Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Subject "nupoutuskivun kesto"

Sort by: Order: Results:

  • Mustikka, Minna (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2012)
    Nupouttamisella tarkoitetaan vasikan sarvenaiheiden tuhoamista sarvien kasvun estämiseksi esimerkiksi kuumapolton avulla. Nykyisin lähes kaikki Suomessa syntyvistä vasikoista nupoutetaan turvallisuusnäkökohtien vuoksi. Suomen eläinlääkintölainsäädännön mukaan riittävät tiedot ja taidot toimenpiteen suorittamiseksi omaava henkilö saa nupouttaa alle neliviikkoisen vasikan. Eläinlääkäri voi jättää tilalle pistoksena tai suun kautta annosteltavaa tulehduskipulääkettä nupoutuskivun hoitoa varten. Nupouttamisen on useissa tutkimuksissa todettu aiheuttavan vasikalle kipua, joka ilmenee muun muassa pakenemisyrityksinä toimenpiteen yhteydessä sekä levottomuutena, sosiaalisen käyttäytymisen vähenemisenä, kohonneena sydämen sykkeenä ja stressihormonien tason nousuna nupoutuksen jälkeen. Tähänastisissa tutkimuksissa nupoutuskipua on tutkittu pisimmillään kahden vuorokauden ajan. Koska kuumapoltolla nupouttaminen saa aikaan syvän palovamman, voidaan olettaa vasikan kokevan useiden päivien ajan kipua, joka vaikuttaa hyvinvointia alentavasti. Nupoutuksen vaikutusta vasikoiden makuukäyttäytymiseen tutkittiin viiden päivän ajan nupoutustoimenpiteen jälkeen olettaen, että useamman päivän mittainen tulehduskipulääkekuuri parantaisi vasikoiden hyvinvointia. Tutkimukseen valittiin satunnaisesti kymmenen sonnivasikkaa (keski-ikä 27 ± 5,6 vrk). Vasikat satunnaistettiin kahteen hoitoryhmään, joista toiset saivat nupoutuspäivänä ja sen jälkeen ketoprofeenivalmistetta suun kautta yhteensä viiden päivän ajan, ja toiset vastaavasti lumelääkettä. Kaikki vasikat nupoutettiin rauhoitettuina ja paikallispuudutettuina kaasukuumenteista nupoutuskolvia käyttäen. Vasikoita videoitiin kuuden vuorokauden ajan, alkaen vuorokausi ennen nupoutusta. Videoaineisto analysoitiin Cowlog -tietokoneohjelmalla. Vasikoita lääkinneet henkilöt sekä videoiden analysoinnin suorittaja eivät tienneet, kumpaan hoitoryhmään kukin vasikka kuului. Koetilanne oli siis kaksoissokkoutettu. Nupoutuspäivää ei otettu huomioon tuloksissa, koska vasikat nupoutettiin rauhoitettuna. Nupoutustoimenpide lyhensi vasikoiden keskimääräistä yhteenlaskettua makuuaikaa vuorokaudessa 1028,2 ± 23,8 minuutista (päivä ennen nupoutusta) 886,1 ± 23,8 minuuttiin (nupoutuspäivää seuraava päivä). Nupoutuspäivää seuraavana päivänä vasikoiden keskimääräinen kokonaismakuuaika oli tilastollisesti merkittävästi lyhyempi verrattuna kaikkiin muihin päiviin (p < 0,05). Tuloksissa oli havaittavissa tilastollinen tendenssi, jonka mukaan lumelääkittyjen vasikoiden makuujaksojen lukumäärä vuorokaudessa (22,7 ± 1,6 kertaa) oli tulehduskipulääkittyihin vasikoihin (17,7 ± 1,6 kertaa) verrattuna suurempi koko seurantajakson aikana (p = 0,06). Tulehduskipulääkittyjen vasikoiden makuujaksojen keskimääräinen pituus koko seurantajakson aikana oli merkittävästi suurempi (57,3 ± 3,1 minuuttia) kuin lumelääkittyjen vasikoiden (45,0 ± 3,1 minuuttia) (p = 0,02). Nupoutus lyhensi kaikkien vasikoiden päivittäistä kokonaismakuuaikaa, mikä viittaa vasikoiden kokeneen akuuttia kipua tulehduskipulääkityksestä huolimatta. Akuutti kipu ja stressi ilmenivät levottomuutena vasikoiden makuukäyttäytymisessä. Riittävä ja laadukas uni on edellytys vasikan kasvulle ja hyvinvoinnille, mikä tekee aiheesta tärkeän myös taloudellisesta näkökulmasta. Tuloksien perusteella voidaan todeta, että nupoutuksen aiheuttama kipu kestää useita päiviä, mutta jatkotutkimuksia tarvitaan kivunhoitovaihtoehtojen osalta sekä kivun kestosta suuremmalla otannalla.