Browsing by Subject "metacercaria"

Opisthorchiidae-heimon maksamadot ovat kansainvälisesti ihmisillä yksiä merkittävimpiä kalavälitteisiä parasiittejä. Heimon maksamatoja esiintyy yleisesti Itä- ja Kaakkois-Aasiassa sekä Venäjällä, mutta niitä on havaittu myös laajalti Euroopassa kalaa syövillä nisäkkäillä ja linnuilla. Suomessa on aiemmissa tutkimuksissa havaittu esiintyvän zoonoottisista Opisthorchiidae-heimon maksamadoista Pseudamphistomum truncatumia ja Metorchis bilistä. Maksamatoja tai niiden metacercarioita on löydetty harmaahylkeistä, merikotkista, ketuista ja särjistä. Ihminen voi saada Opisthorchiidae-heimon maksamatoinfektion syömällä raakaa tai huonosti kypsennettyä särkikalaa. Särkikalojen käyttö elintarvikkeena on Suomessa koko väestön tasolla melko vähäistä, mutta viimevuosina kotimaisen kalan käytön puolesta on markkinoitu voimakkaasti ja suosiossa ovat erilaiset raakaa kalaa sisältävät ruuat. Tutkielman tavoitteena oli selvittää maksamatojen metacercaria-muotojen esiintyvyyttä suomalaisissa särjissä. Tutkimusaineistona oli kahdeksalta eri paikkakunnalta pyydetyt kalanäytteet, yhteensä 78 kalaa. Näytteitä oli sekä sisävesistä, että merialueilta. Tutkimuksessa kalat digestoitiin metacercarioiden vapauttamiseksi kalojen lihaksista. Metacercariat laskettiin ja luokiteltiin morfologian perusteella mikroskopoimalla. Löydetyt metacercariat poimittiin talteen sekvensointia varten. Metacercarioiden esiintyvyys koko tutkimusaineistossa oli 42 %. Merialueilta pyydetyissä kaloissa metacercarioita esiintyi 83 %:lla ja sisävesissä 18 %:lla tutkituista kaloista. Yhden löydetyn metacercarian osalta laji saatiin varmistettua ITS2-geenialue sekvensoimalla P. truncatumiksi. Muiden metacercarioiden osalta sekvensointia ei voitu tehdä, koska näytteiden DNA:ta ei saatu monistumaan PCR-menetelmällä. PCR:n epäonnistuminen saattoi johtua siitä, että näytteissä ei ollut alukkeita vastaavaa DNA:ta. Näytteenä olleet metacercariat saattoivat olla lajia, jonka DNA ei vastannut alukkeita, jolloin alukkeet eivät kiinnittyneet DNA:han. Ongelmana saattoi olla myös se, että alukkeita vastaava ITS2-geenialue ei välttämättä ole riittävän konservatiivinen tunnettujen lajien osalta, jotta alukkeet kiinnittyisivät kaikissa tapauksissa.