Browsing by Subject "maito"

Campylobacters are the most common bacterial cause of diarrhoea in humans. In Finland there were more than 3500 cases reported in 2006 (National Public Health Institute, www.ktl.fi). Cattle carry prevalently campylobacters, generally Campylobacter jejuni, C. hyointestinalis subsp. hyointestinalis and C. coli. Campylobacters are zoonotic. Animals and animal origin food products can be vectors of human infections. Unpasteurized milk has proved to be an important risk factor in epidemiologic studies. Also in sporadic epidemics unpasteurized milk has been proved to be an infectious vector. Arcobacters belong to the same family as campylobacters. Arcobacters are very similar to campylobacters in their character, except that arcobacters are aerotolerant while campylobacters can grow only in a microaerophilic atmosphere. Arcobacter's pathogenity is unclear and in epidemiologic understanding their importance as pathogens is not as great as that of campylobacters. In this research the occurrence of campylobacters and arcobacters in raw milk, cattle faeces and flies was studied. Samples were collected at eight dairy farms in southern Finland and at one dairy farm in western Finland in June and July 2007. Campylobacters and arcobacters were examined by using an enrichment procedure and selective culturing. Isolated strains were classified with biochemical tests, PCR-technique and comparing their growth abilities. Campylobacters and arcobacters were quantified in milk using Most Probable Number -method. In addition, the survival of C. jejuni ATCC 33560 and C. hyointestinalis CH1/06 strains were examined in sterile milk at three temperatures (4 °C, 25 °C and 37 °C) for three days. C. hyointestinalis was isolated from raw milk at one of the dairy farms in June. The bacter quantity was MPN 11/100 ml. A. butzleri was isolated from raw milk at the same farm in June MPN 285/100 ml and in July MPN 52/100 ml. C. hyointestinalis was isolated from faeces at another farm in June while in July A. butzleri was isolated from raw milk MPN 52/100 ml at the same farm. At a third farm A. butzleri was isolated from raw milk MPN 71/100 ml and from faeces. Campylobacters can pass on to raw milk during milking as a consequence of faeces contamination. Arcobacters' access to a milk tank was not examined but as environmental bacters they might enter the tank along with milk or during tank wash, and form a bio film on the wall of the tank. The quantity of C. jejuni and C. hyointestinalis strains remained remarkable at every temperature examined. On the other hand, in sterile milk there were no competitive microbial organisms, nor their metabolic products, both of which could reduce the studied strains' survival in raw milk.

Raakamaidon kulutus on vuosikymmenen alussa kasvanut kaupunkiseuduilla ja sitä kuluttavat myös riskiryhmiin kuuluvat henkilöt. Suomalaisten lypsykarjatilojen tankkimaidossa esiintyy satunnaisesti pieniä pitoisuuksia Listeria monocytogenesta, joka voi aiheuttaa listerioosia. Sellaisenaan nautittavissa vähittäismyytävissä elintarvikkeissa korkein sallittu L. monocytogenes -pitoisuus myyntiaikana on 100 pmy/ml. On viitteitä siitä, että jo tällainen bakteerimäärä saattaa olla infektiivinen riskiryhmille. L. monocytogeneksen kylmänsietokyvyn vuoksi raakamaidon säilytysolosuhteet kuluttajan jääkaapissa vaikuttavat keskeisesti raakamaidon käyttöön liittyvään listerioosiriskiin. Raakamaito tulee säilyttää enintään 6 °C lämpötilassa kuluttajalle luovuttamiseen saakka, mutta kuluttajat saattavat säilyttää raakamaitoa jopa 10 – 12 °C lämpötiloissa. Näin korkeissa säilytyslämpötiloissa L. monocytogenes saattaa lisääntyä infektiiviseksi pitoisuudeksi kuluttajasäilytyksen aikana. Työn tarkoitus oli tutkia maidosta ja maidontuotantoympäristöstä, sekä vertailun vuoksi muista ympäristöistä eristettyjen L. monocytogenes -kantojen minimikasvulämpötiloja, ja lisäksi tutkia L. monocytogenes -kantojen kasvua kylmäsäilytetyssä lehmän raakamaidossa. Kymmenen L. monocytogenes -kannan minimikasvulämpötilat tutkittiin gradiplate-inkubaattorilla. Minimikasvulämpötilat 14 vrk inkubaatioaikana olivat -0,3 ja 1,4 °C välillä. Kantojen eristysympäristö ei vaikuttanut minimikasvulämpötiloihin. L. monocytogeneksen kasvua 6, 8 tai 10 °C:ssa säilytetyssä raakamaidossa tutkittiin 5, 7 ja 14 vuorokauden säilytyksen jälkeen. Maitoon lisätyt listeriapitoisuudet olivat 0,1; 1; 10 ja 100 pmy/ml. Raakamaitoerät todettiin puhtaiksi L. monocytogeneksesta ennen kokeen aloittamista ja 14 vuorokauden säilytyksen jälkeen. Kasvu määritettiin kvantitatiivisesti ALOA-selektiiviagareilla. Kasvua havaittiin 6 – 10 °C:ssa säilytetyssä raakamaidossa kaikilla tutkituilla L. monocytogenes -tasoilla. Kasvu oli nopeinta 10 °C:ssa ja alkupitoisuudella 100 pmy/ml, ja hitainta 6 °C:ssa ja alkupitoisuudella 0,1 pmy/ml. Laissa säädetty raja-arvo 100 pmy/ml ylittyi 5 vuorokaudessa 8 °C:ssa, kun alkupitoisuus oli 10 pmy/ml, ja 10 °C:ssa kun alkupitoisuus oli 1 pmy/ml. Alkupitoisuudella 1 pmy/ml saavutettiin 100 pmy/ml raja-arvo 8 °C:ssa 7 vuorokaudessa ja 6 °C:ssa 14 vuorokaudessa. Alkupitoisuudella 0,1 pmy/ml raja-arvo saavutettiin 8 ja 10 °C läpötiloissa 14 vuorokaudessa. Alkupitoisuudet 0,1 ja 1 pmy/ml vastaavat yleisimpiä luonnollisia L. monocytogeneksen kontaminaatiotasoja suomalaisessa tankkimaidossa. Tulokset osoittavat, että maidossa esiintyvät L. monocytogenes -kannat kasvavat hyvin matalissa lämpötiloissa ja saattavat raakamaidon kuluttajasäilytyksen aikana lisääntyä 5 vuorokaudessa yli lain asettaman raja-arvon. Noin 10 – 100 -kertaiset erot bakteerikasvussa kahden perättäisen säilytyslämpötilan välillä osoittavat, että säilytyslämpötila on keskeinen raakamaidon turvallisuuteen vaikuttava tekijä. Riittävän lyhyt säilytysaika vaikuttaa myös rakamaidon turvallisuuteen oleellisesti, sillä alkupitoisuudesta ja lämpötilasta riippuen 100 pmy/ml raja voi ylittyä jo 5 vrk sisällä.

Utaretulehdus eli mastiitti on yksi yleisimmistä tuotantoeläimiä hoitavan eläinlääkärin kohtaamista sairauksista. Eläinlääkärin tulisi hoitaa utaretulehdus maitonäytteen viljelytuloksen perusteella. Monet eläinlääkärit viljelevät näytteet ja suorittavat bakteeridiagnostiikan itse omalla vastaanotollaan, jolloin tulokset saadaan mahdollisimman nopeasti. Maitonäyteviljelyitä tehdään praktiikassa erityisesti viikonloppuisin, jolloin näytettä ei voi viljellä muualla. Eläinlääkäreiden valmiudet maitonäytteiden diagnostiikkaan vaihtelevat huomattavasti johtuen esimerkiksi vastaanoton varustelusta, henkilökohtaisesta kiinnostuksesta asiaan sekä praktiikan vilkkaudesta. Diagnostiikan laadussa on tämän vuoksi huomattavia poikkeamia. Diagnostiikan laatua ei kontrolloida tällä hetkellä mitenkään, eikä ole olemassa minimivaatimuksia bakteriologisen diagnostiikan tasolle. Laadunvarmistukseen ei praktiikkaolosuhteissa ei ole kiinnitetty juurikaan huomiota. Tässä tutkimuksessa pyrittiin selvittämään, miten laadukasta praktikkojen tekemä mastiittiviljely on heidän arkityössään käyttämillä menetelmillä. Tämänkaltaista tutkimusta ei ole tehty aiemmin Suomessa. Viitteitä ei löytynyt myöskään ulkomaisista julkaisuista. Tutkimuksen kulku oli samankaltainen kuin laboratorioille tehdyissä interkalibrointitutkimuksissa. Tutkimukseen osallistuville eläinlääkäreille lähetettiin neljä maitonäytettä, joihin oli istutettu yleisimpiä utaretulehdusbakteereja. Eläinlääkärit palauttivat viljelytulosten mukana kyselykaavakkeen omista viljelykäytännöistään sekä laadunvarmistukseen liittyvistä asioista. Yhteensä 30 eläinlääkäriä ilmoitti halukkuutensa osallistua ja heistä 28 lähetti vastauksensa. Vastaukset olivat hyvin eri tasoisia, osan päästessä lajitasolle ja osan pyrkiessä erottamaan esimerkiksi stafylokokit kolibakteereista. Myös käytetyissä menetelmissä oli runsaasti vaihtelua ja menetelmien valinta osin satunnaista. Laadunvarmistukseen ei kiinnitetty paljonkaan huomiota. Stafylokokit tunnistettiin parhaiten ja niiden osalta tulokset olivat hyvät. Kokonaisuudessaan tulokset olivat kohtalaisia. Praktiikassa tapahtuva bakteriologinen diagnostiikka kaipaa yhdenmukaistamista sekä ohjeistusta praktiikkaolosuhteisiin soveltuvasta laadunvarmistuksesta. Näin parannettaisiin tulosten luotettavuutta ja tuotettaisiin karjanomistajille tasavertaisia palveluita. Eläinlääkärin tulee kertoa karjanomistajalle, että praktiikassa tapahtuva viljely poikkeaa laadultaan laboratoriossa tehdystä, jotta karjanomistaja voi halutessaan toimittaa rinnakkaisnäytteen laboratorioon. Näytteen analysointi on aina subjektiivista, joten laboratorioidenkin tekemässä diagnostiikassa on tietty virhemarginaali. Äkillisissä, vakavissa utaretulehdustapauksissa praktikon itse suorittama maitonäytteen viljely voi olla eläimen hoidossa ratkaisevan tärkeä.