Browsing by Subject "kuolemansyyt"

Emakoiden tilakuolleisuus ja suunnittelemattomat poistot erilaisten sairauksien ja tapaturmien vuoksi aiheuttavat tilalle suuria kustannuksia. Lisäksi suuri emakoiden kuolleisuus voi olla eläinten hyvinvointikysymys. Kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on koota tietoa kirjallisuudesta emakoiden poistoista ja kuolleisuudesta ja selvittää taustalla olevia syitä. Suomessa on parhaillaan meneillään laaja tutkimus, jossa selvitetään emakoiden tuotantokestävyyteen liittyviä tekijöitä kuten niiden kuolinsyitä. Suurin osa emakoista poistetaan tiloilta myymällä ne teurastamoon. Lisäksi emakoita kuolee itsestään tiloilla ja niitä joudutaan myös lopettamaan, koska ei haluta pitkittää niiden kärsimyksiä. Emakoiden kokonaispoistoprosentti tiloilla on keskimäärin 50. Emakot porsivat keskimäärin neljä kertaa ennen niiden poistoa tilalta. Monet emakot poistetaan tilalta ennen kuin ne ovat saavuttaneet suurimman tuotantopotentiaalinsa ja ennen kuin ne ovat korvanneet hankintakulunsa. Poistoprosentti ja keskiporsimakerta vaihtelevat hyvin paljon eri tilojen välillä. Teurastettujen emakoiden poistosyistä merkittävin on lisääntymisongelmat. Lisäksi etenkin nuoria emakoita poistetaan paljon tuki- ja liikuntaelinongelmien kuten ontumisen vuoksi. Vanhempien emakoiden tyypillinen poistosyy on huono tuottavuus tai vanhuus. Lisääntymisongelmista yleisimmät poistosyyt ovat tiinehtymättömyys ja kiimattomuus. Lisääntymisongelmien vuoksi poistetuilla emakoilla on suhteessa eniten tehottomuuspäiviä ja vieroitettujen porsaiden määrä on pienin verrattuna muiden syiden vuoksi poistettuihin emakoihin. Emakoiden kuolleisuus eri tutkimuksissa vaihtelee 4,6–16 %:n välillä, ja siihen kuuluvat yleensä sekä itsestään kuolleet että lopetetut emakot. Kuolleisuus vaihtelee paljon eri tiloilla. Tyypillisesti nuorilla 1–3 kertaa porsineilla emakoilla on suurin kuolleisuus. Suurin osa emakoiden kuolleisuudesta esiintyy porsimisen aikoihin ja heti sen jälkeen imetyskaudella. Tärkeimpiä emakoiden kuolinsyitä ovat sydämen vajaatoiminta, ontuminen, ruoansulatuskanavan elinten kiertymät ja muut sairaudet, porsimiseen liittyvät ongelmat sekä virtsatiesairaudet. Lisäksi emakoita kuolee hengitystiesairauksiin, erilaisiin tarttuviin tauteihin ja traumoihin. Sydämen vajaatoiminnan ja ruoansulatuskanavan elinten kiertymien vuoksi kuolevat emakot menehtyvät yleensä äkillisesti ilman aikaisempia oireita. Emakoiden lopetuksen suurin syy on niveltulehduksen tai murtuman aiheuttama ontuminen. Emakoiden poistoihin ja kuolleisuuteen voivat vaikuttaa vuodenaika, ilmasto, tuotannolliset tekijät ja emakoiden erilaiset ominaisuudet. Erilaiset tuotanto-olosuhteet, ruokinta ja eläinten hoito- ja poistokäytännöt selittävät eroja tilojen välillä. Emakoiden tuotantokestävyyttä voidaan rajallisesti parantaa jalostuksen avulla. Emakoiden kuolleisuuden vähentäminen ja kestävyyden parantaminen ovat oleellinen osa emakoiden hyvinvointia. Kirjallisuuskatsauksen tietoa emakoiden poistoista ja kuolinsyistä sekä niiden riskitekijöistä voidaan käyttää tilojen kuolleisuuden vähentämisessä ja tuottavuuden parantamisessa.

Vuonna 2002 Suomessa oli 25 716 nautakarjaa ja yhteensä noin 414 200 yli 24 kuukautta vanhaa nautaa. Lypsylehmien osuus oli noin 85 % kaikista naudoista. Yhdenkin eläimen menetys on kilpailun kiristymisen myötä karjanomistajalle huomattava taloudellinen tappio. Yleisimpien kuolinsyiden selvittäminen on tärkeää, jotta taloudellisten menetysten karsimisen lisäksi voidaan edistää nautojen hyvinvointia ja suunnata resursseja sekä tutkimuksen että karjanomistajien valistuksen osalta merkittävimpien sairauksien ennaltaehkäisemiseen. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää yleisimpiä nautojen kuolinsyitä Suomessa. Aineistona käytettiin EELAan vuoden 2002 aikana BSE:n varalta tutkittaviksi lähetettyjen itsestään kuolleiden nautojen raatokeräilylähetteitä sekä kunnaneläinlääkärien ja teurastamoiden tarkastuseläinlääkäreiden BSE-tutkimuslähetteitä. Aineisto koostui yhteensä 4400 itsestään kuolleen naudan tiedoista, joista 310 tapauksessa eläinlääkäri oli täyttänyt lähetteen. Aineisto luokiteltiin kahdeksaan eri sairauskategoriaan. Koko aineistosta kuoli eniten nautoja reproduktiosairauksiin (23 %), aineenvaihduntasairauksien (15 %) ja ruuansulatuskanavasairauksien (15 %) muodostaessa seuraavaksi merkittävimmät sairauskategoriat. Tapaturmaisia kuolemia oli rapotoitu 470 kappaletta eli 11 %. Yksittäisistä diagnooseista poikimiseen liittyvät komplikaatiot aiheuttivat eniten nautojen kuolemia (16 % koko aineistosta) ja aineenvaihdunnalliset halvaukset toiseksi eniten (14 %). Eläinlääkäreiden diagnosoimista kuolinsyistä mastiitti oli yleisin (14 % eläinlääkäreiden diagnooseista) ja vastaavasti omistajien ilmoittamista kuolinsyistä poikimiseen liittyvät komplikaatiot yleisin syy eläimen menehtymiselle (17 %). Kuolemaan johtanut syy ei ollut tiedossa 23 %:ssa tapauksista. Itsestään kuolleiden nautojen lukumäärä oli korkeimmillaan heinäkuussa ja alimmillaan marraskuussa. Luokiteltuna kahdeksaan eri sairauskategoriaan omistajien ja eläinlääkäreiden ilmoittamien kuolinsyiden välillä ei ollut kahden näytteen t-testillä testattaessa tilastollisesti merkitsevää eroa (p>0,5). Synnytykseen liittyvien komplikaatioiden suuri määrä erityisesti omistajien ilmoittamana saa miettimään, että kutsutaanko eläinlääkäri riittävän usein paikalle vai yritetäänkö eläintä mahdollisesti poi’ittaa liian kauan kotikonstein tai kenties eettisesti arveluttavin menetelmin. Jalostussonnivalinnoissa tulisi enemmän kiinnittää huomiota syntyvän vasikan kokoon ja poikimavaikeusindeksiin. Lisäksi hiehojen riittävän siemennysiän ja –koon painottamisella sekä karjanomistajien perusobstetriikan taitojen parantamisella voitaisiin saada synntyskomplikaatioihin kuolleiden nautojen lukumäärää laskemaan. Tapaturmaisten kuolemien suurempi osuus verrattuna muualla maailmassa tehtyihin kuolinsyytutkimuksiin puhuu niin ikään olosuhteiden parantamisen tarpeen puolesta.