Browsing by Subject "mikrobilääkkeet"

Yersinia enterocolitica on Suomen kolmanneksi yleisin ihmisille suolistotulehdusta aiheuttava zoonoottinen bakteeri, jota yleisempiä ovat Campylobacter- ja Salmonella-sukujen bakteerit. Yersiniat voidaan luokitella biokemiallisten ominaisuuksiensa perusteella kuuteen biotyyppiin ja pintarakenteidensa perusteella lukuisiin eri serotyyppeihin. Vain tietyt Y. enterocolitican bioserotyypit ovat patogeenisia. Euroopan yleisin patogeeninen bioserotyyppi on 4/O:3, jota esiintyy yleisesti lihasikojen nielurisoissa, ja joista se voi teurastuksen yhteydessä levitä muihin elimiin, ruhoon ja teurastamoympäristöön. Yleisyytensä vuoksi Yersinia enterocoliticalla olisi hyvät mahdollisuudet toimia mikrobilääkeresistenssigeenien varastona sikapopulaatiossa, jolloin vaarana olisi resistenttien bakteerien leviäminen elintarvikkeiden välityksellä ihmisiin, ja myöskin resistenssitekijöiden siirtyminen toisiin bakteerilajeihin. Tässä tutkimuksessa kartoitettiin 50 suomalaisen, 143 virolaisen, 98 saksalaisen ja 185 espanjalaisen sioista eristetyn Yersinia enterocolitica -isolaatin herkkyys 13 mikrobilääkkeelle. Kaikki kannat olivat patogeenista bioserotyyppiä 4/O:3. Tutkimuksessa käytettiin nestelaimennusmenetelmää, jossa jokaiselle bakteerikannalle määritettiin lääkeainekohtainen MIC (minimum inhibitory concentration) eli pienin konsentraatio, jossa bakteerin lisääntyminen estyy. Kaikki 476 Yersinia enterocolitica -kantaa olivat ampisilliiniresistenttejä, mikä selittyy gramnegatiivisille bakteereille ominaisella beetalaktamaasituotannolla. Suomalaiset isolaatit eivät olleet resistenttejä muille testatuille lääkeaineille. Yksi virolainen isolaatti oli resistentti trimetopriimille. Saksalaisista isolaateista 6 (6,1 %) oli resistenttejä trimetopriimille, 5 (5,1 %) streptomysiinille, 4 (4,1 %) sulfametoksatsolille ja 1 (1,0 %) sekä streptomysiinille että trimetopriimille. Espanjalaisista isolaateista 10,2 % oli resistenttejä 1–3 lääkeaineelle ja 89,8 % 4–6 lääkeaineelle. Ampisilliinin jälkeen yleisintä oli resistenssi sulfametoksatsolille (98,9 %), streptomysiinille (97,8 %), kloramfenikolille (89,1 %), tetrasykliinille (27,6 %), nalidiksiinihapolle (10,3 %) ja trimetopriimille (2,7 %). Suomessa, Virossa ja Saksassa resistenttien Yersinia enterocolitica -kantojen kehittyminen on toistaiseksi onnistuttu estämään melko hyvin. Espanjassa nalidiksiinihappo- ja tetrasykliiniresistenssi olivat keskittyneet tietyille tiloille, mistä voi päätellä, että tilan mikrobistoon on todennäköisesti kohdistunut jatkuvaa näiden lääkeaineiden aiheuttamaa valintapainetta. Tuloksissa oli hämmästyttävää Espanjan korkea kloramfenikoliresistenssin aste, sillä lääkeaine on ihmiselle luuydintoksinen ja sen käyttö on kokonaan kielletty tuotantoeläimille EU:ssa. Onkin mahdollista, että espanjalaisten Y. enterocolitica -kantojen resistenssin taustalla on integroni, resistenssitekijöitä sisältävä geneettinen elementti, jonka tiedetään välittävän muun muassa kloramfenikoliresistenssiä. Integroni tekee tyypillisesti kantajabakteeristaan multiresistentin.

Hevosen mikrobilääkitys on monilta osin erilaista kuin muilla tuotantoeläimillä. Hevoselle saa käyttää tuotanto-eläimiltä kiellettyjä lääkeaineita, kunhan hevonen poistetaan elintarvikeketjusta. Hevosen paksusuolen mikrobisto on herkkä mikrobilääkkeiden vaikutuksille ja hoidon seurauksena voi olla eriasteista ripulia. Tämä rajoittaa käytettävissä olevaa mikrobilääkevalikoimaa. Koska hevonen on sekä urheilu- että tuotantoeläin, teurastusvaroajan lisäksi tulee ottaa huomioon dopingvaroaika. Kirjallisuuskatsausosuus on kirjoitettu käsikirjamaisesti ja siinä käsitellään hevosen mikrobilääkitystä yleisesti, Suomessa hevosella käytettävien mikrobilääkkeiden ominaisuuksia ja käyttösuosituksia sekä kuvataan esimerkin-omaisesti mikrobilääkitystä pääntaudin, Rhodococcus equi -infektion ja kohtutulehduksen hoidossa. Tutkimusosassa tarkastellaan hevosilla yleisesti esiintyvien bakteerien herkkyyttä keskeisille mikrobilääkkeille sekä eläinlääkärien ennen näytteenottoa tekemiä mikrobilääkevalintoja. Tutkimuksen näytteet (497 kpl) oli kerätty 30.5.2011-31.5.2012 välisenä aikana Yliopistollisessa hevossairaalassa ja Etelä-Suomen klinikoilla hoidetuista hevosista. Näytteet tutkittiin Eläinlääketieteellisen tiedekunnan kliinisen mikrobiologian laboratoriossa. Yleisimmät löydetyt bakteerit olivat Streptococcus equi subsp. zooepidemicus ja Eschericia coli. Herkkyysmääritysten tulokset poikkesivat paikoin paljonkin ulkomaisista tutkimuksista. Esimerkiksi enterobakteereissa (E. colia lukuun ottamatta) esiintyi enemmän resistenssiä kuin useimmissa ulkomaisissa vertailututkimuksissa. Enterobakteereista löytyi poikkeuksellisen monta ESBL-kantaa, joka osaltaan selittäänee tulosta. Streptococcus equi subsp. zooepidemicus -bakteeri oli puolestaan hyvin herkkä trimetopriimi-sulfonamidille, kun taas ulkomaisissa tutkimuksissa esiintyi melko paljon resistenssiä. Testattujen bakteerikantojen määrä joissakin bakteeriryhmissä oli melko pieni pidemmälle menevien johtopäätösten tekemiseksi. Ennen näytteenottoa määrätyistä mikrobilääkkeistä yleisin valinta oli G-penisilliini-gentamisiini yhdistelmä (45 tapausta/näytettä). Näistä vain 15 näytteessä esiintyi spesifistä bakteerikasvua. Herkkyysmääritys oli tehty 12 näytteestä ja arvioni mukaan näissä tapauksissa G-penisilliini-gentamisiini valinta oli osuva seitsemän näytteen kohdalla. Näistä tuloksista ei kuitenkaan voi vetää pitkälle meneviä johtopäätöksiä, koska arvioitava näytemäärä oli pieni, mutta ne antavat kuitenkin aiheen lisäselvityksiin. Eläinlääkärit noudattivat näissä G-penisilliini-gentamisiini valinnoissaan pääosin mikrobilääkesuosituksia kun tehtyjä valintoja arvioidaan näytteenottopaikan perusteella. On tärkeää jatkaa hevosista otettujen näytteiden keräämistä ja analysointia Suomessa ja laajentaa se koko maan kattavaksi, koska ulkomaiset tutkimustulokset eivät kaikilta osin sovellu Suomen oloihin. Samalla saataisiin hyvää aineistoa mikrobilääkesuositusten päivittämiseksi.

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, poikkeaako kroonista ihotulehdusta sairastavien, paljon mikrobilääkkeitä saaneiden koirien suolesta eristettyjen enterokokkien (Enterococcus faecalis ja Enterococcus faecium) ja Escherichia coli –bakteerien ja anuksen limakalvolta eristettyjen staphylococcus intermedius-bakteerien mikrobilääkeherkkyys terveiden, lääkitsemättömien koirien mikrobien herkkyydestä. Tutkimusmateriaali kerättiin vuoden 1998 kevään ja kesän aikana pääkaupunkiseudun yksityisten pieneläinvastaanottojen ja yliopstollisen eläinsairaalan potilaista. Tutkimukseen otettiin näytteitä kahdestakymmenestäkahdesta ihotulehduskoirasta ja viidestäkymmenestäkuudesta kontrollikoirasta. Näytteistä eristettiin yllä mainitut bakteerikannat, ja kannoista tehtiin herkkyysmääritykset eri mikrobilääkeaineille Eläinlääkintä- ja elintarvikelaitoksella Helsingissä. Escherichia coli- ja Staphylococcus intermedius-bakteerikannat olivat resistentimpiä tutkituille mikrobilääkeaineille ihotulehduskoirilla kuin kontrollikoirilla.

Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli tunnistaa koiran lääkinnässä eniten käytettyjä mikrobilääkkeitä keskittyen suun kautta annosteltaviin antibioottivalmisteisiin. Tavoitteena oli myös tarkastella yleisimpiä käyttöaiheita, patogeeneja, resistenssiriskejä ja hoitosuosituksia. Koirilla eniten käytetyt suun kautta annosteltavat mikrobilääkkeet ovat kirjallisuuden perusteella aminopenisilliinit, kefalosporiinit, potentoidut penisilliinit, fluorokinolonit, tetrasykliinit ja trimetopriimi-sulfonamidit. Näistä lääkeryhmistä tarkasteltiin keskeisiä ominaisuuksia mukaan lukien toimintamekanismia, farmakologiaa, farmakokinetiikkaa, mahdollisia haittavaikutuksia, vaikutuspektriä ja resistenssitilannetta Suomessa. Koirien mikrobilääkinnän yleisimmiksi käyttöaiheiksi tunnistettiin ihon, virtsateiden, hengitysteiden ja ruoansulatuskanavan infektiot sekä postoperatiivinen hoito. Näistä ihon, virtsateiden ja hengitysteiden infektiot valittiin tarkempaan tarkasteluun, jossa läpikäytiin sairauksien etiologia, tyypilliset patogeenit, mikrobilääkeherkkyydet sekä kansalliset ja kansainväliset hoitosuositukset mikrobilääkkeiden käytön näkökulmasta. Hoitosuosituksien relevanssia arvioitiin ja pohdittiin ottaen huomioon indikaatiolle tyypilliset patogeenit ja arvioitu resistenssitilanne. Valtaosa koirapraktiikassa vastaan tulevista tapauksista, joissa määrätään suun kautta annosteltava mikrobilääke, liittyy muutamaan keskeiseen indikaatioon ja bakteeripatogeeniin. Tässä työssä on tunnistettu tyypilliset indikaatiot suun kautta annosteltaville mikrobilääkkeille. Jokaisesta indikaatiosta on myös esitetty taulukoiden muodossa selkeitä yhteenvetoja tyyppipatogeeneistä, resistenssitutkimuksista ja hoitosuosituksista, jotka voivat toimia yleistason referenssimateriaalina pohtiessa mikrobilääkemääräyksiä pieneläinpraktiikassa.

One of the leading bacterial causes of diarrhea in humans are campylobacters (Campylobacter spp). The more common species infecting humans are Campylobacter jejuni and C. coli. The symptoms can vary from mild intestinal infection to severe, bloody, producing diarrhea. Improperly prepared poultry, contaminated drinking and swimming water are the leading causes of infection. Campylobacters are present in the intestines of many mammal and bird species. They generally do not cause disease in the birds, thus they are regarded as asymptomatic carriers. Birds and mammals can also infect swimming areas through defecation. This contamination is generally studied with the help of a fecal indicator bacteria. Examples of this type of bacteria are Escherichia coli, fecal enterococci, and Clostridium perfringens. Since the 1990s Campylobacter has become increasingly resistent to antibiotic treatments, such as fluoroquinolones, and it has become an escalating public health threat. The antibiotic resistance of E. coli can be used to illustrate that of gram-negative bacteria. Fecal samples of 125 birds were collected for the qualitative study of Campylobacter and E. coli. 41 Barnacle geese and 84 gulls were studied. The presence of Campylobacter was studied by a cultivation. The enrichment was processed in Bolton broth and then cultured with CCDA (modified charcoal-cefoperazone-deoxycholate agar). Campylobacters were identified with typical colonies and gram-staining. The E coli was cultured directly from the sample swabs to the mFC agar. The typical blue growing colonies were interpreted as E. coli. This was confirmed introducing the E coli's β-glucuronidase enzyme into Colilert solution. In addition, 18 fecal samples were collected (13 Barnacle geese and 5 gulls) for quantitative analysis. The cfus of fecal enterococci, E. coli, C perfringens and Campylobacters were determined using a tenfold dilution method. Water samples were gathered three times during the summer from five different swimming areas in Helsinki. These samples were studied for counts of fecal enterococci, E.coli, C perfringens and the presence of Campylobacter by membrane filtration method the. The quantity of E. coli was studied using the commercial MPN method, Colilert test. The E. coli and Campylobacter were isolated from the fecal and water samples and were examined for antimicrobial resistance. To ampicillin, ciprofloxasin, and tetracycline. The erythromycin resistance of Campylobacter was studies as well. The method used were agar dilution and MIC values were determined.. Campylobacter was detected in 23 fecal samples (18%). It was found in 8 gull fecal samples (10%) and in 15 Barnacle geese samples (37%). Seven of the isolated strains (31%) were C. jejuni. It was noticed in the quantitative studies that there were more E. coli and fecal enterococci in the gull fecal samples (collected from the Ämmässuo landfill) than the Barnacle geese fecal samples. The bacteria levels found in the Helsinki beach areas were not above the legal reference levels. Campylobacters were identified once at two beach areas. Almost all of studied Campylobacter isolates were sensitive to the antibiotics used in the experiment. Two strains were resistance to the ampicillin. Of the 76 E. coli strains 5 were resistant to ampicillin and 4 to tetracycline. The other strains were sensitive. One multiresistant E. coli strain was detected in a swimming water sample. Campylobacters were detected in fecal samples of birds suggesting that wild birds may be the source of the Campylobacter infection in humans. Escherichia coli fecal enterococci were not suitable fecal indicator bacteria for fecal contamination of Barnacle geese in bodies of water in nature. The quality of water in Helsinki's swimming areas appeared to be good. Resistance to antibiotics seems to be quite rare in bacterium isolated from birds feces and swimming waters. Probably, birds are not remarkable spreaders of antibiotic resistance.

Tämä lisensiaatintyö liittyy kliinisen tuotantoeläinlääketieteen osaston tekemään tutkimukseen (Yun ym. 2017) joka selvitti vastasyntyneelle porsaalle annetun amoksisilliinin vaikutusta napatyrien ja -paiseiden esiintyvyyteen, kasvuun ja resistenttien koliformien esiintyvyyteen suolistossa porsailla. Tämän lisensiaatintyön kirjallisuuskatsaus kokoaa tietoa mikrobilääkkeiden vaikutuksista vastasyntyneille porsaille, ja tutkimusosion aiheena on miten ensimmäisenä elinpäivänä annettu amoksisilliini vaikuttaa porsaiden lääkitsemistarpeeseen imemis- ja vieroituskaudella. Työn kokeellisen osuuden tavoitteena on kerätä tieto siitä miksi porsaita on lääkitty, minkä ikäisinä porsaita on lääkitty, ja kuinka usein porsaat ovat tarvinneet uusintalääkityksiä. Kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on selvittää nykyinen tieto mikrobilääkkeiden vaikutuksista kasvavaan porsaaseen. Hypoteesina on, että amoksisilliinia vastasyntyneenä saaneet porsaat sairastuvat ripuliin useammin kuin kontrolliryhmän porsaat. Toisena hypoteesina että, mikäli amoksisilliinia vastasyntyneenä saanut porsas sairastuu, se tarvitsee useamman lääkityskerran kuin porsas, joka ei ole saanut amoksisilliinia vastasyntyneenä. Hyödynsin lisensiaatin tutkielmassani Yunin ym. (2017) tutkimuksen aineistoa, jossa oli 7156 porsasta. Noin puolet porsaista sai ensimmäisenä elinpäivänään amoksisilliini-injektion (ANT-ryhmä) ja noin puolet jätettiin ilman rutiinilääkitystä (KON-ryhmä). Muuten porsaiden olosuhteita tai lääkityksiä ei muutettu, vaan porsaita hoidettiin kuten muitakin kyseisen tilan porsaita. Porsaat syntyivät imetysosastolla porsituskarsinoihin, joissa ne olivat noin 28 ±3 päivää, kunnes ne siirrettiin vieroitusosastolle. Porsaiden lääkitykset kirjattiin emakkokortteihin, niin että mukana oli lääkityksen ajankohta, porsaan korvanumero, lääkityksen syy ja käytetty lääkeaine. Vierotusosastossa hoidot kirjattiin osastokohtaiseen kirjanpitoon. Imemiskaudella yhteensä viisi prosenttia porsaista tarvitsi lääkityksiä jonkin sairauden hoitoon. Suurin osa lääkityistä (2,4 %) annettiin jalkavaivojen takia. Yhteensä 1,4 % porsaista hoidettiin ripulin, 0,4 % iho-ongelmien ja 0,9 % muiden sairauksien takia. ANT-ryhmän porsaita lääkittiin kaikkien sairauksien osalta vähemmän kuin KON-ryhmän porsaita, eli myös ripulia esiintyi ANT-ryhmän porsailla imemiskaudella hypoteesin vastaisesti vähemmän kuin KON-ryhmän porsailla. Imemiskaudella porsaat tarvitsivat lääkityksiä jalkavaivoihin keskimäärin 15,3: n päivän, ripuleihin 6,1: n päivän ja iho-ongelmiin 12,6: n päivän ikäisinä. ANT-ryhmän porsaat lääkittiin keskimäärin KON- ryhmän porsaita nuorempina ripulin ja kaikkien sairauksien osalta yhteensä laskettuna. Vieroituskaudella jotakin lääkitystä tarvitsi noin 3,7 % porsaista, joista suurin osa (2,4 %) lääkittiin jalkavaivojen takia, 0,7 % hännänpurennan takia ja 0,5 % muiden sairauksien takia. Vieroituskaudella ei löydetty tilastollisesti merkitseviä eroja lääkitystarpeissa ANT- ja KON-ryhmien väliltä. Kaikista lääkityistä porsaista imemis- ja vieroituskaudella yhteensä vähintään yhden uusintalääkityksen tarvitsi 11,8 % kertaalleen lääkityistä porsaista. Toisen hypoteesin vastaisesti ANT- ja KON-ryhmien välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa uusintalääkitysten tarpeessa. Tästä tutkimusosiosta voidaan päätellä, että Suomessa vain pieni osa kasvavista porsaista joudutaan lääkitsemään. Koko ryhmälle ei annettu ollenkaan lääkityksiä, vaan kaikki hoidot annettiin yksilöhoitoina. Sekä imemis- että vieroituskaudella porsaita lääkitään selkeästi eniten erilaisten jalkavaivojen takia. Yksi amoksisilliini-injektio annettuna vastasyntyneelle porsaalle ei lisännyt sen sairastuvuutta seuranta-aikana. Vieroituskauden lääkitystietoja ei pystytty täysin luotettavasti seuraamaan yksilötasolla, mikä voi vaikuttaa uusintalääkitysten tilastointiin. Noin joka kymmenes lääkitty porsas jouduttiin lääkitsemään uudelleen seuranta-aikana.

Tutkimuksia mikrobilääkkeiden käytöstä eläimillä eri indikaatioihin on tehty hyvin vähän. Mikrobilääkkeiden käyttö lemmikkieläimillä ei ole samalla tavalla lain kautta säädeltyä kuin tuotantoeläimille. Tästä johtuen uusia antimikrobisesti vaikuttavia lääkkeitä voidaan helposti alkaa käyttää lemmikkieläimille jopa ilman selkeää käyttöaihetta. Tutkimuksemme tavoitteena oli kerätä tietoa mihin indikaatioihin mikrobilääkkeitä käytetään Yliopistollisessa Eläinsairaalassa sekä verrata tietoa voimassa oleviin Maa- ja Metsätalousministeriön antibioottityöryhmän antamiin käyttösuosituksiin. Tietojen perusteella arvioimme onko mikrobilääkkeiden käyttö hallittua ja oikein suunnattua ja onko joitain osa-alueita joissa antibioottien käyttöä tulisi jollain tavalla ohjata. Keräsimme kuuden kuukauden ajalta, marraskuu 2000-huhtikuu 2001, tiedot kaikista eläinsairaalan pieneläinklinikalta määrätyistä mikrobilääkemääräyksistä. Tarkastelimme lähinnä potilaan saamaa antibioottia siihen indikaatioon mihin se oli määrätty sekä hoitojakson pituutta. Yli 20 % koirapotilaista (1324/5918) määrättiin peroraalista mikrobilääkettä. Yleisimmin käytettyjä olivat beetalaktaamit (49 %). Beetalaktaameista suosituimpia olivat ensimmäisen polven kefalosporiinit ja amoksisilliini-klavulaanihappo. Fluorokinolonien käyttö oli kaiken kaikkiaan melko vähäistä, niitä oli määrätty 4 % resepteistä. Eläinlääkärit määräsivät pyoderman hoitoon useimmiten laajakirjoisia beetalaktaameja, suositeltujen makrolidi-linkosamidien sijaan. Tämä poikkeaminen käyttösuosituksista on hyväksyttävää ottaen huomioon koiran pyodermassa usein esiintyvän Staphylococcus intermediuksen resistenssitilanteen. Akuutin virtsatieinfektion hoitoon käytettiin suositusten mukaisesti eniten trimetopriimi-sulfonamideja sekä amoksisilliini-klavulaanihappoa. Käyttöaiheita joissa mikrobilääkkeiden käyttö oli runsasta tai perusteetonta oli antibioottien käyttö kuurina leikkausten jälkeen kunnollisen antibioottiprofylaksian sijaan, akuuttien suolisto-oireiden hoito antibiootilla sekä mikrobilääkkeen määrääminen pienien haavojen ja traumojen hoitoon. Lääkemääräyksistä huomattava osa koski edellä mainittuja käyttöaiheita, joten erityisesti niiden kohdalla suosituksia olisi syytä painottaa. Koska Yliopistollinen Eläinsairaala toimii opetussairaalana, olisi tärkeää, että sillä on selkeä ja toimiva mikrobilääkepolitiikka.

Tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella mikrobilääkkeiden käyttöön liittyviä kustannuksia porsastuotannossa ja pohtia sikaloiden mikrobilääkehoidoista mahdollisesti aiheutuvaa resistenssiongelmaa. Aineistona käytettiin Helsingin yliopiston Mätsälässä sijaitsevan Saaren tuotantoeläinyksikön hoitoalueeseen kuuluvien viiden porsastuotantosikalan ja kahden muualla Etelä-Suomessa sijaitsevan porsastuotantosikalan lääkitystietoja ja porsastuotannon tietoja kolmen vuoden ajalta retrospektiivisesti. Kaikkien tutkimuksessa olleiden seitsemän sikalan mikrobilääkehoitotiedot koottiin tilakohtaisesti vuosilta 2006 – 2008. Kerättyjen lääkitys- ja tuotantotietojen sekä vakioitujen lääke- ja porsashintojen perusteella voitiin laskea tilakohtaiset vuotuiset lääkemenot per emakko ja pahnuekohtaisesti porsastuotannosta saatava bruttotulo ja kuolleisuudesta johtuva tulonmenetys. Tutkimus osoitti, että vuotuiset mikrobilääkehoitokustannukset sikalan keskimääräistä emakkolukua kohden vaihtelevat moninkertaisesti eri sikaloiden välillä. Mikrobilääkehoitojen kulut emakkoa kohti vuodessa oli Saaren alueen pienissä sikaloissa noin viisi euroa (keskiarvon vaihteluväli 3,45 – 6,13), kahdessa isossa yksikössä kulutus oli selvästi suurempi (keskiarvon vaihteluväli 14,68 – 38,17). Molemmissa isoissa sikaloissa porsastuotannon pahnuekohtaisen bruttotulon keskiarvo oli korkeampi (keskiarvo 510,84 €) pieniin Saaren alueen sikaloihin verrattuna (keskiarvo 465,67 €) ja pahnuekohtainen tulonmenetys oli keskimäärin pienempi (keskiarvo 68,50 €) Saaren alueen sikaloihin verrattuna (keskiarvo 79,90 €). Porsastuotannon bruttotulo ei huomioi mitään tuotantoon liittyviä menoja. Tulonmenetyksen osuus bruttotuloista vaihteli tilakohtaisesti 12 %:sta 23 %:iin mediaanin ollessa 15 %. Pienestä aineistosta johtuen saatuja seitsemän tilan tuloksia ei suoraan voida yleistää, vaan lisätutkimuksia tarvitaan. Tuloksia voitaneen kuitenkin pitää suuntaa antavina ja sitä humaanilääketieteessä olevaa käsitystä tukevina, että mikrobilääkeresistenssillä on kannattavuutta heikentäviä vaikutuksia. Näin ollen erityisesti nykytilanteessa, jossa sikatalouden kannattavuus on heikko, olisikin taloudellisesti perusteltua seurata resistenssin kehittymistä ja pyrkiä estämään sen leviäminen sikaloissa. Lääkityskustannusten lisäksi olisi huomioitava tuottajien oma turvallisuus liittyen mikrobilääkkeiden annosteluun eläimille. Lisäksi olisi kiinnitettävä huomiota niihin hoitokäytäntöihin, jotka voivat vaikuttaa resistenssiongelman syntyyn ja laajuuteen.

Streptococcus uberis on gram-positiivinen kokki, jonka merkitys lehmien utaretulehdusten aiheuttajana on kasvanut viime aikoina. Se on opportunistinen bakteeri, jonka aiheuttama taudinkuva voi olla hyvinkin vakava. Toisaalta se aiheuttaa myös paljon subkliinisiä infektioita. S. uberis –bakteerin virulenssitekijöitä ei ole kovin paljoa tutkittu. Kirjallisuuden perusteella mahdollisia virulenssitekijöitä ovat hyaluronihappokapseli, neutrofiili-toksiini, M- ja R-proteiinien kaltaiset proteiinit, plasminogeenin aktivointi, laktoferriiniä sitovat proteiinit (SUAM), metal transporter uberis A (mtuA), hyaluronidaasi ja niin kutsuttu uberis-tekijä. Mikrobilääkeresistenssi on maailmanlaajuisesti kasvava ongelma. Suomessa tilanne on vielä melko hyvä, mutta meilläkin resistenssi on viime aikoina lisääntynyt. S. uberis –bakteerilla on Suomessa todettu resistenssiä esimerkiksi erytromysiiniä ja oksitetrasykliiniä vastaan, ulkomailla resistenssi on yleistä myös muita mikrobilääkkeitä vastaan. Tutkimuksessani määritin ja vertasin kapseligeenien hasA ja hasC sekä laktoferriiniä sitovaa proteiinia (SUAM) koodaavan sua-geenin esiintymistä subkliinistä ja kliinistä utaretulehdusta aiheuttaneiden S. uberis –kantojen välillä. SUAM:in esiintyvyydessä ei havaittu merkittävää eroa (p > 0,05). Sen sijaan kapselia koodaavia geenejä esiintyi useammin kliinistä kuin subkliinistä utaretulehdusta aiheuttaneilla kannoilla (p < 0,01), mikä viittaisi kapselin mahdollisesti olevan merkittävä tekijä taudinaiheutuksen kannalta. Lisäksi tutkin antibioottiresistenteiltä kannoilta erytromysiiniresistenssiä koodaavan mefA-geenin sekä tetrasykliiniresistenssiä koodaavien tetK-, tetL-, tetM-, tetO- ja tetS-geenien esiintymistä. Erytromysiiniresistenssin aiheuttaja jäi tuntemattomaksi, sillä mefA-geeniä ei löytynyt yhdeltäkään tutkituista kannoista. Tetrasykliiniresistenssigeeneistä 70,4:ltä %:lta tutkituista kannoista löytyi tetL-geeni, lisäksi 14,8:lta %:lta löytyi tetM-geeni. TetM esiintyi yhdessä tetL-geenin kanssa. 29,6:lla %:lla kannoista resistenssigeeni jäi tuntemattomaksi.

Mikrobilääkkeiden käytön seurauksena valikoituu eri syistä resistenttejä bakteerikantoja. Jos mikrobilääkkeiden käyttöä ei valvota ja rajoiteta, bakteerien resistenssi niille lisääntyy liikaa. Mikrobilääkeresistenssin on todettu siirtyvän eläinten ja ihmisten kesken. Suurimpana riskinä leviämiselle ovat eläinperäiset elintarvikkeet, mutta mikrobilääkeresistenssi leviää myös suoran kontaktin kautta. Näistä syistä mikrobilääkkeiden harkitusta käytöstä on annettu ohjeita ja suosituksia sekä ihmis- että eläinlääketieteessä. Erityisesti tuotantoeläinten lääkinnässä näiden suositusten antamista on vaikeaa usealle eläinlajille käytettävistä mikrobilääkkeistä, koska lajikohtaisia kulutustietoja ei ole lainkaan saatavissa. Tämä kyselytutkimus tehtiin MMMEEO:n aloitteesta. Kyselyn kohteeksi valittiin 55 usealle eläinlajille käytettävää mikrobilääkettä, koska niiden kulutusmääristä ei saada myyntitilastoista lajikohtaista käyttötietoa. Kesäkuussa 1999 postitettiin ensimmäinen kysely kolmellesadalle satunnaisotannalla valitulle eläinlääkärille. Toinen postitus suoritettiin syksyllä 1999. Yhteensä vastauksia saatiin 148 kpl, joista voitiin ottaa mukaan aineistoon 141 kpl. Palautettujen lomakkeiden tiedot tallennettin tietokantaohjelmaan ja siitä tulostettiin poimintoja taulukkolaskentaohjelmaan. Tähän vaiheeseen asti työn suoritti ELK Heli Koskinen yhteistyössä MMMEEO:n kanssa. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää valittujen mikrobilääkkeiden ja ivermektiinin käytön jakautumista eri eläinlajeilla sekä tutkia praktikoiden mikrobilääkevalintaan vaikuttavia tekijöitä. Kyselylomakkeessa vastaajaa pyydettiin arvioimaan nimetyistä mikrobilääkevalmisteista käyttämänsä määrät ja osuudet eri eläinlajeilla vuoden 1998 praktiikassaan. Lomakkeessa pyydettiin arvioimaan myös tehtyjen mikrobilääkeherkkyysmääritysten lukumäärät eläinlajeittain sekä nimeämään viisi tärkeintä mikrobilääkevalintaan vaikuttavaa syytä. Tärkeimmiksi lääkevalinnan syiksi vastaajat mainitsivat herkkyysmääritykset, kokemuksen ja koulutuksen. Kyselylomakkeen täyttäminen vaati vastaajalta melko paljon työtä. Kulutusarvioiden tarkkuudesta ei voida olla täysin varmoja, mutta ne ovat suuntaa-antavia. Kyselyllä ei saatu selville hoidettujen potilaiden määriä. Ainoastaan lajien suhteelliset osuudet praktiikasta selvitettiin. Tämän vuoksi toteutuneiden hoitoannosten arviointi ei onnistu aineiston avulla. Vaikuttavana aineena laskettuna eniten käytettiin G-penisilliiniä, tetrasykliinejä ja sulfa-trimetopriimiä. Penisilliinistä suurin osa annettiin naudoille ja seuraavina tulivat siat ja hevoset. Tetrasykliineistä suurin osa käytettiin sialle. Sulfa-trimetopriimiä tai pelkkiä sulfonamideja käytettiin eniten naudoille, sioille ja hevosille. Tämä kyselytutkimus toteutettiin pilottitutkimuksena, jotta sen avulla voidaan suunnitella vastaavia seurantakyselyjä. Tämän tutkimuksen tulokset tullaan julkaisemaan myöhemmin Eläinlääkärilehdessä.