Browsing by Subject "mortality"
Now showing items 1-2 of 2
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2005)Vuonna 2002 Suomessa oli 25 716 nautakarjaa ja yhteensä noin 414 200 yli 24 kuukautta vanhaa nautaa. Lypsylehmien osuus oli noin 85 % kaikista naudoista. Yhdenkin eläimen menetys on kilpailun kiristymisen myötä karjanomistajalle huomattava taloudellinen tappio. Yleisimpien kuolinsyiden selvittäminen on tärkeää, jotta taloudellisten menetysten karsimisen lisäksi voidaan edistää nautojen hyvinvointia ja suunnata resursseja sekä tutkimuksen että karjanomistajien valistuksen osalta merkittävimpien sairauksien ennaltaehkäisemiseen. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää yleisimpiä nautojen kuolinsyitä Suomessa. Aineistona käytettiin EELAan vuoden 2002 aikana BSE:n varalta tutkittaviksi lähetettyjen itsestään kuolleiden nautojen raatokeräilylähetteitä sekä kunnaneläinlääkärien ja teurastamoiden tarkastuseläinlääkäreiden BSE-tutkimuslähetteitä. Aineisto koostui yhteensä 4400 itsestään kuolleen naudan tiedoista, joista 310 tapauksessa eläinlääkäri oli täyttänyt lähetteen. Aineisto luokiteltiin kahdeksaan eri sairauskategoriaan. Koko aineistosta kuoli eniten nautoja reproduktiosairauksiin (23 %), aineenvaihduntasairauksien (15 %) ja ruuansulatuskanavasairauksien (15 %) muodostaessa seuraavaksi merkittävimmät sairauskategoriat. Tapaturmaisia kuolemia oli rapotoitu 470 kappaletta eli 11 %. Yksittäisistä diagnooseista poikimiseen liittyvät komplikaatiot aiheuttivat eniten nautojen kuolemia (16 % koko aineistosta) ja aineenvaihdunnalliset halvaukset toiseksi eniten (14 %). Eläinlääkäreiden diagnosoimista kuolinsyistä mastiitti oli yleisin (14 % eläinlääkäreiden diagnooseista) ja vastaavasti omistajien ilmoittamista kuolinsyistä poikimiseen liittyvät komplikaatiot yleisin syy eläimen menehtymiselle (17 %). Kuolemaan johtanut syy ei ollut tiedossa 23 %:ssa tapauksista. Itsestään kuolleiden nautojen lukumäärä oli korkeimmillaan heinäkuussa ja alimmillaan marraskuussa. Luokiteltuna kahdeksaan eri sairauskategoriaan omistajien ja eläinlääkäreiden ilmoittamien kuolinsyiden välillä ei ollut kahden näytteen t-testillä testattaessa tilastollisesti merkitsevää eroa (p>0,5). Synnytykseen liittyvien komplikaatioiden suuri määrä erityisesti omistajien ilmoittamana saa miettimään, että kutsutaanko eläinlääkäri riittävän usein paikalle vai yritetäänkö eläintä mahdollisesti poi’ittaa liian kauan kotikonstein tai kenties eettisesti arveluttavin menetelmin. Jalostussonnivalinnoissa tulisi enemmän kiinnittää huomiota syntyvän vasikan kokoon ja poikimavaikeusindeksiin. Lisäksi hiehojen riittävän siemennysiän ja –koon painottamisella sekä karjanomistajien perusobstetriikan taitojen parantamisella voitaisiin saada synntyskomplikaatioihin kuolleiden nautojen lukumäärää laskemaan. Tapaturmaisten kuolemien suurempi osuus verrattuna muualla maailmassa tehtyihin kuolinsyytutkimuksiin puhuu niin ikään olosuhteiden parantamisen tarpeen puolesta.
-
(2021)Emakon alle jääminen ja sen seurauksena kuoleminen on yksi yleisimmistä vieroittamattomien porsaiden kuolematyypeistä. Aiemmissa tutkimuksissa on todettu, että vapaassa porsituskarsinassa suurin osa alle jäämisistä tapahtuu, kun emakko laskeutuu seisoma-asennosta alas ilman seinien tukea, tai kierähtää vapaasti utareelta kyljelle tai kyljeltä utareelle. Kierähtämisen on todettu useassa tutkimuksessa vangitsevan todennäköisemmin porsaita emakon alle verrattuna vapaaseen alas laskeutumiseen, mutta johtavan harvemmin porsaan kuolemaan. Porsitushäkillä pyritään rajoittamaan emakon liikkumista ja vähentämään näin porsaskuolleisuutta. Toisaalta porsitushäkin on todettu vaikuttavan negatiivisesti porsimisen nopeuteen, maidontuotantoon ja emokäyttäytymiseen, mikä voi taas lisätä kuolleisuutta. Alkuperäistutkimuksen sisältäneen tutkielman tavoitteena oli vertailla, kuinka häkki- ja vapaaporsitus eroavat toisistaan makaamiskuolleisuuden ja emakoiden liikkumistapojen kannalta. Tutkimusta varten 12 emakkoa jaettiin kahteen porsimisympäristöön; joko yksilökarsinaan, jossa emakko suljettiin porsitushäkkiin ennen porsimisen alkamista, tai samanlaiseen yksilökarsinaan, jossa porsitushäkki jätettiin avoimeksi. Emakoita kuvattiin ensimmäisten vuorokausien ajan, ja videomateriaali porsimisen käynnistymisestä 24 tuntiin asti käytiin läpi jokaisen emakon kohdalla. Talteen merkittiin kaikki tapaukset, joissa porsas tai porsaita jäi emakon alle, ja tapaukset luokiteltiin mm. keston, lopputuloksen, edeltäneen liikkeen ja emakon ja porsaiden toiminnan mukaan. Lisäksi merkittiin muistiin kaikki 24 tunnin aikana tapahtuneet asentomuutokset. Odotuksena oli, että porsitushäkkiemakot makaisivat vähemmän porsaita kuoliaaksi. 13 erilaisesta asennonvaihtotavasta vain neljä aiheutti ainakin yhden porsaan kuoleman 12 emakon kesken 24 ensimmäisen tunnin aikana. Nämä liikkeet olivat: seisoo-kylki, utare-kylki, kylki-utare ja kylki-kylki. Kyseiset liikkeet päätettiin nimetä vaarallisiksi liikkeiksi, sillä ne jättivät porsaita ja tappoivat porsaita selvästi useammin kuin muut liikkeet. Kyljelle päättyvät liikkeet vangitsivat porsaita alle selvästi useammin kuin muut liikkeet. Häkki-ryhmän emakot eivät jättäneet tutkimusaikana yhtäkään porsasta alleen. Alle jääneiden ja alle kuolleiden porsaiden määrä on merkittävästi pienempi häkkiporsituksessa kuin vapaaporsituksessa. Suurempi osuus Vapaa-emakoiden asennonvaihdoista oli vaarallisimpia tyyppejä. Vapaa- ja Häkki-ryhmien välillä ei ollut merkitsevää eroa asentomuutosten määrissä. Asentomuutosten määrä ei myöskään korreloinut merkitsevästi alle jääneiden porsaiden kanssa Vapaa-emakoiden kesken. Tulosten valossa näyttäisi todennäköiseltä, että porsitushäkki vaikuttaa emakoiden asentomuutoskäyttäytymiseen ja vähentää porsaiden todennäköisyyttä kuolla murskaantumalla ensimmäisen vuorokauden aikana. Vaikutus näyttäisi johtuvan enemmän liikkumistapojen kuin liikkumisfrekvenssin muuttamisesta. Vaikeuttamalla liikkumista kylkiasentoon voidaan vähentää makaamiskuolemia ensimmäisen vuorokauden aikana.
Now showing items 1-2 of 2