Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Subject "magnesium"

Sort by: Order: Results:

  • Oikarinen, Marjo (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2002)
    Poikimahalvaus on lypsylehmillä poikimisen jälkeen esiintyvä aineenvaihduntasairaus. Poikimahalvaus on myös taloudellisesti merkittävä sairaus, joka laskee lehmän tuotosta kyseisellä tuotantokaudella. Lisäksi nämä lehmät sairastuvat terveitä lehmiä useammin myös muihin sairauksiin, kuten utaretulehdukseen, ketoosiin ja juoksutusmahasairauksiin. Ruokinnan avulla voidaan ennaltaehkäistä poikimahalvausta karjatasolla. Rehun koostumuksella, erityisesti kalium-, kalsium- ja magnesiumpitoisuudella on merkitystä poikimahalvauksen ennaltaehkäisyssä. Ummessaoloaikainen magnesiumin puute ja kalsiumylimäärä rehussa lisäävät sairastumisriskiä. Hypomagnesemiasta kärsivän lehmän kyky irrottaa kalsiumia luustosta on huonompi kuin lehmällä, jonka magnesiumtase on normaali. Magnesiumin puute häiritsee myös parathormonin, D3-vitamiinin ja kilpirauhasen toimintaa. Runsas kalsiumin saanti rehusta hidastaa kalsiumin resorptiota luustosta, ja tätä mekanismia tarvitaan poikimisen jälkeen, kun kalsiumintarve kasvaa. Rehun koostumuksella, erityisesti kaliumpitoisuudella, on vaikutusta magnesiumin imeytymiseen ja hyväksikäytettävyyteen. Kaliumpitoisuuden noustessa magnesiumin imeytyminen pötsistä laskee. Suomalaisella, runsaasti säilörehua sisältävällä rehustuksella on vaikea toteuttaa matalakaliumista ja -kalsiumista ruokintaa. Tässä syventävien opintojen tutkielmassa keskityttiin magnesiumin osuuteen kivennäisaineenvaihdunnassa. Käytännön kokeessa tutkittiin magnesiumlisän ja kationi-anionitasapainon vaikutusta ummessaolevan lehmän kivennäisaineenvaihduntaan kolmessa ruokintaryhmässä. Koerehun vaikutuksia kivennäisaineenvaihduntaan seurattiin verinäytteiden avulla. Kokeessa esiintyi odotettua vähemmän poikimahalvauksia, rehun korkeasta kaliumpitoisuudesta huolimatta. Tämä saattaa selittyä nuorilla lehmillä ja hieman keskiarvoa alhaisemmilla kuntoluokilla. Plasman magnesiumpitoisuuksissa ei havaittu merkitseviä muutoksia. Kaliumlisäryhmässä viidellä lehmällä sekä kontrolliryhmässä yhdellä lehmällä havaittiin subkliininen hypomagnesemia viikko poikimisen jälkeen. Veren magnesiumtason lasku saattaa selittyä koerehun korkeilla kalium- ja magnesiumpitoisuuksilla sekä rehun vaihdoksella poikimisen jälkeen. Lehmät eivät ehkä ehtineet viikossa sopeutua kivennäisten saannin muutokseen.
  • Kontinen, Aija (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1998)
    Ummessaoloajan ruokintakokeen neljään eri ryhmään otettiin satunnaisvalinnalla yhteensä 20 friisiläislehmää niin, että jokaisessa ryhmässä oli 2 hiehoa. Koe järjestettiin satunnaistettujen lohkojen kokeena, joka toteutettiin faktoriaalisena (2x2). Tarkoituksena oli selvittää magnesiumin lisäyksen ja anionisia suoloja sisältävän ruokinnan vaikutus tiettyihin verestä ja virtsasta mitattavien mineraalien konsentraatioihin (mm. kalsium, magnesium ja natrium). Koeruokinta aloitettiin 4 viikkoa ennen laskettua poikimisaikaa ja lopetettiin lehmän poikimispäivänä. Neljään ruokintaryhmään jaetut lehmät saivat magnesiumia 16 tai 33 g päivässä ja tämän lisäksi niiden ruokinta oli joko anioni- tai kationi-valtainen. Ruokinnan kationi-anionitasapaino laskettiin milliekvivalentteina kaavalla [( Na+ + K+) - ( Cl- + S2-)], jolloin anioni-ryhmän kationi-anionitasapainoksi saatiin +31 mEq/kg kuiva-ainetta ja vastaavasti kationi-ryhmälle +340 mEq/kg kuiva-ainetta. Koerehussa anionisina suoloina käytettiin NH4Cl, (NH4)2SO4 sekä MgCl2. Veri- ja virtsanäytteet otettiin 4, 3, 2, 1 viikkoa ennen laskettua poikimisaikaa sekä poikimispäivänä, poikimispäivää seuraavana päivänä ja viikko poikimisen jälkeen. Anioni-ruokinnalla olevien lehmien virtsa oli happamampaa, ja ne erittivät enemmän kalsiumia virtsaan koko kokeen ajan kuin kationi-ruokintaryhmän koelehmät. Ruokintakokeen aikana magnesiumin saanti ei vaikuttanut verestä tai virtsasta mitattaviin suureisiin. Anionisten suolojen lisäämisellä ummessaolevien lehmien ruokintaan saadaan vaikutus kalsiumin aineenvaihduntaan, vaikka kationi-anionitasapaino ei muodostuisikaan negatiiviseksi. Magnesiumtason nostamisesta 0.2 %:sta 0.4 %:iin kuiva-aineesta laskettuna ei ollut vastaavaa hyötyä, kun magnesiumlisänä käytettiin magnesiumoksidia.
  • Lindberg, Henrik (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2016)
    Poikimahalvauksena vakavammassa muodossa ilmenevä hypokalsemia altistaa usealle yleiselle sairaustilalle lypsylehmällä. Suurin yksittäinen hypokalsemialle altistava tekijä on puute magnesiumista, jota tulee olla riittävästi rehussa. Magnesium on edellytys lisäkilpirauhashormonin eritykselle, ja herkistää munuaista ja luustoa reagoimaan lisäkilpirauhashormonin vaikutukselle, minkä seurauksena luustosta vapautuu ja munuaisista takaisinimeytyy enemmän kalsiumia verenkiertoon. Lisäksi munuaiset muodostavat lisäkilpirauhashormonin vaikutuksen seurauksena kalsitriolia, jonka vaikutuksesta ruuansulatuskanavasta imeytyy enemmän kalsiumia. Magnesium on solunsisäinen kivennäisaine, eikä seerumin pitoisuus kerro luotettavasti solunsisäisestä vajeesta, sillä suuri solunsisäinen määrä puskuroi muutokset solunulkoisessa nesteessä. On havaittu, ettei seerumin pitoisuus ole hyvä mittari koko elimistön magnesiumstatuksesta. Puutos havaitaan vasta ääritilanteessa, heikentyneestä maidontuotoksesta, poikimahalvauksista ja muista sairauksista, tai suorittamalla kuormitustesti, joka kertoo paljonko magnesiumia pidätetään elimistön tarpeisiin. Poikimahalvaushoidossa kalsiuminfuusion sydänvaikutukset ovat vakavat. Magnesium suojaa sydäntä estämällä liiallisen kalsiumin kertymistä sydänlihassoluihin, hidastamalla tahdistusta, vähentämällä spontaania depolarisaatiota ja vähentämällä stressin adrenergistä vaikutusta. Se estää sydänlihaksen liiallista supistumista ja sarkoplasmaattisen kalvoston ylitäyttymisen, estäen kalsiumaallot, kammiotakykardiat, sydämen pysähtymisen ja äkkikuoleman. Ainoastaan magnesiumia annostellessa, yli 5-kertaiset pitoisuudet aiheuttavat pääsääntöisesti vakavia neuromuskulaarisia ja kardiovaskulaarisia haittoja. Ainoastaan magnesiumia annostellessa 2-4-kertaisiin pitoisuuksiin liittyy konsensuksena alentuneet jänneheijasteet, ja katsauksesta riippuen lihasheikkoutta, hypotensiota, väsymystä, vähentynyt kohdun tonus, ja ihon punastumista. Kalsiumglukonaatti vastavaikuttaa magnesiumin vaikutuksia, joten kalsiuminfuusion yhteydessä edellä kuvatut magnesiumvaikutukset vähenevät suhteessa kalsiumin pitoisuuteen. Munuaisilla on suuri kyky erittää liiallista magnesiumia, ja seerumin taso on usein jo kahden tunnin kuluessa normalisoitunut. Myös ternimaitoon erittyy merkittävä määrä magnesiumia. Kun otetaan huomioon kalsiuminfuusion voimakkaat kardiovaskulaarivaikutukset ja sydänpysähdyksen riski; ja toisaalta magnesiumin suojaavat vaikutukset, keskeinen rooli kalsiumaineenvaihdunnassa, suuri turvamarginaali ja nopea eritys; on selvää, että magnesiumia tulee annostella kalsiuminfuusion yhteydessä. Solunulkoisen nesteen magnesiumpitoisuuden kaksinkertaistaminen on tässä yhteydessä turvallista. Kliiniset havainnot poikimahalvauslehmästä vastasi pääosin yleistä käsitystä: seerumin kalsium oli alhainen, magnesium oli normaali tai yli viiterajan, sydän- ja pötsiäänet olivat vaimeat, rektaali- ja pintalämpötila olivat alhaisia. Rektaalilämpötilan keskiarvo oli kuitenkin 38,5 astetta. Hoidon seurauksena lehmä tärisi usein, sydän- ja pötsiäänet voimistuivat, rytmihäiriöitä oli vähän tai kohtalaisesti. Korkeamman kuntoluokan lehmä nousi heikommin. Kun arvioi poikimahalvauslehmän solunsisäistä magnesiumstatusta, tulisi mahdollisesti kiinnittää huomiota magnesiumin ja kalsiumin suhteeseen, suhteessa kalsiumpitoisuuteen. Mikäli magnesiumpitoisuuden suhde kalsiumpitoisuuteen ei nouse yhtä suureksi kuin olisi fysiologisesti odotetettavissa kyseisessä kalsiumpitoisuudessa, saattaa se viitata solujensisäiseen magnesiumpuutteeseen. Mahdollisesti suun kautta annetut valmisteet voivat vääristää edellämainittua arviota.