Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Subject "kantasolut"

Sort by: Order: Results:

  • Hevosten rasitusperäisten jännevaurioiden paraneminen ja hoidot 
    Siltakorpi, Jenni (2018)
    Hevosen jännevauriot ovat hitaasti paranevia, helposti uusiutuvia ja ne vaikuttavat hevosen käyttöön, elämänlaatuun ja arvoon. Tutkielman tavoitteena on koota tähän mennessä hevosten jännevaurioiden hoitoihin käytettyjä kirurgisia ja lääkkeellisiä hoitoja. Hoitoja tarkastellaan hevosen vaurioituneen jännekudoksen normaalin paranemisprosessin kautta, eli mihin paranemisen vaiheeseen hoidoilla on pyritty vaikuttamaan. Hoitovaihtoehtojen toimivuutta käydään läpi tieteellisten seurantatutkimusten näytön perusteella. Hevosen jänne koostuu kerroksittaisista säiemäisistä rakenteista. Jännekudos muodostuu pääosin solunulkoisesta aineksesta, jonka merkittävin rasitusperäisessä vauriossa hajoava komponentti on kollageeni. Normaalissa jännekudoksessa on enimmäkseen tyypin I kollageenia ja arpeutuneessa kudoksessa tyypin III kollageenia. Hevosen jännekudoksen rasitusperäiseen vaurioitumiseen on arvioitu vaikuttavan neljä eri tekijää: mekaaninen rasitus, rasituksen aiheuttama ylilämpö jännekudokseen, jännekudoksen solujen hapenpuute sekä proteolyyttisten entsyymien toiminta. Vakavat jännevauriot ovat kliinisesti helposti todettavissa rasituksen jälkeisen jännealueen turvotuksen, lämmön ja kivun perusteella. Ontuminen vaihtelee lievästä kohtalaiseen riippuen vaurion laajuudesta ja vaurion jälkeen kuluneesta ajasta. Ultraäänitutkimus on tärkeä toimenpide vaurion asteen kartoittamisessa ja hoidon seurannassa. Hevosen jännekudos paranee itsestään hoidosta riippumatta, ongelmana on paranemisessa muodostuva arpikudos, joka vähentää jänteen elastisuutta. Paranemisen vaiheet jaetaan akuuttiin tulehdusvaiheeseen, subakuuttiin korjausvaiheeseen ja jännekudoksen uudelleenjärjestäytymiseen. Tulehdusvaiheessa käytettyjä kirjallisuuskatsauksessa tarkasteltuja hoitoja ovat nonsteroidaaliset anti-inflammatoriset tulehduskipulääkkeet, kortikosteroidit, platelet-rich plasma, polysulfatoidut glykosaminoglykaanit, pinnallisen koukistajajänteen tukisiteen desmotomia, hyaluronaatti ja jännetransplantit ja –implantit. Korjausvaiheen tarkasteltuja hoitoja ovat β aminoproprionitriili ja kantasolut. Uudelleenjärjestäytymisvaiheen hoitoja ovat jänteen halkaisu ja perkutaaninen jänteen halkaisu. Luokittelemattomissa tarkastellaan jänteiden hoitoa polttamisella. Hoitojen päämääränä on ollut joko lievittää tulehdusreaktiota, edistää paranemista, vaikuttaa syntyvän kudoksen laatuun tai muokata jo arpeutunutta kudosta. Usea hoito on vaikuttanut aluksi lupaavalta tarkastellessa hevosen palautumista käyttöön lyhyellä aikavälillä seurattuna. Pidempiaikainen seuranta on kuitenkin yleensä kumonnut lupaavat odotukset hoidon tehosta. Vanhemmat hoidot ovat enimmäkseen olleet kirurgisia ja invasiivisia ja niitä on käytetty vasta akuutin ja subakuutin paranemisvaiheen jälkeen. Uudemmat hoidot ovat kohdistuneet tulehdus- ja korjausvaiheeseen vaikuttamiseen. Uudempien hoitojen perusta pohjautuu tarkentuneeseen tietoon jännekudoksen koostumuksesta ja tulehdusvaiheeseen osallistuvista molekyyleistä ja niiden vuorovaikutuksesta tulehduksen aikana. Katsauksen perusteella lupaavinta hoidoilla on pyrkiä vaikuttamaan sekä tulehdus-että korjausvaiheeseen, jotta päästäisiin toiminnaltaan mahdollisimman lähelle alkuperäisen kaltaista jännerakennetta.
  • Kantasolusiirrännäiset hevosen kroonisen nivelrikon hoidossa 
    Heikkonen, Anni (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2011)
    Nivelrikko aiheuttaa suuria taloudellisia tappioita ja vaikuttaa sosiaaliseen kanssakäymiseen ja hyvinvointiin. Hevosilla se on yleisin ontuman aiheuttaja, ja ontumat ovat yleisin syy hevosten poistamiseen harjoitus- ja kilpailukäytöstä. Nivelruston uusiutuminen on hyvin rajallista, ja sen vauriot johtavatkin usein nivelrikkoon. Nivelrikon etiologia ei ole vielä täysin selvillä, mutta sen kehittymiseen vaikuttavat ainakin nivelten kehityshäiriöt, niveliin kohdistuvat vammat, nivelruston alla olevan luun muutokset sekä nivelten löysyys. Nivelrikon kehittyessä ruston ulkonäkö ja koostumus muuttuvat. Rustovaurion seurauksena nivelnesteeseen vapautuu ruston hajoamistuotteita, jotka todennäköisesti saavat aikaan sytokiinien erittymisen. Sytokiineistä IL-1 (interleukiini-1) ja TNF-α (tumor necrosis factor-α) saavat aikaan NO (typpimonoksidi) –tuotannon rustosoluissa. NO vähentää rustosolujen kykyä syntetisoida soluväliaineen proteoglykaaneita. NO aiheuttaa PGE2 (prostaglandiini-E2) erityksen, mikä vähentää rustosolujen jakautumista. Alueilla, joilla on korkeat NO-pitoisuudet, on rustossa runsaasti apoptoottisia soluja. IL-1 aktivoi myös metalloproteinaaseja, jotka kiihdyttävät ruston proteoglykaanien katoa. Vaurioitunut rustokudos korvautuu pääosin tiiviillä sidekudoksella. Tämän vuoksi ruston alla olevan luun kuormitus muuttuu ja nivelruston reunoille muodostuu uudisluuta. Nivelrikon hoidon tavoitteena on hillitä tulehdusreaktiota nivelessä ja nivelkapselissa, jolloin myös nivelruston kato vähenee. Konservatiivisesti tähän tavoitteeseen pyritään akuutissa vaiheessa levon, sekä sitä seuraavan fysioterapian ja kontrolloidun liikunnan, tulehduskipulääkityksen, sekä tulehdusta hillitsevien ja nivelrustoa tukevien lääkkeiden ja ravintolisien avulla. Hevosilta kantasoluja voidaan eristää luuytimestä, rasvakudoksesta, aikuisen verestä, napanuoranverestä syntymän yhteydessä, sekä alkioista. Kantasolut saadaan in vitro kasvatusolosuhteita muokkaamalla erilaistumaan rustoksi. Kantasoluja on kokeiltu ihmisillä ja eläimillä (hiiri, kani, koira, sika, lammas) nivelrikon hoitoon. Tulokset ovat olleet ristiriitaisia. Yksittäisen potilasselostuksen mukaan ihmisen polven nivelrikko-oireet helpottivat kantasolusiirrännäisen jälkeen. Toisessa ihmistutkimuksessa potilaiden oireet eivät lievittyneet. Hiirillä ihmisestä peräisin olevien kantasolujen todettiin hillitsevän reumaattisen nivelrikon aiheuttamaa tulehdusreaktiota. Koiratutkimuksessa potilaiden oireilu helpotti. Näissä tutkimuksissa ei selvitetty kantasolujen vaikutusta ruston rakenteeseen. Kaneilla uudiskudoksen todettiin alkavan muistuttaa ajan kuluessa ruston sijaan enemmän sidekudosta. Sioilla ja lampailla kantasolusiirrännäisten seurauksena muodostunut uudiskudos muistutti koostumukseltaan nivelrustoa. Kahdessa julkaistussa hevostutkimuksessa kantasolujen ei todettu parantavan uudiskudoksen rakennetta, eikä uudiskudos ollut rustoa. Kantasolut nopeuttivat alkuvaiheen paranemista. Helsingin Yliopistollisessa eläinsairaalassa on kantasoluilla hoidettu yksi nivelrikkoa sairastanut hevospotilas. Kantasolusiirrosta ei ollut apua tämän potilaan kohdalla, vaan toivottoman ennusteen vuoksi omistajat päätyivät eläinlääkäreiden suosituksesta eutanasiaan. Potilaasta ei saatu rustonäytteitä tutkittavaksi.

Yhteystiedot

HELSINGIN YLIOPISTO