Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Subject "lihassolut"

Sort by: Order: Results:

  • Hevosen energia-aineenvaihdunta liikuntarasituksen jälkeen 
    Jarva, Kaisa (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1998)
    Yhdeksän valmennettua ratsuhevosta suorittivat kilpailurasitustestin juoksumattotestinä viidesti kahden viikon välein. Puoli tuntia kilpailurasitustestin päättymisestä hevosille letkutettiin mahalaukkuun vettä tai liuoksia, joista yksi oli pelkkä glukoosi-elektrolyyttiliuos, toinen sisälsi leusiinia ja kolmas propionihappoa. Yksi ryhmä sai peroraalisesti betaiinia kahden viikon ajan ennen rasitustestiä. Vuorokauden kuluttua kilpailurasitustestin alusta hevoset suorittivat juoksumatolla standardoidun rasitustestin, jonka avulla tutkittiin hevosten palautumista edellisen päivän kilpailurasitustestistä. Hevosista otettiin rasitustestien aikana ja niiden välillä veri- ja lihasnäytteitä, joista tutkittiin glukoosi-, rasvahappo-, triglyseridi-, insuliini-, glukagoni- ja glykogeenipitoisuudet ja kahden lihassolujen metaboliaa kuvaavan entsyymin, sitraattisyntaasin (CS) ja 3-hydroksiasyyli-koA dehydrogenaasin (HAD), aktiivisuudet. Lihasrasituksen keston ja intensiteetin mukaan lihasrasituksessa rekrytoidaan eri lihassolutyyppejä ja käytetään erilaisia energialähteitä. Toistuvalla lihasharjoittelulla saattaa lihasten solutyypeissä ja solujen koossa tapahtua muutoksia. Kestävyysharjoittelulla lihassolujen oksidatiivinen kapasiteetti kasvaa, ja lihassolujen hiilihydraatti- ja rasva-aineenvaihduntaa kuvaavien entsyymien (CS ja HAD) aktiivisuudet nousevat. Palautumisvaiheessa liikuntarasituksen jälkeen lihasten glykogeenivarastoja täydennetään. Insuliini lisää glukoosin pääsyä lihassoluun ja stimuloi glykogeenisyntaasientsyymiä. Leusiinin tiedetään lisäävän insuliinin eritystä. Tämän tutkimuksen aikana ei hevosten lihassolujen solutyypeissä, poikkileikkauspinta-aloissa eikä solutyyppien mukaisissa pinta-alojen prosentuaalisissa osuuksissa tapahtunut muutoksia. Seuratuista metaboliaa kuvaavista entsyymeistä sitraattisyntaasin aktiivisuus nousi tutkimuksen aikana. Tässä tutkimuksessa tutkittiin edellä mainittujen liuosten vaikutusta hevosen palautumiseen liikuntarasituksen jälkeen, mutta mikään käsittely ei merkittävästi nopeuttanut koehevosten lihasten glykogeenivarastojen palautumista. Annettu leusiini lisäsi insuliinieritystä palautumisvaiheessa, propionihappo vähensi sitä.
  • Maitohapon kuljetus punasoluihin suomenhevosella 
    Vettenranta, Mari (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2001)
    Maitohapon kertyminen lihaksistoon liikuntasuorituksen aikana on yksi suorituskykyä heikentävistä tekijöistä ja sen pitoisuuden määrittämistä verestä on jo pitkään käytetty liikuntarasituksen intensiteetin mittarina. Maitohappo on myös erittäin käyttökelpoinen energianlähde sekä rasituksen että palautumisvaiheen aikana, joten sen jakautuminen elimistössä ja siihen vaikuttavat tekijät ovat nousseet tärkeäksi tutkimuskohteeksi. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään lihasten koostumusta ja energiantuotantoa sekä maitohapon muodostumista, jakautumista, kuljetusta ja merkitystä liikuntasuorituksen kannalta. Fysiologisessa pH:ssa maitohappo on pääosin dissosioituneessa muodossa: laktaattianionina ja vetyionina. Koska dissosioitunut muoto ei kykene siirtymään solukalvojen läpi diffuusiolla, tarvitaan kuljettajamekanismi siirtämään dissosioitunutta laktaattia. Kuljettajamekanismeja ovat monokarboksylaattikuljettaja (MCT) ja anioninvaihtajamekanismi. Lihas- ja punasoluissa anioninvaihtajamekanismilla on vähäinenen merkitys, MCT:n vastatessa pääosin laktaatin kuljetuksesta. MCT perheeseen kuluu nisäkkäillä ainakin 7 eri muotoa eli isoformia (MCT1-MCT7), joilla on kudosspesifisiä ominaisuuksia. Hevosen punasoluissa laktaatin kuljetuksesta solukalvon läpi vastaa MCT2. Lämminverisillä MCT2:n laktaatin kuljetusaktiivisuudessa on todettu suuria yksilöllisiä vaihteluja. Muilla tutkituilla eläinlajeilla vastaavaa ei ole todettu Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää onko suomenhevosella samankaltaista suurta yksilöllistä laktaatinkuljettajan aktiivisuuden vaihtelua kuin lämminverihevosilla. Verinäytteet kerättiin 50:ltä suomenhevoselta ja punasolujen laktaatinkuljetusaktiivisuus määritettiin radioaktiivisen laktaatin avulla. Tulokset vastasivat lämminverihevosilla tehtyjen tutkimusten tuloksia. Yksilölliset erot MCT2:n aktiivisuudessa kuljettaa laktaattia punasoluihin olivat huomattavia, aktiivisuuden vaihdellessa 1,0-10,5 nmol/(mg x minuutti). Vaihtelua oli havaittavissa riippumatta hevosen iästä tai sukupuolesta. Tutkitut hevoset olivat jaettavissa kahteen ryhmään punasolujen MCT:n laktaatin kuljetusaktiivisuuden mukaan. Hevosten, joilla oli matala kuljetusaktiivisuus, osuus oli 36 %. Vastaavasti hevosten, joilla oli korkea kuljetusaktiivisuus, osuus oli 64 %. Jako matalan tai korkean kuljettaja-aktiivisuuden omaaviin ryhmiin ei kuitenkaan ollut yhtä selkeä kuin lämminverisillä. Aikuisilla, yli kolmevuotiailla, tammoilla havaittiin laktaatin kuljetusaktiivisuuden olevan merkittävästi (p < 0,01) korkeampi kuin aikuisilla oreilla. Hevosen suorituskykyä kuvaamaan käytettiin Suomen Hippoksen laskemia yksilöindeksejä. Yksilöindeksejä verrattiin laktaatin kuljetusaktiivisuuteen, mutta tilastollisesti merkittävää korrelaatiota ei havaittu.

Yhteystiedot

HELSINGIN YLIOPISTO