Browsing by Subject "lainsäädäntö"

Vuosina 1975–2005 Euroopassa raportoitiin yhteensä 3 334 hevosenlihavälitteistä ihmisten trikinelloositapausta 15:ssa epidemiassa. Määrä on 96,8 % kaikista Euroopassa vuosina 1975–2014 raportoiduista ihmisten trikinelloositapauksista. Ihmisillä Trichinella-sukuun kuuluvan sukkulamadon aiheuttama trikinelloosi muistuttaa lievimmillään influenssaa ja on vakavimmillaan kuolemaan johtava sairaus. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli kuvata ihmisten hevosenlihavälitteisen trikinelloosin esiintyvyyteen vaikuttaneita tekijöitä, koota tietoa Euroopassa raportoiduista hevosenlihavälitteisistä trikinelloosiepidemioista ja selvittää, miksi epidemioita ilmeni juuri vuosina 1975–2005. Aihe rajattiin koskemaan EU:ssa raportoituja epidemioita jäsenmaiden yhtenäisen lainsäädännön vuoksi. Epidemiat aiheuttaneista hevosista 11/15 oli lähtöisin Itä-Euroopasta ja ne teurastettiin Ranskassa tai Italiassa. Kaikki epidemiat puhkesivat Ranskassa tai Italiassa, joissa ruokakulttuuriin kuuluvat tartarpihvi ja raaka hevosenjauheliha. Yhden hevosten infektioreittihypoteesin mukaan hevosille syötetään laittomasti eläinperäisiä tuotteita lihotustarkoituksessa. Eräässä tutkimuksessa hevosten ruokkimisen lihalla todettiin olevan yleinen tapa Serbiassa ja 31 % hevosista (n=219) söi lihaa mielellään. Toisen hypoteesin mukaan hevoset saavat tartunnan rehun sekaan vahingossa joutuneiden jyrsijöiden välityksellä. Ensimmäisen epidemian puhjetessa hevosenlihalle ei tehty Euroopan alueella rutiininomaista trikinellatarkastusta. Tutkimusten myötä havaittiin, että trikinellan osoittaminen hevosenlihasta ei noudata samoja lainalaisuuksia kuin trikinellan osoittaminen sianlihasta. Epidemioiden ilmetessä toistuvasti hevosenlihalle suoritettava trikinellatarkastus ja siihen liittyvä lainsäädäntö kehittyivät nykyiseen muotoonsa. Tärkeimmät epidemioiden syntyyn vaikuttaneet tekijät olivat hevosten infektoituminen trikinellalla, ihmisten raakaa tai heikosti kypsennettyä hevosenlihaa suosivat ruokakulttuuriset tavat, hevosenlihalle validoitujen riittävän sensitiivisten trikinellojen osoittamismenetelmien puuttuminen, lihantarkastusta ja hevosten jäljitettävyyttä koskevat lainsäädännön puutteet sekä valvonnassa tapahtuneet inhimilliset virheet. Kasvinsyöjäksi luokitellun eläimen tunnistaminen tartuntalähteeksi loistaudille, jonka tiedetään tarttuvan vain lihansyönnin välityksellä, vaati aikaa. Epidemioiden syntyyn ovat voineet vaikuttaa myös sittemmin vääräksi osoitetut väitteet. Esimerkiksi nykyään tiedetään, että pakastus tai säilöntä eivät tuhoa trikinelloja lihasta luotettavasti. Lähteissä ei tullut esille selkeää syy-seuraussuhdetta sille, miksi ensimmäinen epidemia tapahtui vuonna 1975 ja viimeinen vuonna 2005. Ajallisesti epidemioiden hiipumiseen liittyviä tapahtumia ovat Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto EFSA:n perustaminen, eräiden lihantarkastusta ja elintarvikevalvontaa koskevien EU-säädösten voimaantulo sekä useiden Itä-Euroopan maiden liittyminen Euroopan unioniin. Tulevaisuudessa olisi mielenkiintoista selvittää hevosten rehujen todellinen infektiokuorma. Trikinellavalvonnan kustannukset suhteessa trikinellojen aiheuttamaan tautitaakkaan ovat herättäneet keskustelua ja trikinellavalvonnan keventäminen on nostettu esille. Markkinoille saatetaan tulevaisuudessa tuottaa kahta eri tavoin valvottua lihaa: trikinellatarkastettua niille, jotka syövät lihan kypsentämättömänä, ja tarkastamatonta niille, jotka kypsentävät lihan ennen syömistä.

Raatoja hävitetään nykyään hautaamalla, polttamalla, kompostoimalla, konvertointilaitoksissa ja eläinten ravintona. Hävitysmenetelmien valinnassa on huomioitava turvallisuus, ympäristönsuojelu ja toiminnan kannattavuus. Lainsäädännössä on tarkat määräykset ja rajoitukset raatojen hävitysmenetelmille. Monet tarttuvat taudit leviävät myös raatojen välityksellä. Esimerkkejä tällaisista taudeista ovat suu- ja sorkkatauti, klassinen sikarutto, ND, Aujeszkyn tauti ja pernarutto. Tarttuvien tautien vastustamisessa on raatojen hävitykseen kiinnitettävä erityistä huomiota. Tutkimuksessa lähetettiin kysely 600:11e LSO:n tuottajatilalle. Kyselyn tarkoituksena oli selvittää nykyään käytössä olevat raatojen hävitysmenetelmät. Vastausprosentti oli 86%. Hautaaminen oli yleisin hävitystapa sekä kesällä että talvella. Talvella muiden hävitysmenetelmien osuus kasvoi varsinkin sikatiloilla. Nautatiloilla raatojen hautaus oli yleisempää (p< 0,05) kuin sikatiloilla sekä kesällä että talvella. Tilakoolla ei ollut tilastollisesti merkittävää yhteyttä hävitysmenetelmiin. Suurin osa vastanneista ei kokenut raatojen hävitystä ongelmaksi. Ylivoimaisesti parhaana hävitystapana karjanomistajat pitivät hautaamista.