Browsing by Subject "lihassyytyypit"

Hevonen on saman kokoluokan tuotantoeläimiin verrattuna lihaksistoltaan ainutlaatuinen. Hevosella voi lihasmassaa olla kehonpainosta jopa 50 %, kun taas tuotantoeläimillä vastaava luku on noin 30–40 %. Hevosen lihaksisto on kehittynyt nykyisen kaltaiseksi evoluution ja ihmisen tekemien jalostusvalintojen yhteisvaikutuksesta. Hevosurheilu on tuonut mukanaan myös terveysongelmia, kuten kilpahevosilla yleisen lannehalvaussyndrooman. Tämän tutkielman tarkoituksena on tehdä kirjallisuuskatsaus lihaksiston sikiöaikaiseen kehitykseen selkärankaisilla, satelliittisolujen rooliin lihasvaurion korjaamisessa, hevosen lihaksiston tyypillisiin piirteisiin, lihassyykoostumukseen ja treenin vaikutukseen, sekä lannehalvaussyndroomaan. Lisäksi tutkielmassa pohditaan hiukan tulevaisuuden diagnostiikka- ja hoitomuotoja. Aihe on tärkeä, sillä jalostus tuo mukanaan myös lihassairauksia, joiden mekanismien ymmärtämisessä ymmärrys hevosen lihaksiston normaalista toiminnasta on olennaista. Selkärankaisen lihaksiston sikiöaikainen kehitys on monimutkainen ja tarkkaan säädelty prosessi. Selkärankaisten lihaksistosta löytyy kolmea lihassolutyyppiä: poikkijuovaisia sydän- ja luustolihassoluja sekä sileälihassoluja. Luustolihaksiston kehitys alkaa sikiön päänpuoleisesta osasta ja eri alkion solukerroksista irtoaa ja kulkeutuu esilihassoluja, jotka erilaistuvat lopulta useiden säätelytekijöiden vaikutuksesta myosyyteiksi, jotka liittyvät yhteen lihasputkiksi. Osa esilihassoluista jää lepotilaan, ja näitä soluja kutsutaan satelliittisoluiksi. Nisäkkäiden lihaksiston regeneraatiokyky perustuu näihin soluihin, sillä ne kykenevät aktivoitumaan, jakautumaan ja erilaistumaan lihasvaurion seurauksena. Satelliittisolujen käyttöä terapiamuotona ihmisten lihassairauksissa on tutkittu, mutta toistaiseksi tekniikat vaativat vielä lisää tutkimusta. Luustolihassoluja muodostavat lihassyyt voidaan jakaa myosiinin raskaan ketjun mukaan hitaisiin ja nopeisiin lihassyytyyppeihin. Hitaat ovat tyypin I ja nopeat tyypin II lihassyitä. Tyyppi II voidaan edelleen jakaa alatyyppeihin IIA, IIB ja IIX, ja lisäksi tyypit muodostavat hybridityyppejä I/IIA, IIA/IIX ja IIX/IIB. Hevosella on nykykäsityksen mukaan tunnistettu esiintyvän lihassyytyyppejä I, I/IIA, IIA, IIA/IIX, ja IIX. Lihasmassan määrän lisäksi myös hevosella esiintyvät lihassyytyypit eroavat muista suurista nisäkkäistä, kuten laamasta ja siasta, joilta löytyy tyypin IIB-lihassyitä, toisin kuin hevoselta. Hevosyksilön lihassyytyyppikoostumukseen vaikuttavat mm. sen rotu, ikä ja käyttötarkoitus. Erilaisella treenillä voidaan lihassyytyyppikoostumukseen vaikuttaa. Etenkin kilpahevosia vaivaava lannehalvaussyndrooma on iso ongelma hevosurheilussa. Syndrooma voidaan jakaa sporadiseen ja toistuvaan muotoon, ja toistuva muoto edelleen toistuvaan rasitusperäiseen lannehalvaukseen sekä kahteen polysakkaridien kertymäsairauteen. Koska sairaus aiheuttaa hevoselle voimakasta kipua, ja voi johtaa jopa kuolemaan, ovat sairaiden yksilöiden aikainen tunnistaminen kilpailukäytön välttämiseksi sekä akuuttien lannehalvausepisodien ennaltaehkäisy olennaisessa roolissa. Tämän kirjallisuuskatsauksen loppupäätelmänä syndrooman eri muotojen diagnosointiin voitaisiinkin tulevaisuudessa käyttää mikro-RNA profiileja ja hoitoon esimerkiksi geeniterapiaa, mikäli hevosurheilun dopingsäännökset tulevaisuudessa sen sallivat.