Browsing by Subject "lisääntyminen"

Tämä lisensiaatintutkielma sisältää kirjallisuuskatsauksen ja tutkimusosuuden. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään yleisesti koirien synnytysvaikeutta sekä pentujen tavallisia kehityshäiriöitä. Tutkimusosuus on kyselytutkimus australiankelpieiden synnytysvaikeuksista ja pentujen kehityshäiriöistä. Tavoitteena oli kartoittaa näiden ongelmien yleisyyttä australiankelpieillä Suomessa. Tutkimus on pilottitutkimus, joka toteutettiin sähköisenä kyselytutkimuksena australiankelpieiden kasvattajille. Australiankelpieiden jalostuksen tavoiteohjelmassa 2020 on kiinnitetty huomiota siihen, että rodussa esiintyy jonkin verran synnytysongelmia, vaikka se ei ole anatomisilta piirteiltään tyypillinen synnytysvaikeuksista kärsivä rotu. Kehityshäiriöitä tai pentukuolleisuutta ei ole esiintynyt rodussa merkittävästi. Synnytysvaikeus on tila, jossa synnytys on vaikea, epänormaali, kivulias tai pentujen kulku synnytyskanavan läpi on vaikeutunut. Synnytysvaikeus voi johtua emästä, sikiöstä tai molemmista. Kohdun inertia eli polttoheikkous on yleisin emästä johtuva synnytysvaikeuden syy. Sikiöstä johtuvat syyt ovat useimmiten pennun virheasento synnytyskanavassa tai pennun liian suuri koko. Synnytysvaikeuksiin altistavia riskitekijöitä ovat rotu, pieni pentuekoko ja synnyttävän nartun korkea ikä. Synnytysvaikeutta voidaan hoitaa manuaalisella synnytysavulla, lääkkeellisesti tai kirurgisesti. Kyselyn vastausaktiivisuus oli kohtalainen. Vastauksissa pentueita oli yhteensä 89 (526 pentua) ja ne kattoivat 41,0 % ajanjaksolla 2000 - 2019 Suomessa syntyneistä australiankelpieiden pentueista. Tässä tutkimuksessa australiankelpieiden synnytysvaikeuksien esiintyvyys oli 21,0 % (n=19), joka on korkea esiintyvyys rodulle, joka ei ole rakenteensa puolesta tyypillinen synnytysvaikeuksista kärsivä rotu. Synnytysvaikeudeksi määriteltiin ne synnytykset, joissa tarvittiin lääkkeetöntä tai lääkkeellistä synnytysapua eläinlääkärissä tai keisarileikkaus. Kirjallisuudessa kuvattu synnytysvaikeuksien esiintyvyys eri rotuisilla koirilla on 3,7 - 16,0 %. Tässä tutkimuksessa dystokiatapauksista 47,4 % päätyi lopulta keisarileikkaukseen, mikä on pienempi osuus kuin kirjallisuudessa kuvattu 60 %. Pentuekoko vaihteli australiankelpieillä 5 - 9 pennun välillä ja oli keskimäärin 5,9 pentua. Näin ollen erityisen pieni tai suuri pentuekoko ei selitä kyselyssä ilmenevää korkeaa synnytysvaikeutta. Synnynnäiset kehityshäiriöt ja epämuodostumat voivat aiheuttaa pennuille rakenteellisia ja toiminnallisia ongelmia, jotka pahimmillaan vaikuttavat pennun elinkelpoisuuteen. Kehityshäiriöiden esiintyvyys australiankelpieillä oli 1,9 % (n=10). Yleisin kehityshäiriö oli kitalakihalkio, jonka esiintyvyys tutkimuksessa oli 0,76 %. Kirjallisuudessa kehityshäiriöiden esiintyvyys kaikkien rotujen osalta on 6,7 % ja yleisin kehityshäiriö on kitalakihalkio. Kehityshäiriöiden esiintyminen australiankelpieillä on tämän tutkimuksen mukaan vähäistä. Myös pentujen perinataalikuolemat (kuolleena syntyneet pennut ja seitsemän ensimmäisen elinpäivän aikana tapahtuvat kuolemat) ovat rodussa vähäisiä.

Hevosen lisääntymistulokseen vaikuttavia tekijöitä on tutkittu paljon, mutta edelleenkään suurta osaa tai niiden yhteyttä toisiinsa ei tunneta. Epidemiologinen tutkimus on varteenotettava keino tutkia lisääntymistulokseen vaikuttavia ympäristötekijöitä sekä tammojen ja orien ominaisuuksia suhteellisen luotettavasti, sillä epidemiologisissa tutkimuksissa otoskoot ovat suuria. Toisaalta erilaisten muuttujien suuri määrä aiheuttaa tulosten virhetulkintavaaran etenkin, jos analyyseissä ei ole käytetty asiaankuuluvia monimuuttujamalleja. Tämän lisensiaatin tutkielman tavoitteena oli selvittää, minkälaisia epidemiologisia tutkimuksia hevosten lisääntymisestä on tehty ja mitä niissä on havaittu, sekä arvioida tehtyjä tutkimuksia ja tulosten luotettavuutta. Lisääntymisen mittarina ja vastemuuttujana epidemiologisessa tutkimuksessa käytetään esimerkiksi varsomisprosenttia, tiinehtymisprosenttia tai uusimattomuusprosenttia. Joissain maissa hevosten lisääntymistulos on vuosien saatossa heikentynyt, toisissa parantunut. Hyvä kokonaiskäsitys lisääntymistulokseen vaikuttavista tekijöistä on tarpeen niin uusia tutkimuksia suunniteltaessa kuin käytännön hevosjalostuksessakin. Merkittävimmät hevosen lisääntymistulokseen vaikuttavat tekijät tähän työhön valittujen tutkimusten valossa ovat tamman ikä ja lisääntymishistoria, ori, rotu, astutus- tai siemennystapa ja kiiman järjestysnumero. Lisäksi joillain hormonihoidoilla ja moniovulaatioiden ja –tiineyksien esiintymistiheydellä havaittiin olevan vaikutusta lopulliseen lisääntymistulokseen. Monessa tähän työhön valitussa tutkimuksessa tilastollisia analyysejä oli käytetty puutteellisesti tai jopa virheellisesti. Läheskään kaikissa tutkimuksissa ei ollut käytetty monimuuttuja-analyysiä, jolloin tuloksista on saatettu tehdä liian yksioikoisia päätelmiä. Näistä syistä kaikkia tähän työhön valittujen tutkimusten tuloksia ei voida pitää täysin luotettavina. Epidemiologiset tutkimukset ovat alttiita ulkoisten sekoittavien tekijöiden vaikutukselle, joten niiden huomioiminen aineistoa kerätessä, analysoitaessa ja tuloksista keskustellessa edellyttää tutkijoilta varsin syvällistä perehtyneisyyttä sekä oman aiheensa biologiaan että oikeiden tilastollisten ja epidemiologisten analysointimenetelmien valintaan ja käyttämiseen, jotta vääriltä johtopäätöksiltä vältyttäisiin. Referoitaessa tehtyjä tutkimuksia on käytetyt menetelmät ja tulosten tulkinta syytä tarkistaa ja raportoida sekä varmistaa, että analyysit on suoritettu oikein ja tulokset perustuvat todelliseen tieteelliseen näyttöön.

Kissojen lisääntymisestä opetetaan kotieläinten lisääntymistieteessä perusasiat lyhyesti, joten tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on esitellä tarkemmin uros- ja naaraskissojen lisääntymisen erityispiirteitä. Kirjallisuuskatsaus käsittelee tutkimustietoa lisääntymisen ehkäisystä ja lisääntymisen ongelmista sekä niihin liittyvistä diagnosointi- ja hoitovaihtoehdoista. Perinteisistä ehkäisymenetelmistä kuvataan kirurginen kastraatio sekä sterilisaatio. Lisäksi kirurgiselle ehkäisylle esitetään vaihtoehtoisia lääkkeellisiä menetelmiä. Nämä menetelmät voivat olla hyödyllisiä kissoilla, joilla lisääntymisen ehkäisyn tarve on väliaikaista tai kissoilla, joita ei voida steriloida tai kastroida anestesiaturvallisuusriskin vuoksi. Desloreliini on GnRH-agonisti, joka vähentää aivolisäkkeen follikkeleita stimuloivan hormonin ja luteinisoivan hormonin tuotantoa. Se aiheuttaa molemmilla sukupuolilla väliaikaisesti sukurauhashormonituotannon vähenemisen tai loppumisen. Progestiineja ei nykytutkimuksien mukaan suositella käytettäväksi pitkäaikaisena ehkäisymenetelmänä. Tutkimuksen kohteina ovat toistaiseksi vähemmän käytössä olevat ehkäisymenetelmät immunologinen kastraatiorokote ja melatoniini-implantti. Kirjallisuuskatsauksessa esitellään uroksien osalta spermankeräysmenetelmiä ja sperman laadunarviointikriteereitä. Työssä käsitellään tavallisin kiveksiin liittyvä ongelma eli piilokiveksisyys sekä muita harvinaisemmin esiintyviä ongelmia, kuten kivestulehdus, atrofia, kasvaimet tai synnynnäiset kehityshäiriöt, jotka voivat ilmetä yksikiveksisyytenä tai sukupuolen erilaistumisen kehityshäiriöinä. Lisäkivesten, bulbouretraalirauhasten ja eturauhasen ongelmat ovat harvinaisia. Peniksen ja esinahan ongelmat liittyvät ahtaaseen esinahan aukkoon tai peniksen pysyvään erektiotilaan. Myös uroksilla voidaan toisinaan tavata maitorauhaskudoksen hyperplasiaa tai kasvaimia. Niiden hoito on sama kuin naarailla. Naarailla käydään läpi lisääntymisen ehkäisyn lisäksi kiimakierto ja irtosolunäytteen tulkinta. Työssä käsitellään tiineys, tiineyden keskeyttäminen sekä spontaanit abortit ja niiden aiheuttajat. Synnytyksen yhteydessä kuvataan lääkkeellinen ja kirurginen synnytysapu sekä se, milloin synnytykseen tulee puuttua. Synnytyksen jälkeisistä ongelmista käsitellään hypokalsemia, irtoamaton istukka, metriitti, riittämätön maidontuotanto sekä niiden hoidot. Munasarjojen ongelmista käsitellään kiimakäyttäytymistä aiheuttava ovarian remnant syndrome, sen diagnostiikka ja hoito. Lisäksi tarkastellaan lyhyesti munasarjakystoja, kasvaimia ja anomalioita. Kohdun ongelmissa paneudutaan naaraiden yleisimpään lisääntymiselinten sairauteen cystic endometrial hyperplasia-pyometra-kompleksiin ja sen hoitoon. Lisäksi käsitellään kohdun anomaliat ja kasvaimet sekä emättimeen liittyvät ongelmat lyhyesti. Myös naaraiden osalta esitellään maitorauhaskudoksen ongelmat: hyvänlaatuinen hyperplasia, kasvaimet ja mastiitti. Sekä uros- että naarasosioiden lopussa on käytännönläheisesti kuvattu kappale siitä, kuinka lisääntymisongelmasta kärsivää potilasta lähestytään johdonmukaisesti. Sen on tarkoitus tehdä lisääntymisongelmaisen potilaan kohtaaminen praktikoille hieman helpommaksi. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on toimia kompaktina, suomenkielisenä oppaana kissojen lisääntymisen maailmaan. Sitä voivat hyödyntää niin opiskelijat yliopisto-opetuksen tukena kuin eläinlääkärit kissojen lisääntymistä koskevassa potilastyössä.

Lisensiaatintutkielmani sisältää kirjallisuuskatsauksen ja tutkimusosion, jotka käsittelevät lihavuuskuntoluokan, sen muutosten ja laiduntamisen vaikutusta tamman kiimakiertoon. Tamman lihavuuskunto, lihavuuskunnon muutosten ja tamman saaman ravinnon laadun on aiemmin todettu vaikuttavan kiimakiertoon sekä systeemisesti että follikkelitasolla. Selvimmillään erot ovat olleet seksuaalilevosta palautuessa. Ylimääräisellä rasvalla ei ole havaittu olevan vaikutusta lisääntymiseen samalla tavoin kuin laihuudella tai kuntoluokan muutoksilla, mutta lihavuus altistaa hevosia aineenvaihdunnan sairauksille, jotka puolestaan heikentävät hedelmällisyyttä. Tutkimus oli osa MTT:n (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus) HorseGrass -hanketta, jonka tarkoituksena oli tutkia vapaan ja rajoitetun laiduntamisen vaikutusta hevosen hiilihydraatti- ja rasvametaboliaan. Tutkielmani käsittelee tutkimukseen sisältynyttä lisääntymisosiota, jossa tutkittiin lihavuuden ja lihavuuskunnon muutosten vaikutusta kiimakiertojen follikkelidynamiikkaan, seerumin progesteronipitoisuuksiin ja ovulaatioiden välisiin aikoihin. Kokeella oli eläinkoelautakunnan myöntämä lupa, joka koski 22 MTT:n ja Ypäjän hevosopiston omistamaa ja kasvattamaa suomenhevostammaa. Tammat oli jaettu kahteen ryhmään, joista toinen laidunsi niukalla luonnonvaraisella laitumella ja toinen runsaalla viljellyllä peltolaitumella. Tammoista otettiin verinäytteitä diestruksen aikana 1., 3. ja 5. ovulaation toteamisen jälkeen sekä jokaisen kiimakierron 16. – 18. päivästä ovulaation toteamiseen saakka 3 – 4 kertaa viikossa progesteronitason määrittämistä varten. Tammojen kohtu, kohdunkaula ja munasarjat tutkittiin peräsuolen kautta ultraäänitutkimuksella kiimakierron 16. – 18. päivästä ovulaation toteamiseen saakka 3 kertaa viikossa. Tammat punnittiin kuukausittain. Samalla niiden lihavuuskunto arvioitiin ja rasvakudoksen paksuutta mitattiin ultraäänellä viidestä erikseen määritellystä kohdasta. Tulosten tarkastelun yhteydessä tammat jaettiin uudelleen kahteen ryhmään painonmuutoksen mediaanin mukaan. Runsaan laitumen ja > 51 kg lihoneiden ryhmässä diestrus pidentyi laidunkauden aikana. Niukalla laitumella ≤ 51 kg lihoneiden ryhmässä havaittiin persistoivia keltarauhasia, kun taas runsaalla laitumella niitä ei havaittu lainkaan. On mahdollista, että laitumen tyypillä on merkitystä kiimakierron häiriöiden synnyssä. Tutkimuksessa oli myös nähtävissä, että joutilas hevonen lihoo laitumella ollessaan, runsaan laitumen ryhmä lihoi merkittävästi niukan laitumen ryhmää enemmän. Painon, kaulanympäryksen ja vyötärön ympäryksen todettiin olevan parhaita lihomisen mittareita. Merkittävimmin rasvakudoksen paksuus runsaan laitumen tyhmässä kasvoi lavan ja hännäntyven alueella. Luonnonlaidun voi mahdollisesti altistaa kiimakierron häiriöille, kun taas runsas laidun ja lihominen voivat altistaa diestruksen pidentymiselle. Siitostamman laidunnusaika ja laiduntyyppi tulisi mitoittaa oikein lihomisen ja sen aiheuttamien ongelmien ennaltaehkäisemiseksi.

Viiden sukukypsän, aiemmin vasoneen porovaatimen munasarjatoimintaa seurattiin lisääntymiskauden aikana 2.9. - 12.11.2002 7,5 MHz:n rektaalianturilla tehdyin ultraäänitutkimuksin. Ultraäänitutkimukset videoitiin kokonaisuudessaan myöhempää tarkastelua varten. Munasarjan löydyttyä kuva pysäytettiin ja munasarja sekä kuvassa näkyvät rakenteet mitattiin. Pysäytyskuvat löydetyistä munasarjoista tallennettiin kuvatiedostoiksi. Ultraäänitutkimusten yhteydessä vaatimista kerättiin myös verinäytteitä myöhemmin tehtyjä hormonimäärityksiä varten. Lisääntymiskauden alussa 2.9. - 16.10.2002 vaatimet tutkittiin ultraäänen avulla kolmesti viikossa. 16.10.2002 vaatimille annettiin kloprostenolipistokset kiimojen synkronoimiseksi, minkä jälkeen tehtiin päivittäiset ultraäänitutkimukset sekä kolmen tunnin välein toistettava näytteenotto viiden vuorokauden ajan, 17. - 22.10.2002. Näistä verinäytteistä määritettiin estradioli- ja LH-pitoisuudet kolmen tunnin välein otetuista, ja progesteronipitoisuus 12 tunnin välein otetuista verinäytteistä. 22.10.2002 jälkeen vaatimet tutkittiin ultraäänellä, ja verinäytteet pelkästään progesteronipitoisuusmäärityksiin otettiin jälleen kolme kertaa viikossa. Ultraäänihavainnot käytiin retrospektiivisesti läpi hormonipitoisuusmääritysten valossa. Ultraäänitutkimuskertoja oli yhteensä 33 kpl vaadinta kohti. Vaadinten molemmat munasarjat pystyttiin havaitsemaan ultraäänellä keskimäärin 47,9 %:ssa (vaadinkohtaisesti 42,4 - 84,8 %:ssa) tutkimuskerroista. Kumpaakaan munasarjaa ei löytynyt, tai toista munasarjaa ei löytynyt ja toisen löydös oli epävarma, keskimäärin 14,5 %:ssa (6,1 - 21,2 %) tutkimuskerroista. Vain toinen munasarja löytyi keskimäärin 37,6 %:ssa (9,1 - 39,4 %) tutkimuskerroista. LH-piikkien kesto vaihteli neljällä vaatimella 15 - 21 tunnin välillä, ja korkein mitattu LH-taso oli keskimäärin 20,2 ng/ml. Progesteronitasot vaihtelivat välillä 0,0 - 21,3 nmol/l. Seuranta kattoi alkuosan kahden eri kiimakierron luteaalivaiheista, ensimmäisestä 18 - 25 päivää ja toisesta 8 - 10 päivää. Progesteronitasojen havaittiin nousseen yli perustasona pidetyn tason 1,6 nmol/l aikaisintaan 81 tuntia havaitun LH-piikin jälkeen. Mitatut estradiolitasot pysyivät LH-piikkiin saakka korkeammalla pudotakseen sen jälkeen hieman alhaisempiin lukemiin. Tämän tutkimuksen perusteella porovaadinten munasarjojen löytyminen ultraäänitutkimuksella rektaalisen lineaarianturin avulla on vielä liian epävarmaa, jotta munasarjatoimintaa voitaisiin luotettavasti seurata ultraäänitutkimuksen keinoin. Kuitenkin, mikäli onnistutaan luomaan menetelmä, jonka avulla porovaatimen munasarjat saadaan varmasti paikannettua, on munasarjarakenteiden tutkiminen ultraäänen avulla mahdollista.

Tämä eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma on kirjallisuuskatsaus ruokinnan vaikutuksesta hevosen lisääntymiseen. Tutkielman tarkoituksena on tarkastella tutkimustiedon valossa ravinnon laadun ja eri ravintoaineiden vaikutuksia hevosen lisääntymiseen liittyvään fysiologiaan. Tutkielman aihepiiriin oli tarpeellista perehtyä, koska ruokinta on tärkeä osa siitoskäytössä olevien hevosten hyvinvointia ja sairauksien ennaltaehkäisyä ja se vaikuttaa sekä hevosten kestävyyteen jalostuskäytössä että lisääntymisen tehokkuuteen. Tutkielmassa esille tulleita asioita voi hyödyntää käytännössä jalostushevosten ruokinnan suunnittelussa. Tutkielman alkuun on koottu tiiviisti kirjallisuudesta löydetyt ruokintasuositukset siitostammalle ja jalostusoriille. Seuraavissa kappaleissa perehdytään ensin ruokinnan vaikutukseen oriin lisääntymiseen ja tämän jälkeen tamman lisääntymiseen vaikuttaviin ruokinnallisiin asioihin. Ruokinnalla on tutkimusten mukaan vaikutuksia oriin sukupuoliviettiin ja siemennesteen ominaisuuksiin. Eniten tutkimuksia on tehty ruokinnan vaikutuksesta oriin siemennesteen laatuun ja säilyvyyteen. Tärkeimmät siemennesteen laatuun ja kylmän kestävyyteen vaikuttavat ravintoaineet ovat monityydyttymättömät rasvahapot ja erilaiset hapettumisenestoaineet eli antioksidantit. Tässä kirjallisuuskatsauksessa kuvatuissa tutkimuksissa monityydyttymättömien omega-3-rasvahappojen syöttäminen sai aikaan kasvua siittiömäärässä siemensyöksyä kohden, laskua epänormaaleiden ja kuolleiden siittiöiden osuuksissa sekä nousua siittiöiden liikkuvuusominaisuuksissa etenkin 48 tunnin kylmäsäilytyksen jälkeen. Lisäksi tutkimuksissa todettiin merkittävimmät parannukset sellaisilla oriilla, joiden siemennesteen laatu ja kylmän kestävyys oli alun perin heikkolaatuisempi kuin muilla oriilla. Tällaiset oriit todennäköisesti saisivat parhaan hyödyn monityydyttymättömien omega-3-rasvahappojen syöttämisestä ravintolisänä. Hyvän siemennesteen laadun ja säilyvyyden omaaville oriille ei edellä mainittujen ravintolisien syöttäminen todennäköisesti ole tarpeellista. Sopivan energian saannin ja sopivan kuntoluokan säilyttäminen ovat tärkeimmät asiat siitostamman ruokinnassa, koska nämä vaikuttavat eniten lisääntymisen onnistumiseen ja tehokkuuteen. Tämän vuoksi tamman energian saanti on saanut eniten huomiota tutkijoilta, ja tutkimuksen kohteina ovat olleet lihominen ja laihtuminen, maidon määrä ja laatu sekä tamman hedelmällisyys varsomisen jälkeen. Sopivassa tai korkeassa kuntoluokassa olevat tammat tiinehtyvät todennäköisemmin kuin laihat tammat. Tamman lihominen tai laihtuminen tiineyden aikana, tamman paino varsomisen aikaan tai tamman lihavuus tai laihuus vaikuttaa vain vähän varsan syntymäpainoon ja synnytyksen onnistumiseen. Tamman tuottaman maidon määrä voi laskea liikalihavilla, laihtuvilla ja hyvin laihoilla tammoilla. Tamman ravintoaineiden saanti näyttää vaikuttavan hyvin vähän maidon koostumukseen, vaan maidon laatuun vaikuttaa eniten tamman kuntoluokka.

Kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on syventyä erilaisiin sperman laatuun vaikuttaviin tekijöihin terveillä kotieläimillä. Sperman laadun on havaittu heikkenevän sekä ihmisillä että kotieläimillä viimeisten vuosikymmenien aikana. Erityisesti jalostuseläimillä hyvälaatuinen sperma on merkittävä ominaisuus, johon vaikuttavat yksilön omat ominaisuudet ja ulkoiset tekijät. Sperman laadun heikkeneminen voi aiheuttaa hedelmällisyyden ja tiinehtyvyyden laskua, joilla on myös negatiivisia taloudellisia vaikutuksia. Kirjallisuuskatsauksessa tarkastellaan sekä sperman laatua parantavia että heikentäviä tekijöitä. Aiheen laajuuden vuoksi kirjallisuuskatsauksesta on rajattu pois eri sairauksien, infektioiden ja lääkeaineiden vaikutukset sperman laatuun. Sperman laatu voi vaihdella eläimillä eri elämäntilanteissa. Sperman laadun tutkiminen on aiheellista tilanteissa, joissa epäillään hedelmällisyysongelman johtuvan uroksesta. Sperma voidaan tutkia myös ennen jalostuskautta tai uutta jalostuseläintä ostettaessa. Siittiöiden tuotannosta vastaavat kivekset. Kivesten lisäksi sperman tuotantoon osallistuvat lisäsukurauhaset. Sperman tuotantoa ohjaavat hypotalamuksen ja aivolisäkkeen hormonitoiminta. Sperman laatu arvioidaan useimmiten tietokoneavusteisilla analyysimenetelmillä. Sperman laadun arviointiin kuuluvat muun muassa sperman määrä, sperman väri, siittiötiheys, siittiöiden kokonaismäärä, siittiöiden liikkuvuus, morfologia, DNA-vauriot ja kalvorakenteiden ehjyys. Yksilön omista ominaisuuksista ikä ja sukusiitos voivat vaikuttaa sperman laatuun. Sperman laatu on pääasiassa parempi nuorilla yksilöillä, ja laadun heikentymistä voidaan havaita uroksen vanhetessa. Sukusiitostaantumalla voi olla negatiivinen vaikutus sperman laatuun, jos se ei ole yksi valintakriteeri jalostusvalinnoissa. Ympäristötekijöistä ilmasto, valojakso ja lämpötila voivat vaikuttaa sperman laatuun eri tavoin. Erityisesti kausilisääntyjillä voidaan nähdä muutoksia sperman laadussa eri vuodenaikoina. Stressillä voi olla haitallisia vaikutuksia sekä yksilölle itselleen että syntyville jälkeläisille. Useiden eri ympäristömyrkkyjen on myös todettu olevan haitallisia siittiöille. Ympäristömyrkkyjen osalta tilanne on hankala, sillä kaikkia haitallisia aineita ei välttämättä vielä tunneta ja niille saatetaan altistua tiedostamatta. Ravintolisillä voidaan yrittää vaikuttaa sperman laatuun positiivisesti. Antioksidanttien vaikutus perustuu oksidatiivisen stressin vähentämiseen. Oksidatiivinen stressi aiheuttaa vaurioita siittiöiden kalvorakenteissa ja vaikuttaa sitä kautta negatiivisesti sperman laatuun. Antioksidantteina toimivat esimerkiksi E-vitamiini, C-vitamiini, L-karnitiini ja koentsyymi Q10. Muita sperman laatuun positiivisesti vaikuttavia aineita ovat polyfenolit, monityydyttymättömät rasvahapot, kivennäis- ja hivenaineista seleeni ja sinkki, proteiinit ja aminohapot sekä maca. Kirjallisuuskatsaus pyrkii tuomaan myös apuvälineitä kliiniseen potilastyöhön, jos havaitaan sperman laadun heikentyneen. Kirjallisuuskatsaus auttaa pohtimaan sperman laadun heikkenemisen syitä sekä antaa ideoita, mitä keinoja voidaan kokeilla sperman laadun parantamiseksi.