Browsing by Subject "lypsylehmä"

Terveen ja sairaan lypsylehmän käyttäytyminen poikkeaa toisistaan. Sairauden aiheuttamat muutokset käyttäytymisessä ovat hyvin organisoidun sopeuttavan vasteen seurauksia, joilla tähdätään elimistön taistelukyvyn parantamiseen. Lievän utaretulehduksen vaikutuksia lypsylehmän normaaliin lepo- ja syömiskäyttäytymiseen selvittävälle tutkimukselle on tarvetta, koska vastaavanlaista tutkimusta ei ole aiemmin tehty. Kirjallisuuskatsauksessa selvitettiin, millaista on terveen lehmän käyttäytyminen, ja mitkä käyttäytymistarpeet ovat sille itselleen tärkeimpiä. Lisäksi tutkittiin, mitä sairauskäyttäytyminen on, mikä on sen merkitys ja mitä tekijöitä sairauskäyttäytymisen taustalta löytyy. Katsauksessa tutustuttiin myös tarkemmin lehmän lepomukavuuteen vaikuttaviin tekijöihin, sillä miellyttävä makuualusta on erityisen tärkeä sairaalle lehmälle, jonka levontarve on kasvanut. Utaretulehduksen aiheuttamia muutoksia elimistössä ja käyttäytymisessä selvitettiin yleisellä tasolla. Nykytiedon mukaisia käsityksiä sairaskäyttäytymisen taustoista ja merkityksestä on syytä koota yhteen, sillä käytännön tasolla on välttämätöntä ymmärtää, kuinka sairauskäyttäytymisen estyminen vaikuttaa yksilön paranemisennusteeseen. Kokeellisessa osassa tutkittiin, aiheuttaako lievä utaretulehdus koelehmille sairaskäyttäytymistä (vähentynyttä syömistä, juomista ja märehtimistä sekä lisääntynyttä makaamista). Lisäksi tarkasteltiin, vähentääkö mahdolliset tulehdusmuutokset utareessa tartutetun utareneljänneksen puoleisella kyljellä makaamista sekä piteneekö kinnerten välinen etäisyys (hock-to-hock –indeksi) tulehduksen eri vaiheissa. Neljälle lehmälle tartutettiin utaretulehdus koagulaasinegatiivisiin stafylokokkeihin kuuluvilla S. simulans – tai S. epidermidis –kannoilla (kummallakin 2 lehmää). Tartutus tehtiin kaksoissokkomenetelmällä. Yksi neljännes toimi jokaisella eläimellä sen omana terveenä kontrollina. Eläinten käyttäytymistä videoitiin 24 tunnin ajan vuorokaudessa ennen tartutusta, tartutuspäivänä sekä 1, 3 ja 5 vuorokautta tartutuksen jälkeen. Tilastot tehtiin SPSS 15.0 -ohjelmalla ja tilastollisen merkitsevyyden rajaksi asetettiin p < 0,05. Utaretulehduksen tartutuksen jälkeisenä tarkkailuaikana lehmien märehtiminen väheni (p < 0,05), märehtimisjaksot lyhenivät (p < 0,05) ja niiden lukumäärä kasvoi (p < 0,02). Lehmien seisominen lisääntyi (p < 0,05) ja makaaminen väheni (p < 0,05) (myös makaaminen sairaan utareneljänneksen puoleisella kyljellä (p < 0,03)). Lehmät viettivät vähemmän aikaa ruokintapöydässä (p < 0,004), ja käynnit ruokintapöydässä lyhenivät (p < 0,05) ja lisääntyivät (p < 0,04). Toisin kuin kokeen alussa oletettiin, utaretulehdus ei vaikuttanut lehmien syömis- ja juomiskäyttäytymiseen eikä kinnerten väliseen etäisyyteen. Lievä utaretulehdus aiheuttaa muutoksia lypsylehmän käyttäytymiseen. Sairaalle eläimelle tärkeä lepoaika lyhenee, joten myös lievien utaretulehdusten tehokas havaitseminen on eläimen hyvinvoinnin ja paranemisen kannalta tärkeää. Kinnerten välistä etäisyyttä ei kuitenkaan tämän tutkimuksen perusteella voida käyttää apuvälineenä lievien utaretulehdusten havaitsemiseen.

Lypsylehmien pito kylmäpihatossa on 1990-luvulta lähtien kiinnostanut maidontuottajia lähinnä halvempien rakennuskustannusten vuoksi. Samalla on kuitenkin herännyt huoli lypsylehmien pärjäämisestä ja hyvinvoinnista kylmissä tuotantotiloissa. Tutkimuksen tarkoituksena oli eri verianalyyttejä seuraamalla selvittää miten Etelä-Suomen talviolosuhteet vaikuttavat kylmäpihatossa elävien lypsylehmien fysiologiaan ja hyvinvointiin. Tutkimus suoritettiin Suitian tuotantoympäristötutkimus navetassa 15.10.1997-31.3.1998. Tutkimuksessa mukana olleilta 12 holstein-friisiläislehmältä otettiin verinäytteet 3-5 viikon välein ja näytteistä määritettiin kokonaisproteiinien, albumiinin, urean, vapaiden rasvahappojen (FFA), β-hydroksibutyraatin (β-HB), kortisolin ja glukoosin pitoisuudet sekä aspartaattiaminotransferaasin (ASAT), kreatiinikinaasin (CK) ja gammaglutamyylitransferaasin (GGT) aktiivisuudet ja valkosolujen kokonaismäärä sekä erittely. Tutkimustalvi oli melko leuto eikä talven aikana ollut pitkiä pakkasjaksoja. Kylmin kuukausi oli maaliskuu, jonka aikana keskilämpötila pihatossa oli -2,2 °C. Kylmimmillään pakkanen käväisi pihatossa – 17 °C:ssa. Veriparametreissa havaittiin tilastollisesti merkitsevää vaihtelua koko talvea tarkasteltaessa kokonaisproteiinien, FFA:n, urean, glukoosin ja kortisolin pitoisuuksissa sekä ASAT-aktiivisuuksissa. Muutokset eivät vaikuttaneet olevan kylmästressin aiheuttamia. Kokonaisproteiinipitoisuus oli koko talven koholla ja muutokset urean ja FFA:n pitoisuuksissa olivat laskevia. Nämä muutokset eivät viittaa kataboliseen tilaan eläinten elimistössä. Kortisolipitoisuuden nousuja ei edeltänyt kylmempi ajanjakso, joka olisi voinut nousuun vaikuttaa. Glukoosipitoisuuksien muutoksilla ei ollut yhteyttä kortisolipitoisuuksien vaihteluun. Muissa verianalyyteissä ei havaittu tilastollisesti merkitsevää vaihtelua. Tutkimustalvi oli melko leuto ja pakkasjaksot lyhyitä. Tutkimuksessa oli sekoittavina tekijöinä lehmien samanaikainen osallistuminen parrenvalintakokeeseen ja ruokintakokeeseen, jossa karkearehuruokinta vaihteli neljän viikon jaksoissa. Tämän tutkimuksen tulokset eivät anna aihetta olettaa tutkimustalvena vallinneilla Etelä-Suomen talviolosuhteilla olleen haitallisia vaikutuksia lehmien fysiologiaan tai hyvinvointiin.

Ummessaoloajan ruokintakokeen neljään eri ryhmään otettiin satunnaisvalinnalla yhteensä 20 friisiläislehmää niin, että jokaisessa ryhmässä oli 2 hiehoa. Koe järjestettiin satunnaistettujen lohkojen kokeena, joka toteutettiin faktoriaalisena (2x2). Tarkoituksena oli selvittää magnesiumin lisäyksen ja anionisia suoloja sisältävän ruokinnan vaikutus tiettyihin verestä ja virtsasta mitattavien mineraalien konsentraatioihin (mm. kalsium, magnesium ja natrium). Koeruokinta aloitettiin 4 viikkoa ennen laskettua poikimisaikaa ja lopetettiin lehmän poikimispäivänä. Neljään ruokintaryhmään jaetut lehmät saivat magnesiumia 16 tai 33 g päivässä ja tämän lisäksi niiden ruokinta oli joko anioni- tai kationi-valtainen. Ruokinnan kationi-anionitasapaino laskettiin milliekvivalentteina kaavalla [( Na+ + K+) - ( Cl- + S2-)], jolloin anioni-ryhmän kationi-anionitasapainoksi saatiin +31 mEq/kg kuiva-ainetta ja vastaavasti kationi-ryhmälle +340 mEq/kg kuiva-ainetta. Koerehussa anionisina suoloina käytettiin NH4Cl, (NH4)2SO4 sekä MgCl2. Veri- ja virtsanäytteet otettiin 4, 3, 2, 1 viikkoa ennen laskettua poikimisaikaa sekä poikimispäivänä, poikimispäivää seuraavana päivänä ja viikko poikimisen jälkeen. Anioni-ruokinnalla olevien lehmien virtsa oli happamampaa, ja ne erittivät enemmän kalsiumia virtsaan koko kokeen ajan kuin kationi-ruokintaryhmän koelehmät. Ruokintakokeen aikana magnesiumin saanti ei vaikuttanut verestä tai virtsasta mitattaviin suureisiin. Anionisten suolojen lisäämisellä ummessaolevien lehmien ruokintaan saadaan vaikutus kalsiumin aineenvaihduntaan, vaikka kationi-anionitasapaino ei muodostuisikaan negatiiviseksi. Magnesiumtason nostamisesta 0.2 %:sta 0.4 %:iin kuiva-aineesta laskettuna ei ollut vastaavaa hyötyä, kun magnesiumlisänä käytettiin magnesiumoksidia.

Makaaminen on lehmälle yksi sen tärkeimmistä käyttäytymistarpeista ja makuupaikka vaikuttaa oleellisesti lehmän hyvinvointiin sekä pihatto- että parsinavetassa. Tutkimuksen lähtökohtana oli selvittää mahdollisuutta parantaa lehmien makuumukavuutta poistamalla makuuparsista etuseinä ja lisäämällä näin tilaa lehmien pään kohdalla. Makuuparsia, joiden etupuolella on kulkukäytävä, rajataan usein etuseinällä, koska etuseinä vähentää makuuparsien likaantumista eturoiskeiden vuoksi. Etuseinä kuitenkin estää lehmiä käyttämästä parren edessä olevaa tilaa makuulle menon ja makuulta nousemisen aikana, mikä saattaa vaikuttaa nautojen makuukäyttäytymiseen. Hypoteeseina oli, että etuseinän poisto vähentää parressa kokonaan ja puoliksi seisomista, lisää makuuaikaa, vähentää parren tutkimista ja epänormaalia makuukäyttäytymistä sekä lisää sosiaalista kanssakäymistä makuuparsissa. Tutkimus tehtiin yhden lypsyrobotin pihattonavetassa. Pihatossa on 44 makuupartta, jotka on sijoitettu kahteen riviin. Tutkittavan makuuparsirivin edessä on ruokintakäytävä. Tutkimus aloitettiin kuvaamalla 21 makuupartta (kontrollipäivä), joiden etureunaan oli kiinnitetty vanerilevy. Tämän jälkeen etuseinä poistettiin kahdeksasta parresta ja kolmen päivän jälkeen parsien käyttöä videoitiin uudelleen (koepäivä). Videoista rekisteröitiin lehmien aktiivisuuteen (seisomiseen ja makaamiseen), parressa tapahtuvaan lehmien väliseen sosiaaliseen kontaktiin sekä parren tutkimiseen (parren haistelu ja kuopiminen) liittyviä käyttäytymisiä. Sekä kontrolli- että koepäivältä purettiin 5 tuntia 43 minuuttia videomateriaalia. Tilastoanalyysiin valitussa materiaalissa oli kuusi etuseinätöntä sekä yhdeksän etuseinällistä partta. Etuseinän poisto mahdollisti sosiaaliset kontaktit parren etuosan kautta, mikä lisäsi sosiaalisia kontakteja huomattavasti. Tästä seurasi parressa makaamisen väheneminen sekä ajallisesti että lukumäärällisesti. Etuseinättömissä parsissa ei havaittu pää vinossa nousemista ja hyvin vähän pää vinossa makuulle menoa, kun taas etuseinällisissä parsissa yli puolet lehmistä nousi pää vinossa. Lehmät makasivat pidempiä jaksoja ja niiden makuulle meno -liike kesti vähemmän aikaa etuseinällisissä parsissa kuin etuseinättömissä. Parressa seisomiseen tai parren tutkimiseen etuseinän poisto ei vaikuttanut. Lehmät joutuivat lyhyissä parsissa kääntämään päätään sivuun mahtuakseen nousemaan makuulta. Toisaalta parsirivin edestä ruokintakäytävältä tapahtuva sosiaalinen kontakti oli niin häiritsevää, että lehmät makasivat etuseinättömissä parsissa vähemmän sekä lyhyempiä jaksoja kuin etuseinällisissä parsissa. Parsien etuseinän poisto aiheutti siis pääasiassa negatiivisia seurauksia toisin kuin hypoteeseissa ennustettiin. Etuseinän poistaminen ei ole järkevää navetassa, jossa parsirivin edessä on kulkukäytävä. Tutkimuksessa käytettyä parsimallia parempi ratkaisu olisi etuseinällinen pidempi parsi, jossa parren etuosassa olisi huomattavasti enemmän tilaa pään liikkeelle.

Ruokinnan kationi-anioni –tasapainon (DCAB) muuttaminen ummessaolokaudella vaikuttaa lehmän kivennäisaineenvaihduntaan puerperaaliaikana. Kationi-anioni –tasapainon muuttamisella arvellaan olevan myös vaikutusta utareödeemiin. Tutkimuksessamme seurasimme utareödeemiä kahdessa ruokintakokeessa, joissa selvitettiin poikimahalvauden ennaltaehkäisyä erilaisilla DCAB-tasoilla. Utareödeemiä arvioitiin kahdella menetelmällä: kvantitatiivisella utareen takalohkojen pysty- ja vaakasuoralla mittauksella tai subjektiivisella silmämääräisellä arvioinnilla, jossa utareödeemin runsaus arvioitiin 5-pistejärjestelmällä. Aineistossa 1 utareödeemiä arvioitiin kvantitatiivisesti; aineistossa 2 käytettiin sekä kvantitatiivista että silmämääräistä arviointia. Lehmät jaettiin poikimakertansa ja koedieettien perusteella ryhmiin. Rehun kationi-anioni –tasapainot säädettiin aineistossa 1 tasoille +297 mEq/kg kuiva-ainetta (KA) (kaliumia n.200 g/vrk), +571 mEq/kg KA (kaliumia n.300 g/vrk), +107 mEq/kg KA (kaliumia n.200 g/vrk) ja aineistossa 2 +254 mEq/kg KA ja –41 mEq/kg KA. Utarepöhö oli vähäistä molemmissa ruokintakokeissa. Poikimakertojen lukumäärä vaikutti tilastollisesti merkitsevästi (p<0.05) utareödeemiin, kun taas koedieeteillä ei ollut vaikutusta. Aineistossa 1 toista kertaa poikineet lehmät kärsivät utarepöhöstä enemmän poikimisvuorokautena ja viikko post partum kuin useamman kerran poikineet. Aineistossa 2 useamman kerran poikineiden lehmien utareet olivat pöhöttyneempiä post partum kuin toista kertaa poikineiden. Johtopäätöksenä oli, että ruokinnan DCAB:n nostaminen kaliumin avulla tai alentaminen kloridin ja rikin suoloilla ei lisää utareödeemiä.

Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoitus on tarkastella altistavia tekijöitä utaretulehdukselle umpiaikana ja seuraavalla lypsykaudella, sekä löytää management-suosituksia, joilla kyseisen ajan utaretulehdusriskiä voidaan vähentää. Utaretulehdus on lypsylehmän merkittävin tuotannollinen sairaus. Edellisestä laktaatiosta persistoivilla utaretulehduksilla, sekä ummessaoloaikana hankituilla uusilla infektioilla, on suuri rooli seuraavan lypsykauden utareterveyteen. Siksi onkin tärkeää ymmärtää ummessaoloaikana esiintyvien utaretulehduksien epidemiologiaa ja utareen infektoitumiselle altistavia tekijöitä. Utareterveyden kannalta ummessaoloajan tavoite onkin sekä parantaa olemassa olevat tulehdukset että estää uudelleen infektoituminen. Umpiaikana käytetään pitkävaikutteisia intramammaariantibiootteja edellisessä laktaatiossa esiintyneiden utaretulehduksien hoitoon ja uusien infektioiden ehkäisyyn. Tuotantoeläinten antibioottien käyttöä tulisi nykyisestä antibioottiresistenssitilanteesta johtuen vähentää, joten on tärkeää ymmärtää, kuinka uusien utaretulehduksien syntymistä voi ehkäistä ilman lääkkeitä. Nykyiset umpeutussuositukset pohjautuvat pitkälti tutkimuksiin, joiden lehmät olivat huomattavasti matalatuottoisempia kuin tänä päivänä. Suositukset eivät siis välttämättä enää päde 2000-luvun lypsylehmälle. Maidon korkea somaattinen soluluku, utaretulehdus edellisessä laktaatiossa, ja korkea poikimakerta altistavat utaretulehdukselle ummessaoloaikana ja poikimisen jälkeen. Vaurioituneet vetimenpäät ja keratiinitulpattomat avoimet vedinkanavat altistavat neljännestä utaretulehdukselle ummessaoloaikana ja seuraavalla lypsykaudella. Korkean maidontuotoksen on puolestaan havaittu hidastavan keratiinitulpan muodostumista vedinkanavaan. Myös korkea kuntoluokka sekä pitkä maidossaoloaika edellisessä laktaatiossa voivat altistaa utaretulehdukselle seuraavalla lypsykaudella. Umpikauden konventionaalinen pituus on 6-8 viikkoa, koska lyhyempi tai väliinjätetty umpikausi laskee tuotosta seuraavassa laktaatiossa. Lyhyempään umpikauteen on kuitenkin ollut kiinnostusta, koska sen on ajateltu tuovan lisätuloja loppulypsykauden pidentyessä, sekä sallivan paremman energiatasapainon lehmälle poikimisen jälkeen. Umpikauden pituuden vaihtelun ei ole havaittu vaikuttavan merkittävästi utareterveyteen, joskin alue vaatii lisää tutkimuksia. Umpeenpanohetken korkean maidontuotoksen on havaittu altistavan utaretulehdukselle umpeenpanon jälkeen ja lisäävän riskiä maidonvaluttamiseen. Maidontuotosta voidaan laskea ennen umpeenpanoa asteittaisella lypsynlopettamisella sekä ruokinnan rajoittamisella. Lypsyn äkillinen lopettaminen umpeutettaessa lehmiä on yleinen käytäntö maailmalla, mutta siitä aiheutuu kipua ja epämukavuutta nykyajan korkeatuottoisille lehmille. Ruokinnan rajoittamisessa tulee kiinnittää huomiota siihen, että lehmille tarjotaan riittävästi rehua ja ravintoaineita, jotta niiden hyvinvointi ei vaaraudu umpeutuksen aikana. Umpeutuksen yhteydessä annosteltavien umpituubien laitossa osittainen insertio vähentää utaretulehdusriskiä ummessaoloaikana ja seuraavalla lypsykaudella. Ummessaoloaikana lehmien ruokintaan ja elinolosuhteisiin tulee kiinnittää huomiota. Umpilehmien kuntoluokkia tulee tarkkailla rutiinisti, koska ylikuntoutuneiden lehmien utareterveyttä vaarantaa ketoosin ja poikimahalvauksen lisääntynyt esiintyvyys. Umpiosasto tulee sijoittaa siten, että päivittäinen panostus lehmien utareiden tarkkailuun ja olosuhteiden puhtaanapitoon on helppoa. Poikimakarsinan puhtaus ja siivoaminen jokaisen poikimisen jälkeen vähentää utaretulehduksen esiintyvyyttä seuraavalla lypsykaudella.

Pihatoissa väkirehun jakoon käytettävä, takaa avoin kioskimalli sallii kioskissa olevan lehmän häirinnän. Häirinnän seurauksena lehmä saattaa keskeyttää kioskikäyntinsä. Tämän pilottitutkimuksen tarkoituksena oli selvittää menettääkö lehmä väkirehuaan kioskilla tapahtuvan häirinnän vuoksi, saavatko lehmät ylimääräistä väkirehua ajamalla muita pois kioskilta ja onko kioskilla tapahtuvalla häirinnällä yhteyttä maidontuotantoon. Tutkimuksessa oli mukana 42 lypsylehmää. Niiden käyttäytymistä kahdella kioskilla seurattiin yhteensä 54 tunnin ajan. Tutkimuksen aikana havaittiin käynnin usein keskeytyvän häirinnän vuoksi kioskin annosteltua lehmälle väkirehua. Tällöin väkirehua jäi useammin syömättä kuin tapauksissa, joissa lehmä sai syödä väkirehunsa rauhassa. Toisen lehmän väkirehun syönnin keskeyttänyt lehmä sai ylimääräistä väkirehua menemällä itse seuraavana kioskiin 63 %:ssa keskeytyksistä. Häirinnällä ja tuotoksella ei havaittu yhteyttä tutkimuksessamme.