Browsing by Subject "jyrsijät"

Korkean anestesiakuolleisuuden vuoksi kanin ja jyrsijöiden nukuttaminen koetaan perinteisesti vaikeaksi. Pikkunisäkkäiden diagnostiset sekä kirurgiset menetelmät ovat kehittyneet jatkuvasti, mikä asettaa uusia vaatimuksia anestesian toteuttamiselle. Samalla eläinlääkärikunnan tiedot ja taidot ovat kuitenkin lisääntyneet, joten nykyään myös eksoottisemmille lemmikkieläimille on mahdollista tarjota yhä pidempi ja laadukkaampi anestesia. Suomalaisessa eläinlääkärikoulutuksessa pikkunisäkkäiden anestesia jää hyvin vähälle huomiolle, vaikka lajit ovat koiran ja kissan jälkeen yleisimpiä pieneläinpotilaitamme. Anestesia-aineet ovat vain harvoin hyväksyttyjä kanille tai jyrsijälajille ja lääkeaineiden käyttö perustuu kaskadisäädöksiin. Tästä johtuen lääkkeen valmisteyhteenvedosta ei löydy ohjetta pikkunisäkäskäytölle ja eläinlääkärin on etsittävä tietoa muualta. Aiheesta ei kuitenkaan ole saatavilla ajantasaista suomenkielistä kirjallisuutta. Tämä tutkielma pyrkii osaltaan korjaamaan näitä puutteita toimimalla käytännönläheisenä käsikirjana kanin ja jyrsijöiden laadukkaan anestesian toteuttamisesta maassamme. Kuten muillakin lajeilla, myös pikkunisäkkäillä onnistunut anestesiakokonaisuus on usean osatekijän summa, jossa suunnittelun ja tukihoidon merkitys korostuu. Kanin ja jyrsijöiden normaali fysiologia asettaa anestesian toteutukselle omat vaikeutensa. Pienikokoiset potilaat ovat alttiita anestesian aikaiselle hapenpuutteelle, ruumiinlämmön laskemiselle, matalalle verensokerille sekä verenhukalle. Lisäksi lajit ovat herkkiä stressin haittavaikutuksille ja piilevät hengitystiesairaudet ovat yleinen ongelma. Tukihoidon tehokasta toteuttamista vaikeuttaa verisuoniyhteyden puuttuminen sekä hengitysputken asentamisen hankaluus. Myös anestesian seuranta on vaativaa ja perustuu lähinnä valvojan havaintoihin, sillä pienille potilaille sopivia valvontalaitteita on hyvin rajoitetusti saatavilla. Tiedostamalla potilasryhmän erityisvaatimukset anestesiaan liittyviä riskejä voidaan kuitenkin hallita menestyksellä. Nykykäsityksen mukaan kanin ja jyrsijöiden anestesia on turvallisinta toteuttaa inhalaatioanestesia-aineilla, jotka mahdollistavat syvyyden nopean säätelyn. Pelkässä inhalaatioanestesiassa on kuitenkin omat riskinsä ja esilääkityksen käyttö on suositeltavaa anestesiakaasujen annosriippuvaisten haittavaikutusten vähentämiseksi. Opioidien käyttö osana esilääkitystä on lisääntynyt kaikilla pikkunisäkäslajeilla. Tutkittua tietoa eksoottisten lemmikkieläinten kliinisestä anestesiasta on edelleen vähän saatavilla ja etenkin annoksia koskevat suositukset perustuvat osittain käyttökokemukseen. Vaikka kani ja useat jyrsijälajit ovat tunnettuja koe-eläimiä, poikkeaa laboratorioanestesia huomattavasti käytännön potilastyöstä ja tutkimustulosten käyttökelpoisuuden arvioiminen tulee tehdä kriittisesti.

Borna-virus on Mononegavirales-lahkon Bornaviridae-heimoon kuuluva RNA-virus, joka aiheuttaa Bornan tautia. Bornan tauti on etenevä, usein kuolemaan johtava aivotulehdus. Tautiin on perinteisesti sairastunut hevosia ja lampaita maantieteellisesti rajoittuneella endeemisellä alueella Keski-Euroopassa. Nykytiedon mukaan Borna-viruksen isäntäeläinkirjo käsittää muitakin eläinlajeja, kuten lintuja, tautitapauksia todetaan eri puolilta maailmaa, ja viruksen on esitetty olevan osallisena myös ihmisten psykiatrisissa sairauksissa eli mahdollisesti zoonoottinen. Suomessa Borna-virusspesifisiä vasta-aineita on löydetty ihmiseltä, hevoselta, kissalta, koiralta ja villijyrsijöiltä. Kokeellisesti Borna-viruksella on saatu infektoitua lukuisia koe-eläimiä erilaisista jyrsijöistä lintuihin ja kädellisiin. Borna-viruksen epidemiologiaa ei tunneta täysin. Avoimia kysymyksiä ovat viruksen maailmanlaajuinen levinneisyys, isäntälajikirjo, leviämistapa ja mahdollisen reservoaarin olemassaolo. Reservoaarin olemassaoloa epäillään, koska Bornan taudin ei ole todettu leviävän helposti eläinyksilöstä toiseen, ja viruskantojen perimät ryhmittyvät sekvenssianalyyseissä maantieteellisesti eivätkä eläinlajin tai eristysvuoden mukaan. Villejä pikkunisäkkäitä pidetään todennäköisimpinä reservoaarilajeina, mitä tukevat vastikään havaitut Borna-virusinfektiot sveitsiläisissä päästäisissä ja suomalaisissa metsä- ja lapinmyyrissä. Metsämyyrä on Suomen yleisimpiin kuuluva nisäkäs. Se kantaa ja levittää tauteja, myös viruszoonooseja. Myyristä löydetyt Borna-virusvasta-aineet herättivät kysymyksen metsämyyrän roolista mahdollisena Borna-viruksen reservoaarina. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää 1) saadaanko metsämyyriä infektoitua kokeellisesti, ja jos saadaan, 2) millä infektioannoksella, ja 3) aiheuttaako infektio oireita ja/tai havaittavia vasta-aineita. Kokeeseen otettiin 15 paritettua metsämyyrää, jotka saivat yhteensä 52 poikasta. Poikaset infektoitiin aivoihin vuorokauden sisällä syntymästä käyttäen Borna-viruskannan He/80 4. rottapasaasista tehtyjä viruslaimennoksia 102, 103 ja 104 ffu. Myyränpoikaset lopetettiin ja elimet preparoitiin kahden, neljän, kuuden tai kahdeksan viikon kuluttua infektiosta. Aivonäytteistä etsittiin Borna-viruksen N-proteiinin geeniä käänteistranskriptio-PCR-menetelmällä ja verinäytteistä Borna-virusspesifisiä IgG-vasta-aineita immunofluoresenssimenetelmällä. Infektoiduista myyränpoikasista 24 prosenttia (10/42) oireili poikkeavasti verrattuna kontrollipoikasiin (n=9). Lähes kaikkien (40/42) infektoitujen myyränpoikasten, muttei yhdenkään verrokkimyyrän, aivonäytteistä monistui Borna-viruksen N-geeniä. Ensimmäiset positiiviset vasta-ainetulokset saatiin neljä viikkoa infektion jälkeen (p.i.), jolloin virusmäärällä 102 ffu havaittiin vasta-aineita 2/3 ryhmän myyristä ja virusmäärällä 103 ffu infektoiduista 1/5 myyristä. Kuusi viikkoa p.i. kaikki 103 ffu virusmäärällä infektoidut myyrät olivat vasta-ainepositiivisia, kun taas suurimmalla virusmäärällä 104 ffu infektoiduista poikasista havaittiin vasta-aineita vain puolella. Kaiken kaikkiaan vain 39 prosentilla infektoiduista poikasista havaittiin vasta-aineita veressä. Tutkimustulokset osoittavat, että myyrät infektoituvat Borna-viruksella, pääasiassa ilman oireita. Vaikka tulokset ovat vasta alustavia, ne tukevat metsämyyrän mahdollista asemaa reservoaarieläinlajina, ja antavat suuntaa luonnonjyrsijöistä saatujen vasta-ainelöydösten tulkintaan.

Lemmikkijyrsijöiden määrä eläinlääkäreiden potilaina on viime vuosina kasvanut. Omistajien vaatimukset ja odotukset jyrsijöiden hoidosta ovat myös kasvaneet. Nykyaikaiset anestesialaitteistot ja kirurgiset menetelmät mahdollistavat sen, että myös jyrsijöille voidaan tehdä aiempaa enemmän kirurgisia toimenpiteitä, jotka puolestaan aiheuttavat kipua. Leikkauksen jälkeinen kivun hoito on tärkeää, ja merkittävä tekijä eläimen toipumisessa. Jyrsijöiden kivun hoidossa on monia hankaluuksia. Jyrsijät ovat saaliseläimiä ja peittävät kivun tai sairauden merkit mahdollisimman pitkään, jolloin kivun havainnointi voi olla vaikeaa. Jyrsijät ovat pienikokoisia, ja niiden käsittely sekä lääkkeiden anto niille vaatii harjoittelua. Useat lääkevalmisteet ovat konsentroituja, eivätkä kaikki kipulääkevalmisteet sovi jyrsijöille, koska niiden tarkka annostelu on jyrsijöiden pienen koon vuoksi mahdotonta. Jyrsijöiden kivun hoidosta ei ole saatavilla juurikaan suomenkielistä kirjallisuutta. Suomessa ei ole markkinoilla yhtään kipulääkettä, joka olisi rekisteröity jyrsijöille, joten valmisteyhteenvedoissa ei ole ohjeita kipulääkkeiden käytöstä jyrsijöille. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on toimia käytännönläheisenä käsikirjana eläinlääkäreille heidän hoitaessaan jyrsijöitä. Tutkielmaan on koottu perustietoa jyrsijöiden käsittelystä, kivun havainnoinnista ja jyrsijöillä käytettävistä kipulääkkeistä. Kipulääkkeiden annossuositukset eri lajeille on koottu taulukkoon. Tutkimustiedon puute on myös hankaloittava tekijä jyrsijöiden kipulääkityksessä. Lemmikkijyrsijöillä ei ole tehty kliinisiä kontrolloituja kipulääketutkimuksia. Lääketeollisuus on käyttänyt varsinkin rottia ja hiiriä koe-eläiminä uusien lääkkeiden kehittelyssä ja tutkimuksessa lääkeaineiden tehosta eri syistä johtuvaan kipuun. Monet näistä tutkimuksista perustuvat kiputesteihin, joissa aiheutettu kipu ei kuitenkaan vastaa kliinistä kipua. Laboratoriojyrsijöiden kivun arvioinnista ja lievityksestä on tehty melko paljon tutkimuksia. Näihin tuloksiin tulee kuitenkin suhtautua kriittisesti, sillä kokeet on suoritettu laboratorioissa terveillä nuorilla eläimillä, ja olosuhteet eroavat käytännön kliinisestä työstä. Useat kipulääkkeiden annossuositukset perustuvat käytännön kokemuksiin tai kliinisiin kokeiluihin, jotka on tehty muille lajeille perustuvien ohjeiden perusteella. Myös näihin suosituksiin on suhtauduttava kriittisesti, sillä lääkeaineiden farmakokinetiikka ja farmakodynamiikka eroavat lajien välillä. Jyrsijöillä on nopea perusmetabolia, minkä vuoksi myös lääkeaineiden metabolia on niillä nopeaa. Tämän vuoksi jyrsijöillä ei voida käyttää samoja annoksia tai annosvälejä kuin esimerkiksi kissoilla ja koirilla.