Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Subject "jalostus"

Sort by: Order: Results:

  • Hooli, Amanda (2020)
    Lonkkanivelien kasvuhäiriö eli lonkkaniveldysplasia on usealla koirarodulla esiintyvä perinnöllinen sairaus. Kasvuhäiriön ilmentymiseen ja vakavuuteen vaikuttavat monet ympäristötekijät geneettisen taustan lisäksi. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on kerätä ajankohtaista tietoa lonkkaniveldysplasian taustoista, genetiikasta, hoidosta ja erityisesti sen diagnosoinnista koirilla. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään diagnostisten menetelmien hyötyjä ja heikkouksia lonkkaniveldysplasian seulonnassa. Koiralla on syntyessään normaalit lonkkanivelet, mutta tuntemattomasta syystä lonkkanivelen kehitys häiriintyy. Lonkkaniveldysplasiassa nivel löystyy, nivelpintojen yhdenmukaisuus häviää, lonkkamalja madaltuu ja reisiluun pää menettää pyöreän muotonsa. Kasvuhäiriön seurauksena lonkkaniveliin kehittyy nivelrikko. Vaikka ympäristötekijät eivät aiheuta lonkkaniveldysplasiaa, voi niillä olla vaikutusta kasvuhäiriön vakavuusasteeseen. Lihavuuden välttäminen ja kasvuiässä vapaana liikkuminen ovat osoittautuneet vähentävän vakavuusastetta tai lieventävän oireita. Lonkkaniveldysplasian kehittymistä säätelevät useat vuorovaikutuksessa olevat geenit tai geeniryhmät. Tällä hetkellä sairauteen on yhdistetty perimän alueita koiran kromosomeista 01, 09 ja 28. Lonkkaniveldysplasiaa epäiltäessä ortopedisen tutkimuksen yhteydessä suoritetaan Ortolanin koe, jossa pyritään havaitsemaan mahdollinen reisiluun pään sijoiltaanmeno lonkkamaljasta. Negatiivinen Ortolanin koe ei kuitenkaan aukottomasti poissulje kasvuhäiriön mahdollisuutta, jonka vuoksi suositellaan röntgenkuvantamista. Lonkkaniveldysplasian seulonnassa käytetään lähes yksinomaan röntgenkuvantamista. Röntgenkuvista arvioidaan lonkkanivelien löysyyttä, nivelpintojen yhdenmukaisuutta ja nivelrikkomuutoksia. Tällä hetkellä käytetyin kuvantamismenetelmä maailmanlaajuisesti on lonkkanivelien röntgenkuvaus ääriojennuksessa. Kuvantamisasento kuitenkin vähentää todellista lonkkanivelien löysyyttä ja vaikeuttaa sen arvioimista. Lonkkaniveldysplasian ja lonkkanivelien löysyyden arvioimiseen on kehitetty useita muita mittausmenetelmiä: luotettavimmaksi tämän hetkisen tiedon mukaan on arvioitu Pennsylvanian Yliopiston kehittämä PennHIP-menetelmä. Siinä ääriojennuskuvasta arvioidaan nivelrikon astetta, puristuskuvasta lonkkamaljan ja reisiluun pään yhdenmukaisuutta sekä lonkkamaljan syvyyttä ja loitonnuskuvasta maksimaalista lonkkanivelen passiivista löysyyttä. PennHIP-menetelmän rajoitteena on sidonnaisuus sen kehittämään organisaatioon: vain sertifioidut ja koulutetut eläinlääkärit saavat ottaa kyseisen menetelmän kuvia. PennHIP-menetelmän rinnalle on kehitetty Vezzonin muunneltu loitonnustekniikka, joka voisi olla hyvä vaihtoehto vakiinnuttaa esimerkiksi Suomessa. Koiran kasvuiässä diagnosoitua lonkkaniveldysplasiaa voidaan hoitaa kirurgisilla toimenpiteillä, jos nivelrikkoa ei ole vielä kehittynyt. Häpyluuliitoksen lämpöluudutuksella ja lonkkamaljakoiden kääntöleikkauksella pyritään saamaan reisiluun päät tiiviimmin lonkkamaljojen sisään, mutta rajoituksena pidetään niiden aikaista suorittamista. Aikuisella yksilöllä lonkkaniveldysplasian aiheuttamaa nivelrikkoa hoidetaan kipua lievittävillä lääkkeillä ja painonhallinnalla. Vaikeasta nivelrikosta tai kipuoireista kärsiville yksilöille joudutaan turvautumaan tekonivelleikkaukseen tai reisiluun pään ja kaulan poistoon. Tämän kirjallisuuskatsauksen pohjalta on perusteltua vakiinnuttaa ääriojennuskuvauksen rinnalle jokin lonkkaniveliä loitontava kuvantamismenetelmä. Erityisesti lievästä tai kohtalaisesta lonkkaniveldysplasiasta kärsivät yksilöt voivat jäädä diagnosoimatta ääriojennuskuvista. Lisää tutkimustietoa tarvitaan koirien lonkkanivelien kuvantamiseen soveltuvimmasta iästä, genetiikasta sekä ympäristötekijöiden vaikutuksesta sairauden ilmentymiseen ja vakavuusasteeseen.
  • Ekola, Sannamari (2019)
    Mediaalinen patellaluksaatio on perinnöllinen sairaus ja yksi yleisimmistä ortopedisistä vaivoista koirilla. Sitä voidaan hoitaa konservatiivisesti tai kirurgisesti. Mediaalisen patellaluksaation syntymekanismin ymmärtämiseksi on hyvä hahmottaa polven anatomia ja normaali toiminta. Patellan mediaalinen luksoituminen aiheutuu rakenteellisista altistavista tekijöistä, kuten reisiluun kaulan pienentyneestä kallistuskulmasta, reisiluun telauran mataluudesta ja sääriluun kyhmyn normaalia mediaalisemmasta sijainnista. Nämä johtavat nelipäisen reisilihaksen pystysuoran linjan siirtymiseen mediaalisesti, jolloin patella ajautuu telauran sisäpuolelle. Luuston muutokset voivat olla todettavissa jo vastasyntyneillä pennuilla, mutta mediaalinen patellaluksaatio kehittyy koirille kasvun aikana. Sen taustalla on harvoin trauma. Pienikokoisilla koiraroduilla, kuten chihuahua, yorkshirenterrieri ja pomeranian, mediaalinen patellaluksaatio on kaikkein yleisintä. Sen kehittyminen saattaa liittyä kääpiökokoisuuteen vaikuttaviin geeneihin. Mediaalisten patellaluksaatioiden määrä on kasvanut myös suurilla koiraroduilla viime aikoina. Koirilla mediaalinen patellaluksaatio diagnosoidaan yleisimmin 1-4 vuoden iässä. Diagnoosi tehdään ontumatutkimuksen ja kliinisen tutkimuksen avulla. Tyypillinen oire on yksittäisten askelten väliin jättäminen oireilevalla takajalalla. Oirekuva vaihtelee oireettomasta vakavaan ontumaan. Mediaalisen patellaluksaation vakavuus määritellään asteikolla yhdestä neljään. Ensimmäisen asteen luksaatiossa patella saadaan manuaalisesti luksoitumaan telaurastaan, mutta se palautuu paikalleen itsestään. Toisen asteen luksaatiossa patella luksoituu helposti paikaltaan myös spontaanisti, mutta pääasiallisesti se sijaitsee telaurassaan polven ollessa ojennettuna. Kolmannen asteen luksaatiossa patella on jatkuvasti luksoituneena telauran sisäpuolelle, mutta saadaan palautumaan paikalleen manuaalisesti. Neljännen asteen luksaatiossa patella on pysyvästi luksoituneena. Konservatiivista hoitoa suositellaan ensimmäisen ja toisen asteen patellaluksaatioiden hoitoon oireettomille täyskasvuisille koirille. Konservatiiviseen hoitoon kuuluvat kipulääkitys, lepo, liikunnan rajoittaminen, painonhallinta ja fysioterapia. Kirurgista hoitoa suositellaan kasvaville koirille ja kaikille oireileville koirille luksaation asteesta riippumatta. Mediaalisen patellaluksaation kirurgisen korjauksen tavoitteena on saada patella vakautettua paikalleen telauraansa ja palauttaa nelipäisen reisilihaksen suuntaus oikealle linjalle. Näihin tavoitteisiin päästään käyttämällä yhdistelmää pehmytkudoksia ja luustoa muokkaavia tekniikoita. Reisiluun telauraa voidaan syventää erilaisilla menetelmillä, sääriluun kyhmyä voidaan siirtää lateraalisuuntaan ja pehmytkudoksia muokata. Kirurgisen korjauksen ennuste on yleensä hyvä, ja komplikaatioita esiintyy alle neljäsosalla leikatuista potilaista. Paras ennuste leikkaukselle on ensimmäisen asteen luksaatioissa. Suurilla koirilla leikkauskomplikaatioita esiintyy enemmän kuin pienillä. Kirjallisuuskatsaukseen on koottu nykytietämys medialliselle patellaluksaatiolle altistavista tekijöistä, sen hoidosta, komplikaatioista ja ennaltaehkäisystä. Katsausta voidaan hyödyntää esimerkiksi opetuksessa tai koirien kasvatuksessa. Jalostuskoirien valinnassa tulee välttää koiria, joilla on mediaalinen patellaluksaatio, koska se aiheuttaa pitkäaikaista, kroonista kipua ja on sen vuoksi huomattava koirien hyvinvointia heikentävä sairaus.
  • Kemppainen, Heidi (2024)
    Lisääntynyt tietoisuus koirien perinnöllisistä sairauksista on lisännyt tarvetta kiinnittää enemmän huomiota koirarotujen jalostukseen. Kyynärnivelen dysplasia eli kyynärnivelen kehityshäiriö on yksi yleisimmistä perinnöllisistä sairauksista koirilla, johon vaikuttavat perimän lisäksi myös ympäristötekijät. Sairauden vastustamisen haastavuuden vuoksi on ajansaatossa yritetty kehittää erilaisia apumekanismeja jalostukseen. Yksi näistä on PEVISA-ohjelma eli perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustusohjelma, jossa kyynärnivelen dysplasia on ollut muutaman vuosikymmenen ajan mukana. Kyynärnivel muodostuu olkaluusta, värttinäluusta ja kyynärluusta. Rustonsisäisen luutumisen häiriintyessä sekä värttinä- ja kyynärluun kasvaessa eri tahtia koiralle syntyy kyynärnivelen dysplasia. Erilaisia kyynärnivelen kehityshäiriön muotoja ovat sisemmän varislisäkkeen sairaus, olkaluun nivelnastan osteokondroosi, kiinnittymätön kyynärpään uloke ja inkongruenssi eli kyynärnivelen nivelpintojen epäyhdenmukaisuus. Nämä eri kehityshäiriön muodot ovat eteneviä ja voivat periytyä toisistaan riippumatta eri tavalla eri roduilla. Kyynärnivelen dysplasiaa esiintyy tyypillisesti nuorilla, nopeasti kasvavilla, suurilla ja jättikokoisilla koirilla sekä kondrodystrofisilla eli hyvin matalaraajaisilla koiraroduilla. Tällöin koiran tyypillisin oire on etujalan ontuma. Muita kliinisiä oireita voivat olla muun muassa kipu etujalan ojennuksessa, nivelen turvotus, krepitaatio eli rahina ja jalan lihasten surkastuminen. Kyynärnivelen dysplasian diagnosoiminen tapahtuu röntgenkuvauksella, tietokonetomografialla tai tähystämällä. Viralliset seulontaröntgenkuvat kyynärnivelistä arvioidaan Suomessa neljään eri luokkaan: 0 – ei muutoksia, 1 – lievä dysplasia, 2 – kohtalainen dysplasia ja 3 – vakava dysplasia. Kyynärnivelen dysplasian hoitovaihtoehdot ovat kirurgia, proteesit ja konservatiivinen hoito. Näistä suositeltavin vaihtoehto etenkin nuorille koirille on kirurgia. Kirurginen hoito tulisikin aloittaa mahdollisimman pian diagnosoinnin jälkeen ennen kuin niveleen on ehtinyt tulla merkittäviä nivelrikkomuutoksia. Riippuen mikä kyynärnivelen kehityshäiriön muoto koiralla on, valitaan sille sopivin kirurginen menetelmä useista eri vaihtoehdoista. Myös esimerkiksi CUE-osaproteesit ovat yksi suositeltava vaihtoehto etenkin sisemmän varislisäkkeen sairauden hoidossa. Tässä kirjallisuuskatsauksessa keskitytään koiran kyynärnivelen dysplasian etiologiaan, fysiologiaan, oireisiin, kliiniseen diagnostiikkaan, vastustamiseen jalostuksessa ja hoitomuotoihin. Tutkielmassa kootaan yhteen tämänhetkinen tieto koirien kyynärnivelen dysplasiasta, sen jalostuksesta ja eri hoitovaihtoehdoista.