Browsing by Subject "kasvaimet"

Lymfooma on kissoilla yleisimmin esiintyvä kasvainsairaus. Aiemmin kissan leukemiavirus (FeLV) oli tärkein altistava tekijä lymfoomaan sairastumiselle. Diagnoosimenetelmien kehityksen ja leukemiavirusrokotteen markkinoille tulon myötä infektiot ovat vähentyneet, ja samalla erilaisten lymfoomamuotojen esiintyvyys on muuttunut. Leukemiainfektioiden selvästä vähenemisestä huolimatta, lymfooman esiintyvyys on lisääntynyt. Kissan lymfoomasta on tällä hetkellä saatavissa erittäin vähän suomenkielistä tietoa. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on kertoa kissojen lymfooman esiintyvyydestä, riskitekijöistä, kliinisestä kuvasta, diagnostiikasta, hoidosta ja ennusteesta. Lymfooma esiintyy kissoilla monessa eri anatomisessa muodossa ja toisin kuin koirilla, lymfooma esiintyy usein myös sisäelimissä. Lymfooman kliininen kuva, oireet ja niiden voimakkuus vaihtelevat riippuen siitä, missä kudoksessa lymfooma esiintyy ja kuinka laajalle se on levinnyt. Yleisin kissoilla esiintyvä anatominen lymfooman muoto on ruoansulatuskanavan lymfooma. Muita muotoja ovat mediastinumin eli välikarsinan lymfooma, multisentrinen eli yleistynyt lymfooma, imusolmukelymfooma, leukeeminen lymfooma sekä lymfaattisen järjestelmän ulkopuolella esiintyvät lymfoomat. Tyypillisimmät oireet lymfoomaa sairastavilla kissoilla ovat apaattisuus tai voimattomuus, ruokahaluttomuus, suurentuneet imusolmukkeet tai imusolmukkeiden ulkopuolinen massa, laihtuminen, vaikeutunut hengitys, oksentelu ja anoreksia. Lymfooman monimuotoisuus ja epäspesifiset oireet tekevät lymfooman diagnosoinnista haastavaa, ja diagnoosin määrittämiseksi on välttämätöntä tutkia sytologisia ja histologisia näytteitä. Verinäytteiden sekä diagnostisen kuvantamisen avulla voidaan selvittää sairauden laajuutta, potilaan yleiskuntoa ja vastetta hoitoon. Lymfooman ensisijainen hoito kissoilla on solunsalpaajahoito. Yleisimmin hoitoprotokollissa käytettyjä lääkeaineita ovat vinkristiini, syklofosfamidi, doksorubisiini ja prednisoloni. Toisin kuin koirilla, kissojen hoitokäytännöt ovat vähemmän vakiintuneita, ja hoidon teho vaikeammin ennustettavissa johtuen suuremmasta histologisen tyypin sekä anatomisen esiintymismuodon vaihtelusta. Täydellisesti solunsalpaajayhdistelmähoitoon vastaa arviolta 50 -70 % lymfoomaa sairastavista kissoista, ja keskimääräinen elinikä hoitoon vastaamisen jälkeen on arvioilta 4-6 kuukautta. Paras ennuste on ruoansulatuskanavan lymfaattista lymfoomaa sairastavilla, joilla keskimääräinen remissio kestää jopa 2 vuotta. Käytössä olevat solunsalpaajat ja hoitoprotokollat ovat pääasiassa hyvin siedettyjä ja elämänlaatu on yleensä hoitojen aikana hyvää.

Mastsolukasvain on koiran yleisin ihokasvain ja toiseksi yleisin koirilla tavattavista pahanlaatuisista kasvaimista. Yleisyydestään huolimatta koiran mastsolukasvaimista on tällä hetkellä saatavilla hyvin niukasti suomenkielistä tietoa. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on kertoa koiran mastsolukasvainten esiintyvyydestä, riskitekijöistä, kliinisestä kuvasta, diagnostiikasta, hoitovaihtoehdoista sekä ennusteesta. Mastsolukasvain saa alkunsa elimistön mast- eli syöttösoluista. Valtaosa mastsolukasvaimista sijaitsee ihossa, mutta niitä voi esiintyä myös muualla elimistössä. Ihon mastsolukasvainten ulkonäkö vaihtelee huomattavasti ja saattaa muistuttaa mitä tahansa ihomuutosta. Mastsolukasvainta ei siksi koskaan voida diagnosoida pelkän ulkonäön perusteella. Sen sijaan kasvaimesta otetun ohutneulanäytteen avulla mastsolukasvain on helppo tunnistaa soluliman rakkuloidensa ansiosta. Mastsolukasvainten biologinen käyttäytyminen vaihtelee suuresti ja tärkein ennusteeseen vaikuttava tekijä on mastsolukasvaimen histologinen luokka. Mastsolukasvaimet jaetaan histologisessa luokituksessa hyvin, kohtalaisesti ja huonosti erilaistuneisiin. Hyvin erilaistuneiden kasvainten riski lähettää etäpesäkkeitä on noin 10 % ja kohtalaisesti erilaistuneiden riski lähettää etäpesäkkeitä vaihtelee matalasta kohtalaiseen. Huonosti erilaistuneet mastsolukasvaimet ovat biologisesti aggressiivisia ja lähettävät usein etäpesäkkeitä. Suurin osa mastsolukasvaimista lähettää etäpesäkkeitä ensin paikallisiin imusolmukkeisiin ja sieltä edelleen maksaan ja pernaan. Mastsolukasvainten ensisijainen hoito on kirurginen poisto laajoin marginaalein. Hyvin erilaistuneiden mastsolukasvainten osalta ennuste onnistuneen kirurgisen poiston jälkeen on erinomainen. Kohtalaisesti erilaistuneista kasvaimista 5 – 20 % uusiutuu tai leviää onnistuneen kirurgisen poiston jälkeen. Huonosti erilaistuneiden mastsolukasvainten hoidossa pelkällä kirurgialla saavutetaan keskimäärin vain noin kymmenen kuukauden elinaika leikkauksen jälkeen. Sädehoidon ja kirurgian yhdistelmä on hyvä vaihtoehto potilaille, joiden hyvin tai kohtalaisesti erilaistunutta kasvainta ei voida poistaa laajoin marginaalein tai jos leikkaushaavan marginaalit ovat jääneet epäpuhtaiksi. Sädehoidon ja kirurgian yhdistelmällä saavutetaan yleensä usean vuoden tautivapaa ajanjakso. Huonosti erilaistuneiden ja levinneiden mastsolukasvainten hoidossa voidaan käyttää solunsalpaajia joko kirurgiaan yhdistettynä tai ainoana hoitona. Useiden eri solunsalpaajien ja hoitoprotokollien käyttöä mastsolukasvainten hoidossa on tutkittu, mutta yleisimmin käytössä ovat vinblastiini, lomustiini ja prednisoni erilaisina yhdistelminä. Hoitovaste eri solunsalpaajille saadaan noin 20 – 70 prosentilla potilaista hoitoprotokollasta riippuen. Potilaiden elinajan mediaani hoidon jälkeen on noin 5 – 20 kuukautta. Uutena hoitovaihtoehtona koiran mastsolukasvaimille ovat hiljattain käyttöön otetut tyrosiinikinaasin estäjät. Tyrosiinikinaasin estäjillä hoidetaan kohtalaisesti tai huonosti erilaistuneita mastsolukasvaimia, joita ei voida kirurgisesti poistaa. Tyrosiinikinaasin estäjillä hoidetuista potilaista noin 20 – 40 % vastaa hoitoon. Mediaaniaika kasvaimen etenemiseen hoidon jälkeen on noin 4 – 5 kuukautta. Vaihtelevan ulkonäkönsä ja biologisen käyttäytymisensä vuoksi mastsolukasvainten diagnostiikka ja hoito voi olla haastavaa. Toivon tästä kirjallisuuskatsauksesta olevan hyötyä eläinlääkäreille käytännön potilastyössä hoidettaessa mastsolukasvaimista kärsiviä koiria.

Maitorauhaskasvaimet ovat yleinen vaiva vanhemmilla narttukoirilla. Noin puolet kasvaimista on pahanlaatuisia. Koiran ikä, rotu ja geneettiset tekijät, hormonaalinen tila, ruokavalio ja kuntoluokka ovat esimerkkejä tekijöistä, jotka nykyisen tutkimustiedon valossa vaikuttavat kasvainten esiintymiseen. Kasvaimen pahanlaatuisuuteen viittavia tekijöitä ovat kasvaimen suuri koko, ympäröiviin kudoksiin tunkeutuva kasvutapa, nopea kasvu, kasvaimen haavautuminen sekä etäpesäkkeet. Kasvaimet hoidetaan poistamalla ne leikkauksella. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa maitorauhaskasvainten esiintymiseen ja leikkauksen jälkeiseen ennusteeseen liityviä tekijöitä. Alkuoletuksena oli, että maitorauhaskasvainten tyyppi, koko ja koiran ikä vaikuttavat koiran ennusteeseen leikkauksen jälkeen. Aikaisemmilla valeraskauksilla ei odotettu olevan vaikutusta kasvainten esiintymiseen. Tutkimus toteutettiin retrospektiivisenä tutkimuksena, joka sisälsi myös omistajille lähetetyn kyselyosion. Potilasmateriaali koostui Yliopistollisessa eläinsairaalassa vuosina 2008-2011 maitorauhaskasvainpoistoleikkauksen läpi käyneistä koirista. Potilastietojärjestelmää ja omistajille lähetettävää kyselykaavaketta apuna käyttäen leikkauksesta, kasvaimista, mahdollisista uusista kasvaimista sekä koiran tilasta seuranta-ajan lopussa (elossa/kuollut, kuolinsyy) kerättiin tietoja. Potilasmateriaalista valikoitui tutkimukseen 66 koiraa, joiden omistajista 34 (51,5 %) vastasi kyselykaavakkeeseen. Tutkimustulosten perusteella koirat olivat kasvainten poistohetkellä keskimäärin 10-vuotiaita. Valeraskaudet eivät olleet yhteydessä kasvainten esiintymiseen tai niiden laatuun. Noin puolella koirista (53,0 %) oli ainakin yksi pahanlaatuinen kasvain. Suurin osa kasvaimista keskittyi kahden takimmaisen nisälohkon alueelle. Yli puolessa tapauksista (64,0 %) kasvain poistettiin ennen kuin sen havaitsemisesta oli kulunut yli puoli vuotta. Yli puolella koirista (60,6 %:lla) kasvaimia oli enemmän kuin yksi. 60,1 %:lla koirista kasvaimet levittäytyivät useamman kuin yhden lohkon alueelle. Vanhemmilla koirilla oli tilastollisesti merkitsevästi enemmän kasvaimia (p=0,004), kasvaimet olivat suurempia (p=0,004, r=0,356), marginaalit olivat useammin likaiset (p=0,042) ja imusolmukelöydöksiä esiintyi enemmän (p=0,015) kuin nuoremmilla koirilla. Pahanlaatuiset kasvaimet olivat tilastollisesti merkitsevästi suurempia kuin hyvänlaatuiset kasvaimet (p=0,003). Kasvainten pienempi koko oli tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä koiran elossa säilymiseen (p=0,008). Kasvaimen hyvän-/pahanlaatuisuus ei kuitenkaan vaikuttanut tässä aineistossa tilastollisesti merkitsevästi siihen, oliko koira elossa vai menehtynyt seuranta-ajan lopussa, eikä koiran iällä ja kasvainten hyvän-/pahanlaatuisuudella ollut tilastollisesti merkitsevää yhteyttä. Edellistä lukuun ottamatta tutkimuksen tulokset mukailevat pääpiirteissään aiemmissa tutkimuksissa saatuja tuloksia. Tulosten perusteella voidaan sanoa, että vanhempien koirien huonompi leikkauksen jälkeinen ennuste ei johdu pelkästään lyhyemmästä jäljellä olevasta elinajasta, vaan myös kasvaimiin itsessään liittyvistä ennustetta huonontavista tekijöistä.