Browsing by Subject "ihmisen ja eläimen välinen suhde"

Viime vuosien aikana suomalaisessa lypsykarjanpidossa on tapahtunut suuria muutoksia. Karjakoot ovat kasvaneet, pihattonavetat yleistyneet ja tuotanto-olosuhteiden lisääntyvä koneellistuminen on vähentänyt ihmisen ja naudan välisiä kontakteja päivittäisissä työrutiineissa. Ihmiskontaktin väheneminen voi tehdä naudoista pelokkaita ja hankalia käsitellä. Pihattonavetoiden yleistymisen myötä nautoja käsitellään entistä enemmän vapaana, minkä vuoksi hyvä eläinten käsittelytaito on edellytys sekä karjanhoitajan että tilalla vierailevien ammattilaisten sujuvalle ja turvalliselle työskentelylle. Lisäksi eläinten käsittely vaikuttaa naudan ja hoitajan välisen suhteeseen, ja on siten merkittävä eläinten hyvinvointiin vaikuttava tekijä. Suomalaisissa olosuhteissa tapahtuvasta karjankäsittelystä ja eri ammattilaisten käsittelytaidosta on olemassa vähän julkaistua tietoa. Samoin ihmisen ja naudan välisen hierarkian merkitys ja käytännön menetelmät valta-aseman osoittamiseen ovat erittäin vähän tutkittuja nautojen käsittelyn osa-alueita. Tämä tutkielma pyrkii osaltaan korjaamaan näitä puutteita kokoamalla yhteen karjanhoitajien kokemukseen perustuvaa tietoa nautojen käsittelystä sekä ihmisen ja naudan välisen valtasuhteen muodostumisesta. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään karjanhoitajien mielipiteitä tilalla vierailevien ammattilaisten karjankäsittelytaidosta sekä käsittelyn oppimisesta. Tutkimuksessa haastateltiin hyvästä eläinten käsittelystä ja hoidosta tunnettuja karjanhoitajia 20 lypsykarjatilalla eri puolilla Suomea. Haastattelutilat olivat eläinmäärältään suurehkoja (noin 30 - yli 200 lehmää), kaikissa oli pihattonavetta, ja haastatelluilla karjanhoitajilla oli vähintään 10 vuoden kokemus karjanhoidosta. Karjanhoitajat pitivät eläinten hyvää kohtelua tärkeänä sekä eläimen että ihmisen hyvinvoinnin kannalta. Nautoja pyrittiin käsittelemään rauhallisesti ja lempeästi, omasta työturvallisuudesta huolehtien. Haastateltujen mukaan naudat tunnistavat hoitajansa ja erottavat eri ihmiset toisistaan. Ihmisen vallitsevaa asemaa nautaan nähden pidettiin tärkeänä työn sujuvuuden ja turvallisuuden kannalta. Karjanhoitajat osoittivat valta-asemansa eläimille olemuksellaan, äänellään ja kättä pidempää työkalua apuna käyttäen. Tutkimuksessa tuli lisäksi esille arkojen eläinten ja hiehojen kohdalla toimiviksi havaittuja käsittelykäytäntöjä. Nautojen käsittelyn oppimisen kannalta haastatellut pitivät tärkeänä eläinten käyttäytymisen tuntemista, käytännön harjoittelua sekä omaa motivaatiota. Eri ammattilaisten käsittelytaidosta esitetyissä mielipiteissä oli vaihtelua. Tutkimus osoittaa, että suomalaisilta lypsykarjatiloilta löytyy positiivista karjanhoitokulttuuria, ja käytössä on hyviä karjankäsittelymenetelmiä. Haastatteluissa esiin tulleita mielipiteitä ja käsittelykäytäntöjä ei voida kuitenkaan yleistää koko suomalaista karjanhoitotapaa koskevaksi, eikä eri ammattilaisten käsittelytaidosta voida tehdä tämän tutkimuksen perusteella yksityiskohtaisia johtopäätöksiä. Tutkimusaineisto antaa kuitenkin selkeän kuvan niistä periaatteista ja käytännön käsittelytekniikoista, jotka on havaittu käyttökelpoisiksi lypsykarjan käsittelyssä kotimaisissa tuotanto-oloissa. Tutkimuksessa esiin tullutta tietoa voidaan mahdollisesti jatkossa hyödyntää suomalaisen nautojen käsittelykulttuurin ja siihen liittyvän koulutuksen kehittämisessä.