Browsing by Subject "hyvinvointi"

Hevosen kivun tunnistaminen on välttämätöntä sairauksien havaitsemiseksi ja hevosen hyvinvoinnin takaamiseksi. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on koota tietoa hevosen kipuun liittyvistä käyttäytymistavoista ja kasvonilmeistä sekä vertailla niiden etuja ja rajoitteita kivun tunnistamisessa. Hevosen kipuun on yhdistetty suuri määrä käyttäytymismuutoksia, jotka liittyvät hevosen liikkumiseen, asentoon, aktiivisuuteen tai vuorovaikutukseen ympäristön ja ihmisten kanssa. Jotkin havaitut käyttäytymistavat, kuten pään heiluttaminen, ovat tarkasti määriteltyjä yksittäisiä tapahtumia, kun taas esimerkiksi apaattisuus kuvaa koko hevosen olemusta. Kivun sijainti, kesto ja voimakkuus voivat vaikuttaa kivuliaan hevosen käyttäytymiseen. Kivun voimakkuuden arvioimista varten on kehitetty erilaisia kipuasteikkoja. Niiden avulla hevosesta tehdyt havainnot pisteytetään sen mukaan, kuinka voimakkaaseen kipuun niiden oletetaan viittaavaan. Kipuasteikoissa käytetään hevosen käyttäytymistä, kasvonilmeitä, fysiologisia muuttujia tai erilaisia yhdistelmiä näistä. Suuri osa asteikoista on kehitetty vain tietyn sairauden tai toimenpiteen aiheuttaman kivun arvioimiseen, ja näyttö niiden todellisesta kyvystä erottaa kivun eri voimakkuuksia on vähäistä. Hevosen kivun tunnistaminen kasvonilmeiden perusteella on kohtalaisen uusi tutkimuskohde. Kivuliaan hevosen kasvonilme muodostuu tyypillisestä korvien asennosta sekä silmien, sierainten ja turvan muodosta. Kasvonilme vaikuttaa olevan riippumaton kivun laadusta ja sijainnista. Hevosen käyttäytymisen ja ilmeiden havainnointi on yksinkertaista eikä vaadi erityisiä välineitä, joten se on mahdollista myös hevosenomistajille ja harrastajille. Kivun arviointi käyttäytymisen tai kasvonilmeiden perusteella on luotettavampaa kuin fysiologisten muuttujien määrittäminen, ja saadut tulokset ovat paremmin toistettavissa kuin henkilökohtaiseen kokemukseen pohjautuvat arviot. Monet tekijät kuitenkin vaikeuttavat hevosen kivun tunnistamista. Kipu on hevosen yksilöllinen kokemus, joten sen arviointi ulkoisten merkkien perusteella on aina epätarkkaa. Tutkimustulosten soveltamista käytäntöön rajoittaa erilaisten kivuliaiden tilojen suuri määrä, yksilöllinen vaihtelu hevosten välillä ja havainnointiin käytettävissä oleva aika. Etenkin lievän tai kroonisen kivun tunnistaminen on vaikeaa, sillä niihin liittyvät merkit ovat hienovaraisia ja niistä on hyvin heikosti tutkimustietoa.

Sikojen kirurginen kastraatio on kivulias toimenpide, joka heikentää merkittävästi sikojen hyvinvointia. Immunokastraatio on Euroopassa melko uusi vaihtoehtoinen menetelmä, jonka teho on hyvä mutta sen vaikutuksia sikojen hyvinvointiin on tutkittu vasta vähän. Hyvinvoinnin muutosten ensimmäisiä merkkejä ovat käyttäytymisen muutokset. Myös immunokastraation aiheuttamat hormonaaliset muutokset voidaan havaita käyttäytymistä seuraamalla. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, kuinka immunokastraatio vaikuttaa sikojen käyttäytymiseen. Oletuksena oli, että sikojen aktiivisuus, seisominen ja kontaktin määrä vähenevät sekä makaaminen lisääntyy. Lisäksi työn kirjallisuuskatsauksessa selvitetään, miten hyvinvoinnin muutokset näkyvät sikojen käyttäytymisessä sekä arvioidaan immunokastraation asemaa kirurgisen kastraation vaihtoehtona. Tutkimukseen osallistui 80 karjuporsasta, jotka rokotettiin immunokastraatiovalmisteella kaksi kertaa kasvatuksen aikana. Sikojen käyttäytymistä seurattiin tallentavien videokameroiden avulla vuorokauden ajan ennen toista rokotusta sekä sen jälkeen. Tutkimuksessa havaittiin sikojen aktiivisuuden ja seisomisen vähenevän sekä makaamisen lisääntyvän. Myös ritiläalueen käyttö lisääntyi mutta istumisen ja kontaktin määrällä ei ollut yhteyttä immunokastraatioon. Jatkotutkimuksia tarvitaan ja niissä immunokastroitujen sikojen käyttäytymistä olisi hyvä verrata esimerkiksi imisien ja kirurgisesti kastroitujen sikojen käyttäytymiseen. Immunokastraatio on tällä hetkellä sikojen hyvinvoinnin kannalta suositeltavin vaihtoehto kirurgiselle kastraatiolle. Rokotteella ei ole kliinisesti merkittäviä haittavaikutuksia ja rokotustapahtuman aiheuttama stressi on vähäistä. On kuitenkin huomioitava, että ennen immunokastraatiota siat käyttäytyvät karjujen tavoin ja niillä esiintyy enemmän aggressiivista ja seksuaalista käyttäytymistä, mikä voi tietyissä olosuhteissa heikentää niiden hyvinvointia. Aggressiivisten kohtaamisten vähentämiseksi tulisi erityisesti kiinnittää huomiota sikojen kasvatusolosuhteisiin.

Useissa EU-maissa karjuporsaat kastroidaan karjunhajun syntymisen ehkäisemiseksi sekä sikojen myöhemmän käsittelyn helpottamiseksi. Perinteinen, ilman kivunlievitystä ja anestesiaa tapahtuva kastraatio on ollut yleisesti käytössä oleva menetelmä, johon kuitenkin liittyy merkittävä hyvinvointiongelma. Kastraation aiheuttaman voimakkaan kivun ja stressin vuoksi perinteiselle kastraatiolle on haettu vaihtoehtoja niin kivunlievityksestä kuin immunokastraatiostakin, jossa sikojen kivesten toiminta ehkäistään sukupuolihormonien tuottoa säätelevää hormonia (GnRH) vastaan tehdyllä rokotteella. Suomessa lihayritykset edellyttävät tuottajiltaan kivunlievityksen käyttöä kastraation yhteydessä. Pohdittaessa perinteisen kastraation vaihtoehtoismenetelmien hyvinvointivaikutuksia, tulisi kivunlievitystehon ohessa huomioida myös eri menetelmistä aiheutuva stressi (esimerkiksi injektiot tai anestesia). Immunokastraatiota ja kastroimatta jättämistä arvioitaessa tulisi huomioida sikojen hyvinvoinnin mahdollinen laskeminen aggressiivisemman käyttäytymisen seurauksena. Kastraatiossa käytettävien kivunlievitysmenetelmien tehoa on tukittu melko runsaasti, mutta pitkäaikaisvaikutuksista porsaiden hyvinvointiin tai tuotantoon on saatavilla verrattain vähän tietoa. Tähän tutkielmaan kuuluvassa kokeellisessa osuudessa selvitettiinkin nimenomaan näitä pitkäaikaisvaikutuksia. Tutkimuksessa porsaiden kastraatio suoritettiin viidellä eri tavalla, jotka olivat 1) perinteinen kastraatio ilman kivunlievitystä, 2) kastraatio+kipulääke 3) kastraatio+kipulääke & puudute 4) kastraatio+anestesia, kipulääke & puudute sekä 5) immunokastraatio. Kokeeseen osallistui 64 karjuporsasta. Kokeen aikana verrattiin eri tutkimusryhmien porsaiden kasvunopeutta porsitusosastolla, välikasvatuksessa ja lihasikalassa. Hypoteesina oli, että kivunlievityksen käyttö kastraatiossa vaikuttaisi porsaiden kasvuun positiivisesti. Tulosten perusteella näyttäisi siltä, että porsitusosastolla kasvu olisi nopeinta immunokastroiduilla (ryhmä 5), välikasvattamossa anestesiassa kastroiduilla (ryhmä 4) ja lihasikalassa perinteisesti kastroiduilla (ryhmä 1) porsailla. Keskimääräinen kasvu koko kasvatuskaudella olisi suurinta perinteisesti kastroiduilla (ryhmä 1) porsailla. Immunokastroitujen (ryhmä 5) sikojen ruhot olisivat lihakkaimmat. Saadut erot ryhmien välillä kasvussa tai ruhojen lihakkuuksissa eivät olleet tilastollisesti merkitseviä. Välikasvatusvaiheessa vertailtiin tutkimusryhmien myöhemmän vaiheen stressireaktioita. Tämä toteutettiin välikasvatuksen lopussa tehdyllä stressitestillä, jossa porsaat altistettiin kovaääniselle musiikille ja samalla niiltä kerättiin sylkinäytteet kortisolipitoisuuden mittaamiseksi. Näytteitä saatiin näytteenottoajankohdasta riippuen 59−63 porsaalta. Tarkoituksena oli selvittää, oliko eri tutkimusryhmille kastraation yhteydessä aiheutunut kipu ja stressi eronneet niin paljon, että myös myöhemmän vaiheen stressireaktioissa havaittaisiin eroja. Hypoteesina oli, että niiden tutkimusryhmien porsaat, jotka kokivat eniten kipua kastraation yhteydessä, reagoisivat herkemmin myöhemmissä stressitilanteissa, sillä näiden porsaiden HPA (hypotalamus-aivolisäke- lisämunuaisenkuori)- akselin toiminta olisi herkistynyt. Immunokastroitavat porsaat taas reagoisivat vähiten, sillä ne välttyivät kastraation aiheuttamalta stressiltä. Välikasvatusvaiheen tutkimuksen perusteella vaikuttaisi, että kivunlievitysmenetelmien käyttö ei vähennä porsaiden myöhemmän vaiheen stressiherkkyyttä, päinvastoin stressireaktiot olisivat anestesiassa kastroiduilla (ryhmä 4) selkeimmät ja lisäksi stressireaktio olisi pitkäkestoinen. Saadut erot eivät olleet tilastollisesti merkitseviä. Virhettä tuloksiin voi aiheuttaa esimerkiksi tutkimuksen pieni otoskoko. Koemallia onkin tarkoitus toistaa vielä kahteen kertaan, jolloin otoskokoa saadaan suuremmaksi ja tuloksia voidaan arvioida mahdollisimman luotettavasti.

Ongelmakäyttäytyminen on eläimen käyttäytymistä, joka on haitallista eläimen omistajalle tai eläimelle itselleen. Ongelmakäyttäytyminen voidaan jakaa eläimelle normaaliin ja epänormaaliin käyttäytymiseen. Suurin osa kissojen ongelmalliseksi koetusta käyttäytymisestä on kissalle täysin luonnollista ja normaalia, mutta sen toteuttamistapa tai -ympäristö on omistajan mielestä sopimaton. Esimerkiksi kohteiden raapiminen on kissalle luontainen tapa, mutta monet omistajat pitävät sitä ongelmallisena. Kissat ovatkin usein hyvin väärinymmärrettyjä, kun ne toteuttavat luonnollisia tapojaan sisätiloissa. Kissan lajityypillisen käyttäytymisen ymmärtäminen auttaa ongelmakäyttäytymisen ehkäisemisessä ja hoidossa. Kissojen käyttäytymisongelmat ovat hyvin yleisiä ja niihin osataan harvoin puuttua. Kissan kouluttamisen sekä käyttäytymiseen liittyvien ongelmien ratkaisemisen ajatellaan olevan niin vaikeaa, etteivät omistajat usein koe sitä käytännössä mahdollisena. Käytösongelmien ratkaisemiseksi löytyy kuitenkin paljon erilaisia neuvoja, vaikka tieteellinen tutkimus niiden taustalla on monin paikoin vähäistä. Tässä kirjallisuuskatsauksessa käydään läpi kissojen yleisimpiä käyttäytymiseen liittyviä ongelmia, avataan niihin johtavia syitä ja annetaan ongelmiin hoitokeinoja. Kissojen yleisimmät käyttäytymisongelmat ovat aggressio ja tarpeiden tekeminen vääriin paikkoihin. Muita kissan käyttäytymiseen liittyviä ongelmia ovat muun muassa merkkailu, liiallinen ääntely ja pakko-oireinen käyttäytyminen. Ongelmakäyttäytymistä esiintyy enemmän puhdasrotuisilla kissoilla kuin kotikissoilla sekä kastroimattomilla ja steriloimattomilla kissoilla enemmän kuin leikatuilla kissoilla. Lisäksi ongelmakäyttäytyminen on yleisempää sisäkissoilla kuin vapaasti ulkoilevilla kissoilla. Sisäkissojen on havaittu olevan turhautuneempia ja nukkuvan enemmän kuin ulkoilevien kissojen. Liiallinen nukkuminen voi joissakin tapauksissa viitata masennukseen. On erittäin tärkeää selvittää, mitä kissan ongelmakäyttäytymisen taustalla on. Näin voidaan hoitaa syy käyttäytymisongelman taustalla ja päästään puuttumaan mahdollisesti vakaviinkin sairauksiin. Ongelmakäyttäytyminen voi lisäksi johtaa stressiin perheen sisällä, kissan sopimattomaan rankaisemiseen, kissan ja omistajan välisen suhteen heikkenemiseen, kissasta luopumiseen tai jopa kissan lopettamiseen. Stressi on yksi suurimmista syistä kissan ongelmakäyttäytymisen taustalla. Kontrollimahdollisuuksien puute, ympäristön ennakoimattomuus ja kissan ja omistajan välinen huono suhde ovat yleisiä syitä kissan stressiin. Lisäksi virikkeetön ympäristö voi aiheuttaa kissalle stressiä. Kissan stressin hoidossa ensiarvoisen tärkeää on stressitekijän poistaminen. Riittämätön henkinen stimulaatio ja liikunnan puute ovat myös usein kissan käyttäytymiseen liittyvien ongelmien taustalla. Tämän vuoksi kissan elinympäristön muokkaaminen kissalle sopivaksi muun muassa virikkeellistämällä auttaa moniin käytösongelmiin. Useita kissan käyttäytymisongelmia voidaan hoitaa opettamalla kissa toimimaan tietyllä tavalla tai siedättämällä sitä pikkuhiljaa pelottaviin tilanteisiin.

Uni on eläimille elintärkeää. Kaikkia sen merkityksiä ei vielä tunneta. Erityisen tärkeää uni ja lepo ovat nuorilla kasvavilla eläimillä, koska kehittyvät aivot vaativat paljon unta. Kotieläinten unta ja vireystilaa sekä uneen vaikuttavia tekijöitä on tutkittu hyvin vähän. Tuotantotiloilla saattaa olla pikkuvasikoiden uneen merkittävä vaikutus. Epämiellyttävät ympäristöolosuhteet, kuten liian suuret ryhmäkoot, liiallinen kosteus, likaisuus ja veto voivat heikentää unen laatua. Stressireaktio on yksi elimistön vasteista, jonka avulla yksilö selviää jatkuvasti muuttuvassa elinympäristössään. Aiemmin on todettu, että stressin jälkeen koe-eläinten NREM-unijaksot olivat pidempiä ja syvempiä. Myös eläimen vuorokausirytmi voi muuttua kroonisen stressin aikana. Unella voi olla myös vaikutusta yksilön kykyyn sietää pitkäaikaista stressiä paremmin. Lisääntynyt nukkuminen vähentää altistumista stressitekijöille. Siten uni säätelee ja lievittää stressin vaikutuksia. Tässä tutkimuksessa seurattiin kolmen kuukauden ikäisten vasikoiden lepo- ja unikäyttäytymistä yksilökarsinoissa sekä betonilattialla (12 vasikkaa) että pehmeällä kumimatolla päällystetyllä lattialla (12 vasikkaa). Vasikoita kuvattiin tauotta 24 tuntia. Vasikan aktiivisuus määriteltiin tutkimuksessa seuraavasti: seisoo tai makaa. Makaaminen jaoteltiin sen perusteella, makasiko vasikka rintansa päällä vai kyljellään (tukeutuuko vasikan lapa maata vasten). Makaavan vasikan käytöksen perusteella määriteltiin, onko se valveilla vai nukkuuko se, käyttäen Hännisen (2007) kehittämää metodia; Pään ja varsinkin kaulan asentojen perusteella uni jaettiin REM-uneen ja NREM-uneen. Jos vasikan pää liikkui vähintään kerran 30 sekunnin tarkkailujakson aikana, vasikan määritettiin olevan hereillä. Jos taas niska tuki vasikan päätä, mutta pää ei liikkunut 30 sekunnin aikana (vasikka saattoi myös märehtiä), vasikan koodattiin olevan NREM-unessa. Kun niska ei tukenut päätä, vaan pää tukeutui vasikan ruumiiseen tai alustaan, eikä pää liikkunut 30 sekunnin aikana, vasikan määritettiin nukkuvan REM-unta. Tutkimuksessamme vasikat nukkuivat vuorokaudessa lähes kaksi tuntia enemmän purukuivitetulla betonilattialla kuin kumimatolla (550,31 ± 103,61 min vs. 402,53 ± 102,69 min, p<0.05). NREM-unen määrä vuorokaudessa oli suuntaa antavasti (p<0.08) suurempi betonilattialla pidetyillä vasikoilla (428,13 ± 102,06 min) kuin kumimatolla pidetyillä vasikoilla (305,61 ± 101,15 min). Vasikat nukkuivat vuorokauden kokonaismakuuajasta enemmän betonilattialla kuin kumimatolla (54,78 ± 9,64% vs. 42,44 ± 9,55%, p<0.06). Vasikat makasivat vuorokaudessa kerrallaan betonilattialla 31,80 ± 4,48 min ja kumimatolla 25,95 ± 4,44 min (p=0.05). Päättelimme, että betonilattia on pikkuvasikalle epämiellyttävä makuualusta, johon vasikka sopeutuu lisäämällä untaan, erityisesti NREM-unta.

Matkapahoinvointi ja matkustuspelko ovat yleisiä hyvinvointiongelmia kissoilla ja yksi merkittävimmistä kissojen hoitoonpääsyn esteistä. Kissoista alle puolet käytetään säännöllisesti eläinlääkärillä, koirista suurin osa. Kissan matkustusongelmia hoidetaan harvoin, ja moni omistaja pitää eläinlääketieteellisen hoidon puutetta pienempänä pahana kuin matkustamisen aiheuttamaa stressiä. Työ on kirjallisuuskatsaus, joka kuvaa kissan matkapahoinvoinnin ja matkustuspelon synnyn sekä lääkehoidon ja käytösterapian. Se osoittaa, ettei kissan matkapahoinvoinnin nykyisellä hoidolla ole vahvaa tieteellistä pohjaa: yleisimmin käytetty lääkeaine, maropitantti, ei ole tehokas hoito pahoinvointiin ylipäätään. Tutkielman perusteella kissan matkapahoinvoinnin hoitoon ei ole riittävän hyvää lääkevalmistetta. Matkapahoinvoinnista kärsivä kissa saattaa hyötyä ahdistusta lievittävästä buspironista, joka voi suuremmilla annoksilla vähentää pahoinvointia. Matkustuspelosta kärsivälle kissalle sopivia lääkevalmisteita ovat anksiolyytit kuten alpratsolaami, buspironi tai tratsodoni. Työ kuvaa kissan lääkinnälliset erityispiirteet eläinlääkärin lääkevalinnan sekä teollisuuden lääkekehityksen tueksi. Oraalisista valmistemuodoista helpoin ja tarkin annosteltava on liuos, joskin omistajat suosivat tabletteja niiden tuttuuden takia. Kissalääkkeissä on kysyntää pienelle, hyvänmakuiselle tabletille, jonka voisi tarvittaessa murskata ja liuottaa veteen. Hankalasti lääkittäville kissoille ensisijainen valmistemuoto on liuos.

Tutkielma sisältää kirjallisuuskatsauksen ja kokeellisen osuuden. Nupoutus on kivulias toimenpide, jossa vasikan sarvenaiheiden kasvu estetään polttamalla kasvurengas tulikuumalla raudalla. Sarvettomuudesta saatavat hyödyt ovat niin suuret, että toimenpide on sallittu ja rutiininomainen. Lainsäädännön mukaan alle neljän viikon ikäisen vasikan saa nupouttaa ilman kivunlievitystä. Suositeltavin tapa nupoutuksen yhteydessä on kuitenkin rauhoittaa vasikka, puuduttaa sarvenaiheet ja hoitaa toimenpiteen jälkeinen kipu tulehduskipulääkkeellä. Kivunlievityksen käyttö nupoutuksen yhteydessä on tärkeää sekä vasikan hyvinvoinnin että vasikan ja ihmisen myöhäisemmän suhteen kehittymisen kannalta. Suomessa tuottaja saa itse päättää, pyytääkö eläinlääkärin lääkitsemään vasikan. Tuottajan päätökseen eläimen lääkitsemisestä ja hoidosta vaikuttaa nykytiedon mukaan ainakin käsitys oireiden vakavuudesta. Muita vaikuttavia tekijöitä ovat muun muassa tuottajan ikä, sukupuoli, tuotantomalli ja terveydenhuoltosopimuksen tekeminen. Tuottajien asenteita ja kivunlievityspäätökseen liittyviä tekijöitä nupoutuksen yhteydessä on kuitenkin tutkittu vasta vähän. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää suomalaisten maidontuottajien nupoutuskäytäntöjä ja -asenteita. Tutkimuksen lähtökohtana oli tutkia, kuinka vakavaksi tuottaja arvioi nupotuskivun ja miten hän toimii arvioonsa nähden. Lisäksi haluttiin selvittää, onko terveydenhuoltosopimuksen tekemisen ja kivunarvioinnin välillä yhteyttä. Aiheesta ei ole tehty aikaisemmin tutkimusta Suomessa. Tutkimus suoritettiin lähettämällä kyselylomake tuhannelle satunnaisesti valitulle suomalaiselle maidontuottajalle. Kyselylomakkeessa tiedusteltiin perustietojen lisäksi tuottajan mielipiteitä ja käytäntöjä erilaisten väittämien avulla. Vastaaja vastasi väittämiin Likert-asteikolla 1-5 tai 1-10. Tulokset analysoitiin tilastollisia menetelmiä apuna käyttäen. Kyselytutkimuksen vastausprosentti oli 45 %. Suomessa 72 % maidontuottajista nupouttaa joko kaikki tai osan vasikoistaan. Vastanneista 48 % pyytää eläinlääkärin aina paikalle lääkitsemään vasikan. Nupoutusta käyttävistä tuottajista 69 % arvioi nupoutuskivun vakavaksi. Heistä kipulääkitystä nupoutuksen yhteydessä tärkeänä piti kuitenkin vain 64 %. Kaikista vastaajista naiset arvioivat nupoutuskivun olevan huomattavasti vakavampaa kuin miehet (P< 0.001). Terveydenhuoltosopimustiloista 80 % nupouttaa vasikkansa. Vastaava lukema tiloilla, joilla ei ole terveydenhuoltosopimusta oli 55 % (P<0.001). Lisäksi vastaajat, joilla oli terveydenhuoltosopimus arvioivat nupoutuskivun suuremmaksi (P=0.05) ja pyysivät eläinlääkärin paikalle lääkitsemään nupoutettavat vasikat useammin (P=0.006) kuin vastaajat, joilla ei ollut terveydenhuoltosopimusta. Tuottajan päätökseen nupoutuskivun lääkinnästä vaikuttavat selvästi hänen arvionsa toimenpiteen kivuliaisuudesta. Ei ole kuitenkaan selvillä, miksi kaikki nupoutuskivun vakavaksi arvioivat vastaajat eivät lääkitse vasikoitaan. Myös terveydenhuoltosopimuksella on selvä merkitys tuottajan asenteeseen ja toimintaan nupoutuksen yhteydessä. Tarkkaan ei kuitenkaan tiedetä, saavatko kyseiset tuottajat tietoa ja ohjeistusta eläinlääkäriltään vai ovatko he jo lähtökohtaisesti kiinnostuneempia kivunlievityksestä ja eläinten hyvinvoinnista. Aiheesta tarvitaan jatkotutkimuksia.

Tämä lisensiaatin tutkielma sisältää alkuperäistutkimuksen polttonupoutuksen ja emäksisen pastanupoutuksen paranemisen vertailua histopatologisesti. Tutkielmassa myös pohditaan eri nupoutustapojen vaikutusta vasikan hyvinvointiin. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää poltto- ja pastanupoutuksessa syntyneiden vammojen eroja ja paranemista sekä mahdollisuutta nykyisin kielletyn emäksisen pastanupoutuksen käyttöön Suomessa. Nupoutus tarkoittaa alle kahden kuukauden ikäisen vasikan sarvenaiheiden tuhoamista, jolloin sarvien kasvu saadaan estettyä. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten polttonupoutuksesa ja emäksisestä pastanupoutuksesta syntyneet vammat ja paraneminen eroavat toisistaan. Tutkimuksen avulla haluttiin myös selvittää mahdollisuutta käyttää emäksistä nupoutuspastaa Suomessa. Tutkimuksen hypoteesina oli, että polttonupoutus aiheuttaa pienemmän vamman ja paranee nopeammin kuin pastanupoutusvamma. Tutkimuksen aineistoksi kerättiin histologisia näytteitä 16 vasikalta. Vasikoilta nupoutettiin toinen sarvenaihe polttamalla ja toiseen sarvenaiheeseen laitettiin emäksistä pastaa. Nupoutuksessa ja näytteiden keräämisessä käytettiin rauhoitusainetta, puudutusainetta ja tulehduskipulääkettä. Kudosnäytteet kerättiin vasikoilta kaksi päivää ja kaksi viikkoa nupoutuksen jälkeen. Yhteensä näytteitä saatiin 50, joista tutkimukseen mukaan otettiin 22 näytettä. Näytteet valittiin sen perusteella, että niissä näkyi ehjä epidermis ja käsittelykohta. Kerätyistä kudospaloista tehtiin kudosnäytteitä yleisen ohjeen mukaan ja niille tehtiin hematoksylliini–eosiini–värjäys. Histologisista näytteistä tutkittiin vaurion laajuuteen ja paranemiseen liittyviä muutoksia leesion kohdalta ja sen vierestä. Tutkimuksen perusteella sarvenaiheen pastanupoutus näyttää aiheuttavan syvemmän ja vakavamman leesion kuin polttonupoutus. Pastanupoutuksen aiheuttama vamma näyttäisi myös paranevan hitaammin. Tulokset vastasivat hypoteesia. Tutkimuksen avulla tutkittiin ensimmäistä kertaa nupoutusvammojen paranemista histopatologisesti ja pohdittiin nupoutustapojen vaikutusta vasikan hyvinvointiin. Vasikan hyvinvoinnin kannalta vaikuttaisi siltä, että polttonupoutus on pastanupoutusta parempi vaihtoehto. Tutkimuksen heikkoutena on pieni näytemäärä ja näytteidenoton haastavuus. Tutkimusta voisi jatkaa ottamalla vasikoilta enemmän näytteitä. Näytteitä voisi ottaa myös kolme ja neljä viikkoa nupoutuksen jälkeen, jolloin paranemiseen liittyvät erot voisivat tulla paremmin esille. Viikko nupoutuksen jälkeen otetuista näytteistä voisi arvioida laajeneeko vaurio vielä kahden päivän jälkeen lisää ja onko vaurion parantuminen alkanut.

Kalkkunoiden teuraskuljetuksissa lintuja pidetään kuljetuspäällyksissä, joiden korkeuden on esitetty olevan riittämätön suurimpien kalkkunakukkojen kuljetukseen, mutta tieteellisiä tutkimuksia aiheesta on vähän. Jalostuksella saavutetut nopeakasvuiset ja suuret lihakset voivat lisäksi altistaa kalkkunat mahdollisesti kivuliaille lihassairauksille. Tutkielman tavoitteena oli selvittää lihasentsyymiarvojen vaikutusta kalkkunoiden käyttäytymiseen erikorkuisissa kuljetuspäällyksissä. Tutkimuksessa analysoitiin kreatiinikinaasin (CK) ja aspartaattiaminotransferaasin (ASAT) aktiivisuutta kalkkunoiden seerumissa, sillä näiden solunsisäisten entsyymien yhtäaikainen esiintyminen seerumissa on todettu olevan merkki lihasvauriosta ja täten kuvaavan eläimen heikentynyttä hyvinvointia. Tutkimuksessa käytettiin 36 lihantuotantoon jalostettua kalkkunakukkoa. Kutakin lintua testattiin kahtena eri päivänä noin viikon välein. Testattavien lintujen paino oli keskimäärin 16,5 ± 0,2 kiloa. Linnut olivat eri testikerroilla satunnaistetusti erikorkuisissa häkeissä. Häkkikorkeudet olivat 40, 55 ja 90 cm. Linnut olivat paikallaan olevissa häkeissä kuusi tuntia, jonka ajan niiden käyttäytymistä videoitiin. Kustakin linnusta otettiin verinäyte yhdellä testauskerralla kuvaamisen päätyttyä ja seerumista analysoitiin CK ja ASAT. Kalkkunoiden CK-aktiivisuus oli 25450,5 ± 10402,6 IU/l ja ASAT-aktiivisuus 625,0 ± 143,7 IU/l. Häkkikorkeudella ei ollut tilastollisesti merkitsevää korrelaatiota CK- eikä ASAT-aktiivisuuden kanssa (p = 0,86 ja p = 0,68), mutta CK- ja ASAT-arvot korreloivat positiivisesti keskenään (p < 0,001). Sekä CK- että ASAT-aktiivisuuksien ollessa korkeat linnut makasivat vähemmän 55 cm ja 90 cm korkeissa häkeissä testijakson ensimmäisinä tunteina. Paino ja CK-aktiivisuus olivat positiivisesti korreloituneet (p = 0,001). Kalkkunoiden lihasentsyymiarvoista on saatavilla heikosti tietoa, mutta verrattuna moniin muihin eläinlajeihin kalkkunoiden seerumin CK- ja ASAT-arvot ovat huomattavan korkeat. 40 cm korkeissa häkeissä linnut eivät voineet tilan ahtauden vuoksi seistä normaalissa asennossa jalat ojennettuina kuten muissa häkkikorkeuksissa. Linnuilla kivun liittymistä lihassairauksiin ei ole kuvattu, mutta kipu on varsin todennäköistä akuutissa vaiheessa. Kalkkunat siis saattavat mahdollisuuksien mukaan välttää makaamista kivun vuoksi. Jalostuksella saatu rintalihaksen nopea kasvu suhteettoman suureksi on todettu voivan aiheuttaa lihasvaurioita. On mahdollista, että jo suuri koko itsessään saattaa aiheuttaa kalkkunoille kipua. Tekijät, jotka kohottavat seerumin lihasentsyymiarvoja, aiheuttavat joka tapauksessa myös hyvinvointiongelmia. Nykyisin käytössä olevat matalat, 40 cm korkeat, kuljetuspäällykset voivat heikentää etenkin suurikokoisten kalkkunakukkojen kuljetuksen aikaista hyvinvointia, koska ne estävät lintuja seisomasta luonnollisessa asennossa ja niissä liikkuminen on muutenkin hyvin rajoitettua. Jotta jalostettujen kalkkunoiden lihasentsyymiarvoista voitaisiin tehdä tarkempia johtopäätöksiä, tarvitaan lisää tutkimuksia lihasentsyymiarvojen perustason määrittämiseksi. Lisätutkimuksia tarvitaan myös kalkkunoiden mahdollisesti kokeman kivun ja lihasentsyymiarvojen välisestä yhteydestä.

Työni aiheena on tutkia sosiaalisen hierarkian muodostumista tiineillä emakoilla ryhmäkarsinoissa, sekä pohtia tämän hierarkian merkitystä emakoiden hyvinvoinnin kannalta. Käytännössä tutkin, miten emakoiden ruumiinkunto ja ikä vaikuttavat niiden sosiaaliseen asemaan. Aihe on ajankohtainen, sillä emakoiden olosuhteet ja hyvinvointi ovat olleet keskustelun aiheena viime vuosina. Tiineiden emakoiden pito häkeissä kiellettiin koko Euroopassa 2013 ja käytännössä kaikki tiineet emakot elävät nyt ryhmäkarsinoissa. Ryhmäkarsinoissa on paljon hyviä puolia häkkeihin verrattuna, mutta etenkin ryhmien muodostamisen ja ruokinnan aikaan on havaittu aggressiivista käytöstä, joka liittyy hierarkian muodostumiseen. Aggressiivinen kilpailukäytös ruokaillessa voi olla haitallista emakoiden hyvinvoinnin, terveyden, lisääntymisen ja kestävyyden kannalta. Työni tavoitteena on saada tietoa sosiaalisen aseman, ruumiinkunnon ja iän välisestä yhteydestä tiineillä emakoilla. Tutkimusosiossa selvitän sosiaalisen hierarkian sekä painon, kuntoluokan ja iän välistä yhteyttä tiineillä emakoilla ryhmäkarsinoissa. Oletuksenani on, että sosiaalisella asemalla ja painolla, kuntoluokalla sekä iällä voisi olla sellainen yhteys, että korkeammassa sosiaalisessa asemassa olevat emakot olisivat painavampia ja vanhempia kuin alemmassa sosiaalisessa asemassa olevat. Aiempien tutkimustulosten perusteella näin olisi. Aineistona on saman porsastuotantosikalan 25 emakkoryhmää, ja kussakin ryhmässä on 12 emakkoa. Yhteensä tutkimuksessa oli siis 300 tiinettä emakkoa. Emakoiden käyttäytymistä nauhoitettiin videolle läpi vuorokauden viikon ajan tiineyden alussa, eli ryhmäkarsinaan siirrettäessä, ja viikon ajan noin kaksi viikkoa ennen porsimiskarsinaan siirtoa. Kaksi havainnoijaa analysoi videoilta emakoiden välisiä yhteenottoja ja kirjasi ylös yhteenoton voittaneen ja hävinneen emakon. Voitettujen yhteenottojen perusteella määritettiin kullekin emakolle sosiaalinen asema, jota verrattiin emakoiden painoon, painonkasvuun, porsimakertaan, kuntoluokkaan, selkäsilavan paksuuteen ja porsaiden lukumäärään. Painavammat, ruumiinkunnoltaan paremmat ja vanhemmat emakot olivat korkeammalla sosiaalisessa hierarkiassa. Painonkasvu oli myös sitä korkeampi mitä korkeampi oli emakon sosiaalinen asema. Tulokset olivat pitkälti linjassa aiempien aiheesta tehtyjen tutkimusten sekä oman hypoteesini kanssa. Emakon sosiaalinen asema näytti olevan riippuvainen sekä sen koosta että porsimakerrasta. Tietoa voitaisiin mahdollisesti hyödyntää mietittäessä erikokoisten ja -ikäisten emakoiden ryhmittelyä karsinoihin. Näin voitaisiin mahdollisesti parantaa pienempien ja nuorempien emakoiden kasvua ja hyvinvointia.