakenteen yhteydestä utaretulehdukseen on saatu tuloksia, mikroskooppisen rakenteen yhteyttä utaretulehdukseen ei ole voitu vielä luotettavasti osoittaa. Tutkielmaan kuuluu tutkimusosa, joka on osa laajempaa vetimen morfologiaa käsittelevää tutkimusta. Tutkimusosiossa on arvioitu kuvankäsittelyohjelmistoon pohjautuvan menetelmän soveltuvuutta vetimen sisältämän kollageenisäikeiden ja elastisten säikeiden määrän arviointiin, sekä selvitetty säikeiden määrien yhteyttä utaretulehdukseen. Vetimen kollageenisäikeisiin ja elastisiin säikeisiin keskittynyttä tutkimusta ei ole aiemmin tehty, vaikka elastisten säikeiden osuutta vetimen sulkeutumiseen on pohdittu. Tutkimusosiossa tarkastellut vetimet on kerätty Heidi Vesterisen lisensiaattityötä varten vuonna 2009. Vetimistä valittiin terveystietojen perusteella 19 eläimen vetimet, eli 76 vedintä. Osa vetimistä jouduttiin hylkäämään näyteteknisistä syistä, jolloin kollageenisäikeiden tarkasteluun jäi 16 ja elastisten säikeiden tarkasteluun 13 vedintä, joiden naudoilla oli ollut utaretulehdus tai eläin oli teurastettu utaretulehduksen vuoksi. Terveiden eläinten vetimiä jäi tarkasteltavaksi kollageenisäikeiden osalta 46 ja elastisten säikeiden osalta 36 vedintä. Vetimistä valmistettiin histologiset leikkeet, joita mikroskopoitiin ja kuvattiin mikroskooppiin integroitavalla digikameralla. Kuvista määritettiin Image J -ohjelman avulla elastisten säikeiden ja kollageenisäikeiden prosentuaaliset osuudet ja verrattiin niitä nautojen utareterveystietoihin. Tutkimus antaa viitteitä siitä, että menetelmän avulla säikeiden määriä voidaan karkeasti vertailla eri näytteiden välillä, vaikka työssä käytettyä menetelmää ei voida käyttää kollageeni- tai elastisten säikeiden todellisen määrän mittaamiseen. Tutkimusosiossa ei havaittu yhteyttä kollageenisäikeiden tai elastisten säikeiden määrän ja utaretulehdusten välillä, mutta tulokset eivät ole täysin luotettavia menetelmässä havaittujen haasteiden sekä aineiston pienuuden vuoksi. Tutkimuksen yhteydessä tarkasteltiin elastisten säikeiden sekä kollageenisäikeiden sijoittumista kudoksessa. Elastisten säikeiden havaittiin kulkevan kudoksessa eri tavoin eri kohdissa sekä niiden määrien vaihtelevan. Elastisia säikeitä oli runsaasti vedinkanavan läheisyydessä, jossa ne kulkivat vedinkanavan suuntaisesti. Lihaskerroksessa elastiset säikeet kulkivat lihassyiden suuntaisesti ja säikeitä oli runsaasti. Lihaskerroksen ja ulkopinnan epiteelin välillä elastiset säikeet vaikuttivat kulkevan verkkomaisesti, myös viistosti. Kollageenisäikeet näyttivät olevan löyhemmässä lähellä epiteeliä vedinkanavan ja Fürstenbergin rosetin alueella kuin muualla kudoksessa. Havainnot elastisten säikeiden kulkusuunnista helpottavat jatkotutkimusten suunnittelua. Jatkotutkimuksissa voisi tarkastella myös lihassyiden sijoittumista kudoksessa ja selvittää lihassyiden sekä elastisten säikeiden osuutta vetimen sulkeutumisessa, esimerkiksi lihaskudoksen oksitosiinireseptorien esiintymisen avulla.
Now showing items 1-3 of 3